Muistelot Yhteenvedot Yleinen

Valokuvia ja muita aarteita matkoilta

keskiviikko, 9 helmikuun, 2022

Vieläkö löytyy muita, jotka tykkäävät tehdä perinteisiä matka-albumeita?

Tosin, nämä minun albumit muistuttavat jopa ehkä enemmän jotain leikekirjoja, sillä niistä löytyy paljon muutakin kuin kuvia: metrolippuja, keycardeja, postikortteja, kuponkeja, pääsylippuja…

Minulla on matka-albumeita kaksi ja niistä löytyy lähes kaikki ulkomaanmatkat vuoteen 2017 asti. Nämä ovat siis normaaleja, viininpunakantisia, noin 200:n kuvan albumeita. Muutaman ensimmäisen matkan kuvat on jäänyt teettämättä ja näille muutamalle matkalle olen jättänyt tyhjiä sivuja siltä varalta, että joskus vielä teetän kuvia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muutama kuva vuodelta 2013 ihanasta Brand-nimisestä kylästä Itävallan Vorarlbergissä, väsyneestä matkustajasta joka halusi välttämättä ottaa oman lumilaudan mukaan ja sai samalla kantaa veljen suksetkin, sekä klassikkopostikortti kenguruista Itävallassa.

Aloitin matka-albumien tekemisen muistaakseni vuonna 2013. Ensimmäisen albumin ”kansilehdessä” on jo historiaan jäänyt Helsinki-Vantaan ikoninen iso lentotietonäyttö, josta moni teistäkin on varmasti kerran jos toisenkin katsonut oman lentonsa tilanteen ja portin, kuvattuna portailta päin lähestyessä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, mikään muu kuva ei olisikaan sopinut yhtä hyvin ensimmäisen matka-albumin ensimmäiseksi kuvaksi.

Albumin ensimmäiseltä varsinaiselta aukeamalta alkaa ensimmäisen ulkomaanreissuni, eli syksyn 2005 matkan Islannin kautta Yhdysvaltoihin, kuvat ja muut materiaalit. Tuolta reissulta äitini on onneksi säilyttänyt kaikenlaista mielenkiintoista sälää ja itse asiassa tämän matkan lippujen ja lappujen löytäminen taisi innoittaa minut alun perin tekemään matka-albumeita. Ensimmäinen matka-albumi muuten sekä alkaa, että loppuu Yhdysvaltojen matkaan, eli ympyrä sulkeutuu.

Ensimmäinen ulkomaanmatkani, jos Haaparannassa käyntiä ei lasketa. Miksiköhän tuossa boarding passissa on merkitty tieto siitä tupakoiko matkustaja, sillä vuonna 2005 ei edes enää saanut tupakoida lennolla?National September 11 Memorial & Museumin pääsylipput ja kuvia. Tämä on muuten yksi minun ”lempparimuseoista”, sillä museo oli niin koskettava ja vei todella lähelle tuon päivän tapahtumia – kaikin puolin onnistuneesti rakennettu museo mielestäni.

Olen tehnyt jokaisen matkan ekalle albumisivulle värikkäällä Stabilon tussilla otsikon, jossa lukee matkan päämäärä(t), lisäksi muutamalle matkalle on merkitty myös matkan ajankohta. Sivuista tulee kivoja silloin, kun sinne on muutakin täytettä kuin kuvia, ja tämän vuoksi jemmailenkin erilaisia ”koristeita”, aina ruumalaukkujen tägeistä lähtien. 😉

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tätä kaikkea matka-albumini sisältää:

  • Valokuvia
  • Lentolippuja
  • Ruumalaukkujen tägejä
  • Lähettämättä jääneitä postikortteja
  • Pääsylippuja museoihin yms. kohteisiin
  • Metro- ja junalippuja
  • Kuitteja
  • Esitteitä ja kuponkeja (esim. kaupoista saatuja)
  • Laskettelukeskuksen keycard
  • Hotellihuoneen keycard (vahingossa lähtenyt mukaan)
  • Reissussa kuunneltujen biisien nimiä
  • Lyhyitä kuvauksia paikoista ja fiiliksistä.

Sitemmin ensimmäinen albumi on jo täyttynyt ja toisessa albumissa on yhden matkan, eli maaliskuun 2017 Rooman matkan, kuvat. Albumeista puuttuu siis kaikki Rooman matkan jälkeiset matkat, eli ainakin Unkari, Kööpenhamina, Berliini, Dubai, Itävallan hiihdon MM-kisareissu, Krakova, Singapore, kahden viime kesän Norjan reissut sekä muutama lyhempi reissu… Hieman on siis kirittävää!

Albumien sisältöjen lisäksi minulla on vielä laatikollinen täynnä kaikkea reissusta kertynyttä tavaraa (eli juuri näitä lippuja, lappuja ja postikortteja), jota aion hyödyntää, kun teen lopuistakin matkoista omat osiot albumiin. Päälimmäisenä näyttäisi olevan Singaporen metrolippuja sekä maahantulokortista se itsellä säilytettävä osa.

Tällä hetkellä minulla on siis aikamoinen määrä kuvia, jotka pitäisi ensin teettää ja sen jälkeen laittaa albumiin muiden muistojen kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisia albumeita sinä teet? Vai riittääkö sinulle nykyään, että kuvat ovat tallessa digimuodossa?

kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain…

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Eila / Metkaamatkustelua lauantai, 12 helmikuun, 2022 at 23:21

    Hienoa, että olet tehnyt matka-albumeita ja kannattaa ehdottomasti taltioida albumiin säilyttämäsi muistot ennen kuin niitä kerääntyy liian paljon ja homma jää tekemättä. Albumeita on mukava selailla sitten joskus myöhemmin, ne tuovat varmasti mieleen mukavia muistoja. Minunkin ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautui New Yorkiin ja sieltä sitten Montrealiin ja tämä tapahtui jo vuonna 1966, joten tiedän kuinka mukavaa on, kun tehdyistä matkoista on tallella konkreettisia muistoja. Postauksesi oli yksi innoittajista miettimään omaa bloggaamistani .

    • Reply Hannamari Männistö sunnuntai, 13 helmikuun, 2022 at 18:59

      Kiitos kommentista! Aivan totta, kannattaa hoitaa albumiin matkan lisäys mahdollisimman pian matkan jälkeen, silloin on myös kaikki matkan tapahtumat vielä tuoreessa mielessä jos haluaa tehdä muistiinpanoja kuvien yhteyteen. Albumien avulla on helppo sukeltaa takaisin menneiden matkojen muistoihin. Toivon, että albumien, digikuvien ja muiden muistojen avulla minä pystyn muistelemaan vielä 50 vuoden päästä näitä tekemiäni matkoja, niin kuin sinä vuoden 1966 matkaa New Yorkiin ja Montrealiin. Mahtavaa kuulla, että sait myös inspiraatiota postauksestani! 😊

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME sunnuntai, 13 helmikuun, 2022 at 19:45

    Oi vau, onpa kiva idea! Mullakin on kasapäin valokuvia (ja siis ihan fyysisiä kuvia – ei vain tietokoneen syövereissä) ja oon usein miettinyt, mitäköhän kivaa niillä keksisin. Pitkään haaveilin ”matkaseinästä”, mutta eeeei ehkä kuitenkaan. Tällainen matka-albumi voisi olla varsin passeli! 🙂

    • Reply Hannamari Männistö maanantai, 14 helmikuun, 2022 at 07:30

      Kiitos! Jos kuvat on jo teetetty, niin kannattaa ehdottomasti keksiä jotain kivaa käyttöä niille. Mulla oli joskus nuorempana omassa huoneessa juuri sellainen ”matkaseinä”, jossa oli matkoilta valokuvia (taisi olla myös kuvia muusta elämästä). 😊 Mun mielestä fyysisisten kuvien katselussa on erityinen fiilis verrattuna tietokoneelta kuvien katsomiseen, jonka vuoksi tykkään teettää kuvia!

  • Reply Tanja for Takeoff maanantai, 14 helmikuun, 2022 at 02:26

    Albumeita ei kyllä tule tehtyä enää printtinä ollenkaan, hyvä kun edes promillen kuvista saa julkaistua blogissa tai lehtijutuissa. Mutta woot, eikö sitä lentotietojen näyttöä ole enää olemassa? Poistuiko se nyt kentän rempan myötä? Musta on kuvattu jopa kansikuva yhteen lehteen sen edessä!

    • Reply Hannamari Männistö maanantai, 14 helmikuun, 2022 at 07:33

      Kiitos kommentista! Mullakin toki vain murto-osa kuvista tulee teetettyä, ehkä noin parikymmentä kuvaa per matka. Ja joo, lentotietonäyttö siirty valitettavastii historiaan jo pari vuotta sitten https://www.finavia.fi/fi/uutishuone/2020/helsinki-vantaan-ikoninen-iso-lentotietonaytto-poistuu-kaytosta Eipä ole itse tullut käytyä Helsinki-Vantaalla vielä tuon uutisen jälkeen (pandemian vuoksi). 😃 Liekkö tuntuu hassulta, kun ensimmäisen kerran lähtee hki-vantaalta matkalle ja näyttö puuttuu…

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, 14 helmikuun, 2022 at 06:15

    Ei ole tullut tehtyä matka-albumeja. Kuvat ovat meillä digimuodossa, ja suurin osa muusta matkaan liittyvästä materiaalista on hävitetty. Sen sijaan olen kyllä täysin varma, että albumeja kyllä katselisi vuoden saatossa todella mielellään ja muistelisi omia matkoja. Ja ei oikastaan vain itse katsella, mahtavaa niitä olisi tuossa muodossa muidenkin kanssa jakaa.

    • Reply Hannamari Männistö maanantai, 14 helmikuun, 2022 at 07:37

      Kiitos kommentista! Kyllä noita katsoo mielellään ja esittelee vieraillekin. 😊 Koitan pitää kuvien määrän per matka sen verran maltillisena, ettei kukaan kerkä tylsistyä kuvia katsellessa. Kaikkien matkojen digikuvat on toki myös hyvässä tallessa ulkoisella kovalevyllä.

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, 14 helmikuun, 2022 at 18:27

    Minulle riittävät blogitekstit ja valokuvat, toki hyvin varmistettuina, tietokoneen uumenissa. Toki nyt jo pitkään blogia pidettyäni olen aloittanut sen tallettamisen pdf-muotoon alkupäästä alkaen ajatuksena, että tekstit ovat sitten vaikka kirjaksi (käytännössä lienee kirjoiksi) tulostettavissa, jos blogin päätän joskus ottaa pois verkosta.

    • Reply Hannamari Männistö tiistai, 15 helmikuun, 2022 at 07:28

      Kiitos kommentista! Digikuvien turvallinen säilytys ja varmaan myös blogin varmuuskopiointi on hyvin tärkeää, ja hyvä tallennuskeinomyös tuo pdf:ksi tallentaminen. 😊 Itselläni osa reissukuvista on vain yhdessä paikassa tallennettuna, eikä olisi haittaa, jos kaikki olisi tuplatallennettu kahteen eri paikkaan.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas keskiviikko, 16 helmikuun, 2022 at 18:07

    Kivan kattavasti olet koonnut matkaalbumiisi muistoja. Itse tein jossain vaiheessa reissuista oikeita valokuvakirjoja. Mutta kun reissuja on niin paljon, ei enää ehdi.
    Minunkin tulee säästettyä noita matkalippuja yms mutta jonkun ajan päästä heitän pois.

    • Reply Hannamari Männistö keskiviikko, 16 helmikuun, 2022 at 19:09

      Kiitos kommentista! Jos reissuja on paljon, niin herkästi varmasti kasautuu valokuvakirjasta puuttuvia reissuja. 😊 Aivan kaikki minunkaan keräämät muistot ei varmasti päädy albumeihin, eli jossain vaiheessa osa päätyy roskiin.

  • Reply Paula - Gone with the Gastons perjantai, 18 helmikuun, 2022 at 06:42

    Voi miten ihania! Minulla on tällaisia ihan samanlaisia vanhoilta matkoilta. Jotenkin lakkasin tekemästä näitä jossain vaiheessa. Sittemmin olen tehnyt digitaalisesti valokuvakirjoja joka vuodelta, ja niihin sitten tietenkin on tullut omat sivut matkoilta. Mutta nyt on nekin jääneet. Täytyisi kyllä vähän ryhdistäytyä.

    • Reply Hannamari Männistö lauantai, 19 helmikuun, 2022 at 20:23

      Kiitos! 😊 Itse asiassa minäkin olen tehnyt digitaalisesti muutaman valokuvakirjan, mutta en itselleni, vaan matkaseuralaisille lahjoiksi. Nekin on oikein kivoja! Ja ryhdistäytyä pitäisi täälläkin, jotta saisin nuo matka-albumit täydennettyä viimeisen neljän vuoden ajalta…

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, 20 helmikuun, 2022 at 08:48

    Itsellä on jäänyt valokuva-albumien tekeminen 2000-luvun alkupuolelle. Muutamista reissuista olen sen jälkeen tehnyt valokuvakirjan. Osaltaan blogi korvaa tuota valokuva-albumien tarvetta, koska niiden tekemiseen menee sen verran aikaa, ja reissuja kuitenkin on sen verran usein. Mutta kyllä jokainen vanha matkojen valokuva-albumi on rakas.

    • Reply Hannamari Männistö sunnuntai, 20 helmikuun, 2022 at 19:59

      Kiitos kommentista! 😊 Totta, sekä albumien teko että blogin kirjoittaminen vievät molemmat oman aikansa. Siksi voi olla hieman haastavaa keretä tehdä molempia, varsinkin jos matkoja on yhtä usein kuin sinulla. Albumit ovat kuitenkin rakkaita aarteita ja niitä 2000-luvun alkupuolenkin albumeita voi olla jo nyt aivan nostalgista katsella.

    Leave a Reply