Aasia Singapore Yleinen

Metrolla ympäri Singaporen

sunnuntai, lokakuu 13, 2019

Singaporessa liikkuminen oli äärimmäisen helppoa, sillä metrolla pääsee lähes minne vain. Olimme etukäteen lukeneet netistä, että taksit ovat edullisia Singaporessa mutta paikan päällä totesimme, että myös metrolla pääsee kaikkialle. Näin ollen ajattelin esitellä Singaporen keskeisimmät vierailupaikat niin kuin minä ne koin, eli metrokartan avulla paikasta toiseen suunnistamalla.

Gardens by the Bay & Marina Bay



Hyppää ulos asemalla ”Bayfront” (Circle Line tai Downtown Line)

Kun kysyt joltain Singaporessa käyneeltä, mitä siellä kannattaa tehdä, saat hyvin todennäköisesti vastaukseksi ainakin vierailun Gardens by the Bayssa. Me kävimme siellä kaksi kertaa: ensin katsomassa illalla superpuiden valo/musiikkishown (1. kuva) ja myöhemmin reissulla vierailimme kahdessa ”sisäpuutarhassa”, Cloud Forestissa (kuvat 3. & 4.) ja Flower Domessa (kuva 5.). Valoshown pääsee katsomaan ilmaiseksi ja esitykset ovat joka ilta pimeän tullen klo 19.45 ja 20.45, ja tätä ilmaista esitystä ei kannata missata! Vierailu Flower Domessa ja Cloud Forestissa maksoi 28 SGD eli noin 18 € henkilöltä. Sisäpuutarhat tarjosivat kauniiden kasvien lisäksi raitista ilmaa (mikä oli erityisen mukavaa kun matkamme ajan ilmanlaatu oli huono) sekä hetken rauhoittua ja levähtää. Näistä Gardens by the Bayn kahdesta eri aktiviteetista laskisin ”must see”- nähtävyydeksi superpuiden valoshown, etenkin, kun tämä elämys on ilmainen!

Samalla alueella, eli Marina Bay-lahden rannalla ja saman metropysäkin vieressä on the Shoppes at Marina Bay Sands -ostoskeskus, jossa käynti on hyvä yhdistää Gardens By the Bayhyn. Vielä erityisesti suosittelen Marina Bayn alueella vierailua ilta-aikaan, sillä tuo Marina Bayn alueelta avautuva Singapore skyline on aivan uskomattoman näköinen iltavalaistuksessa!


Merlion, Merlion park

Hyppää ulos asemalla ”Raffles Place” (East West Line tai South West Line)

Merlion lienee Singaporen tunnetuimpia maamerkkejä yhdessä Marina by Sands Hotelin ja superpuiden kanssa, minkä lisäksi Merlionin ympäristö (Merlion Park) oli viihtyisää esimerkiksi kahvilla käymiselle. F1-kisa käytiin Singapore Marinan alueella ja yksi sisäänkäynneistä jota käytimme, oli aivan Merlionin vieressä, joten tuon patsaan ohi tuli kuljettua useammankin kerran. Merlionilla käyminen kannattaa yhdistää esimerkiksi Gardens by the Bayssa vierailuun tai vaikka sen viereisessä the Shoppes at Marina Bay Sands-ostoskeskuksessa shoppailuun. Jää siis metrosta pois Raffles Placella, käy ihmettelemässä Merlionia ja kävele rantaa pitkin ”vastarannalle”.


Sentosa

Hyppää ulos asemalla ”HarbourFront” (North East Line tai Circle Line)

HarbourFront-asema tulee VivoCity-nimisen ostoskeskuksen sisään ja VivoCity olikin yksi lemppari ostoskeskuksistani Singaporessa yhdessä the Shoppes at Marina Bay Sandsin kanssa. Tänne kannattaa tulla jo pelkästään siinä tapauksessa jos shoppailu kiinnostaa, mutta pääasiallinen syy miksi me menimme tuonne oli se, että vierailimme Sentosan saarella, jossa sijaitsee Universal Studios. Vaihtoehtoja Sentosalle kulkemiseen on muutamia, eli sinne voi kulkea jalan VivoCitystä niin kuin me teimme. Matka oli alle kilometri ja se kuljettiin käytävää/siltaa pitkin. Matkan varrella oli jopa muutamia liukutasoja, joten jalkoja ei tarvinnut paljoa rasittaa. Muita vaihtoehtoja on mm. Sentosa Express-juna joka kulkee halki Sentosan saaren, sekä ”Cable Car” eli ikään kuin gondolihissi joka olisi ollut varmasti mielenkiintoinen kokemus, mutta päädyimme ilmaiseen vaihtoehtoon.

Universal Studiolla vierailu oli mielestäni todella hauskaa, sillä viime vierailustani Floridan Universal Studioille on jo 14 vuotta aikaa.  Universal Studiosilta löytyi hurjia vuoristoratoja kuten Muumion paluu, 4D-elokuvateattereita kuten Shrekin linnassa (seuraava kuva) sekä lisäksi rauhallisempia huvipuistoelämyksia, kuten Madagaskarin tukkiajelu. Tämä on sinulle, joka innostut Universal Studiosin elokuvista ja niiden hahmoista!

Muuten Sentosa lienee enemmänkin lapsiperheiden suosiossa ja se onkin ”lomasaari”. Sain siitä hieman keinotekoisen vaikutelman jo etukäteen, mutta keinotekoinenhan se onkin – esim. hiekka on tuotu Havaijilta asti. Kävelimme Universal Studiosilta Sentosan rannoille asti (eli sinne, minne olisi päässyt myös sillä Sentosa Express-junalla) ja olihan se hiekka ihanan valkoista ja hienoa, mutta jo muutaman sadan metrin päässä rannasta näkyi kymmenittäin rahtilaivoja. Ei niin kiva sittenkään! Voin kuitenkin kuvitella, että lapsiperheille Sentosasta löytyy paljon aktiviteetteja.


Chinatown

Hyppää ulos asemalla ”Chinatown” (North East Line tia Downtown Line) tai asemalla ”Telok Ayer” (Downtown Line) ja kävele Chinatownin läpi toiselle näistä asemista.

Kiinakaupunki ei varmaan paljoa esittelyjä kaipaa. Tämä oli ensimmäinen kertani Chinatownissa ja harmittaakin, että New Yorkissa käydessäni skippasin Chinatownissa vierailun. Näin ollen en osaa verrata Singaporen Chinatownia muiden suurkaupunkien Chinatowneihin, mutta olihan se aivan erilainen alue kun muu Singapore. Chinatownissa kävimme muutamassa ”kiinakaupassa”, mutta tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan. Matkamuistokauppoja tms. kiinakauppoja ei muualla Singaporessa juuri näkynytkään, eli Chinatown voi olla myös hyvä valinta matkamuistomagneettien ostamiseen. 😉 Lisäksi ihan vain Chinatownin läpi käveleminen itsessään mielestäni elämys! Chinatown-niminen metroasema tuo sinut aivan Chinatownin keskelle.


Lau Pa Sat Food Court

Hyppää ulos asemalla ”Downtown” (Downtown Line)

Lau Pa Sat on yksi Singaporen kuuluisimmista Hawker Centereistä. Mielikuvani on, että Lau Pa Sat on myös hieman hienompi kuin useat muut hawker centerit ja siellä käykin sen sijainnin (lähellä financial districtiä) ansiosta paljon mm. liikemiehiä ja -naisia lounaalla. Lau Pa Sat on mielestäni helppo löytää, yksinkertaisesti seuraat muita ihmisiä koska niin moni on menossa sinne ja toisekseen tuo matala rakennus on suuren risteyksen vieressä ja erilaisena rakennuksena erottuu kyllä muusta ympäristöstä. Erilaisia ruokakojuja oli kymmenittäin ellei sadoittain. Hawker Centereissä tyylinä on, että juomat ostetaan erillisestä juomakojusta ja ruoka taas ruokakojusta. Me söimme täällä lemon chicken with rice, hintaa oli muutama euroa ja ruoka oli erittäin hyvää! Jos käyt yhdessä hawker centerissä Singaporessa, niin käy ehdottomasti täällä. Me yhdistimme Lau Pa Satissa syömisen Chinatownissa vierailuun.


Little India

Hyppää ulos asemalla ”Little India” (North East Line tai Downtown Line)

Majoituimme hotellissa Lavenderin alueella, joten kävimme Little Indiassa kävellen. Halusin käydä katsastamassa Little Indian ostosparatiisin, Mustafa Centerin, ja huh huh – olihan se iso! Emme kuitenkaan ostaneet mitään ja emme todellakaan jaksaneet kiertää koko tavarataloa. Little Indian kaduilla kävellessä sain etiäisen reilun kymmenen vuoden takaiseen Intian matkaani, ja siksi vierailu Little Indiassa olikin mielestäni erityisen ihanaa. Taas kerran, ihan vain Little Indian läpi käveleminen on mielestäni elämys. Kuvasaldo Little Indiasta jäi meillä molemmilla olemattomaksi ja tuo ainoa kuvakin on jo hieman Little Indian laitamalta, mutta siitä huolimatta paikka on käymisen arvoinen.

Löytyikö näistä paikoista jokin, josta olisi kiva kuulla enemmän oman postauksen merkeissä (esim. Universal Studios)? Seuraava postaus tulee käsittelemään Singapore Night Racea, eli F1-osakilpailua ja kaikkea sen ympärille järjestettyä tapahtumaa. 🙂

Ps. Suurimmasta osasta matkakuvista kiitos poikaystävälleni Teemulle. <3

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply