Olen ollut kymmenen vuoden aikana pakettimatkalla 3 kertaa: Egyptissä El gounassa, Kap verdellä ja Mombasassa. Kaikki muut lomareissut ovat olleet omatoimimatkoja, joilla lennot on ostettu erikseen ja suurin osa majoituksista valittu pitemmillä reissuilla vasta matkan aikana. Nyt viivyimme Paroksella pari viikkoa ja pienellä tuntemattomammalla, mutta muuten mukavammalla saarella Androksella kaksi yötä. Olimme kaikkiaan viidessä eri majapaikassa, joissa kaikissa oli erilainen, mutta huikea merinäköala. Keinotekoisen lätäkön ympärillä makaaminen ympyrässä muiden kanssa ei nappaa – en ole yhtään uima-allasfanittaja.
Paroksella kaikki oli kallista varsinkin verrattuna Italiaan. Pountan kiterannalla hieroja olisi maksanut 100€ / 1h-1h 15 min. Naoussassa tunnin hieronta oli kuitenkin suht järkevästi hinnoiteltu 60€/hlö. Vähän parempi illallinen kahdelta helposti satasen, aamupala kahdelta 25-35€. Bensa 1,87€/litra. Skootterin vuokraus 20€/päivä. Ja taksit tietysti saattoivat veloittaa mitä mieleen sattui tulemaan. Minkäänlaista järkevää majoitusta ei saanut sataselle/yö, joten kannatti panostaa merinäköaloihin. Hintataso oli Suomea kalliimpi monin paikoin.
Tämän lisäksi hyvää palvelua ei saanut juuri muilta kuin majoittajilta ja yhdessä ravintolassa, Les amissa, jonka Dimitristä olen jo kiittänyt Tripadvisorissa. Suurin osa muiden ravintoloiden henkilökunnasta näytti tympeää naamaa, mutta kaiken huippu oli kiterannan ravintolan omistaja, joka istui kassalla tervehtimättä ja oli muutenkin tyly. Samassa ravintolassa tarjoilija pudotti yhden viidestä falafelistä ja majoneesin maahan, ei pahoitellut ja vasta kolmannen kerran sanottuani asiasta reagoi. Falafelit olivat kuulemma keittiöstä loppu (sattuipa sopivasti), joten sain kaksi euroa takaisin. Ja nyt ”antoisa” keskustelu ravintolan omistajan kanssa jatkuu messengerissä mm. siitä, olisiko minun asiakkaan pitänyt hymyillä tympeälle omistajalle ja olisiko minun pitänyt etsiä omistaja käsiini ja selvitellä tarjoilijan tekemisiä. Ravintolan omistajan veli – joka puolestaan on kitepaikan omistaja vastasi (lähetin palautteen ensiksi sinne, koska muita yhteystietoja ei ollut), että on ihan normaalia, että ruokia ja jopa lautasia tiputellaan jatkuvasti lattialle. Ja että älä ole hänen siskolle kovin ankara, kun annat palautetta. Oi luoja sanon minä enkä tiedä, että itkeäkö vai nauraa! Ei se tiputtelukaan mitään, mutta se asian hoitaminen sen jälkeen…
Tämän surkean palvelukokemuksen tarjoavan ravintolan kilpailevan ravintolan palvelu sen sijaan toimi hienosti, ja kivalla tarjoilijatytöllä oli käsivarressaan tatuointi It’s cool to be kind. Uskon sen. Samassa paikassa myös kerrottiin, että olen ensimmäinen nainen, joka tilaa ison oluen. Arvostan tuon huomionosoituksen korkealle.
Paroksen saari on pieni ja sen ajelee skootterilla ympäri parissa tunnissa. Itäisessä osassa, Driosin kylässä menimme Tripadvisorin suosittelemana syömään Anezinan ravintolaan. Anezina oli ärsyttävän kaunis ja ihana. Ei mikään viiksillä ja pitkillä käsikarvoilla varustettu annaverouli, niin kuin monet muista saaren naisista. ”Pieni” miinus tulee siitä, että kissaa hätistämään kutsuttu musta miestarjoilija ratkaisi kissaongelman kissaa lyömällä. Kohtausta seurasi Anezinen pitämä puhuttelu sen jälkeen kun kiljuin please don’t hit her. Kissoja näkyikin paljon joka paikassa, osa paremmassa, osa huonommassa kunnossa. Maja-kissa, joka oli erään hostin kissa, kävi kurkkimassa talon ikkunoista sisään ja kiehnäsi aina patiolla meidän kanssamme.
Matkan kulinaarisia kohokohtia:.
Ravintola Siparoksessa vietettiin synttäreitä.
Majoitusten omistajat hoitivat homman tyylillä: yksi keräsi aamiaiselle kananmunat ja saman miehen tyttöystävä teki meille yllätyksenä kreikkalaista iltapalaa. Toinen majoittaja ohjasi meidät taksilla täysin väärään paikkaan ja lisäksi varattu huoneisto oli booking.comin mukaan aivan eri paikassa kuin kävi ilmi. Yllättäen kukaan ei ollut aiemmin huomannut mokaa (mikä ihmisiä vaivaa?), joten alun ihmettelyn ja sitä seuranneiden kiitosten lisäksi saimme valita korvaukseksi kaikesta turhasta säätämisestä majoituspaikan vaihdon, illallisen tai ylimääräisen yön, jonka sitten otimmekin. Androksella majoituksen tarjosi perhe, joka asui saman talon yläkerrassa. Heidän ylitsevuotavan ystävällisyyden palkitsen hyvällä arvostelulla booking.comissa. Hotellissa majoittuminen on kyllä helpompaa: kävelet sisään ja ulos koska haluat, eikä tarvitse vastata ystävällisyyteen jatkuvasti hymyilemällä ja kuulumisia kyselemällä jopa nolouteen saakka. Ihmettelin kun eräs majoittujarouva ei kätellyt ollenkaan. Ihmettelin turhaan – minut palkittiin poskipusuilla enkä edes voinut vastustella, kun kädet olivat täynnä matkatavaroita. On se vaan jotenkin outoa, että miehetkin parransänget kahisten niitä etelän maissa harrastavat.
Tämä loma oli maratontreenien vuoksi erilainen kuin muut reissut. En ihan helpolla heräisi lomalla puoli kuudelta juoksemaan, (koska myöhemmin juokseminen oli helteen vuoksi tuskallista). Mutta mitäpä sitä ei tekisi tavoitteidensa eteen. Tavoitteenahan siis on oma ennätys maratonilla. Aikaisin herääminen palkittiin huikaisevan kauniilla aamun sarastuksella meren rannassa ja mahtavalla onnistumisen fiiliksellä.
Androksella majoituimme Batsissa, joka on kuulemma yksi saaren turstikylistä. Silti niin kiva, pieni, kaunis ja rauhallinen. Palvelu ravintoloissa oli hyvää ja The Dolphins oli paikka, jossa söin valtavan herkullista ja suussasulavaa slow cooked lammasta.
Saari on tunnettu monista vaellusreiteistään ja niiden lähtöpaikat onkin merkitty hyvin teitten varsille. Kävimme Pitharan putouksilla ja toinen reitti vei tuhannen metrin korkeuteen Vournkotin kylän maisemissa. Hassua, miten vaeltaessa juuri kun luulet saavuttaneesi vuoren korkeimman kohdan, tuleekin nyppylän takaa aina uusi nousu. Vaellus kesti melkein neljä tuntia ja mittaa kertyi 10,6 km.
Kiva, kun voi ilman huonoa omaatuntoa heittää vessapaperin pyttyyn. Ihana loma ja ihanaa olla kotona ja suunnitella uusia reissuja!