Kitevillagen majoituksen pitäjä ja koko Punta trettun kitespotin perustaja on – ullatus! – ruotsalainen Sarah italialaisen miehensä kanssa. ”Do you speak Swedish?” jne. keskustelut ”Every Finn can speak Swedish” (koska meidän on pakko – sanoin) käytiin tietysti. Koska olen kosmopoliitti, halasin häntä kiitokseksi autoilusta majoituksen ja sairaalan välillä, vaikka Riku välillä huusikin ”please don’t kill us all”, kun oli tulla peräänajo.
Mitä minä tekisin, jos ranskalainen turisti ei osaisi suomea eikä englantia ja pitäisi vaikkapa selvittää hänelle miten pääsee kalastusretkelle? Italialainen hoitaa homman siten, että puhe italiaksi jatkuu, ääni kovenee ja kädet käyvät. Ei pienintäkään reagointia siihen, että vastapuoli ei ymmärrä. En ymmärrä. Opiskelen lisää italiaa.
Matzaccaran majoitusemäntä pyysi Facekaveriksi – mihin tämä kaikki verkottuminen vielä johtaakaan? Hänenkään kanssa ei ole yhteistä kieltä. Eikä ollut hänen naapurinsakaan kanssa. Häneltä saimme ensimmäisenä aamuna lämpimät munkit. Italialaiset OVAT ystävällisiä.
Matzaccaran apartmentin takapihalla asuu kahdeksan kilpikonnaa. Myös kaksi vauvakonnaa! Mikä ei toisaalta ole ihme – katso kuva(!). Tuo iso kypärännäköinen on 100-vuotias. Kilppareitten tuijottelu on muuten terapeuttista…
Sant’Antiocolla käytiin ihan oikean kalastajan kanssa veneretkellä. Reissusta tuli privaattiajelu, koska oli tullut peruutus. Kun en ole mikään vesipeto, oli jo suoritus sekin, että uskalsin uiskennella kohdassa, jossa alla oli 15 m vettä. Ihan mielettömän turkoosia vettä!
Pikkuinen haaste oli se, että yhteistä kieltä ei kalastajan kanssa ollut. Onneksi molemmat osataan jonkin verran italiansanoja ja on googlekääntäjä. Sen avulla saatiin selville, mikä on minkäkin saaren nimi ja mistä on itsetehty likööri tehty. Myrteistä. Viiniä ja likööriä oli tarjolla useampien päiväkännien verran. Lounaaksi saatiin tietysti itsekalastettua tonnikalaa (tonno rosso) valmistettuna kolmella eri tavalla. Katsottiin myös videot tyttären kalastuspuuhista ja huikean kokoisista tonnikaloista.
Oltiin jo lipumassa kohti satamaa, kun ihmettelimme, että missä se kalastusosuus luuraa. Kävin kysymässä ”pescare?”, sain vastaukseksi peukun, ja sitten vaihtui suunta ja veneelle annettiin hanaa. Käytiin kokemassa merrat ja saaliina oli muutama ’polpo’ eli mustekala. Ovat muuten pirun liukkaita liikkumaan ja mahtuvat pienestä välistä.
Kaupoissa oli vähän arvokkaampaa purkkitonnikalaa: tonno rosson mahaa, pieni purkki ostopaikasta riippuen 23-40 €.
Gelato. Italialainen jäätelö. Ei oikeastaan muuta sanottavaa – ei tarvitse. En sano.
Cagliari on paaaaljon kivempi kuin Sisiliassa Catania. Molemmat ovat hallinnollisen alueensa pääkaupunkeja.
Rakennuksen seinässä olevassa kirjakaapissa lukee söpösti:
Porta un libro. Prendi un libro.
Tuo kirja. Vie kirja.
Viimeisenä iltana syömässä maailman parasta tonnikalatartaria tryffelillä. Paikka on Da Marino al St Remy Cagliarissa.
Kohti uusia seikkailuja.