Tunnustus: kuumetaudin vuoksi lääkekoukussa

Ai, ai – kyllä kuumottaa. Ja nyt en puhu näistä Suomeen rantautuneista helteistä, vaan sairaudesta. Minulla on nyt useamman viikon vaivannut tavallista enemmän eräs mystinen kuumetauti, jota toisaalta nämä lämpimät keli ovat vain provosoineet. Tauti on viheliäinen, sillä siihen auttava lääke on sangen addiktoiva. Voisinkin siis sanoa olevani tietynlaisessa lääkekoukussa. Kurkkaa alta, mistä oikein on kyse!

Krooninen kuumetauti

Tämä sairaus saattaa olla ohimenevääkin, mutta minulla se on krooninen. Se tulee ja menee, mutta on aina läsnä jollakin tavalla – tasot vain vaihtelevat. En oikeastaan tuntenut oloani vielä tammikuun lopulla sairaaksi sen enempää kuin yleensäkään, enkä vielä helmikuussakaan. Maaliskuun alussa alkoi olemaan pientä oireilua, ja se vain paheni, koska en saanut suunniteltua lääkettä siihen. Toisaalta, maalis- ja huhtikuussa oireet hieman ehkä vähenivät, sillä en ehtinyt ajattelemaan koko oireyhtymää sen kummemmin. Mutta nyt toukokuussa – nyt olen tuntenut oloni sairaammaksi kuin pitkään aikaan!

Oireisto tässä taudissa on jatkuva kuumotus, ajatusten harhailu ja kärsimätön olo kropassa. Joskus mahassa pyörähtää, kun muistaa, miten tätä tautia lääkitään – minun on saatava sitä lääkettä. Ja juuri ennen lääkitsemistä saattaa oireisto lähteä keulimaan oikein kunnolla, eikä sitä sen jälkeen enää puhutakaan mistään muusta kuin siitä lääkkeestä, ja nyt minulla on juurikin sellainen tilanne.

Mikä lääke tähän auttaa?

Itselläni tähän tautiin puree vaihtelu, jännitys ja seikkailu – usein kannan sellaista vihkoakin mukana, missä on oma mustavalkoinen kuva ja mihin kerätään leimoja niistä lääkkeistä, mitä on päässyt kokeilemaan. Kameraan tallentuu parhaimmat hetket niissä paikoissa, missä se lääke on tujahtanut tajuntaan oikein jyrinällä.

Lääkemuotona tähän tautiin auttaa pienten rapujen koloihinsa pujahtelun bongailu hiekkarannalla, ja tötterön mallisten simpukoiden merestä noukkiminen ja niiden pällistely ja toljottelu. Merituulen edestakainen kohina rantakadulla ja tuoksujen hehku paikallisella torilla. Ravintolan kiillotetun lusikan sujahdus suoraan suuhun, mukanaan herkullisia poksahtelevia makuja – joskus perässään viinilasin kirpeä kilahdus. Tähän auttaa sellaisten juttujen näkeminen, haistaminen ja maistaminen, joita ei ole ennen ehkä kokenut. Sileäkivisellä kadulla kukkaruukun päällä kitaraa soittavan miekkosen laulelut, jotka vievät mukanaan niin, että ympärillä muu unohtuu. Vieraiden ihmisten hymyt, aistit täyteen tuuttavat luonnonnäkymät, vuoret, kukkulat ja patikointipolut. Värikkäät rakennukset, joissa on vastavärein maalatut, puiset ikkunankarmit. Tulipallona hohkaavan auringon tipahtaminen mereen jättäen koko taivaan oranssiksi, ja pimeän tullen sirkkojen sirkutus vehreiden lehtien alla. Tukan töhräisy sotkuponnarille silloin kun aurinko porottaa liian hikisesti, tai kun merivesi on tehnyt ihosta tahmean. Matkaradiosta kaikuva musiikki, joka tallentaa hetken niin tarkkaan mieleesi, että aina kuullessasi tuon radiosta soineen kappaleen, muistat tarkalleen, missä sitä oltiin nauttimassa lääkkeestä.

Mistä sitä lääkettä sitten saa?

Sitä saa melkeinpä mistä vain. Toiselle voi auttaa jokin suhteellisen läheltä saatava lääke, joillekin vain tuhansien kilometrien päässä oleva. Jotkut tykkäävät tutusta vanhasta lääkkeestä, ja toiset taas kokeilevat hurjaakin hurjempia uusia lääkkeitä. Ehkä jopa pitävät kirjaa siitä, mitä lääkkeitä ovat kokeilleet ja mitä kaikkia haluaisivat vielä tulevaisuudessa kokeilla.

Harvoin on mitään sellaista lääkettä, joka tekisi hallaa tälle sairaudelle – muuta kuin siinä mielessä, että joskus lääke voi itse asiassa syventää ja juurruttaa sairautta entistä kroonisemmaksi. Toisinaan voi muodostua jopa varsinainen lääkeriippuvuus. Ja riippuvuuden määrittävä piirre on se, että jo lääkettä nauttiessa suunnittelee seuraavaa lääkeannosta: missä se tapahtuisi, kenen kanssa ja miten se onnistuisi. Ehkä ostaa lennot, varaa majoituksen tai ainakin haaveilee jo seuraavasta annoksesta. Ja kyllä minä tunnistan kuvauksesta itseni – taidan olla lääkekoukussa.

Voiko tästä taudista päästä eroon?

Villeimmät huhut kertovat, että kaikki eivät pääse – eivät mitenkään. Nykyään yhä useampi kokee tarvitsevansa lääkettä ja olevansa sairastunut tähän kuumetautiin, ja taudin yleistyessä maailmanlaajuisesti onkin innovoitava yhä parempia ja ekologisempia keinoja nauttia sitä lääkettä. Aina ei tarvitse lähteä kauas saadakseen lääkettä, mutta minun tapauksessani saan sitä paremmin ulkomailta.

Oloni on niin kuumeinen, että minä en kohta enää edes muista elämääni ennen tuota lääkettä: aina kun yritän puhua muusta, tulee mieleeni vain jokin kerta kun hyvin tyydyttyneenä nautiskelin tuota huumaavaa taudinparantajaa. Minulla ei ole ollut vuosikausiin näin pitkää taukoa lääkitsemisestä (yli 4 kk), ja ainut, mikä helpottaa oloani, on se tieto, että olen näin (peukalon ja etusormen välissä on puoli milliä) lähellä lääkkeen saamista. Enää 11 päivää.

Tiedätkö sinä, mistä taudista on kyse?

Ps. Kyseessä on tietysti matkakuume. 11 päivän kuluttua autonnokka kääntyy kartalla alaspäin kohti eteläistä Eurooppaa, ja sillä reitillä vietämme kuukauden päivät (Eurotouristamme voit lukea lisää täältä). Lääkettä on siis tiedossa addiktinkin mittakaavassa kunnon annos!

Kuumotteleeko muilla? 🙂