Browsing Tag

Tokio

5 + 1 ikonista paikkaa maailmalta – MENE AINAKIN NÄIHIN!

1. Brooklyn bridge, New York, USA

Harva ensikertalainen NYC:in reissullaan jättää tätä lokaatiota väliin. Silta Manhattanin saaren ja Brooklynin välillä on tuttu sadoista telkkarisarjoista ja leffoista, enkä minä itse ainakaan pettynyt paikkaan siellä ollessani. Ruuhkainen kesäiltapäivä takasi sen, että silta tursusi turisteja ja rauhallista spottia oli vaikea löytää. Katsellessa Brooklynin suunnasta kohti Manhattanin kärkeä, valtasi kropan kummallinen haikeus, sillä näky oli vain yksinkertaisesti niin surrealistisen inspiroiva kymmenine pilvenpiirtäjineen.

Ihan kauheen pahoillani olen tuolle alemman kuvan etualan äijälle kuvavalinnasta.

Vinkki! Mene Brooklyn bridgelle niin varhain aamusta kuin suinkin jaksat. Tällöin sillan näkymät saa parhaimmassa tapauksessa omia aivan itselleen. Mikäli kuitenkin menet keskellä päivää, muista varoa paikallisia pyöräilijöitä – he ajavat todella kovaa ja ovat kurkkuaan myöden täynnä pyöräkaistalla hönöttäviä turisteja!

Lue täältä New Yorkin tunnelmia ja miksi katusoittaja sai minut siellä itkemään.

2. Shibuyan risteys, Tokio, Japani

Jos haluat kunnon maistiaisen Tokion ihmisvilinistä, lähde ylittämään kuuluisaa Shibuyan risteystä pahimpaan ruuhka-aikaan, kun yhden vihreän valon aikana 2500 ihmistä kävelee halki risteyksen. Tunne on huikea, sillä voimakkaampaa muurahaisoloa on vaikeampi tältä pallolta metsästää – risteyksen läpi kävellessä mieleen iskostuu voimakkaasti se fakta, kuinka pieni osa itse sitä on tätä planeettaa.

Vinkki! Kapua yläilmakuvia varten risteyksen reunalla olevaan Starbucksiin, tai vaihtoehtoisesti toisella puolella risteystä olevaan Shibuyan metroaseman toiseen kerrokseen. Näistä lokaatioista ihmismassan näkee korkeammalta. Muista myös, että japanilaiset vahvasti epäarvostavat kuvien ottamista ihmisistä ilman lupaa, jonka vuoksi pyri ottamaan valokuvat mahdollisimman yleisesti, eikä ketään yksityishenkilöä tarkkaan kuvaten.

Lue kaikki Japanista täältä, ja esimerkiksi avaruusmatkastani tokiolaisessa kapselihotellissa täältä.

3. Lion’s head, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Kapkaupunki ei ole suomalaisille kovinkaan suosittu matkakohde, vaikka sen todellakin pitäisi olla aivan jokaisen ihmisen matkustuslistalla – valehtelematta Kapkaupunki on tämän maailman hienoin paikka. Kaupungin yksi suosituimpia nähtävyyksiä on Lion’s head- vuori, jonka päälle pääsee kipuamaan noin puolessatoista tunnissa kivikkoista patikointireittiä pitkin. Näkymät ovat huikeat Leijonanpään päältä, ja itse asiassa siellä ensikertaa me huokaistiin yhteen ääneen, että joskus me vielä asutaan täällä, Kapkaupungissa.

Vinkki! Suuntaa Lion’s headille aikaisin aamusta, niin vältät ruuhkan ainakin menosuuntaan. Varaa myös kunnon patikointikengät, vettä ja välipalaa mukaan, sillä Kapkaupungin auringon alla patikointireitillä tulee todellakin kuuma. Älä myöskään ruoki Lion’s headin päällä eläviä isokokoisen hamsterin näköisiä dassieita, sillä söpöstä ulkonäöstään huolimatta ne voivat purra ihmistä ilmeisen helpostikin!

Lue Kapkaupungin liepeillä tekemästämme viininmaistelureissusta täältä, täältä Kapkaupunki-unelmistani ja täältä siitä hetkestä, kun tajusin, että oikeasti voisin asua Kapkaupungissa.

4. Angkorin temppelit, Siem Reap, Kambodza

Siitä tulee keväällä jo neljä vuotta kun itse kiipeilin Angkorin temppeleillä ihan muina indianajoneseina. Yli tuhannen temppeliraunion seasta löysi helposti sellaisia kolkkia, joissa sai ihmetellä sitä kaikkea aivan omassa ylhäisyydessään ilman tuhansia ilmatilassa heiluvia selfiekeppejä. Varmasti nykyäänkin se on vielä mahdollista, mutta jo tuolloin turisteja oli päätemppeleillä järkyttävä määrä. Kaikesta huolimatta Angkoria ei voi jättää väliin, mikäli Kambodzassa matkustaa!

Vinkki! Varaudu tutkimaan temppeleitä kolmen koon muistilistan mukaan: kuski, kunnialliset vaatteet ja kunnolla vettä! Ilman tuktuk-kuskia lähettäisin temppelien tutkimusmatkalle ainoastaan ihmisen, kenestä haluaisin eroon pysyvästi – nimittäin Siem Reapissa on todella kuuma, ja hohto raunioista katoaa tolkuttoman ponnistelun vuoksi hyvin vikkelään ilman kunnon järjestelyjä (raunioilla saa kiivetä ihan riittämiin ilman pyöräilyäkin). Toinen juttu on kunnialliset vaatteet, joilla tarkoitan kahta asiaa: hyviä jalkineita, mutta myös oikeasti sitä kunniallisuutta – esimerkiksi Angkor Watin torniin ei pääse kiipeämään ilman polvien ja hartioiden peittämistä, mikä kannattaa asuvalinnassa ottaa huomioon. Vettä tuskin tarvitsee perustella!

Lue Kambodzasta lisää täältä.

5. Victoria Peak, Hongkong, Kiina

Honkkarissa päätimme viime tingassa lähteä Victoria Peakille, vaikka olimme jo ehtineet ajatella, että se jää sillä reissulla väliin. Onneksi menimme! Suukaupungin näkymä kohti satamaa tarjoaa todellakin tämän metropolin parhainta antia, ja suosittelen jokaista Honkkarin visiitillä piipahtamaan paikassa.

Vinkki! Jotkut menevät Peakille valoisaan aikaan, mutta itse suosittelen suuntaamaan sinne vasta pimeän tultua. Pilvenpiirtäjien siluetit ja utuinen satamanäkymä kimaltelevat illassa aivan eri tavoin kuin päiväsaikaan!

Katso Hongkong-tunnelmia lisää täältä.

+ Sokeritoppavuori, Rio de Janeiro, Brasilia

Aivan mieletön Rion Sokeritoppavuori, joka jäi mieleen silloin teini-ikäiselle matkaajalle. Vuosia Rion visiitistä on siis todellakin kulunut, mutta silti muistan sen huikean näkymän, mikä vuoren päältä kaupungin ylle avautui. Tuolloin 15 vuotta sitten otettuja kuvia en edes viitsinyt tähän liittää, sillä niiden julkaisemiseen ei riittäisi itsekunnioitus eikä resoluutio.

Siksi tämä vinkki on itselleni: matkusta Rio de Janeiroon mahdollisimman pian uudelleen!

Oliko tuttuja paikkoja? Mikä on sun ikonisin nähtävyys tai paikka maailmalla, minne mun pitäisi ehdottomasti mennä? 🙂


Lähde mun kanssa ikimatkalle seuraamalla mua Instagramissa nimimerkillä @fridaingridd sekä Facebookissa ja Blogit.fi– sivustolla! Näin saat uudet postaukset reaaliaikaisesti luettavaksesi! ?

Bucket List Moments: avaruuslennolla kapselihotellissa

Tämä postaus on osa Bucket List Moments– postaussarjaa, jossa esitellään mahtavimpia kokemuksia ja seikkailuja ympäri maailmaa. Oli kyseessä sitten aktiviteetti, paikka tai maku – jos se on tällä listalla, on se kokemisen arvoinen juttu! Katso kaikki Bucket List Moments- postaukset täältä

Olen aina rakastanut avaruutta. Lapsena kuvataidekoulussa maalasin vähintään muutaman puun verran paperia pelkästään lentäviä lautasia ja mustia aukkoja. Teini-ikäisenä valvottiin yökylässä kavereiden kanssa aamuyöhön asti pähkäillen,  että minne avaruus päättyy. Avaruus on niin mystinen, suuri, loputon. Niin täynnä kaikkea kimaltavaa violetin ja purppuran eri sävyissä mustalla kanvaksella. Minulta on joskus kysytty, että lähtisinkö rakettimatkalle avaruuteen jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus. Ennen kuin vastaan kysymykseen, haluan kertoa avaruusmatkastani futuristisessa kapselihotellissa Naritan lentokentällä Japanissa. Lue lisää täältä kapselihotellista, jos majoitusmuoto ei ole entuudestaan tuttu.

Nine Hours Narita- kapselihotelli, Narita, Japani

Lasiovet suhahtivat auki, ja edessäni säihkyi pieni ja valkoinen, kuutiomainen sisäänkirjautumisaula. Hitaasti ja rauhallisellä äänellä puhuva mies ojensi minulle salikassin kokoisen pussukan, joka kuulemma sisältäisi kaiken tarvitsemani. Mies toisti samoja asioita jokaiselle asiakkaalle jälkeeni, samaan tahtiin – kuin robotti.

Käännyin oikealle ja avasin raskaan oven, jonka takana oli naisten pukuhuone. Sain ohjeistukseksi jättää kaikki tavarani tuon pukuhuoneen lokerikkoon, ja vaihtaa omien vaatteiden ja kenkien tilalle hotellin haaleanvioletti unikaapu ja harmaat aamutossut. Keräsin käsilaukun täyteen henkilökohtaisia tavaroitani ja suljin pukuhuoneen lokerikon avaimella, jonka avaimenperässä luki numero 19. Nappasin tavarani ja siirryin avaamaan seuraavan oven.

Eteeni aukesi jonkinlainen välitila, musta tunneli. Sen reunuksilla oli jättimäisiä roska-altaiden näköisiä astioita käytettyjä unikaapuja varten. Jatkoin matkaani eteenpäin ja ojennuin avaamaan jälleen seuraavan oven.

Seuraava etappi oli kylpyhuonetilat, jotka kapselihotellissa ovat hostellien tapaan yhteisiä. Kurkkasin nopeasti suihkukoppeihin vielä toisen oven taakse: ne olivat äärimmäisen moderneja, pikkukuutioita, joiden jokainen sentti oltiin hyödynnetty käytännölliseksi tilaksi. Kaikkialla oli supersiistiä ja pelkistettyä, jopa kliinistä. Aivan kuin astelisi avaruussukkulassa.

Jatkoin matkaani kohti seuraavaa, viimeistä ovea. Ovessa oli suuret kieltomerkit, joiden mukaan metelöinti ja syöminen tämän pisteen jälkeen olisi ehdottoman kiellettyä. Avasin painavan ilmapaineistetun oven ja astuin pimeälle kapselikäytävälle.

Käytävä oli todella pitkä. Sen koko toinen seinä oli täynnä pyöreitä luukkuja, joista osasta paistoi valo ja osassa oli verho edessä. Etsin numeron 19: minulle oli annettu yläpeti. Kiipesin pienet askelmat ja kampesin itseni sisälle kapseliin, jonka etualalle peittoni oltiin viikattu. Olo oli kuin astronautilla.

Kapselin sisällä soi hiljaisella rauhallinen aaltojen kuohunta- musiikki. Musiikki on ilmeisesti kapseleissa sitä varten, etteivät ihmiset kokisi klaustrofobiaa äärimmäisen pienessä tilassa. Sammutin musiikin ja mietin, että olenpas minä rohkea.

Kapseli oli kiiltäväpintainen ja sen kulmat oltiin kauttaaltaan pyöristetty. Kuin vauva odottavan äidin kohdussa, niin minäkin makasin pienessä kapselissani – turvassa, hiljaisuudessa, eristyksissä muusta maailmasta. Ainut ero kohtuun oli, että kapselissa pystyi säätämään ilmastointia. Siellä oli mukavaa ja kotoisaa, ja samalla oloni oli kuitenkin kuin NASA:n uskalikolla ensimatkallaan avaruudessa.

Oli jo myöhäinen ilta. Vain oikein tarkasti kuunnelleessaan saattoi korviin kantautua vaimea japanilainen hihitys jostakin kaukaa toisaalta kapselirivistöstä, ja jossakin joku rikkoi sääntöjä rapistellessaan sipsipussia. Minä en sellaista uskaltanut: minä makasin pedilläni hiirenhiljaa ja valmistauduin yöhön. Linnunradalla.

Kapselikäytävällä oli todella hämärää, eikä missään hotellin tiloissa ollut yhden ainutta ikkunaa – oikeasti tuntui kuin olisi liihottanut raketissa jossakin galaksin rajalla tähtipöly moottoreissa pöllyten. Kävin pesemässä hampaat wc-tiloissa, jonka jälkeen nousin jälleen omaan kapselikolooni ja tällä kertaa vedin pimentävän rullaverhon suuaukolta alas. Laitoin elektroniikat lataukseen kapselini latauspistokkeisiin ja katsoin jakson laatuviihdettä Netflixistä kuulokkeet päässä, jonka jälkeen etsin hyvän asennon metrin leveästä pyöristetystä muovikolostani, sammutin valot ja painoin silmät kii.

Heräsin seuraavaksi vasta aamulla herätyskellon pirinään. Olin nukkunut niin makeasti, että tuntui, että olisin ollut kapselissa paljon kauemmin kuin vain yhden yön. Ehkä viikon tai kuukauden. 

Aamutoimien ja suihkun jälkeen oli aika poistua sukkulasta. Vaihdoin pukuhuoneessa omat, tämän sivilisaation, vaatteet päälleni, ja viskasin unikaavun välikäytävän pyykkialtaaseen. Otin tavarani, kirjauduin ulos ja astelin lentokentän sisällä olevaan kahvilaan aamupalalle.

Aamupalalla oloni oli todella levännyt. Olisin voinut vaikka vannoa, että nukuin useamman kuin yhden yön tuossa kapselissani. Hotelli oli tarkoituksenmukaisesti sisustettu todella futuristisesti, ja tällaiseen avaruusfaniin se puri toden teolla. Koska kapselissa ei tietenkään ollut saanut pitää meteliä, aloin selaamaan puhelintakin kunnolla vasta tuolla kahvilassa. Olin mukautunut avaruussukkulan tunnelmaan niin hyvin, että kuunnellessani aikaeron vuoksi yöllä saapuneita ääniviestejä puhelimestani, oli fiilis melkeinpä tämä (katso ainakin minuuttiin asti :D). Tuntui kuin olisin käynyt yön aikana vähintään toisessa galaksissa. Ehkä kävinkin.

Ehkä joskus tulevaisuudessa meille kaikille monotonisesti puhuva asiakaspalvelija jakaa tavarakassillisen, jonka sanoo olevan kaikki, mitä me tulemme tarvitsemaan. Ehkä me kaikki olemme pukeutuneet identtisiin kaapuihin, ja vain numerokoodi meidät toisistaan erottaa. Ehkä me maataan minimalistissa kapseleissa, torneittain, ikiunessa, matkalla jonnekin toiseen universumiin, jos elämä tällä planeetallamme on loppunut.

Mutta siihen asti: ei, en haluaisi lähteä matkalle avaruuteen. Se olisi liian mystistä jopa minulle. Sieltä ei oikeasti pystyisi palaamaan maanpinnalle avaamalla pimentävän rullaverhon, eikä siellä oikeasti näkisi päivän säätä ikkunasta katsomalla. Siellä oikeasti joutuisi nukahtamaan nauhoitettuun merenkohinaan, koska en olisi niin rohkea enää. 

Sen sijaan tähän kapselihotelliin lähtisin milloin tahansa yöpymään uudelleen.

Jos haluat oman elämäsi avaruuslennolle ja hyvät yöunet, suuntaa Naritan lentokentälle Nine Hours Narita– kapselihotelliin yöksi. 

  • Mitä: Yö kapselihotellissa
  • Missä: Japanissa + nykyään muuallakin
  • €: 20 eurosta ylöspäin

Oletko sinä yöpynyt kapselihotellissa? Mitä ajatuksia avaruus herättää – lähtisitkö matkalle avaruuteen jos mahdollisuus sellaiseen tulisi?