Browsing Tag

Kroatia

Ihanan tylsä Kroatian Krk

Moni varmasti tunnistaa fiiliksen, kun joskus tuntuu reissussa, että tarvitsisi lomaa lomasta. Kesäkuun alussa meillä oli Euroopan roadtrippimme alkutaipaleella ollut sen verran kova tahti, että toivoimme pientä hengähdystaukoa matkan kulkuun – oltiinhan me ajettu puoleentoista viikkoon Suomen Turusta Kroatiaan asti. Hengähdystaukoa ei kaivannut edes niinkään ajotahdin puolesta, vaan äärimmäisen upeiden kokemuksien: tuolloin tuntui, että oltiin nähty peräjälkeen niin upeita paikkoja, ettei niihin pystynyt mielessään palaamaan kuin vasta umpitylsyydessä.

Oltiin varta vasten tuota fiilistä palvelemaan valittu toiseksi Kroatian pysähdykseksi supertylsältä vaikuttava Krk:n saari Plitvicen järvien jälkeen. Ja voi juku – tylsyyteen Krk todellakin tarjosi mahtavat puitteet: ei mitään spesiaalia tekemistä tai nähtävää, ja ensimmäisen päivän jälkeen taivas repesi jättimäiseen Adrianmeren ukkosmyrskyyn ja keli jatkui todella pilvisenä, jonka vuoksi tylsyyteen oli pakko sitoutua entistä vahvemmin. Lue alta, kuinka tylsä Krk oli!

Ihan(an) tylsä Krk:n saari, Kroatia

Vaikka Krk onkin historiallisesti merkittävä paikka, ei se silti ole mikään Dubrovnik tai Split. Sitä ei myöskään saa sekoittaa Krkan luonnonpuistoon, vaikka Google haluaisikin sitä kirjainyhdistelmää googlettelijalle tarjota. Krk on suomalaisittain vaikeasti lausuttava, melkoisen vaatimaton saarikohde Zagrebista muutama tunti suorinta reittiä rannikolle. Saari on iso, mutta siellä ei ole pellon, puskien ja paikallisten supermarkettien lisäksi oikein mitään muuta kuin muutama kivikkoinen ranta, pari kyläpahasta ja Krk:n vanha kaupunki.

Me emme tehneet Krk:ssa mitään ihmeellistä. Katseltiin Airbnb-asuntomme parvekkeelta myrskyävää merta, tuhottiin markiisin alla varmaan yli puoli kiloa juustoja iltaisin ja pestiin koko reissun aikana kertyneet pyykkivuoret tuon muutaman saarella viettämämme päivän aikana. Oltiin siten kuin varmaan moni matkailija reissuissaan on: ei katsottu kelloa, ei suoritettu mitään ja maattiin ketarat ojossa ekstraleveässä parisängyssämme läppäri sylissä hyvän Netflix-sarjan äärellä keskellä päivää. Oikeasti, keskellä päivää. Edellä mainitun kaltainen tekemättömyys ei normaalisti tulisi meidän kohdalla kysymykseenkään, ellei kohde olisi niinkin tylsä kuin Krk.

Kyllä me sentään puolipäiväreissu tehtiin saaren pääkylään Krk:aan, jossa oli pieni Frankopanin linna ja vanhassa kaupungissa yllättävän paljon kivan oloisia ravintoloita ja putiikkeja. Keskiaikaisilla kaduilla tuoksui grillihiilet ja kiviuunit, ja jossakin maukui kissa, jonka paikallinen hampaaton muori kävi komennuksellaan hiljentämässä. Korviin kantautui vaimea Game of Thronesin tunnusmusiikki, kun pikkulapsi veivasi kapealla mukulakivikujalla miniatyyrisoittorasiaa. Ja tunnelma todellakin oli hetkittäin kuin suoraan GoT:ista, jonka innoittamana päädyttiin ostamaan jopa sisäänpääsyliput muuten melko vaatimattoman näköiseen linnaan. Oltiin ainoita asiakkaita, ja opiskelijahinta lyötiin molemmille ilman edes koko kortin vilautusta. Kassahenkilö juoksi meidät vielä myöhemmin kii – vain lainatakseen meille linnatorniin omaa sateenvarjoaan.

Krk:ssa ei ollut mitään varsinaista tekemistä, mutta päivä soljui omalla painollaan. Syötiin saaren parhaimmaksi valitussa ravintolassa aivan kahdestaan huippulounaat, pidettiin sadetta ikivanhoilla kivikaduilla sateenvarjon alla ja välillä pysähdyttiin rantaviivalle tuijottelemaan synkässäkin säässä turkoosina kimaltelevaa merta. Oranssinruskeat turistit makasivat epämukavan näköisissä asennoissa keskustan rantakaistaleiden kivilaitureilla odottaen epätoivoisesti auringonsäteitä keskellä tihkusadetta. Ilman noita aurinkoöljystä hohkaavia ihmispötköjä olisi välillä saattanut unohtaa olevansa turistipaikassa – niin uinuva tunnelma Krk:ssa oli.

Krk oli aivan älyttömän tylsä, ja juuri siksi niin täydellinen stoppi Euroopan halki kulkevalla roadtripillä. Siellä ei tarvinnut miettiä, että mitä oikein ehtii näkemään, tekemään ja kokemaan, ja mistä aktiviteetista joutuu huokaillen luopumaan ja siirtämään sen kun joskus tulen tänne takaisin– listalle. Ei pitänyt jonottaa, koska muita turisteja oli vain kourallinen. Ehti huomaamaan yksityiskohtia, joita ei häikäsevän upeassa ja toistaan loisteliaampaa nähtävyyttä sisällään pitävässä paikassa ehtisi ihastelemaan. Pastellin sävyiset ikkunakarmit, jotka olivat sieltä täältä patinoituneet, pyöreiden mukulakivien ikivanhat kulumat sandaalien alla ja lierihattuisen papparaisen lämpöä tursuava hymy – kaikki ne olisivat kiireessä ja mielenkiintoisemmassa paikassa menneet ohi.

Krk:n saarella todellakin oli taikaa – siellä oli ihanan tylsää.

Oletko käynyt Krk:ssa? Mikä on mielestäsi Kroatian mielenkiintoisin paikka?

Lue kaikki huikeasta Euroopan roadtripistämme täältä ja lisää Kroatiasta täältä.


Seuraa minua Instagramissa nimimerkillä @fridaingriddFacebookissa ja Blogit.fi– sivustolla, jotta saat uusimmat postaukset reaaliajassa luettavaksesi! ?

Kroatia: satojen vesiputousten Plitvice

Plitvicen järvet, Kroatia

Ja siellä sitten ollaan silloin aamuseittemältä, muistuttelin äreänä seuraavan aamun herätyksestä kun rahdattiin kamojamme autosta Airbnb-kämppään Plitvicen luonnonpuiston liepeillä Kroatiassa hiukan ennen puoltayötä pitkän ajopäivän jälkeen. No, jokainen voi miettiä, että oltiinko me, kaksi äärimmäisen aamu-unista reissuhäslää silloin seitsemän reikäreikä Plitvicen puiston porteilla – juu, ei oltu. Mutta aikaisessa kuitenkin: hiukan kahdeksan jälkeen paineltiin reippaalla otteella puiston porteista sisään täynnä energiaa ja voimaa kohdata järvialueen kauneus ja se turistimassa, josta oltiin kauhuissamme luettu etukäteen netistä. Minkälainen kokemus Kroatian Plitvice oli? Oltiinko me kahdeksan aikaan jo auttamattomasti liian myöhässä? Lue alta!

Plitvice on luonnon kauneimpia timantteja – aamuisin

Smaragdinvihreää, kirkkaanturkoosia ja miljoonia niiden erilaisia sävyjä: Plitvice on luonnon kauneinta sinfoniaa! Järvet ovat kuin turkooseja altaita, joiden pinnalle pystyy ikään kuin laskeutumaan puisilla kiemurtelevilla kulkureiteillä, ja jotka nekin sopivat järvinäkymään kuin nenä päähän. Pulleita kaloja köllöttää vedessä niin fleguina, että niiden elinvoimaa alkaa epäilemään, kunnes yksi fisuista jaksaa liikauttaa eväänsä ehkä kaksi milliä. Järvillä vallitsee uskomaton luonnon kauneuden absoluuttinen supertila, ja tunnelma on älyttömän seesteinen – ainakin aamuisin.

Ja ne vesiputoukset! Vesiputouksia suihkuaa joka rinteestä, mutkasta ja kuopasta, niitä on jättimäisistä keskikokoisiin ja superkorkeista mataliin. Plitvicen jälkeen alkaa melkein huvittaa ne kaikki kerrat, kun on jossain trooppisessa kohteessa ajanut skootterilla takapuoli makuuhaavoilla tuntikaupalla jollekin hikiselle pikku lätäkölle, missä muutama tippa kuraista vettä valuu kalliota pitkin niin surkealla tavalla, ettei sitä kehtaa edes kuvata. Tai no, ei Plitvicessakaan jaksa jokaista vesiputousta kuvata, mutta ainoastaan siksi, että niitä on kaikkialla ja melkein jopa liikaa. Harmillisesti (ja varsin ymmärrettävästä syystä myös) vesiputoukset eivät ole ainut asia, joita puistossa on kaikkialla ja oikeasti liikaa. Arvaatko jo, mistä mahdan puhua?

Juosten takaisin

Saavuimme puistoon kahdeksan jälkeen, jolloin muutama tunti meni vielä ihan kevyesti ja lähinnä mietittiin, että onneksi varauduttiin turistimassoihin, koska eihän täällä nyt niiiiiin paljon porukkaa ole. Juu. Lysti loppui siihen, kun alettiin palaamaan reittiä takaisin, jolloin tosiaan ymmärrettiin, että miksi Plitviceen ei suositella saapuvan enää keskipäivän jälkeen: turisteja siellä, täällä, tuolla ja erityisesti siinä kapeassa kulkureitin kohdassa kahdeksanhenkinen perhe ottamassa jokainen vuorollaan neljäsataa kuvaa itsestään. Tuli kyynärpäätä kylkeen ja sainpa myös järkkäristä päähäni. Selfiekepit heiluivat ilmassa holtittomasti kuin miekat keskiaikaisten ritarien snägäririidassa. Kaikki valokuvat, jotka olen paluumatkalla ottanut, sisältävät parhaasta mahdollisesta rajauksesta huolimatta noin seitsemänsataa päänuppia ja ainakin kymmenen paljaana paistavaa kitalakea, sillä turrelaumat kiljuivat kuin teinit diskossa. Kulkeminen hidastui koko ajan, desibelit nousivat ja jopa ne rentouden ääritilassa vedessä killuneet laiskakalat painuivat luoliinsa piiloon. Vedestä löytyi enää jättimäinen minikalaparvi, jonka äärellä tietysti 40-henkinen aasialaisturistilauma halusi kuvauttaa itsensä niin seisoma- kuin kyykkyasennossa – jokainen luonnollisesti yksi kerrallaan ja sanomattakin selvää, että koko reitin pullonkaulakohdassa, jolloin matkanteko pysähtyi muilta ihmisiltä 10 minuutiksi.

Mitä lähemmäs porttia pääsimme, sitä villimmäksi länneksi meno muuttui. Turistilaumoissa kulkevilla kenkävalikoima oli vaihtunut lenkkareista tai vaelluskengistä hyvin pitkälti joko flipflopeihin tai korkokenkiin (!), ja joku kantoi täysillä pauhaavaa mankkaa kädessään toisen vetäessä kaksin käsin röökiä sisällä puistossa. Seesteinen luonnonhelmi alkoi aika nopeasti muistuttaa tunnelmaltaan liikaa Primarkin alennusmyyntejä, jonka vuoksi kiristettiin tahtia ja lähes juostiin ulos puistosta. Autolle hölkättyämme olimme niin hikisiä, että Antti tuuletti itseään auton ilmastoinnin edessä lähes ilkosillaan minun maatessa pelkääjänpaikalla makuuasennossa, jalat kojelaudan päällä, pelkät alushousut ja toppi päälläni. Muiden turistien alkaessa kurkkimaan autoomme pelokkaan näköisinä, päätettiin nostaa kytkintä ja kaasutettiin tiehemme. Kiitos Plitvice: olit älyttömän upea, mutta emme aio palata.

Suosittelenko Plitvicea?

Plitvice oli todella vaikuttava kokemus erityisesti minulle, enkä voi korostaa sen upeutta riittämiin. Suosittelen Plitvicen järviä ehdottomasti, mutta enemmän kesäsesongin ulkopuolella (Plitvicen ruska on kuulemma mieletön!). Meidän valitsema C-reitti piti olla reittiin kuuluvan maisemajunan korjauksen vuoksi noin 11 kilometriä pituudeltaan, mutta jotenkin eksyimme taivaltamaan yli 16 kilometrin matkan. Eksyminen Plitvicessa ei oikeasti ole huono juttu, koska maisemat ovat vain niin käsittämättömän satumaiset joka polulla – kunhan et eksy puolenpäivän aikaan keskikesällä. Silloin sinua ei voi kukaan auttaa!

Lähtisitkö sinä Plitvicen järville – turistimassoista huolimatta? 😀

Visiitti Plitvicen luonnonpuistoon oli osa Euroopan roadtripiämme. Lue muista upeista roadtripimme kohteista alta:

Roadtripin paras stoppi: Italian Dolomiitit

Päivä kanssani Prahassa

Instagram-järvellä Italiassa: Lago di Braies

Slovenia: kun hevosenpaska teki reissusta täydellisen

Itävallan upea kuvauslokaatio

Eeppinen Euroopan roadtripimme


Seuraa minua InstagramissaFacebookissa ja Blogit.fi– sivustolla, jotta saat uusimmat postaukset reaaliajassa luettavaksesi! ?