Browsing Tag

Guatemala

4 x mitä tapahtui Guatemalassa

Väli-Amerikan puolimatkassa sijaitseva ikuisen kevään Guatemala on luontoihmisen paratiisi. Lähes neljäkymmentä maan tulivuorta pitävät huolen, että melkein aina horisontissa seisoo pyramidin muotoinen läjä, ja osa niistä tupruttelee vielä savua ja laavaakin toisinaan. Kokosin omasta 9 kuukauden takaisesta matkastamme neljä ikimuistoista ja ehkä erikoistakin asiaa Guatemalasta!

1. Átitlanjärvi ja oudot unet

Átitlanjärven sanotaan omaavan uniin ja ajatuksiin vaikuttavia voimia syvän järven ja kauas maan uumeeniin ulottuvien laavakammioidensa vuoksi. Monet kertovatkin näkevänsä erityisen kummallisia unia järven lähistöllä yöpyessään, ja jotkut raportoivat peräti kokonaisten ajatusmallien muuttumisesta.

Minä en muista, näinkö kummallisia unia, mutta nukuin ainakin sangen sikeästi. Oli järvellä sitten taikavoimia tai ei, on se aivan mykistävän kaunis ja sen tunnelma ihan omaa luokkaansa. Tulivuorien ja taivaansinisen järven kontrastiin ei kyllästy koskaan!

2. Kömpelöt coatit ja hämähäkkiapinat

Átitlanjärven Panajachelin kupeessa on Atitlanin luontoreservaatti, josta löytää pienen canopy-reitin sekä upean vesiputouksen. Reservaatissa elää myös hämähäkkiapinoita ja coateja (Guatemalassa nimellä pizote) eli eräänlaisia puussakiipeäviä pesukarhuja. Molemmat ovat tosi söpöjä, mutta myös vähän pelottavia, sillä ainakin nuo kyseiset pesukarhut voivat tehdä hyvinkin pahaa jälkeä jos ne tuntevat olonsa uhatuksi. Coatit vaikuttivat puissa kiipeillessään todella kömpelöiltä ja hupsuilta, ja ne meinasivat koko ajan tippua oksilta tai astuivat niiden ohi – siksi minulla ei ole edes kuvaa niistä, sillä tarkkaavaisuuteni meni siihen, että pelkäsin sellaisen tippuvan niskaani!

3. Flores ja skorpionipelko

Flores oli ihan nätti pikkupaikka lähellä Belizen ja Meksikon rajaa. Olimme varanneet eräästä järvenrantahotellista huoneen, mutta heti kirjautuessamme sisään hotelliin, sain jonkin omituisen pakkomielteen skorpioneista. Guatemalassa elää jonkin verran skorpioneja – myös niitä myrkyllisiä – ja elokuun ollessa sademääriltään melko kostea, skorpionit toisinaan tunkeutuvat asuntoihin sisälle värjöttelemään kovan sateen uhatessa. Eniten skorppareita tapaa juurikin järvien läheisyydessä.

Pistin Antin tarkastamaan huoneemme perusteellisesti: molempien sänkyjen alta, kylppäristä, kaapeista ja jopa vuodevaatteista, ettei niissä kiemurtele peräänsä heiluttavia pikkuskorpiooneja. Tavallaan pelkoani helpotti se, että kaikki ikkunat oltiin vuorattu tiheällä puutarhaverkolla, mutta toisaalta taas se muistutti minua siitä, että miksi todennäköisesti verkko oltiin ikkunoihin alunperin laitettukin – no niitä skorpioneja varten! Olin muutenkin jo ihan helisemässä, mutta sitten vielä huomasin, että muutamat huonenaapurit olivat asetelleet keskellä päivää paksuja pyyhkeitä oven alustoihin peittääkseen sen pienen kolon, mikä jää oven ja lattian väliin. Minä en keksinyt tuolle ilmiölle mitään muuta järkevää selitystä, kuin että pyyhkeet olivat raon edessä siksi, ettei huoneisiin mene skorpioneja!

Tuossa hotellissa nukuttu yö oli aivan karmiva, ja nukuin kokonaisuudessaan ehkä tunnin. Milloin näin painajaisenpätkää Suomeen asti rinkassamme matkustavasta jättiläisskorpionista, tai tyynyliinani sisältä löytyvästä ärhäkästä skorpioniperheestä. Asiaa ei auttanut varmaankaan se, että googlettelin näitä kyseisiä tarinoita (ja niitä on liian paljon) maailman heikoimman wifin äärellä juuri ennen nukkumaanmenoa. Lopulta pyysin Antin nukkumaan omalle paikalleni seinän viereen, sillä olin lukenut, että skorpionit voivat kiivetä jopa betoniseinää pitkin, ja ajattelin, että jospa sitä rennommin ummistaisi silmänsä kun ei itse ole ihan seinässä kii, hehe.

4. Kuvankaunis Antigua

Antigua on Guatemalan entinen pääkaupunki, ja se on kuin ulkoilmamuseo: joka kulmassa tönöttää jotakin historiallista rakennusta, monumenttia tai maanjäristysalueen vuoksi niiden raunioita. Antigua on myös valokuvaajan unelma, sillä suurin osa taloista on söpöin pastellivärein maalattuja, ja horisontissa pönöttää useammankin tulivuoren siluetit. Aina varhain aamuisin, ennen kun sumuiset pilvet olivat ehtineet leijailla tulivuorien eteen, näkyi Fuego-tulivuoren nokasta tupruttavan vankkaa savupilveä. Erityisen spesiaaliksi näyn teki vaelluksemme aktiiviselle Pacaya-tulivuorelle, josta voit lukea lisää täältä. Lähtisin Antiguaan koska vain uudelleen!

Siinä neljä mieleenjäänyttä seikkaa Guatesta! Oliko listalla tuttuja paikkoja – joko olet käynyt Guatemalassa? 🙂


Seuraa minua myös InstagramissaFacebookissa ja Blogit.fi- sivustolla, niin saat postaukset reaaliajassa käsiisi! ?

Bucket List Moments: aktiivisella tulivuorella Guatemalassa

Postaus on osa Bucket List Moments– postaussarjaa, jossa esitellään mahtavimpia kokemuksia ja seikkailuja ympäri maailmaa. Oli kyseessä sitten aktiviteetti, paikka tai maku – jos se on tällä listalla, on se kokemisen arvoinen! Katso kaikki Bucket List Moments- postaukset täältä

Aurinko oli vasta nousemassa kun kuoreltaan jo vähän rutistunut ja hölmönnäköinen minivan kurvasi majatalomme eteen aamuviideltä Antiguassa Guatemalassa. ”Ingrid y Antti?” huudahti kuski kysyvällä äänensävyllä ja viittoi kapuamaan auton kyytiin. Hetken hurauteltuamme tulikin jo vaihto minibussiin. Bussimatka oli kuin Nasan rakettisimulaattorissa olisi pyörinyt: korkeat puut reunustivat jokaisen ilmansuunnan pikkuisen minibussin puikkelehtiessa tulivuorten välissä serpentiiniteitä pitkin, eikä välillä tiennyt mihin päin pitäisi katsoa tuossa vilisevässä sokkelossa. En muista, että koskaan olisin voinut yhtä pahoin missään kulkuneuvossa. Kuski painoi tallaa kuin olisi karkumatkalla vankilasta ja ylibuukattu minibussi täynnä turisteja ilman yhden yhtä turvavyötä tuntui tuona varhaisena aamuna olevan vähän liikaa. Tähän on pakko lisätä, että jos tulet matkapahoinvoivaksi helposti – voih, tulet kärsimään Guatemalassa.

Bussi ohitteli kyliä, metsiä ja tulivuoria kunnes alkoi nousemaan jyrkähköä vuoristotietä tiukasti ylöspäin. Korvat naksahtelivat lukkoon ja auki sitä mukaa, mitä korkeammalle mentiin: olimmehan kuitenkin jo 1500 metrissä. Lopulta saavuimme pikkuruisten kyläpahasten saattelemana patikoinnin aloitustasanteelle. Siellä paikalliset pikkulapset olivat selkeästi tottuneet turisteihin, ja oppaammekin hölötteli englanniksi menemään. Maksoimme itsemme sisälle tulivuoripuiston alueelle ja vaellus aloitettiin.

Vaellus aktiiviselle Pacaya-tulivuorelle oltiin arvioitu vaellussivuston mukaan helpoksi. Toki se oli helppo sen lyhyyden puolesta: nousu kestäisi vain noin puolitoista tuntia. Vaativuus patikoinnissa lienee siinä, että reiluun tuntiin noustaan 1200 metriä ylemmäs, 2700 metriin asti. Alle kolmessa tonnissa alkaa monilla jo kroppa oireilemaan ohuen ilmanalan vuoksi, ja me ainakin huomasimme sen hengästymisessä ja hiukan pöllähtäneessä, pyörryttävässä olotilassa.

Heti vaelluksen alettua ympärillä pyöri paikallisia hevosenvuokraajia, joilta amerikkalainen nuori mies aivan muutaman minuutin nousun jälkeen nappasi pollen 100 quetzalin (11 €) hintaan. Näky oli jotakuinkin absurdi: mies ratsasti hevosella koko tuon matkan, maastossa, missä hevosen oli silminnähden todella vaikea nousta jyrkkää nousua liukkailla kivillä ja upottavalla laavahiekalla, ja mies veti hevosen selässä taukoamatta röökiä.

Vielä vuosia sitten aivan Pacayan kraaterinkin reunalle tehtiin vaelluksia, mutta ne lopetettiin turvallisuussyistä kun Pacaya purkautui viimeksi vuonna 2010. Me nykypäivän ihmiset selfiekeppeinemme, Go Pro- kameroinemme ja järkymättömällä tahdollamme saada täydellinen kuva sekä 1000-asteinen, valuva magma samassa yhtälössä suorastaan kerjää kuolonuhreja.

Olimme alunperin miettineet yhden yön vaellusta Acatenango-tulivuorelle, jonne vaellus olisi ollut vähintään kymmenkertaisesti raskaampaa kuin Pacayalle – voin kertoa, että Pacayan vaelluksen loppuun päästyämme hiestä litimärkänä ja keuhkot laavatuhkaa täynnä olimme tyytyväisiä, että valitsimme vain tämän lällyn pikkuvaelluksen. Ehdimme patsastella maisemaa tasan kaksi sekuntia, kunnes äärimmäisen tiheä höttöpilvi kurvasi tulivuorien eteen ja ympärillemme. Olo oli kuin höyrysaunassa, sillä näkyvyys oli välillä vain muutamia metrejä. Se pari sekuntia, mitä ehdittiin maisemaa kättämme kauemmas nähdä, oli toki upea: ympärille aukeni kolmen eri tulivuoren siluetit ja matalalla leijailevat pilvet. Näkymä kuitenkin muuttui koko ajan sumuisemmaksi pilvien tiheentyessä ja mustien laavakivien hohkatessa höyryään – tuntui, kuin oltaisiin saavuttu Marsiin.

Laskeuduttiin jonkinlaiseen laavakivikanjoniin, jossa yhtäkkiä oppaamme kaivoi vaahtokarkkipussin taskustaan ja sanoi, että kohta grillataan näitä. Hän siirsi yhtä laavakiveä ja kaatoi vesipullostaan vettä kivikasojen päälle, ja kivet suhahtivat ärhäkästi kuin liian kauan päällä ollut sähkökiuas. Laavakivet eivät siis olleet seitsemässäkään vuodessa ehtineet jäähtyä viimeisimmän purkauksen jälkeen! Ohutpohjaiset Adidakseni tuntuivat suorastaan korventavan jalkapohjia, ja kauaa ei samassa asennossa voinut seistä paikallaan, tai kengät olisivat oikeasti voineet sulaa. Tuupattiin muutama vaahtis puutikkuihin ja aseteltiin ne laavakivien päälle keppien varaan grillaantumaan.

Vaikka meillä kävi sään suhteen huono tuuri ja sumu peitti allensa oikeastaan kaiken näkyvyyden ja maisemat, oli vaellus aktiiviselle tulivuorelle unohtumaton. Eikä muuten ole koskaan vaahtokarkki maistunut niin hyvältä kuin Pacayalla vajaan 2700 metrin korkeudessa, kuumilla laavakivillä hiillostettuna!

Kavuttuamme takaisin alas vuorelta, lähti minibussi jälleen tuon kaahaajakuskin herkän kaasujalan toimesta vauhdikkaalle paluumatkalle Antiguaan. Tällä kertaa nuo jyrkät mutkat ja kippuratiet tiheän metsikön syövereissä eivät saaneet minua kakomaan huonovointisuudesta. Sen sijaan painoin silmät kii ja nukahdin oitis tuon sumuisen aamupatikoinnin seurauksena. Antiguassa herätessäni kello ei ollut vielä edes puoltapäivää, ja astuessani bussista kadulle, tuntui kuin en missään tulivuorella olisi edes ollutkaan. Takana horisontissa purkautuva Fuego kuitenkin muistutti, että tuollaisella me oikeasti oltiin – aktiivisella tulivuorella!

  • Missä: Pacayassa, Guatemalassa
  • Mitä: Vaellus aktiiviselle tulivuorelle 2700 metrin korkeuteen + vaahtokarkkien grillausta tulikuumilla laavakivillä
  • €: Opastettu vaellus ja menopaluukyydit tulivuoren juurelle 7 € + puistomaksu 5 €
  • Protips: Pakkaa riittävästi lämmintä vaatetta, vettä ja ehkä se 100 quetzalia sitä vuokraheppaa varten mukaan – ihan vain varmuuden vuoksi. 😉

 

Onko muita Guatemalaan ihastuneita? Lähtisitkö sinä aktiiviselle tulivuorelle vaahtokarkkia grillaamaan? 🙂