Mirador del Fitu – Asturian parhain maisema muistutti nykyreissaajan stressistä

Asturian Mirador del Fitu – suorastaan fitullisen kaunis Pohjois-Espanjan näköala

Rapsakka Asturian aamu saatteli meidät jälleen uuteen päivään syksyisellä roadtripillämme Pohjois-Espanjan rannikolla. Roudattiin tavarat jo aamutuimaan autoon Villaviciosan pikkukaupungissa ja lähdettiin etenemään kohti Asturian varmaankin upeinta näköalapaikkaa.

Asunnoltamme oli parikymmentä kilometriä kippuraista vuoristoreittiä Fitun näköalapaikalle. Välillä eteen tuli pikkuruisia – siis oikeasti minikokoisia – kyliä, joissa oli muutama värikäs kivitalo, lähes neonvihreää nurmikkoa ja jylhät vuoristomaisemat taustalla. Asturia taitaa olla Galician lisäksi koko Espanjan vihreintä aluetta, sillä Espanjalle tyypillistä kuivaa peltomaisemaa ei näkynyt missään. Tuntui, kuin olisi yhtäkkiä teleporttautunut keskelle maaseutua.

Mutkitteleva tie johdatti meitä koko ajan ylemmäs. Samalla, kun korvat poksuivat auki ja lukkoon, varoitti kaulakellojen kilkatus tasaiseen tahtiin tietä ylittävistä lehmistä, jotka olivat vuorten vehreydessä laiduntamassa.

Ja kun kello ei ollut varmasti vielä kymmentäkään, me parkkeerasimme autoa Mirador del Fitun parkkipaikalle. Muutama hullu oli saapunut paikalle pyörällä ja jotkut kaivoivat sauvoja autojen takakontista ja astelivat kohti patikointipolkua.

Eteeni aukeni älyttömän upea vihreä maalaus. Sierra del Sueven vuoristo kehysti näkymää kuin röpyliäinen lohikäärmeen selkä, ja taivaan korkeuksista matalalle laskeutuneet pilvenhattarat näyttivät asettuneen alle jäävän laakson katoksi. Vihreän ja sinisen eri sävyjä oli silmän kantamattomiin. Siellä täällä maisemasta erottui laakea nurmikkoalue, jossa oikein silmiä siristämällä saattoi bongata lehmän mutustamasta nurmea.

Ilma tuntui puhtaimmalta, jota olin koskaan hengittänyt. Oli juuri sellainen hetki, kun havupuiden oksilla yön kohmeus suli kirkkaiksi vesipisaroiksi, ja kylmyydestä kankeaksi taipunut nurmikko alkoi jälleen kääntyä kohti aurinkoa. Näkymän äärellä oli vaikea muistaa olevansa Espanjassa.

Stressi, joka on naurettavaa, mutta todellista, voi pilata maiseman

Niin upea, rauhallisuuden tyyssija kuin Fitu olikin, tällaisilla paikoilla minulla tulee usein helposti stressi. Stressi valokuvista. Yritän kaivaa kameraa nopeasti laukusta, kun jo kuulen suuren tila-auton parkkeeraavan selkäni takaa ja turistiryhmän astuvan autosta alas. Ota kuvia, nopeammin, äkkiä nyt, ennen kuin tämä tilaisuus menee ohi. Kokoan kamerajalustaa hikikarpalot roiskuen polun reunassa, kun yhtäkkiä espanjalaispariskunta varastaa suunnittelemani kuvausspotin. Kehtaavat pyytää vielä kuvan ottajaksi, mietin. Nielen paniikkini ja rämpytän parisataa kuvaa turistipariskunnan puhelimiin.

Rakastan valokuvata, ja elän siitä tunnelmasta, minkä yksi valokuva parhaimmillaan kätkee sisäänsä. Se on kuin tunteita herättävä, vuosikymmenen vanha kappale, jonka kuulet radiosta ja muistat tarkalleen, missä olit silloin, kun kuunnellessasi kappaletta se muuttui sinulle merkitykselliseksi.

Valokuvaus on ihanaa, mutta koska nykyään se tuntuu muodostaneen meille ihmisille jonkinlaisen identiteetin jatkopalan sosiaalisen median myötä, on kuvauksesta tullut aika useissakin tilanteissa minulle itselleni negatiivinen juttu. Stressaan siitä, sillä nykyään harvassa ovat ne paikat, joissa saisit aivan keskenäsi laulattaa kameraa niin kauan kuin haluat. Ja minä en pidä kiireen tunteesta – en yleisesti, enkä ainakaan valokuvatessa. Enkä myöskään usko, että olen ainoa, jolle on joskus omia reissuotoksia jälkikäteen katsellessa tullut olo, että on ollut paikan päällä pelkästään kameran linssin takana, ikään kuin seisonut kulisseissa, ollut osa lavastusta – ollut pelkkä kuvaaja.

Juuri yllä olevan vuoksi painoin Mirador del Fitulla kameraan linssisuojuksen kii muutaman otoksen jälkeen ja keskityin olennaiseen. En halunnut pilata sitä vihreänsinertävää, fantasiamaista maisemaa, tuota hetkeä, kun aurinko vasta lämmitti luontoa hereille kolean syysyön jälkeen. En halunnut muistaa maisemasta vain sitä, mikä jää filmirullaan, vaan ihan oikeasti muistaa olleeni tuon maiseman äärellä – läsnä.

Ihan hiljaa toljotin maisemaa ja hengittelin raikasta vuoristoilmaa keuhkoihini. En voinut muuta kuin todeta, että kyllä se on totta, mitä Asturiaksesta sanotaan – se on pala kauneinta Espanjaa.

Onko siellä muita, joita välillä stressaa reissukuvat tai lähinnä niiden onnistuminen ruuhkaisilla nähtävyyksillä? Fitulla oli kylläkin todella rauhallista, että itse taidan olla vain pahemman luokan stressipirkko… 😀

Jos Fitu vakuutti, lue täältä neljä muuta Asturian huikeaa kohdetta.

Jos Espanja kiinnostaa, lue myös nämä:

Mieletön Pohjois-Espanjan roadtripimme

10 unohtumatonta paikkaa Espanjasta

Oletko enemmän suomalainen vai espanjalainen?


Lähde mun kanssa ikimatkalle seuraamalla mua Instagramissa (@fridaingridd) sekä Facebookissa (@fridaingridd) ja Blogit.fi– sivustolla! Näin saat uudet postaukset reaaliaikaisesti luettavaksesi! ?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Marttiina / Onioni.fi sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 08:54

    Vitsi mitä maisemia…! Pienet espanjalaiset minikylät kiinnostaa. <3 Allekirjoitan kyllä tuon kuvaamishomman; rakastan kuvien ottamista, ja on ihana palata vanhoihin matkoihin kuvia selailemalla. (Muistan myös tapahtuneita asioita paremmin kuvien kautta. 😀 ) Tuntuu vain, että nykypäivänä siitä kuvaamisesta on tullut pakonomaista, etenkin niillä ruuhkaisilla turistipaikoilla. Joskus on hyvä myös jättää kamera kotiin.

    • Reply Frida Ingrid sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 15:01

      Eikö ookin huikeat maisemat! <3 Ihan todellakin valideja pointteja, joskus kannattaa jättää kamera oikeasti pois. Onhan elämä nykyään sellaista tietynlaista "jokaisen hetken ikuistamista", mikä toisaalta taitaa olla enemmänkin jokaisen hetken häiriintymistä, eikä asioita oikeasti muista enää jälkeenpäin niin kirkkaasti kuin ilman kuvaamista!

  • Reply Eeva / Eevagamunda-blogi sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 22:14

    Asturia on kyllä upea! Tuolla samalla paikalla törrötin minäkin maisemia ihailemassa viime huhtikuussa – tosin silloin sää ei ollut yhtä kirkas kuin sun kuvissa. Ja sehän suututti. Sumu. (Siis kaukana laaksossa ihan hentona häämöttävä sumu. :D) Ei tullut hyviä kuvia. Eli kyllä, valokuvauksesta on tullut mullekin liiankin iso asia uusissa paikoissa vierailua. Pitäisi todellakin osata enemmän pysähtyä, nauttia ja fiilistellä hetkeä ja paikkaa. 🙂

    • Reply Frida Ingrid sunnuntai, marraskuu 25, 2018 at 22:26

      Niin on! <3 Joo, on varmaan liikkeellä tätä valokuvausstressiä muillakin. Pitää varmaan useammin alkaa tosiaan jättää ihan suosiolla kameraa pois. 🙂

  • Reply Anni|Rajatapaukset maanantai, marraskuu 26, 2018 at 15:25

    Panikoinnista huolimatta olet onnistunut ikuistamaan paikan hienosti. Heti jutun avattuani aloitin upeiden kuvien ihastelun!
    Tuo on ehkä joku blogistien ”ammattitauti” että miten samaan aikaan tallentaa matkansa ja kuitenkin olla niissä läsnä. Ei ole ainakaan itselleni aina ihan helppoa!

    • Reply Frida Ingrid tiistai, marraskuu 27, 2018 at 09:37

      Kiitos! 🙂 Joo, näinhän se taitaa olla. Ehkä pitää vain suosiolla jättää kameraa tietoisesti vähemmälle toisinaan. 🙂

  • Reply Päivi/KultturelliMatkalaukussa torstai, marraskuu 29, 2018 at 00:03

    Asturiassa en ole käynyt, upeita kuvia, nämä kyllä tartuttavat matkakuumeen. Ihanat maisemat!

    • Reply Frida Ingrid perjantai, marraskuu 30, 2018 at 11:05

      Eikö vain! 🙂

  • Reply Tanja / Tädin ja tytön matkablogi torstai, marraskuu 29, 2018 at 13:35

    Ihania vuoristokuvia ja Espanjassa on kyllä valtavasti nähtävää. Ja tuo kuvausstressi on kyllä niin totta. Valitettavasti.

    • Reply Frida Ingrid perjantai, marraskuu 30, 2018 at 11:05

      Espanja on todellakin mielettömän monipuolinen matkailumaa! 🙂

  • Reply Emilia / Merkintöjä maailmasta lauantai, joulukuu 1, 2018 at 18:26

    Kauniisti ja tunnelmallisesti kirjoitettu😊 ihan kuin olisi ollut itse paikan päällä. Ja upeat kuvat stressistä huolimatta. Kyllä, sun pohdinnat kolahti täälläkin, hyvin osasit sanoittaa. Yritetään olla läsnä enemmän ja stressata vähemmän.🙏

    • Reply Frida Ingrid maanantai, joulukuu 3, 2018 at 09:41

      Kiitos Emilia! 🙂 Just näin, enemmän läsnä! <3

    Leave a Reply