Lento, jonne luulin kuolevani

Hurrikaanilennolla New Yorkista Meksikoon

”Buckle up people, it’s gonna be a bumpy ride” kapteeni kuulutti hermostuneella äänellä ja kertoi aloittavansa laskeutumisen tilanteen vuoksi jo nyt, vaikka lentoaikaa oli jäljellä yli puolitoista tuntia. Vessat lukittiin, lentohenkilökunta siirtyi omille paikoilleen ja jokainen matkustajistakin tajusi tilanteen vakavuuden ja kaikki alkoivat kiristelemään turvavöitään sellaisella innokkuudella, jota en vielä koskaan aikaisemmin ole nähnyt lentäessä. Olimme aikeissa laskeutua Yucatanin niemimaalta poistumassa olevaan hurrikaaniin. Ja voi pojat, sitten mentiin.

Ikkunoissa vilisi pelkästään valkoista höttöpilveä ja vesipisarat muodostivat vaakasuuntaisia viivoja venyessään pitkin ikkunapaikkani lasia. Ulkona tuuli niin kovaa, että sen kuuli koneen hurinan ylitse. Lentokone rummutti eteenpäin kuin joku olisi heitellyt koneen peltiin suuria kiviä. Välillä kone tipahti useiden sekuntien ajan ilmakuoppaan siten, että mahanpohjasta vetäisi niin kovin, että paineen tunsi jopa kurkussa asti. Tuntemukset kropassa oli aika samanlaisia kuin sillon, kun liian väsyneenä nukahtaessaan saattaa herätä tippumisentunteeseen. Puristin penkkini käsinojia rystyset valkoisina kun kone sukelsi yhä syvemmälle hurrikaaniin.

Ihmiset kiljuivat ja koneesta kuului kummallisia ääniä kimeistä ja viiltävistä paukahduksista suhahduksiin ja matalaan paukkeeseen. Välillä kone nousi aivan kuin pystysuoraan, josta seurasi syöksylaskun tuntuinen korkeuden menettäminen. Olin aivan varma, että pian happimaskit rojahtavat syleihimme ja ihmiset alkavat juosta käytävillä. Kone tärisi kauttaaltaan ja kääntyili siiveltä toiselle holtittomasti. Kirkuna lentokoneessa oli kuin vuoristoradan jyrkimmissä mäissä, ja koneen tehdessä pari oikein syvää syöksyä jotkut huusivat takanani ”we’re all gonna die!”.

Viereisellä penkkirivillä ihmiset mutisivat rukouksia hädissään, jotkut englanniksi ja jotkut espanjaksi, jonka päälle he tekivät maanisesti ristinmerkkiä. Vieressäni istui amerikkalainen pikkutyttö ja hänen äitinsä, ja tuo pikkutyttö oli ainut syy, jonka vuoksi en alkanut huutaa ja kiljua paniikissa. Tytön äiti puhui hänelle rauhallisella äänellä ja halauksellaan yritti lievittää tilanteen jännittyneisyyttä tytön kysellessä, että tippuuko kone nyt. Koneen sahatessa jättimäisiä ilmakuoppia ja ihmisten huutaessa ympärilläni muistan miettineeni olevani pienen tönäisyn päässä siitä, että pyydän päästä samaan halaukseen kuin tuo tyttö äitinsä kanssa.

Olin aivan paniikissa. Kone oli tunnin ajan pyörinyt maailmanluokan turbulenssissa menettäen holtittomasti korkeutta ja tasapainoaan jatkuvasti, eikä kukaan tiennyt, kuinka kauan laskeutuminen vielä kestää. En ole koskaan kokenut vastaavaa turbulenssia, ja aikamoisissa höykytyksissä olen minäkin ollut mukana. Jokainen, joka on joskus tuntenut voimakasta paniikin kaltaista tunnetta, tietää sen, kun paniikki tyhjentää sekunneissa kaikki muut ajatukset päästä kuin sysimusta myrskypilvi hiekkarannan auringonpalvojista. Tunsin, että kohta, jos en pääse pois koneesta, saan niin kovan slaagin, että alan itkemään kirkuen. Kurkkuani puristi niin paljon, aivan kuin sydämeni aortta olisi mennyt umpisolmuun ja jopa hengittäminen oli vaikeaa.

En ole ikinä tuntenut pelkoa lentämisestä, päinvastoin. Olen aina nauttinut siitä, jopa turbulenssista. Olen katsonut säälien niitä, jotka tärisevät penkeissään alahuuli väpättäen pienimmissäkin tuulenpuuskissa. Olen nautiskellen vaihtanut asentoa silloin kun muut matkustajat ovat hädissään lukinneet vöitään. Olen käännellyt kirjani sivuja rentoudesta raukeana koneen rummuttaessa läpi salamapilvien ja monsuunisateiden, ja olen joskus jopa toivonut turbulenssia tulevaksi. Minä olen ollut se, joka nukahtaa sitä sikeämmin ja paremmin, mitä kovemmin kone paukuttaa, heiluu ja tipahtelee ilmakuoppiin. Vaan en enää.

Kun koneen renkaat vihdoin iskeytyivät kiitoradalle, tirautin muutaman onnenkyyneleen. Vannoin, että en enää koskaan lennä. Arvaatte varmaan, miten siinä kävi? Pitihän sieltä Väli-Amerikan kiertomatkalta tulla takaisinkin jollakin kulkuvälineellä. Tämän hurrikaanilennon jälkeen minä olen ollut se, jonka alahuuli alkaa väpättämään siitä pienimmästäkin tuulenvireestä – joskus jo vielä koneen ollessa maankamaralla.

Onko siellä muita lentopelkoisia? Miten tästä pääsee eroon? Haluan takaisin sen vanhan minäni, joka herskyi rentoudesta koneen lentäessä hirmumyrskyissä ylösalaisin! 😀

Previous Post Next Post

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA torstai, huhtikuu 26, 2018 at 19:27

    Siis hui kamala mikä kokemus, ei kyllä varmaan kovin mielellään tuollaisen lentokokemuksen jälkeen nouse ilmaan. Pieni pala musta olisi hölmön utelias tietämään, miten itse reagoisi tuollaisessa tilanteessa. Onneks sun lento päättyi kuitenkin onnelliseen loppuun vaikkei se ihan helposti käynyt. <3

    • Reply Frida Ingrid torstai, huhtikuu 26, 2018 at 19:36

      No harmittaa kyllä, että tuli oikeastaan tuon vuoksi lentopelko – olin vähän aiemmin jo oireillut sellaista pelonkaltaista, mutta tuon lennon jälkeen se oli menoa. Nyt pyyhin kyyneleitä heti pienimmässäkin pompussa 😀 Haha, jos itseäsi haluat testailla niin ei muuta kuin elo-syyskuussa Meksikonlahdelta ja Karibialta lentoja varailemaan, voi käydä hyvinkin helposti yhtä hyvä tuuri kuin meillä! 😀

      Kiitos kommentista! 🙂

  • Reply Piyya torstai, huhtikuu 26, 2018 at 20:18

    Hui, tuota en kyllä toivo kokevani. En yhtään ihmettele, että tuon jälkeen on jäänyt jonkinmoinen lentopelko. VLitettavasti en myös osaa auttaa asiassa.
    Olet kaikesta huolimatta uskomaton tarinankertoja, tuotakin tekstiä luin ja ahmin sana toisensa jälkeen.
    Lempeämpiä matkakuluista sinulle jatkossa.

    • Reply Frida Ingrid torstai, huhtikuu 26, 2018 at 20:55

      Noh, tällaisille kertoimet varmaan nousee jos paljon lentää 😀

      Kiitos hirveästi ihanasta kommentista! 🙂 Ja matkakulut voisi matkatuulien lisäksi olla kyllä myös lempeämpiä 😀

      • Reply Piyya torstai, huhtikuu 26, 2018 at 21:45

        Totta, matkakulut voisi olla varmasti meille kaikille matkatuulien ohella lempeämpiä. Ehkä tämä lapsus on jonkinlainen ennusmerkki meille…jos meitä vaikka odottaa yllättävän halvat lennot tässä piakkoin.

        • Reply Frida Ingrid perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 10:51

          Haha, no niinpä! 😀 Halpoja lentoja odotellessa!

  • Reply Piyya torstai, huhtikuu 26, 2018 at 20:19

    Matkatuulia ?

  • Reply Mia lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 01:44

    Olin vuosia sitten samantyyppisellä lennolla, jonnin verran pienemmässä mittakaavassa tosin. Kumma kyllä, lentopelkoni väheni entisestään. Ajattelin, että jos tuostakin selvittiin loppujen lopuksi kunnialla, niin eiköhän selvitä muistakin. Logiikkaa vai denialismia, lukija päättää.

    • Reply Frida Ingrid lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 09:01

      Vähän tuohon tyyliin minä olen ajatellut aina lentäessä, siis ennen tätä lentokokemusta. Olen miettinyt niin, että koska en voi mihinkään lentokoneessa tapahtuvaan vaikuttaa, miksi stressaantuisin mistään tai pelkäisin. Nyt kuitenkin tuon lennon myötä lentoitsevarmuuteni sai lopullisen särön, enkä enää pysty ajattelemaan noin. Tosin minun lentopelkoni ei varmasti ole lähimainkaan niin paha kuin joillakin, ja esim. talvella lensin Johannesburgiin lennolla, jossa äärimmäinen turbulenssi kesti noin 8-9h putkeen kun ylitettiin Saharaa ym. Sen kestin ihan hyvin jostakin syystä 🙂

      Kiitos kommentista!

  • Reply Anna | Muuttolintu.com lauantai, toukokuu 5, 2018 at 04:05

    Kävinkin jo aikaisemmin kauhistelemassa tätä juttua, olisi kyllä tämän lentopelkoisen pahin painajainen. Kuolisin varmaan pakokauhuun. Oon huomannut, että mitä enemmän lennän, sitä enemmän pelkään lentämistä. En lyhyitä lentoja niinkään, ne nyt menee tottumuksesta, mutta varsinkin jotain mantereiden välisiä. Pienessäkin turbulenssissa puristan käsinojia hiki otsalla ja valmistaudun kuolemaan 🙂

    • Reply Frida Ingrid lauantai, toukokuu 5, 2018 at 10:11

      Okei, löytyy kohtalotovereita! 😀 Mistäköhän tuokin johtuu, että mantereiden väliset on sulle kauheempia? Nimittäin mulla on taas niin, että mitä isompi kone, sitä mukavampi olo mulla on. Jotkut minikoneet on ihan kauhistus, kun ne keikkuu niin paljon. 😀

      Kiitos kommentista! 🙂

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog sunnuntai, toukokuu 6, 2018 at 09:51

    Kuulostaa hurjalta! Luin tämän jutun varmaan aika heti, kun olit kirjoittanut sen ja kerroin sitten Kööpenhaminan lennolla vieressä istuvalle kaverilleni. 🙂 Aikamoista on kyllä ollut! Mulla on ollut yksi vähän pahempi turbulenssi viime vuonna Johannesburgin lennolla ja lentohenkilökunta puhui siitä vielä hakiessaan matkatavaroita, mutta ei onneksi ollut mitään tähän verrattuna. Tasaisempia tulevia lentoja sinne!

    • Reply Frida Ingrid sunnuntai, toukokuu 6, 2018 at 10:33

      Huhhuh, toivottavasti ei ollut lentopelkoinen kaveri kenelle kerroit! 😀

      Siis meillä oli aivan hirveä turbulenssi Amsterdamista Johannesburgiin, joka kesti lennosta ehkä noin 8-9 tuntia putkeen! Kyselin siitä lentohenkilökunnalta, niin kuulemma usein Saharaa ja muita isoja aavikoita ylittäessä niiden yllä käy kova tuuli ja siksi turbulenssi on niin paha, eli se on todella tyypillistä juuri esim. tuolla Joburgin lennolla, että usein on turbulenssia. Ei sekään kyllä hauskaa ollut, kun melkein 9h putkeen oli vessat lukossa ja edes ruokaa ei tarjoiltu 😀

      Kiitos paljon ja hyviä lentoja myös sinne! 🙂

    Leave a Reply