Bucket List Moments: avaruuslennolla kapselihotellissa

Tämä postaus on osa Bucket List Moments– postaussarjaa, jossa esitellään mahtavimpia kokemuksia ja seikkailuja ympäri maailmaa. Oli kyseessä sitten aktiviteetti, paikka tai maku – jos se on tällä listalla, on se kokemisen arvoinen juttu! Katso kaikki Bucket List Moments- postaukset täältä

Olen aina rakastanut avaruutta. Lapsena kuvataidekoulussa maalasin vähintään muutaman puun verran paperia pelkästään lentäviä lautasia ja mustia aukkoja. Teini-ikäisenä valvottiin yökylässä kavereiden kanssa aamuyöhön asti pähkäillen,  että minne avaruus päättyy. Avaruus on niin mystinen, suuri, loputon. Niin täynnä kaikkea kimaltavaa violetin ja purppuran eri sävyissä mustalla kanvaksella. Minulta on joskus kysytty, että lähtisinkö rakettimatkalle avaruuteen jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus. Ennen kuin vastaan kysymykseen, haluan kertoa avaruusmatkastani futuristisessa kapselihotellissa Naritan lentokentällä Japanissa. Lue lisää täältä kapselihotellista, jos majoitusmuoto ei ole entuudestaan tuttu.

Nine Hours Narita- kapselihotelli, Narita, Japani

Lasiovet suhahtivat auki, ja edessäni säihkyi pieni ja valkoinen, kuutiomainen sisäänkirjautumisaula. Hitaasti ja rauhallisellä äänellä puhuva mies ojensi minulle salikassin kokoisen pussukan, joka kuulemma sisältäisi kaiken tarvitsemani. Mies toisti samoja asioita jokaiselle asiakkaalle jälkeeni, samaan tahtiin – kuin robotti.

Käännyin oikealle ja avasin raskaan oven, jonka takana oli naisten pukuhuone. Sain ohjeistukseksi jättää kaikki tavarani tuon pukuhuoneen lokerikkoon, ja vaihtaa omien vaatteiden ja kenkien tilalle hotellin haaleanvioletti unikaapu ja harmaat aamutossut. Keräsin käsilaukun täyteen henkilökohtaisia tavaroitani ja suljin pukuhuoneen lokerikon avaimella, jonka avaimenperässä luki numero 19. Nappasin tavarani ja siirryin avaamaan seuraavan oven.

Eteeni aukesi jonkinlainen välitila, musta tunneli. Sen reunuksilla oli jättimäisiä roska-altaiden näköisiä astioita käytettyjä unikaapuja varten. Jatkoin matkaani eteenpäin ja ojennuin avaamaan jälleen seuraavan oven.

Seuraava etappi oli kylpyhuonetilat, jotka kapselihotellissa ovat hostellien tapaan yhteisiä. Kurkkasin nopeasti suihkukoppeihin vielä toisen oven taakse: ne olivat äärimmäisen moderneja, pikkukuutioita, joiden jokainen sentti oltiin hyödynnetty käytännölliseksi tilaksi. Kaikkialla oli supersiistiä ja pelkistettyä, jopa kliinistä. Aivan kuin astelisi avaruussukkulassa.

Jatkoin matkaani kohti seuraavaa, viimeistä ovea. Ovessa oli suuret kieltomerkit, joiden mukaan metelöinti ja syöminen tämän pisteen jälkeen olisi ehdottoman kiellettyä. Avasin painavan ilmapaineistetun oven ja astuin pimeälle kapselikäytävälle.

Käytävä oli todella pitkä. Sen koko toinen seinä oli täynnä pyöreitä luukkuja, joista osasta paistoi valo ja osassa oli verho edessä. Etsin numeron 19: minulle oli annettu yläpeti. Kiipesin pienet askelmat ja kampesin itseni sisälle kapseliin, jonka etualalle peittoni oltiin viikattu. Olo oli kuin astronautilla.

Kapselin sisällä soi hiljaisella rauhallinen aaltojen kuohunta- musiikki. Musiikki on ilmeisesti kapseleissa sitä varten, etteivät ihmiset kokisi klaustrofobiaa äärimmäisen pienessä tilassa. Sammutin musiikin ja mietin, että olenpas minä rohkea.

Kapseli oli kiiltäväpintainen ja sen kulmat oltiin kauttaaltaan pyöristetty. Kuin vauva odottavan äidin kohdussa, niin minäkin makasin pienessä kapselissani – turvassa, hiljaisuudessa, eristyksissä muusta maailmasta. Ainut ero kohtuun oli, että kapselissa pystyi säätämään ilmastointia. Siellä oli mukavaa ja kotoisaa, ja samalla oloni oli kuitenkin kuin NASA:n uskalikolla ensimatkallaan avaruudessa.

Oli jo myöhäinen ilta. Vain oikein tarkasti kuunnelleessaan saattoi korviin kantautua vaimea japanilainen hihitys jostakin kaukaa toisaalta kapselirivistöstä, ja jossakin joku rikkoi sääntöjä rapistellessaan sipsipussia. Minä en sellaista uskaltanut: minä makasin pedilläni hiirenhiljaa ja valmistauduin yöhön. Linnunradalla.

Kapselikäytävällä oli todella hämärää, eikä missään hotellin tiloissa ollut yhden ainutta ikkunaa – oikeasti tuntui kuin olisi liihottanut raketissa jossakin galaksin rajalla tähtipöly moottoreissa pöllyten. Kävin pesemässä hampaat wc-tiloissa, jonka jälkeen nousin jälleen omaan kapselikolooni ja tällä kertaa vedin pimentävän rullaverhon suuaukolta alas. Laitoin elektroniikat lataukseen kapselini latauspistokkeisiin ja katsoin jakson laatuviihdettä Netflixistä kuulokkeet päässä, jonka jälkeen etsin hyvän asennon metrin leveästä pyöristetystä muovikolostani, sammutin valot ja painoin silmät kii.

Heräsin seuraavaksi vasta aamulla herätyskellon pirinään. Olin nukkunut niin makeasti, että tuntui, että olisin ollut kapselissa paljon kauemmin kuin vain yhden yön. Ehkä viikon tai kuukauden. 

Aamutoimien ja suihkun jälkeen oli aika poistua sukkulasta. Vaihdoin pukuhuoneessa omat, tämän sivilisaation, vaatteet päälleni, ja viskasin unikaavun välikäytävän pyykkialtaaseen. Otin tavarani, kirjauduin ulos ja astelin lentokentän sisällä olevaan kahvilaan aamupalalle.

Aamupalalla oloni oli todella levännyt. Olisin voinut vaikka vannoa, että nukuin useamman kuin yhden yön tuossa kapselissani. Hotelli oli tarkoituksenmukaisesti sisustettu todella futuristisesti, ja tällaiseen avaruusfaniin se puri toden teolla. Koska kapselissa ei tietenkään ollut saanut pitää meteliä, aloin selaamaan puhelintakin kunnolla vasta tuolla kahvilassa. Olin mukautunut avaruussukkulan tunnelmaan niin hyvin, että kuunnellessani aikaeron vuoksi yöllä saapuneita ääniviestejä puhelimestani, oli fiilis melkeinpä tämä (katso ainakin minuuttiin asti :D). Tuntui kuin olisin käynyt yön aikana vähintään toisessa galaksissa. Ehkä kävinkin.

Ehkä joskus tulevaisuudessa meille kaikille monotonisesti puhuva asiakaspalvelija jakaa tavarakassillisen, jonka sanoo olevan kaikki, mitä me tulemme tarvitsemaan. Ehkä me kaikki olemme pukeutuneet identtisiin kaapuihin, ja vain numerokoodi meidät toisistaan erottaa. Ehkä me maataan minimalistissa kapseleissa, torneittain, ikiunessa, matkalla jonnekin toiseen universumiin, jos elämä tällä planeetallamme on loppunut.

Mutta siihen asti: ei, en haluaisi lähteä matkalle avaruuteen. Se olisi liian mystistä jopa minulle. Sieltä ei oikeasti pystyisi palaamaan maanpinnalle avaamalla pimentävän rullaverhon, eikä siellä oikeasti näkisi päivän säätä ikkunasta katsomalla. Siellä oikeasti joutuisi nukahtamaan nauhoitettuun merenkohinaan, koska en olisi niin rohkea enää. 

Sen sijaan tähän kapselihotelliin lähtisin milloin tahansa yöpymään uudelleen.

Jos haluat oman elämäsi avaruuslennolle ja hyvät yöunet, suuntaa Naritan lentokentälle Nine Hours Narita– kapselihotelliin yöksi. 

  • Mitä: Yö kapselihotellissa
  • Missä: Japanissa + nykyään muuallakin
  • €: 20 eurosta ylöspäin

Oletko sinä yöpynyt kapselihotellissa? Mitä ajatuksia avaruus herättää – lähtisitkö matkalle avaruuteen jos mahdollisuus sellaiseen tulisi?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply