Bucket List Moments: aktiivisella tulivuorella Guatemalassa

Postaus on osa Bucket List Moments– postaussarjaa, jossa esitellään mahtavimpia kokemuksia ja seikkailuja ympäri maailmaa. Oli kyseessä sitten aktiviteetti, paikka tai maku – jos se on tällä listalla, on se kokemisen arvoinen! Katso kaikki Bucket List Moments- postaukset täältä

Aurinko oli vasta nousemassa kun kuoreltaan jo vähän rutistunut ja hölmönnäköinen minivan kurvasi majatalomme eteen aamuviideltä Antiguassa Guatemalassa. ”Ingrid y Antti?” huudahti kuski kysyvällä äänensävyllä ja viittoi kapuamaan auton kyytiin. Hetken hurauteltuamme tulikin jo vaihto minibussiin. Bussimatka oli kuin Nasan rakettisimulaattorissa olisi pyörinyt: korkeat puut reunustivat jokaisen ilmansuunnan pikkuisen minibussin puikkelehtiessa tulivuorten välissä serpentiiniteitä pitkin, eikä välillä tiennyt mihin päin pitäisi katsoa tuossa vilisevässä sokkelossa. En muista, että koskaan olisin voinut yhtä pahoin missään kulkuneuvossa. Kuski painoi tallaa kuin olisi karkumatkalla vankilasta ja ylibuukattu minibussi täynnä turisteja ilman yhden yhtä turvavyötä tuntui tuona varhaisena aamuna olevan vähän liikaa. Tähän on pakko lisätä, että jos tulet matkapahoinvoivaksi helposti – voih, tulet kärsimään Guatemalassa.

Bussi ohitteli kyliä, metsiä ja tulivuoria kunnes alkoi nousemaan jyrkähköä vuoristotietä tiukasti ylöspäin. Korvat naksahtelivat lukkoon ja auki sitä mukaa, mitä korkeammalle mentiin: olimmehan kuitenkin jo 1500 metrissä. Lopulta saavuimme pikkuruisten kyläpahasten saattelemana patikoinnin aloitustasanteelle. Siellä paikalliset pikkulapset olivat selkeästi tottuneet turisteihin, ja oppaammekin hölötteli englanniksi menemään. Maksoimme itsemme sisälle tulivuoripuiston alueelle ja vaellus aloitettiin.

Vaellus aktiiviselle Pacaya-tulivuorelle oltiin arvioitu vaellussivuston mukaan helpoksi. Toki se oli helppo sen lyhyyden puolesta: nousu kestäisi vain noin puolitoista tuntia. Vaativuus patikoinnissa lienee siinä, että reiluun tuntiin noustaan 1200 metriä ylemmäs, 2700 metriin asti. Alle kolmessa tonnissa alkaa monilla jo kroppa oireilemaan ohuen ilmanalan vuoksi, ja me ainakin huomasimme sen hengästymisessä ja hiukan pöllähtäneessä, pyörryttävässä olotilassa.

Heti vaelluksen alettua ympärillä pyöri paikallisia hevosenvuokraajia, joilta amerikkalainen nuori mies aivan muutaman minuutin nousun jälkeen nappasi pollen 100 quetzalin (11 €) hintaan. Näky oli jotakuinkin absurdi: mies ratsasti hevosella koko tuon matkan, maastossa, missä hevosen oli silminnähden todella vaikea nousta jyrkkää nousua liukkailla kivillä ja upottavalla laavahiekalla, ja mies veti hevosen selässä taukoamatta röökiä.

Vielä vuosia sitten aivan Pacayan kraaterinkin reunalle tehtiin vaelluksia, mutta ne lopetettiin turvallisuussyistä kun Pacaya purkautui viimeksi vuonna 2010. Me nykypäivän ihmiset selfiekeppeinemme, Go Pro- kameroinemme ja järkymättömällä tahdollamme saada täydellinen kuva sekä 1000-asteinen, valuva magma samassa yhtälössä suorastaan kerjää kuolonuhreja.

Olimme alunperin miettineet yhden yön vaellusta Acatenango-tulivuorelle, jonne vaellus olisi ollut vähintään kymmenkertaisesti raskaampaa kuin Pacayalle – voin kertoa, että Pacayan vaelluksen loppuun päästyämme hiestä litimärkänä ja keuhkot laavatuhkaa täynnä olimme tyytyväisiä, että valitsimme vain tämän lällyn pikkuvaelluksen. Ehdimme patsastella maisemaa tasan kaksi sekuntia, kunnes äärimmäisen tiheä höttöpilvi kurvasi tulivuorien eteen ja ympärillemme. Olo oli kuin höyrysaunassa, sillä näkyvyys oli välillä vain muutamia metrejä. Se pari sekuntia, mitä ehdittiin maisemaa kättämme kauemmas nähdä, oli toki upea: ympärille aukeni kolmen eri tulivuoren siluetit ja matalalla leijailevat pilvet. Näkymä kuitenkin muuttui koko ajan sumuisemmaksi pilvien tiheentyessä ja mustien laavakivien hohkatessa höyryään – tuntui, kuin oltaisiin saavuttu Marsiin.

Laskeuduttiin jonkinlaiseen laavakivikanjoniin, jossa yhtäkkiä oppaamme kaivoi vaahtokarkkipussin taskustaan ja sanoi, että kohta grillataan näitä. Hän siirsi yhtä laavakiveä ja kaatoi vesipullostaan vettä kivikasojen päälle, ja kivet suhahtivat ärhäkästi kuin liian kauan päällä ollut sähkökiuas. Laavakivet eivät siis olleet seitsemässäkään vuodessa ehtineet jäähtyä viimeisimmän purkauksen jälkeen! Ohutpohjaiset Adidakseni tuntuivat suorastaan korventavan jalkapohjia, ja kauaa ei samassa asennossa voinut seistä paikallaan, tai kengät olisivat oikeasti voineet sulaa. Tuupattiin muutama vaahtis puutikkuihin ja aseteltiin ne laavakivien päälle keppien varaan grillaantumaan.

Vaikka meillä kävi sään suhteen huono tuuri ja sumu peitti allensa oikeastaan kaiken näkyvyyden ja maisemat, oli vaellus aktiiviselle tulivuorelle unohtumaton. Eikä muuten ole koskaan vaahtokarkki maistunut niin hyvältä kuin Pacayalla vajaan 2700 metrin korkeudessa, kuumilla laavakivillä hiillostettuna!

Kavuttuamme takaisin alas vuorelta, lähti minibussi jälleen tuon kaahaajakuskin herkän kaasujalan toimesta vauhdikkaalle paluumatkalle Antiguaan. Tällä kertaa nuo jyrkät mutkat ja kippuratiet tiheän metsikön syövereissä eivät saaneet minua kakomaan huonovointisuudesta. Sen sijaan painoin silmät kii ja nukahdin oitis tuon sumuisen aamupatikoinnin seurauksena. Antiguassa herätessäni kello ei ollut vielä edes puoltapäivää, ja astuessani bussista kadulle, tuntui kuin en missään tulivuorella olisi edes ollutkaan. Takana horisontissa purkautuva Fuego kuitenkin muistutti, että tuollaisella me oikeasti oltiin – aktiivisella tulivuorella!

  • Missä: Pacayassa, Guatemalassa
  • Mitä: Vaellus aktiiviselle tulivuorelle 2700 metrin korkeuteen + vaahtokarkkien grillausta tulikuumilla laavakivillä
  • €: Opastettu vaellus ja menopaluukyydit tulivuoren juurelle 7 € + puistomaksu 5 €
  • Protips: Pakkaa riittävästi lämmintä vaatetta, vettä ja ehkä se 100 quetzalia sitä vuokraheppaa varten mukaan – ihan vain varmuuden vuoksi. 😉

 

Onko muita Guatemalaan ihastuneita? Lähtisitkö sinä aktiiviselle tulivuorelle vaahtokarkkia grillaamaan? 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Piyya torstai, huhtikuu 19, 2018 at 23:16

    Lähtisin heti grillaamaan vaahtokarkkia tuonne jos se olisi mahdollista juuri nyt.
    Mielenkiintoisen oloinen kohde, ehdottomasti !

    • Reply Frida Ingrid perjantai, huhtikuu 20, 2018 at 08:41

      Guatemala on kyllä niin kaunis maa, että en voi kuin suositella! 🙂

      Kiitos kommentista!

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 19:12

    Siis tulivuorissa on kyllä ihan omanlaista maagista voimaa! Ne oli kyllä upea ilmestys ja kokemus Väli-Amerikassa, vaikka itseltäni vuorivaellus Nicaraguan puolella jäi väliin pienen sairastamisen vuoksi. Ja mahtavalta vaikuttaa tuo vaahtokarkkien grillaus, siinä on vaelluseväät kohdillaan! 😀

    • Reply Frida Ingrid lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 20:31

      Niin on! 🙂 Tulivuorissa on sellaista mystiikkaa. Harmi, että sulla jäi vaellus väliin, mutta ehtiihän sitä. 😉 Ja kyllä, elämäni parhaat vaahtikset oli nuo!

      Kiitos kommentista 🙂

    Leave a Reply