Monthly Archives

huhtikuu 2018

3 + 1 helppoa herkkureseptiä maailmanmatkaajan vappuun!

Tänä vuonna päätin nostattaa tämän kosteahkon kansanjuhlan tunnelmia jonkin tietyn keittiön vappuun sopivilla herkuilla, ja maavalintana päädyin Espanjaan. Espanjan ruokakeittiötä usein dissataan huonoksi, mutta siihen en voi kuin todeta, että sitten olet syönyt huonoissa paikoissa jos ruoka on ollut hanurista. Nimittäin huonoja ravintoloita mielestäni juuri Espanjasta löytyy, mutta vastapainona myös aivan hullun hyviä, ikonisia annoksia ja makuja. Joten jos haluat vappuusi muutakin kuin (simaa, tippaleipää ja) korillisen kaljaa, tsekkaa helpot vappuherkkureseptit alta à la Frida Ingrid!

Raikas cavasangria

Cavasangriaa ollaan tarjottu juhlissa ja tupareissa, ja se on joka ikinen kerta ollut menestys. Jos viinin ystävänä sangria pistää sinulla suun napsumaan, raikastakin raikkaampi cavasangria laittaa sen suorastaan paukkumaan!

Allaolevasta reseptistä tulee 5-6 lasillista. Lisäämällä appelsiinilikööriä tai vaihtoehtoisesti jättämällä sen pois saa säädeltyä juomasekoituksen alkoholipitoisuutta (itse jätin sen pois).

Tarvitset…

Pari desiä appelsiinimehua

Pari desiä hiilihapollista vettä

(Appelsiinilikööriä tai muuta hedelmälikööriä)

1/2 sitruunan

Appelsiinin

Mansikoita + muita marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan

1 plo cavaa

1 tl sokeria tai oman maun mukaan

Pilko appelsiini ja mansikat (+ muut vapaavalintaiset hedelmät) saman kokoisiksi viipaleiksi. Sekoita appelsiinimehu ja hiilihapollinen vesi (ja appelsiinilikööri), purista joukkoon sitruunamehu, lisää sokeri, hedelmä- ja marjaviipaleet ja aivan lopuksi cava. Tarjoile laseista jääpalojen kanssa heti, jotta cavan kuplat eivät ehdi katoamaan! 

Suussasulavat parmankinkkuparsat

Parsasesongin ollessa parhaimmillaan vappuna, saa tähän työväenjuhlan herkkukattaukseen kivan lisän espanjalaistyylisillä parmankinkkuun käärityillä parsoilla. Nämä parsat käyvät suolaisina suupaloina sellaisenaan!

Tarvitset…

1 nipun parsaa

100 g parmankinkkua (itse käytin tiskiltä ostettua, juuri sekunti aikaisemmin siivutettua parmankinkkua ja meinasi kadota viipaleet omiin suihin jo ennen kokkailua…)

Pippuria myllystä

Oliiviöljyä

Laita uuni 225 asteeseen ja kuori parsat sekä katkaise niiden puumainen osa pois. Halkaise parmankinkkuviipaleet pituussuunnassa ja kääri yksi halkaistu kinkkupala aina yhden parsatangon ympärille. Sivele oliiviöljyllä. Paista uunissa ylätasolla noin 10 minuuttia kunnes kinkku on muuttunut rapeaksi. Heitä hiukan pippuria tankojen päälle ja – ime parsaa!

Churrot kaakaodipillä

Munkkien virkaa maailmanmatkaajan vapussa toimittaa herkulliset churrot, jotka ovat paksuun kaakaoon dipattavia espanjalaisia munkkitankoja. Churroja syödään myös joissakin lattarimaissa, mutta erityisesti Espanjassa ne tunnetaan baarireissun jälkeisenä tankkausruokana, joita aamuun asti juhlineet tilaavat aamupalaksi kahvilassa. Churrot käyvät hyvin myös juhlintaa ennakoivaksi tankkausruoaksi! Ohjeen taikinasta tulee noin 20 churroa.

Taikinaan tarvitset…

2,5 dl vettä

100 g voita

1/4 tl suolaa

2,5 dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

hitusen sitruunankuorta raastettuna

1 l rypsiöljyä paistamiseen

( + lämpömittari öljylle)

+ pyörittelyyn sokeria ja kanelia

Laita kattilaan vesi, rasva ja suola. Kiehauta seos. Nosta liedeltä, sekoita joukkoon jauhot ja sekoita niin kauan, kunnes taikinasta on muodostunut kiinteä taikinapallo. Sekoita eri kulhossa munien rakenne rikki ja lisää seos lämpimän taikinan joukkoon. Lisää sitruunankuoriraaste. Sekoita, ja laita taikina pursotinpussiin (minä käytin paksua pakastuspussia, josta leikkasin kärjen auki).

Kuumenna öljy kattilassa 170-asteiseksi (huom. kaikista turvallisinta ja käyttömukavinta upporasvakokkailua on käyttää ruoanlaittoon tarkoitettua lämpömittaria rasvan kuumuuden mittaamiseen). Pursota taikinasta noin peukalon paksuisia, 10 cm mittaisia tankoja öljyyn varovasti. Käytä saksia tankojen katkaisuun. Paista muutamia tankoja kerrallaan, parin minuutin ajan siten, että pötkylöistä alkaa tulla kullanruskeita. Käytä reikäkauhaa churrojen öljystä nostamiseen ja jätä ne kuivumaan talouspaperin päälle, ja lisää seuraavat churrot öljyyn. Pyörittele churrot sokeri-kaneli- seoksessa. Tarjoa heti tuoreeltaan paksun kaakaon kera!

Kaakaodippiin tarvitset…

1 l täysmaitoa

2 dl tummaa kaakaojauhetta

1 dl sokeria

200 g tummaa suklaata

Kuumenna maito kattilassa ja siivilöi joukkoon kaakaojauhe samalla sekoittaen. Paloittele suklaa ja lisää se sokerin kera kuumaan kaakaomaitoon. Kuumenna kiehuvaksi, nosta levyltä ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

Näiden reseptien tiimoilta toivotan kaikille oikein hauskaa ja verisuonia tukkeuttavaa vappua! 🙂

Minkälaisia vappuperinteitä muilta löytyy? Ovatko nämä herkkureseptit entuudestaan tuttuja? 🙂

Lento, jonne luulin kuolevani

Hurrikaanilennolla New Yorkista Meksikoon

”Buckle up people, it’s gonna be a bumpy ride” kapteeni kuulutti hermostuneella äänellä ja kertoi aloittavansa laskeutumisen tilanteen vuoksi jo nyt, vaikka lentoaikaa oli jäljellä yli puolitoista tuntia. Vessat lukittiin, lentohenkilökunta siirtyi omille paikoilleen ja jokainen matkustajistakin tajusi tilanteen vakavuuden ja kaikki alkoivat kiristelemään turvavöitään sellaisella innokkuudella, jota en vielä koskaan aikaisemmin ole nähnyt lentäessä. Olimme aikeissa laskeutua Yucatanin niemimaalta poistumassa olevaan hurrikaaniin. Ja voi pojat, sitten mentiin.

Ikkunoissa vilisi pelkästään valkoista höttöpilveä ja vesipisarat muodostivat vaakasuuntaisia viivoja venyessään pitkin ikkunapaikkani lasia. Ulkona tuuli niin kovaa, että sen kuuli koneen hurinan ylitse. Lentokone rummutti eteenpäin kuin joku olisi heitellyt koneen peltiin suuria kiviä. Välillä kone tipahti useiden sekuntien ajan ilmakuoppaan siten, että mahanpohjasta vetäisi niin kovin, että paineen tunsi jopa kurkussa asti. Tuntemukset kropassa oli aika samanlaisia kuin sillon, kun liian väsyneenä nukahtaessaan saattaa herätä tippumisentunteeseen. Puristin penkkini käsinojia rystyset valkoisina kun kone sukelsi yhä syvemmälle hurrikaaniin.

Ihmiset kiljuivat ja koneesta kuului kummallisia ääniä kimeistä ja viiltävistä paukahduksista suhahduksiin ja matalaan paukkeeseen. Välillä kone nousi aivan kuin pystysuoraan, josta seurasi syöksylaskun tuntuinen korkeuden menettäminen. Olin aivan varma, että pian happimaskit rojahtavat syleihimme ja ihmiset alkavat juosta käytävillä. Kone tärisi kauttaaltaan ja kääntyili siiveltä toiselle holtittomasti. Kirkuna lentokoneessa oli kuin vuoristoradan jyrkimmissä mäissä, ja koneen tehdessä pari oikein syvää syöksyä jotkut huusivat takanani ”we’re all gonna die!”.

Viereisellä penkkirivillä ihmiset mutisivat rukouksia hädissään, jotkut englanniksi ja jotkut espanjaksi, jonka päälle he tekivät maanisesti ristinmerkkiä. Vieressäni istui amerikkalainen pikkutyttö ja hänen äitinsä, ja tuo pikkutyttö oli ainut syy, jonka vuoksi en alkanut huutaa ja kiljua paniikissa. Tytön äiti puhui hänelle rauhallisella äänellä ja halauksellaan yritti lievittää tilanteen jännittyneisyyttä tytön kysellessä, että tippuuko kone nyt. Koneen sahatessa jättimäisiä ilmakuoppia ja ihmisten huutaessa ympärilläni muistan miettineeni olevani pienen tönäisyn päässä siitä, että pyydän päästä samaan halaukseen kuin tuo tyttö äitinsä kanssa.

Olin aivan paniikissa. Kone oli tunnin ajan pyörinyt maailmanluokan turbulenssissa menettäen holtittomasti korkeutta ja tasapainoaan jatkuvasti, eikä kukaan tiennyt, kuinka kauan laskeutuminen vielä kestää. En ole koskaan kokenut vastaavaa turbulenssia, ja aikamoisissa höykytyksissä olen minäkin ollut mukana. Jokainen, joka on joskus tuntenut voimakasta paniikin kaltaista tunnetta, tietää sen, kun paniikki tyhjentää sekunneissa kaikki muut ajatukset päästä kuin sysimusta myrskypilvi hiekkarannan auringonpalvojista. Tunsin, että kohta, jos en pääse pois koneesta, saan niin kovan slaagin, että alan itkemään kirkuen. Kurkkuani puristi niin paljon, aivan kuin sydämeni aortta olisi mennyt umpisolmuun ja jopa hengittäminen oli vaikeaa.

En ole ikinä tuntenut pelkoa lentämisestä, päinvastoin. Olen aina nauttinut siitä, jopa turbulenssista. Olen katsonut säälien niitä, jotka tärisevät penkeissään alahuuli väpättäen pienimmissäkin tuulenpuuskissa. Olen nautiskellen vaihtanut asentoa silloin kun muut matkustajat ovat hädissään lukinneet vöitään. Olen käännellyt kirjani sivuja rentoudesta raukeana koneen rummuttaessa läpi salamapilvien ja monsuunisateiden, ja olen joskus jopa toivonut turbulenssia tulevaksi. Minä olen ollut se, joka nukahtaa sitä sikeämmin ja paremmin, mitä kovemmin kone paukuttaa, heiluu ja tipahtelee ilmakuoppiin. Vaan en enää.

Kun koneen renkaat vihdoin iskeytyivät kiitoradalle, tirautin muutaman onnenkyyneleen. Vannoin, että en enää koskaan lennä. Arvaatte varmaan, miten siinä kävi? Pitihän sieltä Väli-Amerikan kiertomatkalta tulla takaisinkin jollakin kulkuvälineellä. Tämän hurrikaanilennon jälkeen minä olen ollut se, jonka alahuuli alkaa väpättämään siitä pienimmästäkin tuulenvireestä – joskus jo vielä koneen ollessa maankamaralla.

Onko siellä muita lentopelkoisia? Miten tästä pääsee eroon? Haluan takaisin sen vanhan minäni, joka herskyi rentoudesta koneen lentäessä hirmumyrskyissä ylösalaisin! 😀