Kulkukoirista ja -kissoista ja siitä kuinka sydän eilen särkyi

Olen matkustanut nyt 29 maassa ja nähnyt satoja kadulla eläviä eläimiä. Mutta eilen ensimmäistä kertaa tuntui niin pahalta, että kyyneleet lähtivät valumaan poskia pitkin.

Mutta ennen sitä muutamia kuvia Kosovosta ja eläimistä, jokainen heistä ansaitsee parempaa.

Täällä koirat ovat selvästi huonoimmassa kunnossa ja nukkuvat enemmän kuin esim Makedoniassa. Koirat ovat myös isompia ja useilla paksu turkki.

Mutta tämä tapaus aiheutti eilen semmoisen vihan, että olisin voinut oikeasti hajoittaa jotain.

Pienen pieni pentu istui autotien reunassa, turkki oli täynnä takkuja ja kirppuja vilisi joka puolella. Hän katsoi minua pentumaisesti anellen apua. Hän oli niin surullinen, ilman äitiä tai rakkautta. Toivon, että hän pääsee pian pois tästä maailmasta tai mieluummin, että joku ottaisi hänet huollettavaksi.

Tänään törmäsin myös toiseen pentuun, joka pelkäsi, mutta oli kuitenkin utelias. Hän näytti voivan paremmin, toivottavasti hänellä olisi edes joku. Mutta silti harhaili lähellä risteystä.

Tänään se vohvelipaikan mies kertoi, että täällä on eläimille keskus, johon jotkut paikalliset vievät katukoiria. Heidät rokotetaan ja merkitään (korvissa on joillain ollut muovinen lappu). Mutta sitten heidät siirretään takaisin kadulle. Epäreilu maailma. Ja helvetin idiootti ihmiskunta.

“A dog is the only thing on earth that loves you more than he loves himself.” Josh Billings

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.