Miksi Thaimaassa sähköjohdot roikkuvat?
Yhteiskunnallinen infrastruktuuri on köyhissä maissa jäljessä omastamme. Ihmiset kytkevät sähköjä omatoimisesti kadunvarsien tolppiin köyhyyden ja valvonnan puutteen vuoksi.
Moni Aasiassa ja varsinkin Thaimaassa matkannut on törmännyt erikoiseen näkyyn. Sähköjohtoja roikkuu suurissa sotkuisissa nipuissa ja ne näyttävät enemmän kuin vaaralliselta suomalaisen silmin. Kaduille roikkuu johtoja, joista matkailija pelkää tulevan sähköiskuja. Miten tähän on päädytty?
Suomessa sähköjohtoja siirrettiin maan uumeniin jo viime vuosisadalla ja meillä lainsäädäntö käsittelee sähköön liittyviä kytkentöjä hyvin tarkasti. Onhan kyseessä yleiseen turvallisuuteen liittyvä seikka. Aasiassa lainsäädäntö on ollut kovin paljon Eurooppaa jäljessä ja sama koskee myös sähkökomponenttien standardeja. Onhan näissä maissa niin paljon muutakin korjattavaa ennen kuin sähköihin voidaan keskittyä. Sähköjohtojen omistajuudessa on myös paljon epäselvyyttä, koska jokainen kadun kauppias vetää itse oman johtonsa kiipeilemällä. Usein kylän sähköasentajaksikin alkaa se, joka vain itse päättää ruveta sähköjä kytkemään.
Onnettomuuksiltakaan ei Aasian villissä sähköverkossa vältytä, vaan usein eläimet ja sääolosuhteet siirtävät löyhästi kiinnitettyjä johtoja kiinni toisiinsa. Oikosulun sattuessa kipinät lentävät ilmassa ja kuumassa ilmastossa tulipalo syntyy herkästi.
Intialaisen sähkösopimus
Intia on hyvä esimerkki maasta, jossa sähköä varastetaan ja se aiheuttaa monenlaista ilmiötä. Maassa on paljon köyhiä, joilla ei ole varaa sähkösopimukseen. Suomalaiselle sähkösopimus on halpa ja itsestäänselvä asia, joka ei kotitaloutta paljoa rasita. Intiassa kuitenkin sähkö on myös tarpeellista ja rahan puutteessa sähkö otetaan sieltä mistä se lähimpää löytyy. Intiassa onkin erikoistunut ammattikunta sähköasentajia, jotka vetävät lähimmästä sähkölinjasta varpin sähköjohtoa pienellä korvauksella. Usein kytkentä on haastavaa tehdä virran ollessa päällä, mutta siihen löytyy keinoksi lähimmän muuntajan polttaminen. Muuntajan palaessa sähköt katkeavat ja silloin on sopivasti aikaa tehdä sopivat kytkennät ennen korjaajien saapumista.

Intiassa sähköjohdot näyttävät suomalaisen silmin vaarallisilta
Intian hallitus ja sähköyhtiöt ovatkin puuttuneet tähän ilmiöön ja alkaneet valvoa ihmisten sähkösopimuksia kiertelemällä kaduilla johtoja tarkastaen. On suuri eettinen kysymys, että miten tulisi rankaista henkilöä joka varastaa sähköä köyhyyden vuoksi? Toisaalta sähkölaitoskaan ei toimi ellei kukaan sähköstä mitään maksa. Yhtälöä ei ole siksi helppoa ratkaista.
Sähkö
Sähkö on modernille elämälle tärkeä tuote ja sitä tarvivat myös köyhätkin. Thaimaan lomalla nähdyt sotkuiset sähköjohdot heijastelevat siis suurempia yhteiskunnallisia ongelmia. Niiden parantamiseen tarvittaisiinkin elintasoa, kunnon koulutusta ja hyvää hallintoa. Sähkö luo yhteiskuntaan myös markkinat, joilla se voi tuottaa rahaa. Rahalla taas voidaan ostaa sähköä. Kyseessä on siis muna-kana-tyyppinen ongelma, jota voisi kutsua myös hyvinvointia tuottavaksi takaisinkytkennäksi. Hyvinvoinnilla taas voidaan kehittää entisestään yhteiskuntaa. Senkin vuoksi köyhä väestökin tarvitsee yhteiskunnan kehittymistä varten sähköä, vaikka edes varastamalla. Jostain on lähdettävä liikkeelle.
Me suomalaiset saamme olla hyvin ylpeitä toimivasta sähköverkosta ja yhteiskunnastamme muutenkin. Emme voi katsoa alaspäin Aasian köyhien maiden sähkösotkuja ja laittaa niitä pelkästään ihmisten tyhmyyden piikkiin. Kyseessä on vuosisatojen tai ainakin vuosikymmenten yhteiskunnallisen kehityksen tulos. Vaikka Aasian maat ovat monilta osin kehityksessään alkutaipaleella, niin kuitenkin sähkö luo heille pääsyn kansainväliseen internetin tietosisältöön kännyköiden avulla. Sitä kautta myös opiskelu ja sivistys on mahdollista, vaikka yhteiskunta ei heille koulutusta tarjoa.
Suomikin on erittäin riippuvainen sähköstä. Ilman toimivaa sähköverkkoa teollisuutemme ei tuottaisi tuotantoa jota myisimme ulkomaille. Se estäisi myös teollisuuden kasvamisen. Ilman nykyisen kaltaista sähköverkkoa meille ei olisi ulkomaille muuta vietävää kuin renkejä ja piikoja.
2 Comments
Hyviä pointteja sähköstä.
En tiedä miten tuo sähkön kilpailuttaminen toimii ulkomailla, mutta ainakin Suomessa se on helppoa.
Aikaa menee pari minuuttia ja säästöt voivat olla satoja euroja.
https://www.arvomedia.fi/halvin-sahkosopimus/
Sama täällä. Itsellä kului aikaa kolme minuuttia kun kilpailutin sähkön https://www.ainacom.fi/sahkon-kilpailutus/ palvelussa.