Monthly Archives

joulukuu 2016

It’s a new world

Moi vain kaikki!

Terveiset lähes valmiilta Open Water -sukeltajalta. Tällä hetkellä oon väsynyt, mutta onnellinen. Oon haaveillut sukelluskurssin käymisestä jo muutamat vuodet, raha- tai aikasyistä kuitenkin lykännyt sitä eteenpäin ja eteenpäin. Nyt vihdoin aloitin ekan kurssin pari päivää sitten. Koko päivän kestävän teorian jälkeen ei naurattanut, mutta seuraavana päivänä matalassa vedessä harjoitellut taidot oli jo hauskempia.

Tänään päästiin kuitenkin sukeltamaan ja en voi edes kuvailla sitä fiilistä. Mä vaan rakastan olla veden alla, liukua lähes painottomana eteenpäin ja tutkia merielämää lähietäisyydeltä. Vähän liiankin läheltä tänään itseasiassa. Yhdessä vaiheessa keskityin niin paljon yläpuolella uiskentelevaan kalaparveen, että aloin huomaamatta liusua alaspäin. Yhtäkkiä tumpsahdin pohjalla hengaavien merisiilien päälle, ja kuin ihmeen kaupalla säästyin piikeiltä haha! Huomenna on viimeiset kurssiin kuuluvat sukellukset, jonka jälkeen olen virallisesti itsenäinen sukeltaja eli Open Water Diver!

Ps. Nää kuvat on ottanut todella taitava valokuvaaja, Hamish Stubbs. Meillä oli lyhyt, mutta sitäkin hauskempi kuvaus pari viikkoa sitten!

/ / / Hi guys!

Greetings from the almost certified Open Water Diver. I’m exhausted, but happy. I’ve been dreaming of getting certified for so long, but because of the money or time issues, always postponed it. Now I finally started my first course two days ago. After the first day full of theory, I wasn’t smiling. Next day we did some skills in confined water, much more enjoyable already. Today we did our first two dives, and I absolutely loved it! Floating under the water, exploring the marine life from close by. Almost too close today haha. At one point, I was concentrating to a huge school of fish and started slowly sinking towards the bottom. Suddenly I fell on top of sea urchins haha! Luckily, I didn’t get any spikes today. Tomorrow we will do the two last dives and then I will be certified diver. So exciting!

Ps. I haven’t had my camera out for almost two weeks now, so here is two photos taken by a talented photographer Hamish Stubbs. We had a short, but fun photoshoot with him two weeks ago!

15303935_10154085329816404_2059873369_o15321458_10154085329801404_111797657_o

Underwater days at Phi Phi

Moi kaverit!

Täälä kuulkaas kiirettä pitää. Facebookissa selailen ihmisten kuvia joulun odotuksesta, täälä Thaimaan 35 asteen lämpötiloissa on kyllä joulufiilis kaukana. Tää on mun kolmas joulu maailmalla, viime joulu meni Australiassa ja sitä edellinen Uudessa-Seelannissa. Rakkaat terveiset perhe Morrikselle ja perhe Wilsonille, jotka ottivat meidät avosylin vastaan heidän joulun viettoonsa. <3 Tämä vuosi sitten täälä Phi Phin saarilla. Voin kyllä rehellisesti sanoa, tänä vuonna oon oikeasti kaivannut, lunta, kynttilöitä, villasukkia, glögiä ja joulutorttuja. Jopa niitä Prisman marraskuun alussa alkavia joulurallatuksiakin on vähän ikävä. No ehkäpä ensi joulu sitten voisi olla perinteinen suomijoulu!

Tässä kuitenkin vähän satunnaisia kuvia viime päiviltä.

/ / / Hi everyone!

Busy days, busy days. I’m scrolling through Facebook and watching photos of all the Christmas things. I can definitely say that my winter holiday spirit hasn’t come these year either, it’s hard when you spend your days snorkeling in the 35 degrees heat. This is my third Christmas away from home, last one was in Australia and one before that in New Zealand. Big love to family Morris and family Wilson, who gave us even a little bit of that Christmas feeling by sharing their holidays with us. <3 This year I will celebrate here at Phi Phi Islands, with my underwater family, The Adventure Club. I can admit, this year I have been missing that good old Finnish Christmas. Snow, candles, woolen socks and all the Finnish Christmas treats and food. Maybe next year I will be having a traditional Finnish Christmas. 

Here is some shots from the past days!

GOPR2265GOPR2346G1602736Näyttökuva 2016-11-30 kello 23.18.20GOPR2323PB140269G1282704G1922768Näyttökuva 2016-11-30 kello 23.17.05GOPR2310GOPR2344GOPR2430GOPR2380GOPR2384

Acroyogis in Thailand?

Mun on viime päivinä ollut ikävä Australiaa, mun elämäntyyliä siellä ja kaikki ystäviä. Ja jos totta puhutaan niin myös ruokaa. Pari kuukautta takana aasialaista ruokavaliota ja alkaa vähän jo curryt ja nuudelit tökkiä. Kaipaan varsinkin kaikkia tuoreita vihanneksia. Täälä vihanneksiin kuuluu peruna, porkkana ja sipuli. Ehkä paprika. Kerran bongasin yhdestä ravintolasta Egg Benedict annoksen pinaatilla. Onnesta soikeana tilasin kyseisen annoksen, vain todetakseni pinaatin olevan pakastepinaattia. Ja Thaimaan tyylillä todennäköisesti sulanut ja jäätynyt pari kertaa matkalla tänne saarelle. Nam nam. Jottei menisin vain negatiiviseksi, niin tuoreita hedelmiä täältä löytyy ihan kaikkialta. Ja nutella-banaani-pannukakkuja.

/ / / I’ve been missing Australia past days, my lifestyle there and all my friends. And if I’m honest, also food. I’ve been eating the Asian diet for the past two months now, I’m getting bit sick of fried rice and noodles. What I miss the most is fresh, green vegetables. Here they have pretty much three choices, potatoes, carrot and onion. Maybe tomato and capsicum. If you’re lucky. One day I saw Egg Benedict with spinach on the menu. I was so excited, until I noticed it was from the freezer. And with Thailand style, it had probably been defrosted and refrozen couple of times before it made it’s way to this island. Nom nom. Because I don’t want this to sound all negative, there is fresh fruit everywhere you go. That’s a big plus. And banana-nutella-pancakes.

DSC04348IMG_0471Photo by @hamishstubbs

DSC04316IMG_0508IMG_0475Photo by @hamishstubbs

DSC04325Yhtä asiaa oon erityisesti ikävöinyt viime päivinä. Akrojoogaa ja sitä isoa akroperhettä mihin sain kuulua Australiassa. Jos halusi treenata, aina löytyi joku yhtä innokas. Erilaisia workshoppeja ja tunteja löytyi viikoittain. Kehityin vuodessa ihan älyttömän paljon. Oli ihan huippua nähdä omin silmin miten tämä akroperhe kasvoi silmissä ja kehittyi. Aina tukemassa ja tsemppaamassa toisia, tuomassa uusia tyyppejä akrojoogan pariin.

Oonkin nyt täälä saarella tehokkaasti etsinyt uusia uhreja haha! Osa mun työkavereitakin on jo ”joutunut” testaamaan akrojoogaa. Mikäli sielä ruudun toisella puolella on joku, edes vähän akrojoogasta kiinnostunut ja on tulossa tännepäin Thaimaata, älä epäröi laittaa viestiä tai sähköpostia!

/ / / And there is another thing I’ve been missing past days too. That is acroyoga and that amazing, big acrofamily I had privilege to belong to in Australia. If you ever wanted to train acro, there was always someone who was keen. There was different workshops and lessons weekly. Acroyoga, handstands, aerial, silks… I developed my skills so much in one year. It was amazing to see this family grow bigger and better together, always supporting each others. Everyone brought more people with them and got them hooked as well.

I have recently been looking for people to do acro with here in Phi Phi Islands. Some of my workmates have already been ”forced” to try acroyoga haha! If there is any acroyogis in the area or is interested to learn, please let me know. Let’s train together, or if you’re beginner, I’ll teach you! xx

IMG_0470DSC04350IMG_0511DSC04338IMG_0473acrophiphi5

Phi Phi Viewpoint

Jos satut Phi Phin saarille eksymään, näköalapaikalla käyminen on ihan ehdoton juttu! Phi Phin korkeimmalle kohdalle pääsee kipuamaan noin puolessa tunnissa, riippuen minkä reitin valitsee. Ylös on kaksi vaihtoehtoa. Vaikeampi ja pidempi reitti viidakon läpi tai lyhyempi reitti betonilla päällystettyä tietä ja portaita pitkin. Me valittiin vaikea reitti ylös. Suosittelen lämpimästi toteuttamaan tämän joko ihan aikaisin aamulla tai auringonlaskun aikaan. Me oltiin liikkeellä ysin aikaan aamusta ja silti hiki virtasi. Ylhäältä avautuva näkymä on kuitenkin kaiken sen hikisen kiipeämisen arvoinen, erityisesti auringonnousun tai laskun aikaan.

Tässä muutamat kuvat kun käväistiin Emilian ja Riken kanssa ihastelemassa näitä maisemia.

/ / / If you are coming to Phi Phi, you must visit viewpoint. It only takes around 20-30 minutes, depending which route you choose. You can do the harder ”jungle walk” or easier stairs. We of course wanted to try the harder one. I very highly recommend to go early in the morning or for the sunset, we were climbing up around 9am and we were sweating like hell. The views are definitely worth climbing thought, just have a look!

DSC04245DSC04252DSC04280DSC04301DSC04285DSC04273DSC04303DSC04316DSC04262