Browsing Tag

Vilna

Yleinen

27 ikimuistoista reissuhetkeä

Bongasin tällä viikolla Ranskatar reissaa -blogin Hannan tekemän artikkelin, jossa hän listaa 26 faktaa itsestään syntymäpäivänsä kunniaksi. Minä päätin puolestani tänään omana syntymäpäivänäni listata vuosien varrelta 27 ikimuistoista sattumusta, hetkeä tai paikkaa reissuiltani. Kippis vanhenemiselle! 1. Kansantanssijan hymy | Madeira 2005 Tämä ensimmäinen herättää minussa…

sunnuntai, 5 maaliskuun, 2017
Yleinen

Skottihäät, karhuja ja road trip – matkailuvuosi 2016

Ihmiset! Tätä vuotta on jäljellä enää alle kaksi viikkoa! Siksi minäkin aion nyt summata tämän vuoden matkat, joista yksi odottaa vielä tämän kuun lopussa. Joulukuun 28. päivänä suuntaamme Vietnamiin. Matka tulee aika ihanaan saumaan, koska viimeisin ulkomaanreissu oli HEINÄKUUSSA. Ihan ottaa sydämestä, kun sen…

tiistai, 20 joulukuun, 2016
Yleinen

Lempikaupunkini Top 10

Tällä viikolla olen lukenut useita kiinnostavia ”vastineita” Mondon kaupunkien top 10 -listaukseen, ja esimerkiksi Evasion-blogin Stacyn hervottoman hauskan 10 Paskinta kohdetta -kirjoituksen. Minä tuuttaan nyt näin lauantain kunniaksi oman top kymppini eetteriin. Lempikaupunkini Top 10 10. Vilna Kesäisellä Baltian road tripillämme ihastuin ikihyviksi Vilnaan. Rähjäinen katutaide yhdistettynä pariisimaiseen…

lauantai, 22 lokakuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Vilnan juutalaisen menneisyyden kintereillä

Vilna | heinäkuu 2016 Yritimme keksiä syitä, miksi innostuimme Vilnasta Riikaa enemmän. Yksi syy oli kaupungin avaruuden tunne, toinen sen ihana värikylläisyys. Huoliteltujen ja prameiden rakennusten lisäksi Vilnastakin löytyy rähjäisiä kadunkulmia, mutta siinä missä Riian vanhankaupungin ulkopuoliset korttelit olivat usein yleisväriltään ruskeita, löytyi Vilnasta…

perjantai, 15 heinäkuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Vilnan parhaat näköalapaikat

Vilna | heinäkuu 2016 Vilnan vanhaa kaupunkia ei voi niputtaa yhtä nätisti yhteen kuin Riian vastaavaa. Sen koosta ja ulkonäöstä saakin mukavasti kokonaiskuvan, jos vaivautuu nousemaan jollekin sen näköalapaikoista. Samalla näkee kaupungin uudempaa puolta tornitaloineen. Turistin onneksi tällaisia näköalapaikkoja sijaitsee ihan kaupungin keskustan tuntumassakin jo kolme: Gediminasin…

torstai, 14 heinäkuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Koristeellinen ja värikäs kirkkojen Vilna lumosi

Vilna | heinäkuu 2016 Aloitan road trip -juttujen sarjan Vilnasta, sillä Liettuasta näkee yleensä Latviaa ja Viroa vähemmän juttuja. Vilnasta meillä ei ollut mitään odotuksia, toisin kuin Riiasta. Yhdessä vaiheessa arvoimme jopa, viettäisimmekö Vilnassa vain yhden yön. Onneksi olimme sentään kaksi yötä, sillä Vilna…

keskiviikko, 13 heinäkuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Baltian road trip lyhyesti

Nyt on on takana yhdeksän päivää autolla kruisailua Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Hirveästi tuli nähtyä, hirveästi on kirjoitettavaa. Samalla sain kaksi uutta maata plakkariin, numerot 28 ja 29 eli Latvian ja Liettuan. Hurraa siis! Laitan nyt kootusti ja lyhyesti tähän, mitä blogissa on odotettavissa seuraavien…

maanantai, 11 heinäkuun, 2016