Browsing Tag

Utrecht

Yleinen

10 henkeäsalpaavaa rakennusta maailmalla

Kauniit rakennukset ovat minulle yksi matkustamisen suola. Rakastan Euroopan linnoja, Yhdysvaltojen säkenöiviä pilvenpiirtäjiä ja Aasian buddhalaisia temppeleitä. Kokosin tähän kirjoitukseen kymmenen minua sykähdyttänyttä rakennusta ympäri maailmaa. Näihin ilmestyksiin voisi uppoutua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Vanhin niistä on jo 1300-luvulta, ja uusimmat 2000-luvulta. 1. Sheikki…

perjantai, 29 tammikuun, 2021
Yleinen

Entä jos en voisi enää matkustaa? Näitä reissuja muistelisin

Tämän vuoden reissukalenteri tyhjeni kuin taikaiskusta maailmanlaajuisen koronaepidemian seurauksena. Milloin seuraavan kerran pääsee reissuun, sitä ei kukaan tiedä. Mutta entä jos matkailu loppuisikin iäksi? Minulle jäisi iso liuta toteutumattomia matkaunelmia, enkä koskaan pääsisi 50/50 tavoitteeseeni, eli viisikymmentä käytyä maata ennen kuin olen viisikymmentä. Toisaalta…

lauantai, 28 maaliskuun, 2020
Eurooppa Yleinen

Vietä täydellinen päivä Hollannin Utrechtissa

Blogiani enemmän lukeneet tietävät, että minulle Hollannin ykköskaupunki on Utrecht, eikä Amsterdam. Kehotankin aina kaikkia unohtamaan ruuhkaisan Damin ja suuntamaan sympaattisempaan Utrechtiin. Se on vähän kuin sanoisi Suomessa, että menkäähän Turkuun. Käväisimme vaihtokaupungissani tänä vuonna kesän korvilla ystäväni häissä, ja vietimme yhden mahtavan päivän…

perjantai, 29 marraskuun, 2019
Eurooppa Yleinen

Unohda Amsterdam – tunnetko jo Hollannin helmen Utrechtin?

Hollannissa on muitakin vierailunarvoisia paikkoja kuin turistien valtaama Amsterdam. Yksi viehättävimmistä on maan neljänneksi suurin kaupunki Utrecht, jossa asuin viisi kuukautta ollessani vaihdossa vuonna 2012. Reilun 300 000 asukkaan Utrechtiin pääsee kätevästi Schipolin lentokentältä reilussa puolessa tunnissa. Kaupunki ei ole saanut läheskään sitä huomiota,…

sunnuntai, 9 joulukuun, 2018
Yleinen

27 ikimuistoista reissuhetkeä

Bongasin tällä viikolla Ranskatar reissaa -blogin Hannan tekemän artikkelin, jossa hän listaa 26 faktaa itsestään syntymäpäivänsä kunniaksi. Minä päätin puolestani tänään omana syntymäpäivänäni listata vuosien varrelta 27 ikimuistoista sattumusta, hetkeä tai paikkaa reissuiltani. Kippis vanhenemiselle! 1. Kansantanssijan hymy | Madeira 2005 Tämä ensimmäinen herättää minussa…

sunnuntai, 5 maaliskuun, 2017
Eurooppa Huippureissut

Vaihtarimuistoja – bucket listin toteuttamista ja hyvästejä

Utrecht | kesäkuu 2012 Kesäkuu oli viimeinen kuukauteni opiskelijavaihdossa Hollannissa. Aiemmin olen kirjoittanut vaihtarimuistojani ensimmäisiltä päiviltä, helmikuulta, maaliskuulta, huhtikuulta ja toukokuulta. Toukokuu päättyi Hollantia hellivään helleaaltoon, josta otimme kaiken irti asentamalla katollemme uima-altaan. Jouduimme lopulta purkamaan pikku keitaamme, mutta onneksii lämpö ei heti karannut…

keskiviikko, 23 marraskuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Vaihtarimuistoja – yksin Lissabonissa ennen Hollannin helleaaltoa

Lissabon & Utrecht | toukokuu 2012 Toukokuu oli toisiksi viimeinen kuukausi viisi kuukautta kestävässä vaihdossani. Olen aiemmin kirjoittanut helmi-, maalis– ja huhtikuun muistelmat. Vaihdon ensimmäisten päivien muistelot voi lukea täältä. Huhtikuu oli täynnä karkeloita ja juhlia, jotka huipentuivat kaksipäiväisiin Queen’s Night ja Queen’s Dayhin. Meno…

tiistai, 22 marraskuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Vaihtarimuistoja – huhtikuu oli hehkeä juhlakuukausi

Utrecht | huhtikuu 2012 Olen siirtynyt vaihtarimuisteloissani puoliväliin, aiemmin olen kirjoittanut tammi-, helmi– ja maaliskuusta. Huhtikuun alussa olin juuri palannut Berliinin– ja Prahan-reissuilta, ja poikaystäväni oli käynyt ensimmäisen kerran Utrechtissa. Sitten tulin kipeäksi, ainakin kolmatta kertaa koko vaihdon aikana. En ole koskaan sairastellut niin paljon kuin…

tiistai, 8 marraskuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Vaihtarimuistoja – elokuvantekoa ja luokkaretki Berliiniin

Utrecht | maaliskuu 2012 Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa muistelen opiskelijavaihtoani keväällä 2012. Aiemmin olen kirjoittanut muistojani vaihdon ensimmäisiltä päiviltä sekä ensimmäiseltä kokonaiselta kuukaudelta. Muut vaihtoon liittyvät jutut löytyvät täältä. Helmikuun muistelot jäivät siihen kohtaan, jossa meidän viiden tytön soluasuntoomme muutti kaksi bulgarialaista miestä. Se…

keskiviikko, 2 marraskuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Vaihtarimuistoja – vilkas seuraelämä alkaa kommuunissa

Utrecht | helmikuu 2012 Edellisessä opiskelijavaihtoa käsittelevässäni kirjoituksessa kerroin tuntemuksiani ensimmäisten päivien osalta. Muutin Utrechtiin tammikuun lopulla, joten tammikuussa ehdin lähinnä tutustua vähän muihin vaihtareihin ja raapaista Utrechtin pintaa. Nyt vuorossa ovat helmikuun muistot. Helmikuussa kaikki alkoi toden teolla, kun pääsin muuttamaan etukäteen varaamaani opiskelija-asuntolaan Beneluxlaanille. Koulussa…

maanantai, 31 lokakuun, 2016
Eurooppa Huippureissut

Muistoja opiskelijavaihdon ensimmäisiltä päiviltä

Utrecht | tammikuu 2012 Mietin, mikä olisi paras tapa kirjoittaa vaihto-opiskelusta Hollannissa, kun vaihtarielämästä on kulunut jo reilusti yli neljä vuotta. Päätin nyt alkaa kirjoittaa kuukausikohtaista muisteloa vaihto-opiskelustani Hollannin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Utrechtissa. Pyrin tavoittamaan mahdollisimman hyvin sen ajan tapahtumat ja fiilikset – luvassa…

keskiviikko, 26 lokakuun, 2016
Yleinen

Lempikaupunkini Top 10

Tällä viikolla olen lukenut useita kiinnostavia ”vastineita” Mondon kaupunkien top 10 -listaukseen, ja esimerkiksi Evasion-blogin Stacyn hervottoman hauskan 10 Paskinta kohdetta -kirjoituksen. Minä tuuttaan nyt näin lauantain kunniaksi oman top kymppini eetteriin. Lempikaupunkini Top 10 10. Vilna Kesäisellä Baltian road tripillämme ihastuin ikihyviksi Vilnaan. Rähjäinen katutaide yhdistettynä pariisimaiseen…

lauantai, 22 lokakuun, 2016