Browsing Tag

ravintolat

Pohjois-Amerikka Yleinen

35 vinkkiä iki-ihanaan New Yorkiin

New York on kaupunki, jossa kaikkien tulisi käydä edes kerran elämässä. Se hämmästyttää monikulttuurisuudellaan, kiihkeällä elämänrytmillään, rosollaan, loistokkuudellaan ja kulttuurillaan. Mitä pidempään siellä on, sitä enemmän New Yorkiin jää koukkuun, ja kotona huomaa valitsevansa yhä uudestaan kaupunkiin sijoittuvia tv-sarjoja, joilla tilkitsee ikäväänsä. Olen käynyt…

lauantai, 24 huhtikuun, 2021
1-2 viikon irtiotot Pohjois-Amerikka

Katz’s Delicatessen – New Yorkin unohtumattomin ruokakokemus

New York | huhtikuu 2019 Harvoin sitä miettii ravintolaan tullessaan, että mitä hemmettiä täällä kuuluu tehdä. Mutta se oli ensimmäinen ajatus, kun astuimme äitini kanssa Katz’s Delicatesseniin lounasaikaan. Edessämme tiskillä parveili ihmisiä, jotka heiluttivat käsissään pieniä sinisiä lippuja ja huutelivat tilauksia tiskin takana hääriville…

tiistai, 25 kesäkuun, 2019
Etelä-Savo Maakuntamatkat

Hotelli Järvisydän on symppis vaikkei kaikki suju kuin Strömsössä

Rantasalmi | toukokuu 2018 Seuraa historiallinen kirjoitus: kaksi ja puoli vuotta pystyssä olleen blogini ensimmäinen hotelliarvio. Kunnian saa eteläsavolainen kylpylähotelli Järvisydän. Kirjoitus on varsinainen romaani, koska viikonloppuun mahtui onnistumisten lisäksi myös aimo annos erikoisia sattumuksia. Kun suunnittelemme lomiamme, emme koskaan tee sitä hotellin perusteella,…

maanantai, 4 kesäkuun, 2018
Eurooppa Minilomat

Selviytymisopas Vatikaaniin

Vatikaani | maaliskuu 2018 Viime kerralla kirjoitin kävelyreitistä, jolla onnistuimme bongaamaan kaikki Rooman keskustan tärkeimmät nähtävyydet kerralla. Vatikaanin jätimme suosiolla seuraavaan päivään. Ainakin itse mietin kovasti ennen reissuamme, pitääkö Vatikaanin museoon hommata lippu etukäteen, mitä kaikkea lipun hintaan sisältyisi, pitäisikö Pietarinkirkkoon ostaa lippu ja…

sunnuntai, 13 toukokuun, 2018
Maakuntamatkat Uusimaa Yleinen

8+1 syytä, miksi tahdon muuttaa Porvooseen

Alkuun pieni tarkennus: tahdon muuttaa Porvooseen joskus tulevaisuudessa. Mutta yhtä kaikki tuo herttainen 50 000 asukkaan historiallinen kaupunki on vienyt sydämeni täysin. Vuodesta 2013 asti olemme käyneet Pyryn kanssa Porvoossa joka kesä, ihan vain, koska siellä on niin ihanaa! Nyt listaan kahdeksan+yksi syytä, miten…

torstai, 13 heinäkuun, 2017
Maakuntamatkat Uusimaa

Vatsa pinkeänä Lohjalla ja Raaseporissa

Viime viikonloppuna osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni bloggariretkelle. Houkutteleva kutsu tuli länsiuusimaalaiselta Lumo-matkailulta. Tarkoitus oli viettää keväinen lauantaipäivä tutustuen Lohjan ja Raaseporin ruoka- ja juomatarjontaan. Tässä kirjoituksessa kerron lauantain kokemuksista rehellisesti ja annan vinkkejä, mihin tekemiseen testaamani syöttölät ja juottolat voi yhdistää. Niin innoissani kuin ensimmäisestä blogiretkestä…

keskiviikko, 24 toukokuun, 2017
Eurooppa Yleinen

Tonnilla elelee jo mukavasti – budjetti Baltiaan

Tämä on ensimmäinen tekemäni budjettipostaus, ja olen yrittänyt parhaani mukaan olla mahdollisimman tarkka, vaikka teki mieli heittäytyä suurpiirteiseksi. Jos siis tuntuu, että tiedoista jää uupumaan jotain, kysy ihmeessä! Ihan eurolleen en ole laskenut, kuinka paljon rahaa yhdeksän päivän reissuumme kului, mutta tässä tiivistetysti yhden ihmisen kulut:…

keskiviikko, 27 heinäkuun, 2016
Eurooppa Yleinen

Missä syödä Edinburghissa?

Tässä postauksessa kerron, missä söimme Edinburghissa. Vinkkejä kaupungissa kävellen tehtäviin retkiin löytyy täältä. Jos matkailu Skotlannin meri- ja vuorimaisemissa kiinnostaa, lue juttu Dunoonista. Skottilaisten häiden tunnelmiin pääsee taas täältä. Parhaimmat makuelämykset Skotlannin-matkalla löytyivät Glasgowsta, mutta Edinburghin valopilkku oli yllättäen aamiainen. Edinburgh Larder – ihana aamupala, tympeä…

lauantai, 14 toukokuun, 2016
Eurooppa Yleinen

Höpsö miniopas Pietariin, pozaluista!

Neljän päivän reissun jälkeen en ole vielä mikään Pietari- tai Venäjä-asiantuntija, mutta tässä muutamia mielestäni hyödyllisiä vinkkejä Pietarin valloittamiseen. Vinkkaamani asiat eivät välttämättä liity toisiinsa millään tavalla, halusin vain kirjoittaa niistä. Nih. Rahanvaihto Älä vaihda rahaa junassa, jossa kurssi on huonompi kuin kaupungissa. Vaihda rahaa…

maanantai, 4 huhtikuun, 2016