Browsing Tag

rantaloma

1-2 viikon irtiotot Afrikka

Kanariansaarten kiehtova Lanzarote

Minua on purrut oikea Kanarian-kärpänen. Sain pureman itse asiassa jo kymmenen vuotta sitten Gran Canarialla, kun tajusin viikon loman jälkeen, että olen täysin turhaan ylenkatsonut Kanariansaaria. Nehän ovat näin alkuvuodesta aivan täydellinen lomakohde: ei liian kaukana (lentoaika noin 6 tuntia), ilmasto on sopivan lämmin…

sunnuntai, 12 maaliskuun, 2023
1-2 viikon irtiotot Afrikka

Lapsiperheen kokemuksia Tui Blue Flamingo Beach -hotellissa Lanzarotella

Lanzarote | tammikuu 2023 Tammikuinen matkamme Lanzarotelle oli monella tapaa erityinen. Matkasimme ulkomaille ensimmäistä kertaa nelihenkisenä perheenä, ja ensimmäistä kertaa matkakohde valikoitui pitkälti hotellin perusteella. Normaalisti suunnittelisin matkan niin, että ensin valitsen kohteen ja sitten majoituksen. Nyt meitä oli lähdössä reissuun kaksi nelihenkistä perhettä,…

keskiviikko, 15 helmikuun, 2023
1-2 viikon irtiotot Afrikka Yleinen

Perhematka Lanzarotelle oli ihanaa sekoilua

Lanzarote | tammikuu 2023 On kulunut yli puoli vuotta edellisestä kirjoituksesta. Syy pitkään blogitaukoon on ollut selvä: meille syntyi toinen lapsi heinäkuussa, eikä vauvavuoden ensimmäinen puolikas ole suonut aikaa kirjoittamiselle saati matkailulle. Toinen vauvavuosi on ollut monin verroin ensimmäistä rankempaa – jo pelkästään siksi,…

keskiviikko, 1 helmikuun, 2023
1-2 viikon irtiotot Aasia Afrikka Australia ja Oseania Huippureissut Yleinen

Kuusi ihanaa talvilomakohdetta

Kun matkustamisesta on tullut iso osa omaa elämää, alkaa pikku hiljaa huomata erilaisia matkustustapoja ja -tottumuksia. Yksi selkeimmistä matkustustottumuksistani on ollut vuodenvaihteeseen sijoittuva loma jonnekin lämpimään. Mikään ei piristä pimeyden ja kylmyyden keskellä kuin raju tujaus D-vitamiinia. Tässä postauksessa käyn läpi kuusi viimeisintä talvilomakohdetta,…

lauantai, 8 joulukuun, 2018
1-2 viikon irtiotot Eurooppa

Road trip Zakynthoksen upealta itärannikolta pohjoiskärkeen

Zakynthos | heinäkuu 2018 Viime kerralla kirjoitin road tripistämme Zakynthoksen länsipuolelle. Innostuimme saarella suhaamisesta niin paljon, että vuokrasimme auton uudestaan heti seuraavana päivänä. Tällä kertaa reittisuunnitelmamme vei meidät Zakynthoksen itäpuolelle. Suunnitelma oli seuraava: Ensin ajaisimme uimaan luonnonkauniille Gerakasin hiekkarannalle, joka on tunnettu valekarettikilpikonnien pesimäalueena.…

lauantai, 1 syyskuun, 2018
1-2 viikon irtiotot Eurooppa

Road trip Zakynthoksen villissä lännessä

Zakynthos | heinäkuu 2018 Kesälomareissustamme Kreikan Zakynthos-saarelle meinasi tulla varsinainen pannukakku. Jos olisimme koko viikon vain levyttäneet Laganasin rannalla kuten olimme suunnitelleet, emme olisi tajunneet, kuinka kauniilla saarella lomailimme. Zakynthos ansaitsee tulla tutkituksi muutenkin kuin rantatuolista käsin. Tuntuu, että vuokraamalla auton saa lomasta kuin…

perjantai, 24 elokuun, 2018
1-2 viikon irtiotot Eurooppa

11 upeaa rantaa Zakynthoksen saarella

Zakynthos | heinäkuu 2018 Kuten edellisessä Zakynthosta käsitelleessä postauksessa kirjoitin, rannat ja uimavedet olivat ehdottomasti saaren parasta antia. Jos et ole vielä lukenut yleisfiiliksiä tälle Kreikan saarelle suuntautuneesta matkastamme, lue niistä täältä. Nyt tahdon pyhittää tämän kirjoituksen Zakynthoksen kovasti kehumilleni rannoille. Kävimme viikon loman aikana…

lauantai, 21 heinäkuun, 2018
1-2 viikon irtiotot Eurooppa Yleinen

Zakynthosin-lomasta tuli melkein tylsä pakettimatka – toisin kävi

Zakynthos | heinäkuu 2018 Aurinko porottaa täyttä 35 asteen hellettä kreikkalaissaarella. Kädessä on Elena Ferranten kirja, aurinkolasien alta nenää pitkin valuu aurinkorasvan ja hien sekoitusta. Onneksi voi viilentyä joko hotellin uima-altaalla tai ihanan lämpimässä ja kirkkaassa Joonianmeressä, jossa kelluminen on lasten leikkiä. Kellonajasta ei…

lauantai, 14 heinäkuun, 2018
1-2 viikon irtiotot Aasia

Mui Ne on Etelä-Vietnamin leppoisa rantakohde

Mui Ne | tammikuu 2017 Me olemme viime aikoina tykästyneet matkatoimistojen yhdistelmämatkoihin. Matkatoimistot kun ovat nohevina tajunneet, että reissaajat haluavat nykyään nähdä yhä enemmän lomallaan. Ja samalla yhdistelmämatkoista voi pyytää tietty enemmän rahaa kuin ”perussetistä”. Kaksi vuotta sitten teimme Koh Lantan ja Ao Nangin…

lauantai, 28 tammikuun, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Kaksi viikkoa Vietnamissa pähkinänkuoressa

Kotiuduimme eilen kahden viikon lämpölomalta Etelä-Vietnamista. Ajattelin nyt lyhyesti esitellä, mitä kaikkea noihin 14 vuorokauteen mahtui, ja mitä kaikkea blogissa on aiheesta luvassa lähiaikoina. Saigoniin tutustuminen Lomamme alkoi neljän päivän vierailulla Vietnamin suurimpaan kaupunkiin Saigoniin. Kymmenen miljoonan asukkaan metropoli on nykyään nimeltään Ho Chi…

perjantai, 13 tammikuun, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Ao Nangin upeat karstivuoret ja pelottava mamelukkikala

Ao Nang | tammikuu 2015  Lue täältä matkakertomus Phuketista vuodelta 2006. Vietettyämme viikon rauhallisella ja piskuisella Koh Lantalla siirryimme Ao Nangiin. Alkuun Koh Lantaa suuremman Ao Nangin liikenteen ja ihmisten määrä järkytti meitä suunnattomasti, mutta samalla emme voineet olla ihastumatta meitä ympäröiviin karstivuoriin. Me…

perjantai, 22 huhtikuun, 2016
1-2 viikon irtiotot Aasia

Skootteriretkiä ja kirottuja luontopolkuja Koh Lantalla

Koh Lanta | tammikuu 2015 Siitä lähtien kun perheemme vuodeksi 2005 suunniteltu matka Krabille peruuntui, jäi Thaimaa vaivaamaan minua. Vaikka sitten pääsin Thaimaahan jo joulukuussa 2006, kun matkustimme Phuketiin, ajatus Krabista ei vieläkään jättänyt minua rauhaan. Tammikuussa 2015 pääsin vihdoin ruksaamaan senkin pois to do –listaltani, kun suuntasimme…

tiistai, 19 huhtikuun, 2016