Browsing Tag

Orivesi

Yleinen

Stadi vs. Lande

Pääsin maistamaan elämää pääkaupunkiseudun ulkopuolella ensimmäistä kertaa viime vuonna, kun muutin Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Ajattelin verrata tässä – ihan leikkimielisesti – mitkä asiat ovat Helsingissä paremmin, mitkä miellyttivät enemmän landella. Ja niille, joiden mielestä lapsuuden kotikaupunkini Kerava on täyttä landea, voin kertoa, että…

torstai, 6 heinäkuun, 2017
Maakuntamatkat Pirkanmaa

Eräpyhän mystinen tunnelma hiljentää retkeilijän

Orivesi | toukokuu 2017 Viettäessämme yhdeksän kuukauden opistovuotta Orivedellä puhuimme ystävieni kanssa aina siitä, miten jonain päivänä menisimme retkelle Eräpyhälle. Suomen sadan luontohelmen joukkoon valittu Eräpyhän luonnonsuojelualue sijaitsee 20 kilometrin päässä Oriveden keskustasta, jossa opistokin on. Koska maalaiskunnan sisäinen julkinen liikenne on lähes olematonta,…

sunnuntai, 11 kesäkuun, 2017
Yleinen

Tällaista oli yhdeksän kuukauden taiteilijaelämä Orivedellä

Paljon on tapahtunut puolessatoista viikossa. Olen ollut viimeisillä Oriveden opiston tunneilla, saanut stipendin yhdeksän kuukauden opiskeluista, muuttanut Orivedeltä takaisin Helsinkiin, veljeni on mennyt naimisiin, olen osallistunut elämäni ensimmäiselle bloggaajaretkelle ja käynyt yhdessä työhaastattelussa. Ylihuomenna palaan töihin samaan paikkaan, josta elokuussa lähdin pois. Pää on…

tiistai, 30 toukokuun, 2017
Maakuntamatkat Yleinen

Suomi minun silmin: elämäni suomalaiskaupungit

Tulin ajatelleekseni yhtenä päivänä, millainen Suomi on minun silmin. Missä kaupungeissa tai maalaispitäjissä minulle on tapahtunut merkittäviä asioita? Suomi on iso ja kaunis maa, enkä ole nähnyt siitä edes murto-osaa. Olen Keravalta kotoisin, joten luonnollisesti elämäni on pyörinyt suureksi osaksi pääkaupunkiseudulla. Viime elokuussa muutin…

keskiviikko, 1 maaliskuun, 2017
Yleinen

Sisäinen runotyttöni heräsi Orivedellä

Ajattelin pitkästä aikaa päivitellä Oriveden-kuulumiset, sillä viime kerrasta on vierähtänyt jo yli kaksi kuukautta. Silloin minulla oli juuri alkanut talviloma, jonka aikana lööbailin ihan täysin, mitä tulee romaanin kirjoittamiseen. Yhden yhtä sanaa en koneelle nakutellut, suurin syypää oli tietenkin kahden viikon lämpöloma Vietnamiin. Nyt…

maanantai, 27 helmikuun, 2017
Yleinen

Miten elämäni on muuttunut Orivedelle muutettuani?

En ole kirjoittanut Oriveden opiston kirjoittajalinjan toiselta opintojaksolta vielä mitään. Koska joululoma alkaa jo kahden viikon päästä, ajattelin nyt summata vähän, miten päätös Orivedelle lähtemisestä on muuttanut elämääni. Kirjoitan paljon enemmän kuin ennen Olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän siitä lähtien, kun pääsin toimittajakouluun 2010.…

perjantai, 2 joulukuun, 2016
Yleinen

Pahoja tapoja

Näin tässä on taas päässyt käymään: blogi on jäänyt hunningolle. Tässäkin suhteessa Oriveden opistossa opiskeleminen muistuttaa Hollanin-vaihtoani. Silloinkin minulla oli vankka ajatus raportoida kokemastani, mutta olin niin innokas kokemaan, että asioista kirjoittaminen tuntui vaivalloiselta. Sehän oli pois siltä kokemiselta. Muutama viikko sitten kirjoitin eläväni kuplassa.…

perjantai, 30 syyskuun, 2016
Yleinen

Tiedän eläväni kuplassa

Tasan neljä viikkoa sitten muutin Helsingistä Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Ensitunnelmistani kirjoitin saman viikon perjantaina. Jo kuukaudessa uusi vapaa elämäntyyli on täysin kaapannut minut valtaansa. Oppituntien jälkeen voin päättää, menenkö lenkille, kirjoitanko romaania tai muuta tehtävää, luenko Knausgårdia, menenkö kaljalle lähikuppilaan, katsonko elokuvaa ystävien kanssa…

maanantai, 12 syyskuun, 2016
Yleinen

Esiintymisjännityksestä ja epämukavuusalueista

Runot ja esiintyminen. Siinä on yhdistelmä, joka on minulle varsin epämiellyttävän kuuloinen. Joten kun meidän kirjoittajalinjan piti tuottaa Oriveden taiteidenyöhön runoperformanssi, minun oli tietenkin ilmoittauduttava mukaan. Ensin ajattelin tietysti, että en todellakaan mene esiintymään mihinkään runoperformanssiin, koska en kirjoita runoja enkä pidä esiintymisestä. Vaikka…

maanantai, 29 elokuun, 2016
Yleinen

Orivedelle muutto tuo mieleen Erasmus-ajat Hollannissa

Tätä kirjoittaessani istun junassa matkalla takaisin Helsinkiin. Takana on viisi päivää uutta elämää luovan kirjoittamisen maailmassa Oriveden pienessä maalaiskunnassa. Tuntuu tärkeältä päästä prosessoimaan kaikkea uutta, mitä elämään on tullut näinä päivinä. Ensinäkin Orivesi – se ei ole mikään Helsinki tai Tampere, ei edes Kerava.…

perjantai, 19 elokuun, 2016