Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Länsi-Uusimaa

Maakuntamatkat Uusimaa

Luksustelttailua Tammisaaren suojaisassa saaristossa

Älgö | elokuu 2020 Luksustelttailua Tammisaaren saaristossa. Siinäpä yhdistelmä, jota en olisi osannut itse keksiä kolmannen hääpäivämme reseptiksi, ellen olisi etsinyt majoitusta Hangosta. Tupaten täyttä, kaikkialla. Kesäkaupungin hotellit ja Airbnb:t olivat elokuun toisen viikonlopun osalta jo kesäkuun alussa aivan varattuja, mutta samoilta suunnilta Tammisaaren…

maanantai, 14 syyskuun, 2020
Maakuntamatkat Uusimaa

Fiskars, Tammisaari – romanttinen loma Raaseporissa

Raasepori | elokuu 2019 Vietimme Pyryn kanssa elokuussa toista hääpäiväämme. Vuosi sitten juhlistimme paperihääpäivää Iso-Syötteellä, tänä vuonna rakensimme ihanan loman Raaseporin seudulla. Ensi vuodenkin kohde on jo valittu: Kolin kansallispuisto ja sen kylpylähotelli. Voidaan siis puhua jo kotimaamatkailun perinteestä. Palaan nyt tuohon elokuun ensimmäiseen…

maanantai, 23 joulukuun, 2019
Maakuntamatkat Uusimaa

Lomamäen lemmikkipuistossa silitin kettua ja kaulailin käärmettä

Inkoo | elokuu 2017 Onko joku teistä kuullut Eläinvideokerhosta eli EVK:sta? Olen jo monta vuotta kuulunut tähän kulttimainettakin niittäneeseen Facebook-ryhmään, minkä vuoksi Facebook-feedistäni noin 90 prosenttia on pelkkiä koira- ja kissavideoita. Näin on hyvä. Mutta miten EVK liittyy Inkoossa sijaitsevaan Lomamäen lemmikkipuitoon? Siten, että…

torstai, 12 heinäkuun, 2018
Maakuntamatkat Uusimaa

Vatsa pinkeänä Lohjalla ja Raaseporissa

Viime viikonloppuna osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni bloggariretkelle. Houkutteleva kutsu tuli länsiuusimaalaiselta Lumo-matkailulta. Tarkoitus oli viettää keväinen lauantaipäivä tutustuen Lohjan ja Raaseporin ruoka- ja juomatarjontaan. Tässä kirjoituksessa kerron lauantain kokemuksista rehellisesti ja annan vinkkejä, mihin tekemiseen testaamani syöttölät ja juottolat voi yhdistää. Niin innoissani kuin ensimmäisestä blogiretkestä…

keskiviikko, 24 toukokuun, 2017