Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Koli

Maakuntamatkat Pohjois-Karjala

Jokaisen pitäisi käydä Kolilla edes kerran elämässä

Lieksa | heinäkuu 2021 Onhan se vähän klisee – kirjoittaa jälleen yksi ylistys Kolin kansallismaisemista, joita puolet Suomesta on lapannut ihailemassa kaksi koronakesää putkeen. Olisi kuitenkin epärehellistä olla hehkuttamatta Kolia, jonka maisemat hakevat Suomessa vertaistaan. Usein kuulen puhuttavan siitä, miten olemme hävinneet luontolotossa Norjalle,…

torstai, 23 syyskuun, 2021
Maakuntamatkat Yleinen

Road trip Itä-Suomen kansallispuistoihin ja kaupunkeihin

On taas se kovin tuttu olo. Kotona matkan jälkeen. Olo väsynyt, typertynyt ja onnellinen kaikesta näkemästä ja kokemasta. Kuvat koneella, mutta mistä aloittaa matka purkaminen? Inspiroitunut fiilis ja uudet reissuhaaveet, jotka ovat syntyneet juuri päättyneellä matkalla. Koitan tässä keräillä itseäni, jotta saan jäsenneltyä yhdeksän…

tiistai, 3 elokuun, 2021
Maakuntamatkat Yleinen

Suomi minun silmin: elämäni suomalaiskaupungit

Tulin ajatelleekseni yhtenä päivänä, millainen Suomi on minun silmin. Missä kaupungeissa tai maalaispitäjissä minulle on tapahtunut merkittäviä asioita? Suomi on iso ja kaunis maa, enkä ole nähnyt siitä edes murto-osaa. Olen Keravalta kotoisin, joten luonnollisesti elämäni on pyörinyt suureksi osaksi pääkaupunkiseudulla. Viime elokuussa muutin…

keskiviikko, 1 maaliskuun, 2017