Browsing Tag

Kerava

Yleinen

FIFTYFIFTY on nyt 3 vuotta! Matkavuosi 2018 ja blogin tilastoja

Noin! Kolmas blogivuosi tuli täyteen än-yy-tee NYT! Ensimmäinen vuosi oli täynnä intoa ja hirveät määrät artikkeleita, joista monia en enää julkaisisi nykyään. Toisena vuonna kävin läpi hieman tuskaisankin vaiheen, jossa oli pakko kysyä itseltäni, millaista blogia haluan pitää. Pitäisikö alkaa tehdä yhteistöitä, olla aktiivisempi…

keskiviikko, tammikuu 23, 2019
Maakuntamatkat

Päivä Keravalla sujuu rattoisasti, kun mukana on huumorintajua

Kerava | syyskuu 2018 Suomalaisia kiinnostaa yhä enemmän lähimatkailu, niin minuakin. Aika harva kotimaassa lomaileva kuitenkaan on ajatellut, että mainio kohde päiväretkelle löytyy pääradan varresta, alle puolen tunnin junamatkan päässä Helsingistä. Kyse on tietenkin pahamaineisesta synnyinkaupungistani Keravasta. Epämairittelevista mielikuvista huolimatta Kerava on oikeasti hyvin…

maanantai, lokakuu 8, 2018
Yleinen

Loppuvuodesta tuleekin huikea matkakausi – syysterkut täältä!

Tänä vuonna olen ottanut tavaksi kirjoittaa aina vuodenajan vaihtuessa kevyet kuulumispostaukset, joissa fiilistelen tulevia matkoja. Se onkin aika sopiva väli, sillä loppuvuoden reissukalenteri näyttää näin syksyllä paljon monipuolisemmalta kuin kesäkuulumisten aikaan. Tänä vuonna minulle ei pitänyt tulla Vatikaanin lisäksi yhtään uutta maata, mutta tuleekin…

lauantai, syyskuu 29, 2018
Maakuntamatkat

Tänne ei moni matkusta, vaikka pitäisi – tervetuloa Keravalle!

Kerava | elokuu 2017 En ole aivan varma, miten tähän päädyttiin, mutta viikko sitten kävi niin, että joukko matkabloggajia tutustui Lähtöportti-blogin Mikan ja minun johdolla kotikaupunkiimme Keravaan. Se taisi lähteä sellaisesta kummallisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta, mikä keravalaisilla usein on. Kun tapaa keravalaisia jossain päin Suomea,…

sunnuntai, elokuu 27, 2017
Maakuntamatkat Yleinen

Suomi minun silmin: elämäni suomalaiskaupungit

Tulin ajatelleekseni yhtenä päivänä, millainen Suomi on minun silmin. Missä kaupungeissa tai maalaispitäjissä minulle on tapahtunut merkittäviä asioita? Suomi on iso ja kaunis maa, enkä ole nähnyt siitä edes murto-osaa. Olen Keravalta kotoisin, joten luonnollisesti elämäni on pyörinyt suureksi osaksi pääkaupunkiseudulla. Viime elokuussa muutin…

keskiviikko, maaliskuu 1, 2017