Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Hiidenportin kansallispuisto

Maakuntamatkat Yleinen

Puolet Suomen kansallispuistoista käyty – nämä ovat suosikkini

Viime elokuussa käytyäni Teijon kansallispuistossa sain vihdoin kasaan 20. kansallispuiston Suomessa. Syksyllä Suomessa oli vielä 40 kansallispuistoa, joten olin saavuttanut maagisen puolivälikrouvin tavoitteessani vierailla kaikissa kansallispuistoissamme.  Tämän vuoden tammikuussa kansallispuistojen määrä on kasvanut jälleen yhdellä, kun 1.1.2022 perustettiin Sallan kansallispuisto. Vaikka uuden puiston myötä…

keskiviikko, 8 kesäkuun, 2022
Kainuu Maakuntamatkat

Hiidenkierros on mustia lampia ja värikästä niittyä

Sotkamo | heinäkuu 2016 Kuukauden kesälomastamme vietimme yhden viikon Sotkamon Vuokatissa jylhissä maisemissa. Katinkullasta ajaa alle tunnissa Hiidenportin kansallispuistoon, joten meillä oli oiva tilaisuus kävellä kansallispuiston kuuluisin reitti, Hiidenkierros. Hiidenkierros on kolmen tai viiden kilometrin pituinen riippuen siitä, käykö Porttilammella vai ei. Itse suosittelen…

maanantai, 5 syyskuun, 2016
Yleinen

IGTT: Kymmenen lempparia kesälomalta

Saatoin täällä vähän hehkuttaa ja marmattaa, että minulla oli tänä vuonna ensimmäinen palkallinen kuukauden kesäloma. Nyt kun lomat on lusittu, on aika muistella neljän viikon parhaita hetkiä. Voilà! Kesälomani kymmenen parasta hetkeä Instagram-kuvin: 1. Täydellinen juhannus Yleensä kesässä on kaksi varmasti sateista viikonloppua: Provinssirock sekä juhannus.…

torstai, 4 elokuun, 2016