Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Uusi-Seelanti

Auckland on vehreä ja viihtyisä kaupunkikohde

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 08.03.2017
Uuden-Seelannin suurin kaupunki Auckland ei voi ylpeillä suurilla nähtävyyksillä, mutta vehreys ja viihtyisä ilmapiiri saavat monet ihastumaan tähän monikulttuuriseen kaupunkiin.

Merellinen kaupunki ihastuttaa

Auckland sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pohjoisosassa. Meri ympäröi kaupunkia monelta suunnalta, ja monet Aucklandin nähtävyyksistä liittyvätkin tavalla tai toisella mereen. Huimapäille Aucklandista löytyy paljon mahdollisuuksia testata rohkeuttaan – useimmiten yläilmoissa.

Auckland on monelle ensimmäinen kaupunki, johon tutustua Uudessa-Seelannin upeissa maisemissa, sillä lennot saapuvat usein tänne. Kansainvälinen ilmapiiri ja rento elämäntyyli imaisevatkin matkailijan välittömästi mukaansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Auckland on erinomainen shoppailukaupunki ja hyviä ravintoloita ja kahviloita löytyy runsaasti. Aucklandia ympäröivät tulivuoret ja niiden vehreät rinteet ja puistoja löytyy useita. Kaupungin edustalla levittäytyvä saaristo tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia retkeilyyn ja ulkoiluun, ja kulttuurista kiinnostuneille kaupungista löytyy monia hyviä museoita.

Uusi-Seelanti

Suomen talvi on Uuden-Seelannin kesä

Aucklandissa on kesä joulukuusta helmikuuhun, jolloin sää on yleensä lämmin ja aurinkoinen. Lämpötila on usein parinkymmenen asteen paremmalla puolella, mutta illat ja yöt voivat olla viileitä. Talvella, toukokuusta elokuulle, sää on viileä.

Sateita tulee ympäri vuoden. Auckland sopii kaupunkikohteeksi ympäri vuoden, mutta säiden puolesta otollisin matkustusajankohta on kesäkaudella.

Turvallinen matkakohde

Auckland, kuten koko Uusi-Seelanti, on hyvin turvallinen matkakohde, joten normaali varovaisuus riittää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaupunki on erittäin siisti ja palvelut toimivat erinomaisesti. Myös paikalliset turisti-infot, i-Sitet, ovat erinomaisia tiedonlähteitä, joissa kannattaa ehdottomasti pistäytyä.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN AUCKLANDISSA

Rannalla Uudessa-Seelannissa

Pitkä matka perille

Aucklandiin ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta yhdellä tai useammalla vaihdolla voi lentää monien Euroopan, Aasian ja Australian kaupunkien kautta.

Lentojen hinnat alkavat reilusta tuhannesta eurosta. Aucklandin lentokenttä sijaitsee noin 20 kilometrin päässä keskustasta ja sieltä pääsee kätevästi keskustaan noin 10–15 minuutin välein kulkevalla lentokenttäbussilla.

Majoituksen hintataso edullinen

Aucklandista löytyy runsaasti eritasoisia ja -hintaisia majoitusvaihtoehtoja. Suurin osa majoituksesta on hotelleissa ja hostelleissa. Hintataso on hieman Suomea matalampi.

Liiku bussilla tai jalkaisin

Julkinen liikenne toimii bussien varassa, joita kulkee runsaasti ympäri kaupunkia ja sen ulkopuolelle. Turistille kätevimpiä ovat Link-bussit, jotka kiertävät jatkuvasti tiettyjä reittejä keskustan tuntumassa. Busseja on kolmea eri väriä ja ne on helppo tunnistaa katukuvasta.

Aucklandin keskusta on kohtuullisen pieni, joten siellä on helpointa liikkua kävellen. Kauemmas pääsee myös junalla. Julkisen liikenteen terminaali, Britomart, sijaitsee lähellä Aucklandin satamaa ja suurin osa busseista lähtee sen lähistöllä olevilta kaduilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

AUCKLANDIN NÄHTÄVYYDET

Aucklandin kaupunkimaisemaa

Sky Tower on kaupungin maamerkki

328-metrinen Sky Tower on eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus ja Aucklandin ehdoton maamerkki. Torniin pääsee nopealla hissillä ja näköalatasanteilta voi ihastella alapuolella levittyvää kaupunkia sekä horisontissa näkyviä vuoria.

Osa näköalatasanteen lattiasta on lasia, mikä tekee kokemuksesta entistä huikeamman. Adrenaliinia kaipaavat voivat kävellä tornin ulkopuolella olevalla tasanteella tai hypätä benji-hypyn tornista.

SkyTowerista löytyy myös hyvä kahvila ja ravintoloita. Alakerrassa on laaja matkamuistomyymälä sekä erinomainen i-Site turisti-info.

Tulivuoret kaupungin ympärillä

Aucklandia ympäröi lähes 50 tulivuorta, joista osa on edelleen aktiivisia. Tunnetuimpia näistä ovat One Tree Hill ja Mt Eden, joille pääsee helposti keskustasta bussilla. Molemmilta on upea näköala ympäröivään kaupunkiin.

Kraatterin lisäksi One Tree Hillillä kannattaa kävellä läheisessä Cornwallin puistossa ja vierailla Stardome observatoriossa. Mt Eden on Aucklandin korkein tulivuori ja sen kraatteri on pyhä paikka. Kannattaa käydä katsomassa myös Eden Gardens -puutarha vuoren rinteellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kelly Tarton’s Underworld

Kelly Tarton’s Underworld on maanalainen akvaario noin 12 kilometriä Aucklandin keskustasta. Vierailijat näkevät akvaarioissa muun muassa rauskuja, haita, merihevosia sekä lukuisia kalalajeja. Maan alle on rakennettu myös Etelämantereen oloja muistuttava osio, jossa voi nähdä pingviinejä sekä tutustua tutkimusmatkailijoiden elämään.

Kelly Tartoniin pääsee joko paikallisbussilla tai ilmaisella bussikuljetuksella, joka lähtee kerran tunnissa Aucklandin lauttaterminaalin lähistöltä.

Lisätietoa

Aucklandin virallinen matkailusivu

Teksti: Suvi Huttunen