Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Yhdysvallat

Arizona

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Arizona on tunnettu lukuisista luonnon muovaamista monumenteistaan, tunnetuimpina näistä Grand Canyon sekä useissa lännenelokuvissa vilahteleva Monument Valley.

Yhdysvaltain osavaltioista pinta-alaltaan kuudenneksi suurin Arizona tarjoaa runsaasti sekä vaikuttavia luonnonihmeitä että upeita ihmisen tekemiä monumentteja. Osavaltion tunnetuin nähtävyys on Grand Canyon, jossa vierailee vuosittain viisi miljoonaa kävijää.

Meren muovaamaa maata

Meren muovaamat White Sands -dyynit toimivat nykyisin armeijan harjoitusalueena. Muinaista savista merenpohjaa on myös Flagstaffin läheinen Badlands, jonka värit vaihtelevat kirkkaan punaisesta harmaaseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Petrified Forest eli kivettynyt metsä sijaitsee lähellä Holbrookin kaupunkia. Muinoin alueella kasvaneet puut ovat kivettyneet paikoilleen meren vallatessa maan ja myöhemmin taas hävittyä.

Lännenelokuvien maisemia

Lukuisten lännenelokuvien kulissina käytetty Monument Valley on nimensä veroinen luonnon muovaama monumentti. Se sijaitsee navajo -intiaanien reservaatissa.

Osittain Utahin puolella sijaitseva Glenn Canyon on tuulen ja veden muokkaama kanjoni, jonka sivuhaarassa on Rainbow Bridge.

Maanviljelyä ja lentokoneita

Arizonan pääelinkeinoja ovat tehdas- ja rakennusteollisuus, matkailu, kaivostoiminta ja maanviljely.

Osavaltiossa valmistetaan elektroniikka- ja metallituotteita, lentokoneita ja ohjuksia. Myös paino- ja kustannusala on tärkeä työllistäjä ja rahantuoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Arizonan pelloilla viljellään puuvillaa, salaattia, kukkakaalia, maissia, vehnää ja sitrushedelmiä.

Nähtävyyksiä Arizonassa

Badlands, Grand Canyon, London Bridge (Lake Havasu), Meteor Crater, Monument Valley, Petrified Forest National Park, Rainbow Bridge, White Sands.

Arizonasta ovat kotoisin muun muassa Alice Cooper, Geromino, Helen Jacobs ja Frank Lloyd Wright.

www.arizonaguide.com
www.az.gov

Teksti: SAYL / Welcome to America

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja