Suomen suurin matkablogiyhteisö
Maakuntamatkat Pohjois-Savo

Etelä-Konneveden Kalajan kierros on haastava, mutta hieno

tiistai, heinäkuu 21, 2020

Rautalampi | heinäkuu 2020

Etelä-Konneveden rauhallinen kansallispuisto on uusimpia kansallispuistojamme. Se on perustettu vuonna 2014 ja sitä uudempia ovat vain Teijo ja Hossa.

Matkallamme Kainuusta takaisin kotiin Helsinkiin pysähdyimme yhdeksi yöksi Rautalammille. Majoituimme aivan kansallispuiston vieressä Törmälän lomakeskuksessa, josta pääsimme näppärästi tekemään iltaretken puistossa.

Etelä-Konnevedellä on kolme merkittyä rengasreittiä ja vaativia melontareittejä. Me valitsimme 4,6 kilometrin mittaisen Kalajan kierroksen, joka lähtee Kalajan pysäköintialueelta (Törmälän metsätie 136). Sinne on Törmälästä 1,5 kilometrin matka ja sen voi tietenkin halutessaan taittaa myös jalan.

Kalajan pysäköintialue on selkein portti kansallispuistoon, jos ei ole veneellä liikenteessä, koska sieltä pääsee niin Kalajan kierrokselle kuin Kolmen vuoren vaellukselle (14 km), joka kiertää osin samaa reittiä kuin Kalajan kierros. Alle kolmen kilometrin mittainen Loukkuvuoren reitti taasen sijaitsee alueella, jonne pääsee veneellä kätevämmin. Sekin on osin yhteneväinen Kolmen vuoren vaelluksen kanssa.

Ensimmäinen kilometri Kalajan pysäköintialueelta Vuori-Kalajan kuvankauniille lammelle on reitin helpoin osuus, joka kuljetaan siis mennen tullen. Se kulkee aluksi hauskasti ihmisenkorkuisten maitohorsmien reunustamaa polkua pitkin ja sukeltaa sitten syvemmälle metsään.

Polulla on kiviä ja juurakkoja, mutta se soveltuu kyllä räminää kestäville lastenrattaille. Puiden rungoissa näkee jo alkumatkasta keltaisia täpliä, jotka ovat Kalajan kierroksen tunniste.

Matkan varrella ohitetaan peilikirkas lampi, jonka kauneus olettaisi sen olevan nimeltään ihan jotain muuta kuin mitä se on.

Saanko esitellä: Paskolampi.

Jo Paskolampi sai meidät ihastelemaan täkäläisen veden kirkkautta, eikä edempänä odottanut Vuori-Kalajan lampi jäänyt ollenkaan kakkoseksi. Vastarannan kalliot ja puut peilasivat kauniisti veden pinnassa, ja jos katsoi alas, saattoi nähdä pinnan alla lepääviä keloja.

Vuori-Kalajalta löytyvät tulentekopaikka, kuivakäymälä, laavu ja uimatikkaat laitureineen. Se olisi siis oikein mukava paikka telttailulle, minkä olivat monet retkeilijät kyllä tajunneet. Porukkaa ei silti ollut onneksi ruuhkaksi asti.

Kalajan kierroksen 2,6 kilometrin rengasreittiosuus alkaa Vuori-Kalajalta – sen jälkeen pyörätuolilla ja lastenrattailla ei pärjää. Lammen kiertävän reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, mutta suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään. Niinpä me lähdimme kiertämään Vuori-Kalajaa sen itäpuolta pitkin.

Itärannan polku on kiemurteleva ja korkeuseroja on jonkin verran. Paikoitellen polku on rihmastomaisten juurakkojen ja suurten kivenmurikoiden täplittämää.

Vastarannalla näkyvä Kalajanvuori näyttää upealta alhaalta katsottuna. Alarinteen kiviröykkiöt muistuttavat hieman Hiidenportin kansallispuiston maisemista. Paikka näyttää kiehtovalta ja mystiseltä, oikealta peikkometsältä.

Sieltä, Vuori-Kalajan etelänokasta alkoikin se Kalajan kierroksen haastava osuus. Edessä oli nousu Kalajanvuorelle, jossa pitäisimme ansaitun pullatauon.

Nousu oli paikoitellen aika jyrkkää ja polku yhä vaikeampikulkuisempi. Mikään mahdoton koettelemus se ei kuitenkaan ole edes pienen kanssamatkustajan kera. Se on myös huomattavasti helpompi kuin mitä nousu Kalajanvuorelle olisi vastapäivään kierrettäessä.

Pienen hikoilun ja puuskutuksen jälkeen vuoren laella odotti upea palkinto. Yllättävää oli, että Kalajanvuorelta näkyi järvimaisemien sijaan kauas horisonttiin jatkuvaa jylhää metsää. Nousu Vuori-Kalajan juurelta näyttäytyi yläilmoista paljon hurjemmalta kuin oli tuntunut.

Pudotus alas on sen verran jyrkkä, että lapsestaan on syytä pitää ylhäällä huolta – niin muistuttavat myös kyltit. Meidän juuri konttaamaan oppinut poika on onneksi vielä sen verran hidas liikkeissään, että akuuttia huolta putoamisesta ei ollut, kunhan vain istahdimme tarpeeksi kauas reunasta.

Kantorepusta päästyään hänen oli tietysti maistettava, millaiselle maaperälle oli oikein päätynyt. Ilmeestä päätellen havunneulaset ja multa eivät olleet mitään varsinaista herkkua.

Reitti jatkui vielä hetken yläilmoissa. Mustikat olivat puskeneet esiin, ja kaikkialla oli rauhallista.

Kalajanvuoren jäätyä taakse pääsimme kuin pääsimmekin ihailemaan pitkälle levittäytyviä järvimaisemia. Konnevedelle länteen avautuva maisema oli hieman kuin Kolilla olisi – erittäin kansallisromanttinen. Infotaulu tiesi kertoa, että näitä maisemia ovatkin ihailleet myös esimerkiksi Eino Leino ja Toivo Kuula.

Toisella objektiivilla kuvatessani huomasin, että järvellähän satoi rankasti! Mahtaisivatko pisarat saavuttaa meidätkin?

Sateen uhasta huolimatta en malttanut olla pysähtymättä myös hieman edempänä kuvaamaan lisää järvimaisemia. Sitten alkoikin laskeutuminen Kalajanvuorelta alas kohti pientä Kitulampea.

Reitti alas oli paikoitellen varsin tiukka ja jyrkkä, joten köydet tulivat hyvin tarpeeseen. Kuten jo aiemmin sanoin, tätä kautta nousu Kalajanvuorelle olisi ollut varmasti vielä haastavampaa kuin toiselta puolelta.

Ohitimme lopulta Kitulammen nopeasti, koska kaukana horisontissa näkynyt sade alkoi vihdoin saavuttaa meitä. Onneksi sieltä oli nopea puikahdus pitkospuita ja metsäpolkuja pitkin takaisin Vuori-Kalajalle.

Sade ei kaikeksi onneksi yltynyt kovin kummaksi, eikä autollekaan ollut enää pitkä matka. Viimeinen kilometri tutulla reitillä takaisin Kalajan parkkipaikalle taittui hyvin nopeasti. Napsaisin sen varrella vielä kuvan ensimmäisestä infotaulusta, johon oli piirretty kulkemamme reitti.

Meillä meni noin kaksi ja puoli tuntia koko kierrokseen taukoineen. Nopeamminkin varmasti pääsisi, vaikka emme mekään kummemmin vitkastelleet. Vähintään tuo aika kannattaa reitille varata, mutta ehkä jopa kolme tuntia, koska maisemat ovat kertakaikkisen hienot. Saattaisin jopa lisätä retkeen vielä pulahduksen Vuori-Kalajassa ennen kotiinpaluuta.

Kantorepussa kulkevan vauvan kanssa retki sujui mainiosti, mutta itse kävelevän taaperon kanssa saisi olla aika tarkkana, ettei lapselle käy kalpaten tiukimmissa paikoissa.

Yhtä kaikki, Etelä-Konneveden kansallispuisto on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Maisemissa on parhaimmillaan hiljaista mystisyyttä ja arvokasta jylhyyttä, jota ei joka päivä pääse näkemään.

Onko Etelä-Konneveden kansallispuisto sinulle tuttu paikka?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Pilvi | Suunnaton torstai, heinäkuu 23, 2020 at 19:22

    On ollut kiva seurata, miten kauempaakin saapuvat retkeilijät ovat vähitellen löytäneet Etelä-Konneveden kansallispuiston. Muutama vuosi sitten vielä tuntui, että kaikki siellä kävijät olivat enemmän tai vähemmän paikallisia (lue: savolaisia tai keskisuomalaisia).
    Hauskaa, että päädyitte yöpymään Törmälässä! Millaisen majoituksen sieltä saitte?

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, heinäkuu 27, 2020 at 09:47

      Etelä-Konnevesi ei tosiaan varmaan ole monelle se ensisijainen kansallispuisto, minne lähteä, mutta se ansaitsisi kovastikin huomiota, koska maisemat ovat niin kohdillaan! 🙂 Törmälä oli tosiaan sijainniltaan meille ihan nappivalinta. Taisin ensin katsella majoituksia puolivälistä Helsinkiä ja Vuokattia ja Rautalampi näytti olevan juuri hyvällä kohdalla. Se että vieressä oli huikea kansallispuisto olikin sitten vain plussaa. 😉

  • Reply Marika / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, heinäkuu 24, 2020 at 18:45

    Etelä-Konneveden kansallispuisto on yksi suosikeistani! Maasto on kyllä haastavaa, mutta maisemat upeita. Itse tosin olin niin innoissani, että kipitin mäet ylös ja alas huomaamattani ja vasta Kolmen vuoren vaelluksen puolivälin jälkeen alkoin huomaamaan mäkisyyden ja reitin raskauden. Kansallispuisto on upea ja ihmeellisen vähän siellä käy ihmisiä sen vaikuttavuuteen nähden.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, heinäkuu 27, 2020 at 09:48

      Tämä oli kyllä todella hieno! Todella juuri noin kun sanoit, haastavaa maastoa löytyy, mutta maisemat ovat hikoilun arvoisia. Kolmen vuoren vaellus on varmasti aikamoinen koitos, mutta upea sellainen. Etelä-Konnevesi on tosiaan varmaan vielä vähän tuntemattomampi tapaus, mutta toivottavasti sana kiirii sen upeasta luonnosta.

  • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, heinäkuu 30, 2020 at 14:11

    Hienoja maisemia ja kieltämättä muistuttavat Kolia. Pitäisikin taas ryhdistäytyä luontopoluille. Keväällä niitä tuli kierrettyä mutta säiden muututtua kesäisemmiksi on ohjelmaan tullut muuta puuhaa.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, heinäkuu 31, 2020 at 11:51

      Juu, kovasti Koli tuli mieleen siellä Kalajanvuorella. Ehdottomasti kannattaa mahduttaa luontoretkiä myös kesään. 🙂

  • Reply Sanna I Seven Seas torstai, heinäkuu 30, 2020 at 22:12

    Kappas! Tämä ei todellakaan ollut entuudestaan tuttu paikka, vaikka olen aika lähellä tuota lokaatiota syntynyt. 🙂 Vähän helpotti toki tieto, että kansallispuiston titteli on tullut vasta hiljattain. 😉 Maisemat näytti kyllä upeilta ja täytyy jatkossa muistaa tämä haikki, jos joskus on luppoaikaa kotiseuduilla käydessä. Kiitos vinkistä!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, heinäkuu 31, 2020 at 11:52

      Se on onkin hauskaa, jos tutussa ympäristössä on jokin luontohelmi tai muu upea paikka, josta ei ole koskaan kuullutkaan. 🙂 Kiva, jos joskus päädyt tänne ulkoilemaan.

    Leave a Reply