Eurooppa Huippureissut

Grossglocknerin alppitie – reitti, joka kaikkien tulisi ajaa kerran

maanantai, 16 syyskuun, 2019

Grossglockner Hochalpenstrasse | heinäkuu 2019

Alppimaisemat olivat yksi isoimmista syistä sille, että päätimme tänä kesänä suunnata juuri Itävallan ja Slovenian seuduille. Kun kerroin suunnitelmistamme mennä muun muassa Zell am Seehen, sain sekä Unelmatripin Jenniltä että Toisiin maisemiin -blogin Hannelilta vahvan suosituksen ajaa Grossglocknerin alppitietä pitkin.

En ollut koskaan kuullutkaan tiestä. Nopean googlailun sekä Jennin ja Hannelin valtavan suitsutuksen myötä kiinnostus heräsi välittömästi. He yhdessä monen muun kanssa kehuivat tien olevan kauneimpia, jolla olivat koskaan ajaneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Grossglockner Hochalpenstrasse on nimetty Itävallan korkeimman vuoren Grossglocknerin (3 798 m) mukaan. Lähellä nousee muun muassa sellaisia mörssäreitä kuin Sonnenwelleck (3 261 m), Fuscherkarkopf (3 331 m) ja Grosses Wiesbachhorn (3 564 m). Ne sijaitsevat Hohe Tauernin kansallispuiston alueella Itävallan eteläosassa. Alppitie on oiva päiväretkikohde, jos tukikohtana on esimerkisi Zell am See tai Kaprun. Salzburgista matkaa on autolla parisen tuntia.

Ostin meille lipun etukäteen nettikaupasta. Yhden päivän lippu maksaa 36,5 euroa per auto, mutta se ei todellakaan ole paha hinta niistä maisemista, jotka tiellä odottavat. Lipun voi ostaa myös etelän tai pohjoisen sisäänkäynniltä.

Me lähestyimme Grossglockneria etelästä käsin, koska olimme tulossa Slovenian puolelta Bohinj-järveltä. Vaikka navigaattori kertoi meillä olevan vielä matkaa, maisemat tarjosivat pitkän ajan upeita etiäisiä siitä, mikä meitä odottaisi edessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Etelän sisäänkäynti sijaitsee Heiligenblut-nimisen alppikylän vieressä. Komealla paikalla kököttävää pikkukylää on sanottu Itävallan kauneimmaksi. Me pysähdyimme Heiligenblutiin hetkeksi ihailemaan maisemia. Pilvisenä päivänä vuorten huiput eivät olleet terävimmillään, eikä kylä siksikään ehkä näyttäytynyt muita kohtaamiamme alppikyliä huikeampana.

Jätimme siis Heiligenblutin nopeasti taakse ja karautimme yhä ylemmäs. Saatoimme muutaman kerran laulaa ”Jos sun lysti on niin aja vuoristoon”. Mutta eihän tällaisissa maisemissa muutakaan voinut!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mitä korkeammalle ajoimme, sen alemmas lämpotila tippui. Meillä oli kyllä pitkät housut ja takit mukana, mutta auton ulkopuolella odottava kylmyys yllätti silti.

Aluksi asteita oli noin kymmenen, mutta tuuli oli sitäkin purevampi. Kylmyydestä huolimatta pysähdyimme tämän tästä, koska emme voineet mitenkään ohittaa kaikkea näkemäämme. Onneksi Grossglocknerin alppitie on tehty maisemista nautiskeluun: tämän tästä tien molemmin puolin odottaa levennyksiä, joihin voi parkkeerata. Edessämme avautuvat maisemat saivat meidät aivan sanattomiksi.

Ajettuamme kotvan etelästä päin haarautui alppitie kahteen eri suuntaan. Länteen jatkuva tie päätyisi lopulta lähimmäksi Grossglockneria ja Itävallan pisintä jäätikköä Pasterzea, pohjoisessa odottaisi pitkä serpentiinitie aina toiselle sisäänkäynnille ja Zell am Seehen asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Me lähdimme tietysti ensin kuningasvuoren ja jäätikön suuntaan lämpömittarin laskeutuessa yhä hyytävämpiin lukemiin. Auton tuulilasiin iskeytyi pieniä, jäisiä vesipisaroita. Tuntui uskomattomalta, että olimme tällä samaisella reissulla grillanneet itseämme yli 30 asteen helteissä ja nyt auton ulkopuolella oli lähes pakkasta.

Vaikka ajoimme aivan reitin läntisimpään pisteeseen Kaiser-Franz-Josefs-Höhen näköalapaikalle, emme nähneet Grossglocknerin huippua sumun seasta. Lumihuippuiset vuoristot näyttivät silti upean mahtipontisilta näin läheltä.

Itävallan pisin jäätikkö Pasterze ei näyttänyt olevan ihan huippukunnossa. Osa voi selittyä vuodenajalla, mutta toisaalta Pasterzen tiedetään myös sulavan valtavaa vauhtia.

Hytistyämme hetken jäätikön äärellä käänsimme nokan kohti pohjoista ja Zell am Seetä. Vaikka suhasimme hetken samaa tietä pitkin, se ei tuntunut tippaakaan kyllästyttävältä. Miten näistä maisemista voisi saada tarpeekseen?

Valitettavasti pian sen jälkeen, kun olimme Zell am Seehen johtavalla tieosuudella, sumu nielaisi meidät kokonaan. Näkyvyys oli täysi nolla ja sadetta vihmoi jälleen tuulilasiin. Olisimme kovasti kaivanneet kaakaota ja kermavaahtoa, mutta mitkään huipun hiihtokeskuksien kahviloista eivät olleet auki.

Jouduimme siis köröttämään reilusti yli 20 kilometriä serpentiinitietä alas pohjoiselle sisäänkäynnille näkemättä ollenkaan meitä ympäröiviä maisemia. Kaakaot ja apfelstrudelit nautimme lopulta ihanan lämpimässä Ferleitenin eläinpuiston ravintolassa.

Arvatkaa vain, täytyykö meidän ottaa revanssi Grossglocknerin kanssa?

***

Tsekkaa myös Unelmatrippi-, Toisiin maisemiin – ja Lähtöportti-blogin postaukset Grossglocknerilta. Varsinkin Unelmatripin Jennillä ja Lähtöportin Mikalla on ollut aivan huippusää omalla reissullaan.

Oletko ajanut Grossglocknerin alppitietä pitkin?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply espanjaan maanantai, 16 syyskuun, 2019 at 21:04

    Grossglocker on todella hieno ja vaikuttava. Seuraaavaksi sitten matkareitille Italian Alppien suunnasta Jaufenpass ja Stelvio. Olen varma, että nautit niistä aivan yhtä paljon. Stelvio on näistä kolmesta minusta kaikkein upein.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, 17 syyskuun, 2019 at 11:28

      Kiitos vinkeistä! Vielä on paljon kartoittamattomia teitä ajettavana Euroopassa! 🙂

  • Reply Mari sunnuntai, 22 syyskuun, 2019 at 21:23

    Oih, miten ihanat kuvat. Tämä on ja pysyy kyllä toivelistalla paikoista, joissa vaan pitää käydä. Tai paremminkin teistä, jotka pitää päästä ajamaan!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, 23 syyskuun, 2019 at 11:04

      Kiitos, siellä oli helppo ottaa ihania kuvia. 😀 Joo hyvä, että Grossglockner on sun listalla, täysin itseoikeutetusti! 🙂

  • Reply Katja maanantai, 23 syyskuun, 2019 at 07:56

    Upeita maisemia! Vuoret saa mun sydämen kyllä läpättämään joka kerta.
    Innokkaana roadtrippailijana tämäkin reitti on kyllä ehdottomasti päästävä jossain kohtaa itse kokemaan, kiitos vain matkakuumeen nostatuksesta 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, 23 syyskuun, 2019 at 11:05

      Sama homma täällä, vuoret on parasta! <3 Ja ole hyvä, on kiva saada muidenkin innokkaiden road trippailijoiden matkakuumetta nostettua! 🙂

  • Reply Eveliina | Korkkarit rinkassa maanantai, 23 syyskuun, 2019 at 18:39

    Aina kun luen juttuja Itävallasta, en voi kuin olla pudistelematta päätäni, miksen silloin siellä asuessani (2012) halunnut nähdä elämää juuri sen oman oman alppilaaksoni ja Innsbruckin lisäksi. Olisi ollut niin paljon kaikkea mieletöntä nähtävää ihan vieressä! Onneksi ensi viikolla toinen työmatka Wieniin, jolloin on ehkä mahdollista käydä piipahtamassa Bratislavassa. Kokeilitteko Germknödeliä? 😉

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, 24 syyskuun, 2019 at 11:47

      Joskus kun löytää sen omalta tuntuvan paikkansa ei osaa kaivata hirveästi muualla, niin mullekin kävi Utrechtissa asuessani. Ei tullut juurikan käytyä kaupungin ulkopuolella, kun koko elämä pyöri siellä. 🙂 Germknödeliä ei kyllä tullut tällä kertaa testattua, piti oikein googlettaa, mikä se oikein oli. 😀 Hauskaa Wienin- ja Bratislavan-reissua sulle! Oon niin kade, kun muut pääsee matkustaa työreissuja, mulla ei ole koskaan ollut sellaista duunia.

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu tiistai, 24 syyskuun, 2019 at 15:12

    Asumme poikaystäväni kanssa ensi vuoden Keski-Euroopassa, joten luvassa on matkoja myös Sveitsiin ja Itävaltaan. Vähän sillä silmällä katselenkin nyt blogeja. Mahtavia maisemia teillä ollut! Ja kyllä, täytyy kommentoida, että ikävä kyllä Alppien jäätiköt sulavat kovaa vauhtia ilmastonmuutoksen takia.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, 24 syyskuun, 2019 at 16:04

      Huomasinkin, että teillä on upeita seikkailuja tiedossa ensi vuonna! Keski-Eurooppa on kyllä niin kiva sijainti asua, kun kaikki on niin lähellä. Toivottavasti tie vie ihan tänne Grossglockenerillekin. Juu, ei se Pasterzen tilanne ihan pelkältä kesätelalta vaikuttanut. :/

  • Reply Johanna V. perjantai, 27 syyskuun, 2019 at 14:19

    Grossglockner jäi meiltä huonon sään takia kokematta ja Zell Am See oli kanssa niin rankkasateinen, että mitään alppiunelmaa emme tällä kertaa kokeneet 😅 Ajeltiin Grossglocknerin sijaan Hallstattiin, mikä olikin ihana (mutta hyvin turistinen..) kokemus. Ihania kuvia ja maisemia!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, 27 syyskuun, 2019 at 17:09

      Ah teillä oli siis vähän sama kuin meillä, tosin onneksi Grossglocknerista nähtiin edes osa. 😀 Hyvä, että Hallstatt oli sitten positiivinen kokemus. Olisi kyllä hienoa nähdä se jonain päivänä.

  • Reply Emilia/Merkintöjä maailmasta perjantai, 27 syyskuun, 2019 at 15:41

    Kiva oli lukea postauksesi tuolta😊 nimittäin ajeltiin tuo kans reilu vuosi sitten, mutta oma postaus jäänyt tekemättä! Kauniita kuvia mahtipontisista maisemista. Hyvä että teillä oli hyvä vaatetus, itse hytisin kesämekossa x)

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, 27 syyskuun, 2019 at 17:10

      Hauskaa, että tekin ootte ajelleet täällä. 🙂 Vaatetusta olis kyllä voinut olla enemmän juuri siitä syystä, kun lämpötilat laski jopa sinne nollan tuntumaan. Sitä ei ihan osattu odottaa. 😀

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta perjantai, 27 syyskuun, 2019 at 23:01

    Tuo on kyllä unelma! 🙂 Jostain kumman syystä, luulimme toissa talvena pääsevämme ajelemaan tuota tietä pitkin. 😀 Näin jälkeen päin ajatus helmikuisesta alppitiestä tuntuukin huvittavalta, mutta jostain syystä me kuitenkin ajattelimme sen olevan mahdollista. 😀 Jäi siis oikein hyvä syy palata joskus takaisin tuonne. 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, 28 syyskuun, 2019 at 11:42

      Voisin kyllä itsekin kuvitella astuvani samaan ansaan, ajattelisin varmaan, että kyllähän siellä aurataan! 😀 Mutta onneksi kesälläkin on varsin arktinen tunnelma eli talvisiin fiiliksiin pääsee silloinkin.

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets lauantai, 28 syyskuun, 2019 at 08:11

    Tuo reitti täytyy pistää muistiin, vau! Harmi vaan, että sumun takia ette nähneet maisemia koko osuudelta. Ensi kesänä varmaan tehdään taas roadtrip jossain päin Eurooppaa, joten Itävalta ja Slovenia olisi todella vahva vaihtoehto. En saa Alpeista ikinä tarpeekseni!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, 28 syyskuun, 2019 at 11:44

      Alpit ovat niin huikeita ja ne tarjoavat niin erilaisia juttuja eri maissa, ihan parasta! Road trip Itävallassa ja Sloveniassa on oikein hyvä vaihtoehto, varatkaa vain enemmän aikaa kuin me – kahdeksan päivää oli aivan liian vähän näille seuduille. 🙂

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA lauantai, 28 syyskuun, 2019 at 20:09

    Heinäkuussa 2014 tuli mm. kurvailtua tuolla ja todellakin ihan mahtavassa säässä. Ei ollut sumua, mutta kylmähän ylhäällä aina on. On se komea tie!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, 28 syyskuun, 2019 at 22:58

      Kiva, että teillä oli onnekkaat säät. Itsellä on todellakin olo, että uusiksi täytyy ottaa, jotta saa vielä enemmän irti. Kylmyys ei tosiaan haittaa, mutta sumu onkin sitten eri juttu.

    Vastaa käyttäjälle Sonja | FIFTYFIFTY Cancel Reply