Eurooppa Minilomat Yleinen

Budapest on täydellinen matkakohde pidennetylle viikonlopulle

sunnuntai, joulukuu 2, 2018

Budapest | lokakuu 2018

Pidennetty viikonloppu Unkarin pääkaupungissa Budapestissä on aina hyvä idea. Lentomatka kestää alle kolme tuntia, hintataso on varsin kohtuullinen, sää on monesti parempi kuin Suomessa, siellä on superkaunista, hirveästi tekemistä ja kaupunki on vaivaton ottaa haltuun.

Olen itse käynyt Budapestissä kahdesti, ensin koulun biologian kurssin yhteydessä vuonna 2007 ja nyt lokakuussa syyslomalla. Ensimmäisellä kerralla Budapest näyttäytyi neuvostorosoisen arkkitehtuurin ja vapauden tyyssijana, jossa alaikäinen sai ostaa tupakkaa ja pääsi baariinkin. Nyt toisella kerralla havahduin Budapestin monipuoliseen historiaan, jonka jäljet näkyvät tänä päivänäkin kaupungissa.

Budapest huokuu 1800-luvun keskieurooppalaista loistokkuutta, mutta kaupungissa voi kokea myös turkkilaismenneisyyden istahtamalla johonkin sen kuuluisista kylpylöistä. Juutalaiskaupunginosassa yhdistyy sekä perinteinen juutalaiskulttuuri vaikuttavine synagogineen että uusi budapestiläinen kaupunkikulttuuri rauniobaareineen. Neuvosto- ja natsiajan hirmuista muistuttaa House of Terror, jossa vierailu saa aikaan kylmiä väreitä.

Kokosin tähän postaukseen omat vinkkini monipuoliseen viikonloppulomaan Budapestissä.

Huikeita näköalapaikkoja

Budan Linnavuori

Tonavan länsirannalla Budan puolella komeilee kaupungin kenties kuuluisin turistialue. Budan Linnavuori on varsin laaja alue, jolle mahtuu niin mahtipontinen Kuninkaan linna kuin erikoinen Kalastajan linnake.

Linnavuorelta on upeat näkymät Pestin puolelle, jossa kiintopisteinä möllöttävät muun muassa Unkarin kuuluisa parlamenttitalo, Széchenyin romanttinen ketjusilta ja kaunis Pyhän Tapanin katedraali.

Näkymästä Tonavan molemmin puolin kannattaa nauttia myös iltamyöhällä. Tärkeimmät rakennukset ja varsinkin Széchenyin ketjusilta ovat upeasti valaistu.

Vapaudenpatsas ja Citadella

Kun Pestistä tiirailee Budan puolelle, ei voi olla huomaamatta Gellértinvuoren huipulla kohoavaa patsasta. Kyseessä on Budapestin oma Vapaudenpatsas, joka ironisesti kyllä sai nimensä siitä, kun Neuvostoliitto vapautti kaupungin fasistien vallasta. Patsaan luota saa taas pikkuisen erilaisen näkymän kaupungista Linnavuoreen verrattuna. Siispä kannattaa aloittaa nousu-urakka sitä kohti.

Kiemurteleva tie Gellértinvuoren huipulle kulkee kauniissa puistomaisemassa. Meille sattui vielä niin lämmin loppusyksyn päivä, että kiivetessä oli pakko riisutua toppisilleen ja t-paitasilleen.

Kun patsas ja sen takana komeileva Citadella on saavutettu, on taas aika nauttia hyvin jaksetusta uurastuksesta ja yhden Euroopan kauneimman kaupungin näkymistä.

 

Uutta kaupunkikulttuuria juutalaiskaupunginosassa

Szimpla Kert

Rauniobaari + Budapest = yksi kaupungin uusista vetovoimatekijöistä. Budapestin boheemiin 7. kaupunginosaan eli juutalaiskaupunginosaan on jo vuosien ajan tupsahdellut rauniobaareja. Nimensä mukaisesti niitä on perustettu hylättyjen talojen raunioille. Baareista ensimmäinen ja kuuluisin Szimpla Kert on näkemisen arvoinen, vaikkei Palinka-överit ja reivit kiinnostaisikaan.

Se on sokkelomainen baari, jossa on kaksi kerrosta ja lukemattomia huoneita, joissa on toinen toistaan erikoisempi sisustus. Boheemilta teknoluolalta vaikuttava Szimpla Kert oli ainakin maanantai-iltana hyvin rauhallinen paikka: siellä ravasi paljon myös lapsiperheitä. Viikonloppuna jono rauniobaariin kiemurtelee kaukana sisäänkäynnistä – ja voimme varmaan olettaa, että silloin tuulipukuiset ydinperheet pysyttelevät baarista kaukana.

Gozsdu Udvar

Gozsdu Udvar on baarien, kahviloiden ja ravintoloiden keskittymä 7. kaupunginosassa. Siellä puikkelehtiessa on mistä valita, ja varsinkin ilta-aikaan meno alueella on varsin eloisaa. Me päädyimme Goszdu Udvariin heti ensimmäisenä iltana sattumalta ja ihmettelimme oitis, mikä bile- ja ravintolakadun yhdistelmä paikka oikein olikaan. Kävimme syömässä Spiler-nimisessä pubiravintolassa, jossa tekno soi kovemmalla kuin Suomen baareissa. Silti paikka oli täynnä iltaansa rauhassa syöden aloittelevia porukoita. Itse olisin valinnut kevätrullilleni jotain ihan eri taustamusiikkia.

Street Food Karavan

Aivan Szimpla Kertin naapurissa Kazinczy Utcalla sijaitsee viihtyisä street food -rekkojen kansoittama sisäpiha. Lämmin suositus tälle paikalle, kun unkarilaiset pörköltit eli lihapadat alkavat tursua korvista ulos. Hampurilaisten ja italialaisen ruuan lisäksi löytyy oma rekka vegaaneille ja esimerkiksi thaimaalaista ruokaa.

 

Synagogien suojassa

Ortodoksijuutalainen synagoga

Jatketaan vielä juutalaiskaupunginosassa, jossa boheemien biletyspaikkojen lisäksi näkyy merkkejä perinteisestä juutalaiskulttuurista. Kaupungissa on aikoinaan elänyt maailmankin mittakaavassa suuri ja elinvoimainen juutalaisväestö, josta 7. kaupunginosassa muistuttavat esimerkiksi kosher-ravintolat ja synagogat.

Itse hakeudun matkoilla usein erilaisiin uskonnollisiin rakennuksiin sisälle, koska ne edustavat yleensä kaupunkien kauneinta arkkitehtuuria. Synagogissa ei ole tullut vierailtua kovin usein, joten Budapestissä käytimme tilaisuuden hyväksi ja vierailimme kahdessa.

Kazinzsky Utcalla – eli aivan Szimpla Kertin ja Karavanin hoodeilla – sijaitsee pieni ortodoksijuutalainen synagoga. Sisäänpääsymaksu on 1000 forinttia eli reilu 3 euroa. Ovella miesten päähän lyödään tietenkin lainakipa.

Sisältä synagogasta paljastuu pieni, valoisa ja vaaleansininen sali, jonka pyöreät kattokruunut hehkuvat kirkkaasti. Me olimme synagogassa kaksin eli tunnelma oli vähintäänkin unelias. Mielestäni tämä synagoga oli suorastaan herkän kaunis, ja pidin siitä enemmän kuin Budapestin kuuluisimmasta synagogasta.

Dohány-kadun synagoga

Dohány-kadulla seisova, Suurena synagoganakin tunnettu rakennus on Euroopan suurin ja maailman toisiksi suurin synagoga. Kuuluisuuden myötä tässä synagogassa riittää kävijöitä ortodoksijuutalaista synagogaa huomattavasti enemmän, ja sisäänpääsymaksukin on nelinkertainen.

Täällä yllätyin, kuinka paljon synkempi yleisvaikutelma synagogassa oli verrattuna aiemmin näkemäämme syngagogaan. Kaikki on täällä suurempaa ja mahtipontisempaa.

Synagogan lisäksi 4000 forintin pääsymaksulla voi vierailla juutalaisista kertovassa museossa sekä Rauol Wallenbergin puistossa, josta löytyy holokaustin muistomerkkinä hopeinen puu.

 

Taivaallista rentoutumista termaalikylpylässä

Rudas-kylpylä

Kylpyläkaupungissa olisi suuri vääryys jättää käymättä jossain sen ihanan rentouttavista kylpylöistä. Budapestin lukuisista rikinkatkuisista termaalikylpylöistä moni on peruisin siltä ajalta, kun turkkilaiset hallitsivat kaupunkia. Kylpylöistä kuuluisimmat ja suosituimmat ovat Széchenyin kylpylä ja Gellértin kylpylä. Me päätimme kiertää nämä kaukaa ja hakeutua kehuttuun Rudas-kylpylään.

Rudas on perustettu jo 1500-luvulla Turkin vallan aikaan. Kylpylästä löytyy perinteinen termaalikylpylä, nykyaikaisempi wellness-kylpylä sekä tavallinen uima-allas. Me kävimme kylpylässä kahtena päivänä, koska ihastuimme termaalikylpylään niin ikihyviksi.

Rudasiin mennessä mukaan tarvitsee vain uimapuvun ja halutessaan sandaalit. Pyyhkeen saa vuokrattua panttia vastaan. Perinteisen termaalikylpylän puolella meidät ohjattiin omiin pukukoppeihin, jossa vaihdoimme vaatteet ja jonne jätimme kaikki tavarat lukkojen taakse. Todella kätevää!

Hämyisän kylpylän keskellä möllöttää kahdeksankulmainen allas, jonka yllä kohoaa komea kupoli. Altaan vesi on 36-asteista, mutta vieläkin lämpimämpää löytyy. Lämpötilaeroja voi testailla yhteensä kuudessa eri kylvyssä, ja välillä käydä tietysti suomalaisessa sähkösaunassa tai turkkilaisessa höyrysaunassa. Rudasin termaalikylpylä oli ehdoton suosikkijuttuni koko lomassa.

Toisena päivänä emme päässeet enää perinteiseen kylpylään, koska siellä oli miesten vuoro. Jos Rudasissa mielii termaalikylpylän sekavuorolle, on tultava viikonloppuisin, muuten kaikkina arkipäivinä tiistaita lukuunottamatta siellä on miesten vuoro. Tasa-arvoista, eikö?

Jouduimme siis ”tyytymään” wellness-kylpylään toisella kerralla, joka ei sekään ollut hassumpi. Parasta antia siellä oli lämmin panorama-allas, joka sijaitsi kompleksin katolla. Siellä kelpasi istua kuin tatti ja toljotella Tonavalle päin.

Mikäli Budapestin eri kylpylät kiinnostavat, suosittelen tsekkaamaan kattavan postauksen Tämä matka -blogista.

 

Matka entisaikojen hirmuhallintoihin

Terrorin talo

Aina joskus sitä vierailee lomallaan paikassa, jossa vatsaan uppoaa raskas kivi. Unkarin hirmuhallintojen uhrien muistoksi perustettu museo Terrorin talo on tällainen paikka. Talon nimi on kuvaileva: siellä ovat pitäneet majaa sekä Unkarin natsit että myöhemmin kommunistit.

Museossa soi sinne vartavasten sävelletty klassinen musiikki, joka on omiaan luomaan kunnioittavaa tunnelmaa. Terrorin talo on täynnä fasismin- ja neuvostoajan tavaroita sekä videomateriaalia, jossa tavalliset unkarilaiset kertovat kohtaloistaan. Sorron eri muodoille on omat huoneensa, joissa kuulee muun muassa, millaista oli kun oma puoliso lähetettiin vankileirille Siperiaan ja miltä tuntui olla leirillä itse.

Terrorin talon karmivimmat paikat löytyvät sen alimmasta kerroksesta. Siellä sijaitsevat kolkot vankityrmät, joista pienimmissä ei ole tilaa ojentaa edes jalkojaan.

 

Luonnonhelmaan keskellä Tonavaa

Margitinsaari

Budapest on niin kaunis kaupunki, että voi tuntua jopa oudolta, miten moni kaupunkilaisista tuntee tarvetta päästä luonnon äärelle Margitinsaarelle. Mutta kun köröttää bussilla paikallisten ja muiden turistien mukana saarelle, ei enää ihmettele.

Margitinsaari seisoo keskellä Tonavaa. Se on suosittu virkistypaikka, jossa kannattaa käväistä ainakin kerran viikonlopun aikana. Saarelle pääsee esimerkiksi bussilla numero 26, joka lähtee Nyugati Pályaudvarin metroasemalta. Bussi pysähtelee reilun kahden kilometrin pituisella saarella useassa paikassa, mutta kannattaa jäädä pois saaren pohjoispäässä japanilaisen puutarhan kohdalla ja aloittaa sieltä kävely takaisin päin.

Matkan varrelle sattuu muun muassa ruusutarha, komea vesitorni, eläintarha ja uima-allas. Me kävimme Margitinsaarella juuri ennen kuin meidän oli tarkoitus lähteä lentokentälle. Oli ihanan aurinkoinen loppusyksyn päivä. Suomessa oltiin jo siirrytty syksyn seuraavaan vaiheeseen: kylmään ja pimeään. Mutta meidän kohdalla ihan vielä ei ollut sen aika, ensin kahvia.

Mitkä ovat sinun vinkkisi Budapestiin?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Marianne/Heavy Metal Traveler sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 18:11

    Budapest on yksi lempikaupunkejani! Szimpla Kert on kyllä ihana paikka, siellä sai uppoamaan tunteja ihan vain niiden sisustuksen yksityiskohtien ihmettelyyn ja eri huoneiden tutkimiseen.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 19:24

      En kyllä ihmettele, että se on lemppareitasi, se on kyllä ihan super mahtava! Szimpla Kert on tosiaan kyllä varsin kiinnostava paikka ja yllättävän rauhallinen, kun meni arkena. 🙂

  • Reply Suvi / Suvin matkassa sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 18:41

    Budapest on niin ihana kaupunki, ja sopii juuri hyvin pidennetylle viikonlopulle. Itse vierailin sielä viime Marraskuussa, ja haaveena olisi päästä näkemään kaupunki joskus myös kesällä. Ja tuo Szimpla Kert on kyllä ihmeellinen. Ja näkemisen arvoinen!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 19:25

      Niin onkin ihana! Kesällä Budapest on varmaan aika kuuma, mutta rauniobaareissa voisi olla aika kova meno. 😛

  • Reply Jenni / Unelmatrippi maanantai, joulukuu 3, 2018 at 18:16

    Olen miettinyt, että pitäisi käydä Budapestissä uudelleen. Viikonloppureissu voisi olla hyvä idea! Tuo Terrorin talo jäi viimeksi käymättä, joten se olisi varmasti ohjelmassa.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, joulukuu 3, 2018 at 19:15

      Budapestissa on tosiaan se ihana puoli, että viikonloppuloma ei tunnu liian lyhyeltä vaan siihen mahtuu vaikka ja mitä 🙂 Terrorin talossa kannattaa tosiaan käydä.

      • Reply Jenni / Unelmatrippi tiistai, joulukuu 4, 2018 at 22:29

        Tämä reissuidea lähti muuten toteutukseen aika vauhdilla: nyt on lennot varattu. 🙂

        • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 6, 2018 at 16:40

          Jes, hyvä Jenni! Tuumasta toimeen. 😀 Ihanaa reissua!

  • Reply Eveliina | Korkkarit rinkassa tiistai, joulukuu 4, 2018 at 19:36

    Kävin myös muutama vuosi sitten elokuussa Budapestissa ja ihastuin myös kaupunkiin! Muutamassa päivässä ehtii näkemään paljon. Mielestäni kauppahallit ovat ulkomailla kiehtovia, vaikka harvemmin innostun mitään niistä ostamaan. Budapestin kauppahalli oli mahtava! Kävimme myös syömässä hieman fiinimmässä ravintolassa, jonka oli hinnaltaan ihan naurettavan halpa, mutta ruuat loistavia. Tuliaisiksi ostimme myös viinipulloja kotiin kyseisestä ravintolasta. Harmi, kun en ollenkaan painanut kyseisen paikan nimeä ylös!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 6, 2018 at 16:39

      Jep, muutamassa päivässä tosiaan näkee paljon ja se on ihan mahtavaa, kun voi ottaa lyhyessä ajassa paikan haltuun. 🙂 Muistan myös kauppahallin hämärästi siltä ensimmäiseltä reissulta! Syöminen oli kyllä mukavan edukasta siellä, me ei kyllä syöty missään, joka olisi erityisemmin saanut sukat pyörimään jaloissa. Harmi tosiaan, ettet muista niemeä, mutta ehkä muistat sen sijaintinsa puolesta ja joskus löydät sen taas!

  • Reply Emma keskiviikko, joulukuu 5, 2018 at 12:40

    No voi nenä, kun oisit kirjottanut tän pari viikkoa aikaisemmin, niin oisin tajunnut, että noihin synagogiin voi mennä sisällekin! Olin itsekin siis marraskuun lopussa Budapestissa käymässä ja monet muut juutalaisalueen nähtävyydet löysinkin, mutta ei tullut mieleen, että synagogissakin olisi voinut käydä. Hyviä vinkkejä!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 6, 2018 at 16:42

      Voi nenä tosiaan! Mun oli kyllä tarkoitus kirjoittaa tästä aiemmmin, mutta en vaan millään löytänyt aikaa. :/ Mäkin olen tottunut siihen, että synagogiin ei välttämättä niin vain pääse, siksi tää oli mukava yllätys, kun ainakin kahteen pääsi sisälle. Toivottavasti oli muuten onnistunut reissu Budapestiin! 🙂

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog torstai, joulukuu 6, 2018 at 12:31

    Sama juttu – Budapest on loistava kohde pidennetylle viikonlopulle! Olen käynyt siellä parikin kertaa, tosin niistä matkoista on kulunut jo useita vuosia. Tykkäsin erityisesti Linnavuoren maisemista ja kaupungista pimeässä. Kauniisti valaistu!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 6, 2018 at 16:43

      Joo ne on kyllä huikeat ne maisemat ja upeat iltavalaistukset! 🙂 Itseäni jäi ehkä vähän kaivelemaan, että me ei nyt tajuttu lähteä tallailemaan Linnavuoren kapunginosan katuja, vaikka siellä olisi ollut tosi viehättävän näköistä.

  • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, joulukuu 6, 2018 at 16:28

    Olen myös käynyt Budapestissa pari kertaa ja tykkään siitä kyllä kovasti. Nähtävää löytyy todella monipuolisesti ja hyvin kattavasti olitkin listaillut tähän paikkoja 🙂
    Oma suosikkini ovat rauniobaarit, joista kärjessä toki juuri Szimpla kert. En oikestaan keksi Budapestissa ihan hirveästi moitittavaa se vain on jotenkin tosi kiva ja helppo paikka!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 6, 2018 at 16:44

      Joo, on aika vaikea keksiä mitään negatiivista sanottavaa kaupungista. 🙂 Musta olis ollut kiva nähdä muitakin rauniobaareja, mutta yksi mihin oltiin menossa oli kiinni ja aina oltiin tekemässä jotain muuta niin jäi rauniobaarisaldo vain yhteen. Mutta ehkä Szimpla Kert on niistä se kiinnostavin niin mikäs siinä.

  • Reply Anita / My Tiny Travel Journal perjantai, joulukuu 7, 2018 at 14:53

    Mun täytyy lähettää tää postaus ystävälle, jonka kanssa ollaan mietitty Budapestin reissua. Keväällä olisi varmaan ihana paikka!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, joulukuu 7, 2018 at 15:39

      Kiva jos postaus tulee tarpeeseen ja vinkit käyttöön! 🙂 Keväällä olisi varmasti kyllä niin ihana, mukavan lämminkin verrattuna Suomeen. Toivottavast pääsette reissuun!

  • Reply Merja / Merjan matkassa perjantai, joulukuu 7, 2018 at 18:44

    Omasta Budapestin matkasta on jo aikaa ja kaupunki kaipaisi kertauskäynnin. Siitä reissusta on jäänyt mieleen naurettavan halvat viinimukilliset jossain pubissa, jossa viiniä annosteltiin kauhalla laseihin. Samalla baarimikko opetti unkaria. Yksi sana per lasi. Olimme paikan ainoat turret. Kaikki muut olivat paikallisia kuppilan miehiä 🙂 Käytiin myös kylpylässä ja hermot meinas mennä, kun ei ymmärretty miten siellä pitää toimia. Lopulta saatiin jotain selkoa kylpylä mummojen ohjeista ja päästiin pulikoimaan.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, joulukuu 8, 2018 at 15:23

      Budapest kyllä kestää uusintakäynnin, sinne vain! 🙂 Joo meilläkin oli vähän kysymysmerkkejä, miten kylpylässä toimitaan, mutta onneksi melkein kaikki puhui englantia. Toi viinibaari kuulostaa hyvältä paikalta, kaikki missä on pelkkiä paikallisia on taatusti hyviä mestoja!

  • Reply Eve, Jetlaggies lauantai, joulukuu 8, 2018 at 21:47

    Budapest on hauska kaupunki:) Olosuhteet kuitenkin vaikuttavat huomattavasti elämyksen laatuun. Me koimme Budapestin hyisessä kelissä marraskuussa pidennetyllä viikonlopulla (riittää tosiaan hyvin), mutta olin viimeisilläni raskaana ja fysiikkabingossa minulle siunantuneet 35 (!) ylimääräistä raskauskiloa verottivat paljon matkaihanuudesta, vaikka vedettiinkin parhaimmillaan 12 kilometrin kävelyjä päivän aikana. Pitää käydä seuraava kerta keveämmin askelein ja mieluummin sellaisena aikana, kun puissa istuu rehevä ja kaupungissa aurinko;)

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 11:12

      Voi sentään, voin kyllä kuvitella, että verotti Budapest-intoa jonkin verran! Ja säälläkin on tosi suuri vaikutus, meille kun sattui niin hyvät loppusyksyn säät niin ei itenkään voinut olla tykästymättä senkään puolesta. Olosuhteilla todellakin on väliä, joten toivottavasti pääsette uudemman kerran käymään kaupungissa kevein askelin ja auringon paistaessa. 🙂

  • Reply Mimmu | 666places lauantai, joulukuu 8, 2018 at 22:43

    Mä oon käynyt Unkarissa varmaan ainakin viittisen kertaa mutta kertaakaan en ole Budapestissä.
    Koska ollaan oltu autolla liikkeellä niin on ollut haastavempaa löytää hyvä mesta meille ja autolle / ainkaan alle 20€ / vrk parkkia.. joten käynti on jäänyt. Ollaan kyllä puhuttu sinne menosta sillä kaupunki näyttää todella viehättävältä, missä on paljon nähtävää ja koettavaa! Nuo maisemat tuolta linnalta on huikeat!! Myöskin no kylpylät on kokematta eli ei varmaan ihan yksi viikonloppu tuolla heti meille riittäs!! 😉

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 11:14

      Musta taas olis mahtavaa käydä jossain muuallakin Unkarissa, nyt kun Budapestissa on tullut pyörähdettyä pariinkin kertaan. 🙂 Suosittelen kyllä lämpimästi siellä käymistä seuraavan kerran kun Unkariin menet. Ihania näköalapaikkoja kyllä riittää siellä, ja ne kylpylät – ne on ihan parasta rentoutumista!

  • Reply Jenna / Citylights & sunsets lauantai, joulukuu 8, 2018 at 22:57

    Samaa mieltä otsikon kanssa! Oltiin Budapestissä miehen kanssa muutama vuosi sitten marraskuussa, täytyisi palata sinne takaisin joku kesä tai kevät, niin saisi sään puolesta vähän enemmän irti upeasta kaupungista 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 11:16

      Säällä tosiaan kyllä on vaikutusta! Tuntuu, että marraskuussa pitäisi mennä jonnekin ihan etelärannikolle, että saisi tarvittavaa piristystä pimeyteen Euroopan sisällä. Mutta Budapest oli lokakuun lopussa aivan ihana, luulen, että kevätkin on mieletön. Juuri ne välikaudet, jolloin Suomessa on epävakaista, silloin uskon, että Budapestiin voi luottaa. 🙂

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 22:51

    Budabest on ollut monenmonta kertaa listalla, mutta toistaiseksi vielä jäänyt. Kivalta kaupungilta ja viikonloppukohteelta kyllä vaikuttaa, josko sitä saisi matkan tänne aikaiseksi lähitulevaisuudessa. 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, joulukuu 10, 2018 at 18:58

      Kannattaa joskus tarttua tuumasta toimeen, Budapest on superkiva. 🙂

    Leave a Reply