Road trip Zakynthoksen villissä lännessä

Zakynthos | heinäkuu 2018

Kesälomareissustamme Kreikan Zakynthos-saarelle meinasi tulla varsinainen pannukakku. Jos olisimme koko viikon vain levyttäneet Laganasin rannalla kuten olimme suunnitelleet, emme olisi tajunneet, kuinka kauniilla saarella lomailimme. Zakynthos ansaitsee tulla tutkituksi muutenkin kuin rantatuolista käsin.

Tuntuu, että vuokraamalla auton saa lomasta kuin lomasta paljon enemmän irti – näin kävi Zakynthoksellakin. Vuokrasimme auton lopulta kahdeksi päiväksi, joista ensimmäisenä seikkailimme saaren länsiosissa. Kävi ilmi, että itä ja länsi eroavat toisistaan varsin paljon: Itäpuolella asukkaita, liikennettä ja palveluita tuntui olevan paljon enemmän, ja uimarannatkin sijaitsivat aivan päätien tuntumassa. Lännessä taasen seikkailimme välillä todella pienillä maalaisteillä ja uintipaikoille pääsy oli suuremman vaivan takana. Lännessä tuntui olevan jotain aavistuksen villiä, aivan kuin turismi ei olisi vielä täysin kesyttänyt sen pikkukyliä ja upeita uimapaikkoja.

Nyt kerron parhaat vinkit onnistuneeseen road tripiin Zakynthoksen länsipuolelle. Pääpiirteissään reittimme näytti tältä: Laganasista ajoimme Porto Limnionasin uimarannalle, sieltä Stenitis Baylle, minkä jälkeen söimme lounasta Mariesin pikkukylässä. Sieltä jatkoimme päivän kolmannelle uimapaikalle Porto Vromiin ja road tripin viimeinen varsinainen kohde oli Navagio Beachin näköalakukkula. Liikkeellä olimme aamukymmenestä iltakahdeksaan.

Psst! Jos haluat lukea erityisesti Zakynthoksen rannoista, lue tämä postaus.

Porto Limnionas: pulahdus raikkaan turkoosiin veteen

Suuntasimme siis ensitöiksemme kohti suosittua Porto Limnionasia, josta olimme saaneet vinkin kahdelta tapaamaltamme suomalaisnaiselta. He olivat rakastuneet paikan turkoosina hohtavaan veteen ikihyviksi.

Laganasista Porto Limnionasiin oli matkaa vain reilu puoli tuntia. Sen aikana ehdimme jo saada varsin hyvän maistiaisen siitä, millaista maisemaa Zakynthoksen länsipuoli meille tarjoaisi.

Näimme kumpuilevaa maaseutua, jylhiä ja vehreitä harjanteita sekä kapeina kiemurtelevia serpentiiniteitä.

Sisämaasta rannikolle edetessämme maisemat muuttuivat suorastaan satumaisen kauniiksi. Kapealla serpentiinitiellä ei ollut meidän lisäksemme muuta liikennettä. Tien molemmin puolin karussa maastossa kasvoi heleänvihreitä kasveja ja puita, ilmassa tuoksui männyltä ja edessä siinsi uskomaton sini, jossa merta ja taivasta oli mahdotonta erottaa toisistaan.

Maisemien perusteella osasimme siis odottaa upeaa rantaa, emmekä joutuneet pettymään. Välittömästi todistimme saman, mistä meille oli kerrottu: Porto Limnionasin vesi säihkyi uskomattoman turkoosina ja kutsuvana.

Kun aurinko vielä porotti täyttä häkää, mikään ei tuntunut ihanammalta kuin ajatus näissä vesissä pulahtamisesta.

Olimme tottuneet Laganasissa siihen, että merivesi oli yhtä lämmintä kuin kylpylöiden porealtaissa. Siksi Porto Limnionas oli raikas poikkeus totuttuun: täällä vesi oli huomattavasti viileämpää. Älkää käsittäkö väärin – kylmää se ei ollut, mutta huomattavasti virkistävämpää kuin Laganasissa.

Jännittävä matka autiolle Stenitis Baylle

Jos Porto Limnionas oli juuri niin upea kuin meille oli kerrottu, seuraavasta kohteesta Stenitis Baysta emme tienneet etukäteen muuta kuin nimen ja sijainnin Google Mapsissa. Tällä kertaa puolen tunnin matka aiheutti hieman enemmän sydämentykytyksiä kuin ensimmäinen etappi. Navigaattori nimittäin ohjasi meidät hyväkuntoiselta päätieltä pelottavan kapealle maalaistielle, jolle minikokoinen automme juuri ja juuri mahtui. Soratien kunto oli karmiva: madellessamme terävinä törröttien kivien päällä pelkäsimme puhkovamme renkaamme.

Kaiken kukkuraksi tällä kapoisalla tiellä seikkailu oli täysin turhaa! Kuumottavien hetkien jälkeen totesimme nimittäin päätyneemme takaisin asfaltoidulle päätielle. Tarinan opetus on: navigaattoria kannattaa välillä kyseenalaistaa Zakynthoksella. Jos se ehdottaa pienelle tielle kääntymistä, tutkikaa karttaa ja varmistakaa onko reittiehdotus pakollinen – kaikki navigaattorin meille Zakynthoksella tuputtamat tiet eivät nimittäin olleet ajokelpoisia.

Pääsimme siis ajamaan hyväkuntoista tietä pitkin lähemmäs Stenitis Bayta. Asfaltoidun pätkän jälkeen tie muuttui kuitenkin jälleen soraiseksi. Nyt allamme ei ollut teräviä pikkukiviä vaan isompia murikoita, jotka olivat levittyneet tielle epätasaisesti.

Huomasimme varsin pian, että tien viereen oli pysäköity auto. Navigaattorin mukaan rannalle oli kuitenkin vielä kilometri matkaa, joten jatkoimme varovasti auton ohi alemmas. Meidän ei tarvinnut rullata kuin muutama metri, kun jo laitoimme liinat kiinni. Kapealla tiellä oli isoja railoja, joista pääsisimme ehkä alas, mutta entä ylös tuleminen? Tiedossa olisi hurjia mutkia ja jyrkkiä pudotuksia alas – oli ilmiselvää, miksi jotkut toiset olivat päättäneet jättää auton ylemmäs.

Niinpä peruutimme ylös ja aloimme kävellä kilometrin mittaista matkaa alemmas Stenitis Baylle. Matkalla samaan aikaan ihailimme upeita merimaisemia ja kauhistelimme kuinka meidän olisi tällä tiellä käynyt, jos olisimme sitkeästi jatkaneet autolla matkaa. Tämä onkin tärkein vinkki, jos Stenitis Baylle tulette: heti, kun asfalttitie vaihtuu muhkuraiseksi soratieksi, jättäkää auto parkkiin ja kävelkää loppukilometri.

Oli ilmiselvää, että Stenitis Baylla olisi vähemmän ihmisiä kuin Porto Limnionasissa, koska sinne pääseminen vaatii paljon enemmän vaivaa. Mutta uskokaa pois, vaiva on niin sen arvoinen!

Viisaasti parkkeerattu auto kuului nelihenkiselle italialaisperheelle, joka snorklaili kapeassa poukamassa. Muita paikalla ei ollut. Välittömästi tuntui siltä, että olimme tulleet erityiseen paikkaan – tätä ei kaikissa turistioppaissa varmasti mainita.

Jo pelkkä Stenitis Baylle tuleminen oli ollut jännittävää, mutta jännittävältä tuntui myös uimaan meneminen. Helpoin tapa mennä veteen oli liukkaalta rantakiveltä istuma-asennosta pudottautuminen, ja samaista kiveä käyttäen kannatti tulla ylöskin. Muiden länsipuolen rantojen tapaan vesi oli virkistävän viileää.

Stenitis Bay oli koko reissumme haastavin paikka uida, mutta myös kutkuttavin. Tuntui huumaavalta uida ihan rauhassa vuorten reunustamassa poukamassa, kun vain vähän matkan päässä meren aallot kävisivät uimarille turhan koviksi.

Maittava kotiruokalounas Mariesin pittoreskissa kylässä

Tiedättehän sanonnan: nälkä kasvaa uidessa. Ehkä ette, mutta sen pitäisi olla sanonta, sen verran suuri yhteys uimisella ja nälällä kokemukseni mukaan on. Eikä tarvitse edes uida matkaa vaan pulahdella leppoisasti kauniin turkooseissa vesissä!

Ruokaa oli siis saatava Stenitis Bayn jälkeen. Onneksi aivan lähellä oli navigaattorin mukaan Mariesin kylä.

Lähdimme siispä rannikolta kohti sisämaata. Alkuun maisemat olivat taas vehreää kumpuilevaa laaksoa, mutta yhtäkkiä maisema muuttui karuksi. Mustina törröttävät oksat ja harvat puut näyttivät tulen nuolemilta. Kreikan ilmaston huomioon ottaen se ei ole kaukaa haettua.

Jatkoimme pikkuteitä pitkin Mariesiin, jossa saimme heti puikkelehtia kapoisilla ja suloisilla kujilla. Zakynthoksen kylissä vieraillessa kannattaa henkisesti valmistautua siihen, että tiet kulkevat sokkeloisesti talorivistöjen välissä – täytyy vain toivoa, ettei tule vastaantulijoita!

Parkkeerasimme TripAdvisorissa kehutun ravintolan Alexandra Tavernan pihaan. Parkkipaikka oli viiniköynnösten varjostama – jo siitä tuli tunne, että olimme tulleet ihanaaan ravintolaan.

Ja se ruoka – ai mamma mia, miten hyvää se oli! Paikka oli aito perheravintola, jossa meitä vastassa oli tietysti koko suku vauvasta vaariin. Kun listalla ei ollut valkosipulileipää, he lupasivat tehdä sitä. Kun Pyry oli tilaamassa pihviä, tarjoilija ehdotti, että Pyry ottaisikin geneerisen pihvin sijaan hänen äitinsä tekemää kreikkalaista stifadoa. Näin tapahtui, eikä Pyryä kaduttanut. Myös moussaka oli yksinkertaisen herkullista.

Maittavan aterian jälkeen päätimme käppäillä ympäri Mariesta ennen kuin taas jatkaisimme matkaa. Kovin isoa lenkkiä pienenpienessä kylässä ei voi tehdä, mutta kapeilla kujilla seikkailu toi silti mukavaa vastapainoa rannikkopainotteiselle reitillemme.

Törmäsimme kävelyn aikana vain kahteen mieheen, yhteen räksyttävään koiraan ja päärynäpuuhun, joka teki minut hyvin onnelliseksi. Jostain syystä olen ihan heikkona, kun näen ulkomailla hedelmäpuita, joita ei Suomessa kasva.

Porto Vromi – rauhallinen uimahetki ihanalla kivirannalla

Ruokatauon jälkeen meillä oli vielä yksi uimakohde jäljellä. Mariesista vain reilun vartin ajomatkan päässä sijaitsee Porto Vromi, jonne ajaminen tarjosi meille taas ihanaa maisemakarkkia.

Itse kohdekaan ei ollut yhtään hullumpi. Vesi liplatti kirkkaana ja rannan valkoiset kivet hohtivat veden läpi. Verrattuna Stenitis Bayhin ja Porto Limnionakseen kivipohjainen Porto Vromi oli helppo uimapaikka. Ranta on matala, eikä uimaan päästäkseen tarvitse taiteilla mitenkään. Sen kuin vain astelee veteen pikkukivien kutitellessa jalkapohjissa.

Ennen kuin jättää Porto Vromin tyystin taakseen, kannattaa myös pysähtyä ihailemaan paikkaa ylhäältä käsin. Turkoosi vesi mykistää jälleen upeudellaan.

Navagio Beach – Zakynthoksen ikonisin näkymä

Käytyämme kolmella eri rannalla uimassa, nautittuamme äärimmäisen herkullinen kotiruokalounas ja ajettuamme jo aimo annoksen kilometrejä saaren pikkuteillä olimme aika puhki. Vielä ei ollut kuitenkaan aika palata hotellille, koska Porto Vromista vain reilun 20 minuutin ajomatkan päässä odotti Zakynthoksen kuuluisin postikorttimaisema.

Saavuimme siis alkuillasta Navagio Beachin näköalapaikalle, jossa kuvan ottamiseen tarkoitulle aidatulle ulokkeelle jonotti vain noin kymmenkunta ihmistä. Yllä oleva kuva ei ole kuitenkaan sieltä, eikä uloke ole ainoa paikka, josta huikaisevat postikorttimaisemat voi ottaa.

Pienen kävelymatkan päässä nimittäin siintää houkuttelevalta näyttävä jyrkänne.

Jyrkänteelle kannattaa ehdottomasti kävellä, tosin hyvät kengät kannattaa olla. Rantaläpsyttimillä voisi olla liian kuumottavat paikat korkeuksissa kävellessä. Onneksi kulkuväyliä on muutamia, eikä kulkutila ole hirveän kapea.

Maisemat jyrkänteeltä ovat henkeäsalpaavat niin Salakuljettajien lahdelle kuin muuallekin.

Jyrkänteeltä sai mielestäni itse asiassa paljon parempia kuvia kuin aidatulta ulokkeelta. Ainoa miinuspuoli on tosiaan se, että harjanteella ei ole minkäänlaisia turva-aitoja tai -kaiteita. Varovaisuus postikorttikuvia napsiessa on ehdotonta, mutta onneksi ei tarvitse mennä uhkarohkean lähelle reunaa saadakseen hienoja kuvia kuuluisasta hylystä.

Salakuljettajien poukaman jälkeen jäljellä oli enää kotimatka. Vaikka olimme olleet liikkeellä koko päivän, Laganasiin oli matkaa vain vaivainen tunti. Kokemuksellisesti olimme tulleet niin paljon kauemmas lähtöpisteestämme!

Kotimatkalla koukkasimme vielä ihailemaan auringonlaskua ja merta Kampin kylään.

Olimme niin ihastuksissamme kaikesta lännessä näkemästämme, että päätimme vuokrata auton uudestaan heti seuraavana päivänä. Silloin tutustuisimme itäpuoleen, ja siitä kirjoitan seuraavan kerran.

Rakastatko sinäkin road tripejä?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.