Hupsista, blogi on jäänyt yllättäen talviunille, ja nyt yritän muistaa, miten tänne oikein kirjoitetaan. Sormet ovat pakkasesta kohmeiset, pää lyö ihan tyhjää. Näin käy, kun lopettaa stressaamisen siitä, miten usein blogiaan oikein päivittää. Saattaa jättää rakkaan harrastuksen hetkeksi unholaan, ja kun haluaa taas jatkaa, ei enää oikein muista, miten.
Olisi tavallaan mahtavaa sanoa, että blogin hiljaiselo johtuu seikkailuntäyteisestä elämästä, mutta oikeasti kaiken takana on arki. Se nelikirjaiminen sana, jota meistä niin moni lähtee pakoon ulkomaille. Pakollinen paha, joka voisi aina olla jotain vielä vähän enemmän.
Nyt on kuitenkin päässyt käymään niin, että arki on vietellyt minut. Olen nauttinut siitä, että herään joka aamu auringon kanssa samaan aikaan. Olen nauttinut siitä, että minulla on vihdoin riittävän paksu takki, joka pitää minut lämpimänä kirpeissä aamupakkasissa. Olen nauttinut siitä, että työpäivät menevät nopeasti ja olen motivoitunut työssäni. Olen nauttinut siitä, että ylitän Isoisänsillan melkein joka päivä ulkoillakseni Mustikkamaalla. Olen nauttinut siitä, että työpäivänkin jälkeen minulla on energiaa editoida romaania, laittaa ruokaa ja lukea. Olen nauttinut siitä, että olen hiihtänyt ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.
Pitkän, harmaan ja sateisen syksyn jälkeen olen aivan rakastunut siihen, miten lumi narskuu kenkieni alla joka päivä. Ero on kirjaimellisesti kuin yöllä ja päivällä, kun muistelen, millaista oli odottaa aamulla bussia, kun satoi vaakatasossa, tuuli riepotteli sateenvarjon rikki, eikä aurinko näyttäytynyt viikkokausiin.
Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen emme ole lähteneet talvea pakoon ulkomaille. Sen päätimme siksi, että häiden järjestämisen ja syyskuisen häämatkan jälkeen tuntui järkevältä säästää rahaa. Varmaan ihan järkevää se on ollutkin, mutta nyt sen huomaa, että mieli käy levottomaksi, kun viimeisimmästä kunnon matkasta on puoli vuotta aikaa. Puoli vuotta! Ilman aurinkotaukoa Suomen talvi voi tuntua loputtoman pitkältä. Mutta nyt on jo niin paljon kevyempi olla. En saa tarpeekseni pakkasesta, joka salpaa hengen ja jäädyttää nenäkarvat.
Nyt haluan herätellä taas blogia kevääseen. Vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka odottaa maaliskuun lopulla, kun suuntaamme Roomaan pääsiäiseksi. Se on meille molemmille ensimmäinen kerta ikuisessa kaupungissa.
Huhtikuussa ja toukokuussa matkustan kotimaassa. Huhtikuussa koneen nokka osoittaa Rovaniemelle, jossa käyn moikkaamassa Oriveden-aikaista ystävääni. Toukokuussa lähdemme kiikaroimaan kivellä pötköttäviä Pullervoja Saimaalle – pääsen siis vihdoin norppasafarille! Heinäkuussa odottaa sitten rento rantaloma Zakynthosissa.
Ja niin paljon on vielä kirjoitettavaa Yhdysvalloistakin! En ole kirjoittanut vielä kaikkea Highway 1:sta, San Franciscosta saatikka New Yorkista. Jossain takaraivossa tykyttää myös polttaripostaus, josta on ”pitänyt” kirjoittaa vaikka kuinka moneen otteeseen. Olen myös halunnut kirjoittaa vielä kerran hääpäivästämme, viimeksi kun annoin vain valokuvien puhua. Ja olisi niitä aiheita muitakin. Ehkä en pääse koskaan siihen vaiheeseen, jossa olen kirjoitusten osalta ajan tasalla. Ja jos se johtuu siitä, että joka päivä valitsen lähteä ulos jottei elämä olisi pelkkää ruutua, se on ihan ok.
Bloggaaminen on ihana harrastus, mutta vielä ihanampaa se on nyt, kun osaan nauttia arjesta tuntematta jatkuvasti huonoa omaatuntoa päivittämättömästä blogista.
Eli summa summarum, täällä ollaan. Vuoden alku on ollut erittäin hyvää aikaa, enkä malta odottaa lähestyvää kevättä ja tulevia matkoja.
Ciao!
Oletko sinä joskus antautunut arjen vietäväksi ja vieläpä nauttinut siitä?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
No Comments