Carmel-by-the-Sea | syyskuu 2017
Kalifornian Highway 1 on maisemien puolesta melkein koko ajan upeaa tykitystä. Kun auton ikkunasta ulos katsoessa näkee aina jotan kaunista, voi upeuteen omalla tavallaan myös turtua. Jos haluaa herätellä itseään, on kuuluisa 17-Mile Drive oiva paikka siihen. Siellä vallitsee varsin ainutlaatuinen, jopa mystinen tunnelma. Ja toisin kuin moottoritie Highway 1:lla, 17-Mile Drivella kuuluu ajaa rauhallisesti.
Me ajoimme 17-Mile Drivelle sisämaasta valtatieltä 101, sillä syykuussa Big Surin alue Highway 1:llä oli suljettu mutavyöryjen takia. Olimme aloittaneet ajopäivän pistäytymällä sumuisessa Morro Bayssa, jonka jälkeen tuntien ajan tuijotimme turkoosin meren sijaan kultaisena kumpuilevia heinämaita.
Pahoittelut hieman kiertelävästä ja kaartelevasta aloituksesta, mutta haluan alleviivata sitä muutosta, joka meitä odotti, kun saavutimme taas rannikon.
17-Mile Drive sijaitsee Carmel-by-the-Sean kaupungissa – tunnetaan myös lyhyemmin Carmelina – joka on yksi Highway 1:n kauneimmista alueista. Kun lähestyimme 17-Mile Driveä, oli hetki sitten pilvetön taivas muuttunut taas vaaleanharmaaksi. Huomattavinta oli kuitenkin täydellisen villi vihreys, joka ympärillämme vallitsi.
Tien molemmin puolin kasvoi erilaisia pensaita ja köynnöksiä iloisesti joka puolelle rönsyillen. Sikin sokin törröttävien mäntyjen oksilla roikkui naavaa enemmän kuin olen missään nähnyt. Välittömästi tuli sellainen olo, että tässä paikassa on jotain erityistä ja mystistä, siinä miten luonto rehotti uhmakkaasti myös keskellä ihmisasutusta. En ihmettelisi, vaikka jonain päivänä kasvustot olisivat vallanneet talotkin, ihan niin kuin Muumien viidakkojaksoissa.
No, on Carmelissa myös kesytetty metsiä. 17-Mile Driven varrella näkee toinen toistaan hienoimmilla paikoilla olevia golfkenttiä. Yllä oleva kuva on otettu Pebble Beachin golfklubin vierestä, aivan maisemareitin alkutaipaleelta. Edessä siinsi meri ja mahdollisuus päästä ajamaan sypressipuiden reunustamia mutkikkaita teitä.
Sananen 17-Mile Drivelle tulosta: se ei ole ilmaista. Ei se kyllä kovin kallistakaan ole, mutta maksaa 10,25 dollaria per auto. Mikäli asioi alueen ravintoloissa tai kaupoissa ja törsää ostoksiin vähintään 35 dollaria, saa allenusta tuon sisäänpääsymaksun verran. Pääsymaksu maksetaan jollekin 17-Mile Driven kolmesta sisäänkäynnistä: Carmel Gatelle, Pacific Grove Gatelle tai Highway 1 Gatelle.
Kannattaa myös miettiä, minkä osan 17-Mile Drivesta ajaa. Kaunein osa reittiä mukailee rantaa ja kulkee Carmel Gatelta Pacific Grove Gatelle (kartassa merkittyinä, alempi on Carmel Gate). Me tulimme aluelle Carmel Gaten kautta ja käännyimme siitä vasemmalle kohti Pebble Beachia. Tarkemmin ajateltuna meille olisi ollut järkevämpää ajaa Highway 1 Gaten kautta, koska se on kätevämmin Highway 1:n vieressä, mutta me hakeuduimme Carmel Gatelle, koska saimme suosituksen ajaa nimenomaan Carmel Gaten ja Pacific Grove Gaten välinen osuus. En ole merkinnyt Highway 1 Gatea karttaa, mutta se on suurin piirtein kohdassa, jossa lukee vihreällä California Sea Otter Game Refuge.
Mutta palataan 17-Mile Drivelle, jossa siis Carmel Gatelta pääsimme heti Pebble Beachin alueelle. Siellä ympäristö on karun kaunista. Kallio on vaaleaa kiveä ja sileäksi kulunutta, harvinaiset Montereynsypressit törröttävät maaperässä tuimina. Siellä täällä kallioita peittää värikäs kasvillisuus.
Täällä viehätyin ikihyviksi Montereynsypresseistä. Ne ovat niin harvinaisia, että niitä voi Wikipedian mukaan nähdä vain kahdessa metsässä Montereyn aluella. Sen lisäksi että se on harvinainen, se on uhanalaisuusluokitukseltaan nykyään vaarantunut.
Niiden latvustot levittyvät niin räjähtävästi joka ilmansuuntaan, että ollessaan tarpeeksi lähellä toisiaan, ne muodostavat ihastuttavan viherkaton.
Jopa kuolleet sypressit onnistuivat herättämään minussa tunteita. Eräässä rinteessä sikin sokin makoilevat kelot näyttivät kuin ainutlaatuiselta sypressipuiden hautausmaalta. Jokin tässä paikassa oli niin kiehtovaa, että lukisin mielelläni romaanin, joka sijoittuisi näihin maisemiin. Carmelin aluehan on ilmeisesti myös taiteilijoiden suosiossa. En ihmettele sitä hetkeäkään. Jos pääsisin yhdeksi kesäksi asumaan kirjailijaresidenssiin tänne sypressipuiden varjoon… pelkkä ajatuskin on äärimmäisen inspiroiva!
Montereynsypresseistä kuuluisin on The Lone Cypress, joka näyttää vastaanottavan meren viimaa alituisessa yksinäisyydessä. Se on varmasti reitin instatuin asia.
Kuinkahan monta kertaa yhden tekstin aikana voi sanoa sypressi? No, nyt se ainakin vähenee, sillä koko 17-Mile Drive ei ole niiden – tiedätte kyllä minkä – kansoittamaa.
Itse asiassa pian Lone Cypresin jälkeen metsikön keskeltä pääsimme avarampiin maisemiin, kun meri aukesi täysin esteettömästi vasemmalla puolellamme. Seuraava mainio pysähdyspaikka oli Bird Rock. Siellä tosin huomion varastivat lintujen sijaan astetta karvaisemmat otukset.
Näitä kaveruksia oli rannalla vaikka kuinka monta, ja kuvista näkee, että ne ovat tottuneita linssiludeja. Maaoravien lisäksi 17-Mile Drivella voisi bongata ainakin hylkeitä ja ilmeisesti myös valaita!
Pian Bird Rockin jälkeen jätimme 17-Mile Driven ja Carmelin taaksemme. Määränpäänä oli Santa Cruz, jossa viettäisimme seuraavan yön. En malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan siitä – rento hippikaupunki ihastutti ikihyviksi.
Psst. Täältä löydät kaikki edelliset jutut kolmen viikon häämatkaltamme Yhdysvalloista.
Oletko sinä käynyt ihailemassa Montereynsypressejä Carmelissa?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
16 Comments
Monipuoliselta vaikuttava alue. En ole käynyt tuolla, mutta mielelläni kävisin! Ehkä jo noiden söpöjen maaoravien vuoksi. 😀 Toivottavasti Highway 1 saadaan Big Surin alueella fiksattua jossain vaiheessa (juuri näin jonkun jutun, jossa kerrottiin sen olevan edelleen suljettuna).
Kannattaa ehdottomasti poiketa, jos ajelee niillä main. Maisemat ovat upeat, ja varmaan vielä upeammat täydessä auringonpaisteessa, kun meri hohtaa turkoosina. Pilvisestä säästä huolimatta pidin 17-Mile Drivestä kovasti, niin kuin varmaan kävi jutusta selväksi. 😀 Joo, mäkin todella toivon, että saavat avattua taas pian sen osuuden, se onkin yksiä kauneimmista, jäi vähän harmittamaan, että ei päästy nauttimaan niistä maisemista…
17 mile drive on tuttu. Hintataso siellä on äärimmäisen korkea ja tunsin itseni sen takia ulkopuoliseksi. Maisemia ihailin ja jäin tarkkailemaan lintuja. Uhanalaisen sypressin sijasta mereltä irtosi uhanalainen marmorimurri ja useita merimetsoja ja tietysti myös merileijonia oli rannat täynnä.
Santa Cruzissa taas on Mystery Sport ja Rainbow Bridgen hiekkaranta.
Joo kyllähän siellä arvasi, että hinnat ovat ihan pilvissä, eipä siis alettu siellä syömään lounasta tai ostamaan snackeja. Piti ihan googlettaa tuo marmorimurri, sen verran eksoottisen kuuloinen! Mahtavaa, että onnistui bongaamaan sellaisen, kenties niitä olisi ollut Bird Rockilla, jos olisin osannut katsoa vähän tarkemmin. Hitsi, kuulin vasta nyt tuosta Mystery Spotista, se kuulostaa aika kiinnostavalta paikalta!
Kas, Tiku ja Takukin olivat liikkeellä. 🙂 Minun oli ihan pakko päästä käymään Pebble Beachin golfkentän laidalla. Lajista kiinnostuneille tuo on aika ikoninen kohde. Ostin klubilta kentän lippiksen, sillä saa kotomaan kentillä pienen yliotteen pelikavereista jo heti alussa. 🙂 Kun ei ketään näkynyt pelaamassa, kävin vielä kuvautumassa siinä ensimmäisen väylän tiiboksissa. Ei ollut köyhän näköistä, harjoitusviheriönkin laidalla oli iso Rolexin kello tolpan nokassa näyttämässä aikaa.
Meille ei sattunut näköpiiriin oravia, mutta peuroja sitäkin enemmän. Majoituimme läheisen Pacific Groven puolella ja sieltä ihan majapaikan nurkilta asti näkyi kaikki pihat ja tien vieret olevan täynnä peuroja. Aluksi katseltiin, että onpa täällä ihmisillä mauttomia pihakoristeita. Vaan ihan eläviksi osoittautuivat. 🙂 Ei todellakaan tehnyt mieli kaahata.
Oho, mä en tiennytkään, että Pebble Beachin golfklubi on legendaarinen, ei tiennyt mieskään, vaikka on ihan hurahtanut golfiin! 😀 Vai että Rolexeja siellä, erittäin tyylikästä!
Me nähtiin kovasti peuroja reissun aikana, mutta ei täällä 17-Mile Drivellä. Olisi ollut kyllä kiva jäädä vähän pidemmäksikin aikaa näille seuduille.
No kylläpä Kaliforniaa nyt pukkaa joka puolelta! Onkohan se enne? Kalifornia on ollut pitkään mielessä ja luin siitä juuri yhden matkakertomuksen, jonka jälkeen paikka on tullut vastaan monessa yhteydessä! Täytyypä pistää tämä ajoreitti korvan taakse!
Oi, Kalifornian on aina oltava enne <3 Siellä on ihmisen hyvä olla. Voi kuulostaa yleistämiseltä, mutta siis kokonaisuutena Kalifornia oli meille kaikkein mieluisin, oli lämmintä rennompi tunnelma kuin Nykissä, siis jopa Losissa ja Friscossa selkeästi letkeämpää. Toivottavasti tie vie sutkin sinne, ja tämä reitti on erittäin hyvä koukkaus, jos ajelee Highway 1:a pitkin.
Viihtyisin varmasti tuolla! Tuo Highway 1 on pakko hoitaa jossain kohtaa pois alta. Sen verran paljon ihastuttiin Los Angelesiin ja San Francisco taas jäi ajanpuutteen vuoksi väliin, joten siinäpä sen kaiken saisi kätevästi taklattua. Mahtavat kurret! 🙂
Mekin ihastuttiin Los Angelesiin ikihyviksi! Tekisi myös mieli ajaa Highway 1 toisen kerran, koska nyt ei päästy ollenkaan näkemään Big Surin aluetta, joka on kuulemma ihan upeimpia koko reitillä. 🙂 Toivottavasti pääsette joskus ajelemaa Highway onea ja 17-Mile Driveä pitkin!
Kaikki tuollainen ympäristön vaihtelu on tosi virkistävää! Selvästi kannatti laittaa muutama dollari tiskiin, jotta pääsi noihin maisemiin ajelemaan.
Ja tykkäsin muumivertauksesta <3 😀
Joo todellakin kannatti laittaa dollareita tiskiin! 🙂 Ja kiitoksia! 😀 <3
Highway 1 houkuttelisi kyllä, mutta katsotaan koska sen saa oikeasti mahtumaan matkasuunnitelmiin. Nuo puut ovat erikoisuudessaan jotenkin niin sympaattisen näkösiä, tykkään! Ja jotenkin muistuttavat myös Japanista…
Tiedän tuon tunteen, kun on kiinnostava matkakohde, mutta ei vaan tiedä yhtään, milloin sen voisi toteuttaa. 😀 Joo nuo puut ovat kyllä upeita, mullekin tuli vähän sellainen Japani-fiilis niistä vaikken oo siellä päässyt vielä käymään.
Meihin 17 Mile Drive teki niin suuren vaikutuksen Kalifornian matkallamme, että nimesimme hevosen sen mukaan. Harmillisesti hevosten nimissä ei saa olla numeroita ja ne saavat olla korkeintaan 18 merkkiä pitkiä. Kirjoittamalla yhteen Seventeenmiledrive nimi kelpasi.
Itse reissu ystäviemme luona oli muutenkin ikimuistoinen. Ajoimme Highway 1:a Morro Bayhin asti ja kävimme myös Hearst Castlessa, viinitilalla jne.
Onpa hauska tarina! 😀 17-Mile Drive oli kyllä niin huikea, että ymmärrän kyllä viehtymyksenne siihen. Morro Bay oli hurmaava myös, Hearst Castle jäi meiltä valitettavasti väliin, kun Highway 1 oli silloin poikki monesta kohtaa. Ensi kerralla sitten!