Ajattelin pitkästä aikaa päivitellä Oriveden-kuulumiset, sillä viime kerrasta on vierähtänyt jo yli kaksi kuukautta. Silloin minulla oli juuri alkanut talviloma, jonka aikana lööbailin ihan täysin, mitä tulee romaanin kirjoittamiseen. Yhden yhtä sanaa en koneelle nakutellut, suurin syypää oli tietenkin kahden viikon lämpöloma Vietnamiin.
Nyt olen ehtinyt totutella taas luovan kirjoittamisen maailmaan reilun kuukauden. Tällä hetkellä meneillään on lyriikkaan keskittyvä jakso. Tätä jaksoa olin ennen Orivedelle muuttamista odottanut vähiten, mutta kuinkas kävikään: olen nauttinut tästä ehkä eniten koko opistoelämän aikana!
Ennen lyriikkajaksoa olin kirjoittanut runoja koko elämäni aikana kahden käden sormin laskettavan määrän. Runokirjoja olin lukenut vielä vähemmän. Olin vain aina ajatellut, että runot ja minä ovat yhteensovittamaton yhtälö.
Nyt viimeisen puolentoista kuukauden aikana tilanne on muuttunut järisyttävästi. Olen paitsi alkanut lukea runokirjoja myös kirjoittaa runoja joka viikko. Olen jopa osallistunut Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjaan. Koska miksi ei? Miksi en voisi tempaista ja kirjoittaa runoja? En usko mihinkään runoilijamyyttiin, jossa runojen syntyminen on aina jotain maagista ja vain tietyt henkilöt voivat kirjoittaa runoja. Runoja voivat kirjoittaa kaikki ja niiden kirjoittamista todella voi oppia.
Suurimman inspiraation vallassa olen ollut yleensä Risto Ahdin tuntien jälkeen. Risto on Oriveden opiston klassikko, jonka tunteja tuntuvat muistelevan kaikki opiston käyneet vielä vuosikymmeniäkin myöhemmin. En todellakaan ihmettele sitä, en ole itse koskaan ollut samanlaisilla tunneilla missään. Ja tuskin tulen olemaankaan. Riston tunneista kirjoittaminen on vähän vaikeaa, mutta koitan silti vähän valottaa sitä meininkiä.
Hänen tunneillaan olemme muun muassa halailleet toisiamme, koska siitä saa energiaa ja hyvää oloa ja tuijotelleet toisiamme silmiin, jotta rentoutuisimme. Runojen maailmaan olemme tutustuneet erityisesti aisti-, tunne- ja älymaailman kautta. Say waat?
Tyypillisiä harjoituksiamme ovat voineet olla muun muassa seuraavan tyyppiset: Kirjoita omenasta yksi aistilause, yksi tunnelause ja yksi älyllinen eli tosilause. Harjoituksen ymmärtämistä helpottaa se, kun ajattelee, mitä omena on kädessä, sydämessä ja pääkopassa.
Tästä ja monesta muusta samanlaisesta kolmen lauseen harjoituksesta olen oppinut muun muassa sen, että aisti- ja tunnemaailma menevät usein sekaisin. Opin myös, että kirjoitan itse helposti tunnevetoisesti, joten aistimaailmaa minun täytyy muistaa hakea teksteihini erikseen. On myös äärettömän helppoa sekoittaa aisti ja aistitunne toisiinsa. Luitte oikein: aistitunne. Sen lisäksi, että on nämä kolme peruselementtiä, joilla tekstiä voidaan rakentaa, on myös niiden välimuotoja. Aistitunne ja tunneaisti ovat eri asioita, samaten älyaisti ja aistiäly, älytunne ja tunneäly.
Tavallisesti siis Riston tunnilla taulu on täynnä näitä sanoja, sitten hän piirtää vielä tikapuita eri sanojen välille osoittaakseen kuinka runoilijan tekstit voivat liikkua eri osastojen välillä. Oppilaan mieli (siis ainakin minun) pyörii sekavaa silmukkaa. Sekavaa, mutta innostunutta ja inspiroitunutta silmukkaa.
Joku voi kauhistua, että missä ihmeen pilvessä me leijumme Orivedellä. Riston tuntien lisäksi meillä on ollut muun muassa Kristiina Wallinin runopaja, jossa olemme tutustuneet runoihin enemmän käytännön tasolla. Mielestäni on mahtavaa, että meillä on ollut molempia lähestymistapoja.
Kirjoitan siis nykyään romaanini lisäksi runoja, ja kuukauden päästä olen taas menossa esittämään runojani Oriveden kirjastolle yhdessä muiden luokkalaisteni kanssa. Ensimmäisen kerran näin tapahtui jo heti opistoelämän alkaessa.
Yksi tärkeimmistä Riston tunneilla oppimistani asioista on kuitenkin se, että on hyvä kirjoittaa runoja, vaikkei tuntisi osaavansa. Itse asiassa hänen mukaansa osaamaton todella antaa taiteellaan jotain, osaava vain ottaa.
Nyt vietän viikon mittaista talvilomaa lumisessa Helsingissä. Tämä onkin viimeinen viikon mittainen tauko, sitten alkaa reilun parin kuukauden rutistus kohti opistoelämän toukokuista päättymistä. Runojakso jatkuu vielä maaliskuun puoleenväliin, sen jälkeen edessä on draamajakso. Sen aikana tutustumme teatteri- ja elokuvamaailmaan.
Pääsiäislomalla onkin tiedossa seuraava ulkomaanmatka, tällä kertaa Irlantiin.
Loppukaneettina pieni huomio sisämaan talvista. Kiitos Orivedellä asumisen olen saanut nauttia vähän lumisemmasta talvesta kuin normaalisti Helsingissä olisin saanut. Toki täälläkin on ollut välillä ihan huikeat talvikelit, kuten ylempänä oleva latokuva osoittaa – se on Uutelasta Vuosaaresta parin viikon takaa. Kolme ylintä kuvaa ja pääkuva ovat Orivedeltä.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
No Comments