Yleinen

IGTT: Vietnamin kymmenen tykätyintä kuvaa

torstai, helmikuu 2, 2017

Orivedellä kukkiva sisäinen maailma meinaa taas kahmaista minut täysin syövereihinsä, mutta välillä pulpahtelee pintaan muistutuksia todelllisesta elämästä. Ihanasta elämästä, jossa olen taas saanut matkustaa.

Vähänkin blogiani viime aikoina lukeneet tietävät, että Vietnam on nyt ollut se juttu, ja maasta kirjoitan vielä paljon lisää!

Nyt IGTT:n kunniaksi esittelen tässä Vietnamissa Instaan nappaamistani kuvista kymmenen tykätyintä.

10. Tacu-vuoren maisemat

Lähellä Mui Nea ja Phan Thietiä on Tacu-vuori, jossa lepää Aasian suurin makaava buddha. Hienointa vuorella ovat kuitenkin maisemat alas laaksoon.

7-9. Auringonlasku Mui Nen punaisilla dyyneillä

Mui Ne on kuuluisa hiekkadyyneistään, jonne kannattaa tehdä päiväretki. Iltapäivällä alkavat retket päättyvät auringonlaskun ihailemiseen punaisilla dyyneillä.

7-9. Palmuja altaan ympärillä

Kyllähän rantalomaan kuuluvat myös superhelpot uima-allaspäivät! Näitä palmuja ihailin Mui Nessa hotellimme altaalta, ja olin onnellinen.

7-9. Matkakumppanit

Siinä me olemme, me jotka matkustamme ulkomaille enemmän yhdessä kuin ilman toista. Kuva on ihanasta Dalatin kaupungista kauniin vesiputouksen juurelta. Julkaisin kuvan Instassa blogini 1-vuotissyntymäpäivänä.

6. Kohtalokas katse merelle

Sen jälkeen, kun olimme hengittäneet hurjan Saigonin saasteista ilmaa, Mui Nen merellisyys ja viuhuva tuuli tuntui upealta.

5. Mui Nen aalloissa

Tämä kuva ei sinänsä mitään kuvatekstiä kaipaa. Kyllä te tiedätte, mikä se fiilis on. <3

4. Mekong-joella

Etelä-Vietnamin yksi ehdoton kohde on Mekong-joen suisto. Me käväisimme siellä Aurinkomatkojen päiväretkellä, joka jäi vähän pintaraapaisuksi. Kuvan hetki kapealla joenuomalla oli kuitenkin ikimuistoinen.

3. Saigon Caravellen katolla

Saigonin must-juttuihin kuuluu istuskelu jollakin kaupungin monista kattobaareista. Me valitsimme historiallisen Saigon Saigon Barin, joka on Saigon Caravelle -hotellin katolla. Siellä viihtyivät amerikkalaiset sotakirjeenvaihtajat sodan aikaan.

1.-2. Auringonlaskun odotusta

Auringonlaskukuvat toimivat Instagramissa melkein aina. Jaetulla ykkössijalla onkin kaksi kuvaa auringonlaskusta eri puolilta Mui Nea. Tässä ole edes kunnon auringonlasku vielä käynnissä, mutta kenties Mui Nen dyyneillä vallinnut odottava ja lähes harras tunnelma välittyi otoksen kautta.

1.-2. Auringonlasku Mui Nessa

Tässä aurinko laskee mereen. Vaikka #sunset-häsä ja koko kuvan aihe tuntuukin välillä kliseeltä, on siinä jokin kauneus, joka selkeästi puree meihin ihmisiin. Ehkä se on se jokapäiväisen asian arkipäiväinen kauneus. Maailma on kaunis ja sen muistaa yleensä matkoilla niin paljon helpommin.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Muru Mou ja Skimbaco.

 

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou torstai, helmikuu 2, 2017 at 13:43

    #Sunset toimii aina, jos haluaa kuvalle tykkäyksiä 😉 Tarkemmin ajateltuna onhan se hieman hassua, että jokapäiväinen juttu on niin suosittu, mutta toisaalta taas on mahtavaa, että auringonlaskujen kauneuteen ei kyllästytä koskaan. Ja etenkin lomalla on ihanaa rauhoittua hetkeksi ihailemaan luonnon omaa showta 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, helmikuu 2, 2017 at 15:07

      No näinhän se on! 🙂 Itsekään en ole pystynyt kyllästymään niihin, ehkä siinä on myös se, kun ne ovat aika hetkessä ohi, niin on keskityttävä ettei mene kauneus ohi.

  • Reply Miia torstai, helmikuu 2, 2017 at 14:58

    Ihania ja elämänmakuisia kuvia, ei ihmekään että muutkin ovat tykänneet. 🙂

  • Reply sarsa /Pohjoistuuli puhaltaa torstai, helmikuu 2, 2017 at 18:22

    Tuossa hiekkadyyni kuvassa on kyllä sellaista odottavaa tunnelmaa, mutta jotenkin tuosta Mekong-joen kuvasta voi aistia juurikin Vietnamilaista tunnelmaa. Mä tykkään auringon laskujen lisäksi myös aurngonnousuista.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, helmikuu 2, 2017 at 18:36

      Joo, se Mekong-kuva on kyllä ihan mun suosikkeja myös. Auringonnousut on kyllä myös hienoja, mä oon vaan usein niin laiska nousemaan ennen niitä. 😀 Noita dyyniretkiä järjestetäänkin just sekä auringonnousun että auringonlaskun aikaan.

  • Reply Heidi / Auringon alla perjantai, helmikuu 3, 2017 at 13:02

    Onpa hauskaa, että sullakin oli Vietnam-hehkutus 🙂 Mekin mietittiin Saigonin pariksi tuota Mui Nea, mutta päädyttiin sitten kuitenkin Phu Quociin. Joka tapauksessa halutaan Vietnamiin ehdottomasti uudelleen, pitää sitten kierrellä jossain muualla, vaikkapa pohjoisempana. Tykkäsin!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, helmikuu 4, 2017 at 15:10

      Juu, meitä on nyt ainakin kolme matkabloggaajaa täällä Rantapallon uumenissa, jotka hehkutellaan Vietnamia. 🙂 Mullakin olisi toiveena seuraavaksi se Pohjois-Vietnam.

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa perjantai, helmikuu 3, 2017 at 19:59

    Vaikka aurinko laskeekin joka ilta (tai näin Suomen talvessa alkuiltapäivästä :D) niin auringonlaskut sykähdyttää mua aina! Ne näyttää myös erilaisilta eri puolilla maailmaa. Niin ympäristö kuin muutkin asiat tuntuvat vaikuttavan paljon auringonlaskufiiliksiin. Vietnam ei ole koskaan ollut mulle mikään ykköskohde, mutta sait sen näyttävään varsin tunnelmalliselta ja kutsuvalta. Ehkä kuulen taas Aasian kutsun, jos onnistun pääsemään eroon pitkäksi venyneestä Etelä-Amerikan kuumeestani 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, helmikuu 4, 2017 at 15:11

      ooh, Etelä-Amerikan kuume, voin kuvitella… <3 Mutta Kaakkois-Aasian kohteista Thaimaa ja Vietnam on molemmat ihania tapoja tutustua sikäläiseen meininkiin. Vietnam oli kyllä upea!

  • Reply Kohteena maailma / Rami lauantai, helmikuu 4, 2017 at 23:45

    Mui Nen dyynit ja Mekong river oli just sitä Vietnamia, miksi sinne olen halunnut jo pidemmän aikaa! Saigon tietty ja Halong Bay kiinnostaa myöskin 🙂 Kivoja kuvia oli tässä IGTT:ssä, tykkäsin!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, helmikuu 5, 2017 at 00:43

      Kiitos paljon, Rami! 🙂 Vietnamista on toki helppo ottaa kivoja kuvia, niin paljon kuvauksellista tapahtuu ympärillä. Hauskaa jos oot tiennyt jo etukäteen Mui Nen dyyneistä, Mekong ja Saigon kun on muutenkin niin tunnettuja.

  • Reply Travelloverin Annika sunnuntai, helmikuu 5, 2017 at 13:09

    Nostatit kivasti matkakuumetta. Ajattelin kesällä kuljeskella pari – kolme viikkoa pitkin Vietnamia. Vielä ei ole mitään suunnitelmia, mutta Mekongille kyllä, ehkä Hoi Aniin ja Halong Baylle.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, helmikuu 5, 2017 at 19:40

      Kolme viikkoa Vietnamissa vierähtää varmasti ihan siivillä. Vietä tosiaan Mekongilla enemmän aikaa kun päiväretken verran, nähtävää riittää! 🙂

  • Reply Katriona keskiviikko, helmikuu 8, 2017 at 00:20

    Ihanaa, kun löysin tän sun blogin! Oon jo aivan koukussa ja odottelen uutta postausta mielenkiinnolla 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, helmikuu 8, 2017 at 13:27

      Voi että, kiitos tuhannesti! Lämmittää kovasti mieltä kuulla tällaista. Tarkoituksena on taas ihan piakkoin kirjoittaa, ihanaa kun seurailet. <3

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija perjantai, helmikuu 10, 2017 at 14:42

    Vietnam on sellainen maa, missä olisi mielenkiintoista päästä käymään 🙂 Halong Bay erityisesti on sellainen, minkä haluan joskus nähdä.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, helmikuu 10, 2017 at 15:38

      Halong Bay on mullakin listalla, ja aika moni muukin kohde pitkin pitkulaista maata. Kaksi viikkoa Etelä-Vietnamissa varmisti sen, että takaisin on päästävä. 🙂

    Leave a Reply