Saigon | joulukuu 2016
Vielä kolme viikkoa sitten en ollut koskaan käynyt aasialaisessa suurkaupungissa. Miljoonakaupungit ovat toki muuten tuttuja Euroopasta ja Australiasta, ja esimerkiksi vuosi sitten vietimme viikon Dubaissa. Se on eittämättä suurkaupunki, mutta se ei olisi mitenkään voinut valmistaa meitä siihen, mikä meitä odotti Saigonissa, joka onkin arabikaupunkia väkiluvultaan noin viisi kertaa suurempi.
Jo lentokoneesta käsin sai pientä osviittaa siitä, mitä tuleman piti. Toisin kuin vaikkapa kotoisella Helsinki-Vantaalla, jossa koneet laskeutuvat pöpelikköön keskelle ei mitään, Saigonissa Finski näytti landaavan suurin piirtein rakennusten päälle.
Painostava kuumuus, liikennekaaos, armoton tööttäily ja saasteinen ilma olivat ensimmäisiä asioita, jotka meitä odottivat koneen ulkopuolella Saigonissa. Kymmenen miljoonaa ihmistä, kuusi miljoonaa mopoa ja noin miljoona autoa, autoteillä viidakon lait. Kliiniseen ja järjestelmälliseen Dubaihin verrattuna Saigon tuntui alkuun aivan järjettömältä. Sekavuutta lisäsi tietenkin kova matkauupumus ja jet lag.
Mutta itku ei auttanut. Sekaan oli mentävä.
Ensin vaelsimme aivan lähellä hotelliamme ja yritimme etsiä vettä ja pankkiautomaattia. Suojateitä ei ollut tehty liikaa, eikä niillekään astuminen tuntunut turvalliselta.
Erään kahvilan edustalla valtava määrä paikallisia istui pienillä muovituoleilla juomassa kahvia jäillä. Sekunnin päästä huomasimme istuvamme itsekin samanlaisilla pikkutuoleilla. Eteemme kannettiin jotain lasissa, se oli kuulemma jääteetä, kertoivat pöydässämme istuvat miehet. Olimme kahvilan ainoat länsimaalaiset ja aivan tööt. Miten edes päädyimme tänne?
Kahvilasta poistuttuamme jouduimme taas kohtaamaan asioista pelottavimman – tien ylittämisen.
Saigonissa tien ylittämisen logiikka on periaatteessa yksinkertainen: astu rauhallisesti tielle ja kävele koko matka hitaasti tien toiselle puolelle, hätäiset liikkeet ovat vaarallisia. Skootterit ja autot eivät toki pysähdy, vaan kiertävät sinut. Ajatus tuntuu aluksi mielettömältä, mutta pian suomalaisiin liikennesääntöihinkin tottunut oppii luottamaan kaaokseen.
Katso täältä, miten tien ylittäminen tapahtuu käytännössä.
Liikennevaloja Saigonissa on hyvin vähän, eivätkä kaikki noudata niidenkään käskyjä. Mennään silloin, kun tuntuu sopivalta.
Päädyimme ensimmäisenä päivänä kävelemään Saigonin suurimpaan liikenneympyrään. Siellä meiltä karisi kaikki vähäinen siihen asti saatu rohkeus. Onneksi bongasin paikallisen mummelin, jonka vanaveteen lyöttäydyimme. Hän näytti meille rohkaisevasti kädellään, että nyt olisi aika mennä. Mummelin seurassa selvisimme hengissä, ja kiittelin häntä vuolaasti sen jälkeen.
Liikennekaaokselta pääsee hengähtämään keskustan Dong Khoi -kadulla, joka on kaupungin maineikkain katu. Siellä kävelykadulla on jopa tilaa dallailla, toisin kuin monilla muilla kaupungin kaduilla. Kadut ovat nimittäin saigonilaisten olohuone, jossa hengaillaan, syödään, nukutaan – you name it.
Dong Khoilla näkee myös rähjäisen Saigonin kauneimpia rakennuksia, jotka tuovat kulttuurishokin kourissa pyristelevälle turistille yllättävää turvaa. Jossain tuntuu olevan järkeä, kaikkialla ei vallitse kaaos.
Vaikka Saigonin keskustan nähtävyydet ovat periaatteessa käveltävissä, menee kartassa lyhyeltäkin näyttävässä matkassa yllättävän kauan, kun puikkelehtii liikenteen ja jalkakäytävien tungoksessa.
Pääsimme Dong Khoille valoisan aikaan, mutta jouduimme suunnistamaan takaisin hotellille pimeässä. Suuntavaistoni on kaupungeissa usein varsin hyvä, mutta Saigon päihitti minutkin. Tuntui kuin kaikki tiet olisivat olleet todellisuudessa juuri päinvastoin kuin ne olivat mielessäni. Matka hotellille kesti kauan, ja eksyimme varmaan kolme kertaa, vaikka meillä oli käytössä kännykän gps.
Hyvin nukkuneena kaaoksesta alkaa nauttia
Totesimme ensimmäisenä päivänä, että Saigon on vaikein paikka, mihin olemme koskaan tulleet. Se väsytti ja uuvutti meidät totaalisesti, missään ei tuntunut olevan järkeä.
Seuraavana päivänä otimme Saigonin haasteen vastaan uudestaan, tällä kertaa hyvin levänneinä.
Ja yhtäkkiä kaaos alkoi näyttää ymmärrettävämmältä. Skoottereita oli järjetön määrä, mutta ne todella aina väistivät, kun kadulle uskalsi astua. Saigonissa oli sittenkin tilaa meille.
Sitten aloimme löytää helmiä kaaoksesta. Yhdellä kadulla oli kaunis hindulainen temppeli.
Notre Damen kirkon edustalla kuvattiin ihastuttavaa hääparia. Morsiamen kauniin puvun helmat eivät heiluneet painavassa lämmössä, mutta kun sille antoi kädestä pitäen vauhtia, se näytti upealta.
Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluva Jade-keisarin pagodakin piiloutui miljoonakaupunkiin ihan tavalliselle kadulle.
Kun kävely kaiken keskellä alkoi taas väsyttää, apu oli aina lähellä: Saigonissa on hirveästi ilmastoituja keitaita, jossa kaaosta voi ihailla sen kaiken ulkopuolelta…
… tai yläpuolelta.
Varaudu siis kaaokseen, kun tulet Saigoniin. Kaupunki ei ota väsynyttä tulijaa avosylin vastaan, vaan näyttää keskisormea ja sanoo, että meitä ei kiinnosta viihdytkö.
Kun ensijärkytyksestä pääsee yli, tarjoaa Saigon kiehtovan kuvan modernista Vietnamista. Kommunismin keskus on pohjoisessa Hanoissa, joka on eteläistä siskoaan paljon perinteikkäämpi. Saigonissa kukoistaa kapitalistinen markkinatalous, eikä siellä pidetä kommunistisesta Ho Chi Minh City -nimestä.
Kuulemma edes Bangkok, Kuala Lumpur tai Tokio eivät ole yhtä kaoottisia kuin Saigon. Täältä puuttuu kaikki järjestelmällisyys, joka muissa Aasian suurkaupungeissa kuulemani mukaan on. Eräs suomalainen matkailija sanoi, että kaksi kertaa Saigonin kokoinen Tokio on hiljainen verrattuna Saigoniin.
Jos tahdot jotain aivan uutta ja unohtumatonta, mene Saigoniin. Dubai jätti jotenkin tunteettomaksi, Saigon on yhtä tunteiden vuoristorataa. Se ei ole yhdentekevä.
Seuraavassa kirjoituksessa käyn läpi Saigonin must-jutut, pysykäähän kuulolla!
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
10 Comments
Mulle tuli Marrakechissä aika samat fiilikset, mölyä, kaaosta ja jotenkin sekava kaupunki. Meidätkin auttoi tien yli yksi papparainen, joka viittoi kädellä autot pysähdyksiin 😀 Mielenkiinnolla seuraan sun Vietnam-juttuja, se on meinaan sellainen kohde, josta tiedän, ettei todellakaan mun juttu. Hong Kong oli ihan tarpeeksi kulttuurishokkia aasialaiseksi suurkaupungiksi!
Joo eiköhän paljon matkustavalle löydy aina jokin kohde, joka ei toivota tervetulleeksi mitenkään kovin lämpimästi. 😀 Marrakechissä olis kiva käydä, ja jännä olisi nähdä, mitä mieltä siitä olisin. Hauskaa, että luet juuri siitä mielenkiinnosta, ettei Vietnam olisi sun juttu! 😛 Hong Kongissa olis musta myös nasta käydä, ja mulle heräsi kiinnostus muihin Aasian suurkaupungeihin juuri Saigonissa. Muistelenkin kyllä lukeneeni, ettei Hong Kong ollut sun juttu.
Huh, juuri tuollaisia juttuja olen lukenut Vietnamin suurkaupungeista. Kaaosta löytyy myös muun muassa Pekingistä ja Marokon Casablancasta, jos joskus vielä kaipaat sykettä. 🙂 Marokossa pelkäsin henkeni puolesta tien ylittämistä. Meno oli kuin villissä lännessä ja punaisia päin ajettiin hävyttömästi. Taksissa ajattelin, että tappaisipa tuo taksikuski vain itsensä, eikä meitä kaikkia.
Jään seuraamaan. Parhaillaan mietimme, lennämmekö seuraavaksi Vietnamiin vai valitsemmeko jonkin hieman kesymmän määränpään. 🙂
Peking ja Casablanca kiinnostavat todellakin myös, eivät pelkästään kaaosmahdollisuutensa takia. 😉 Kyllä voin ihan suositella Vietnamia, se on hirveän monipuolinen matkailumaa. Esimerkiksi Dalat on ihastuttava eurooppalaistyylinen kaupunki, jossa asuu vain 700 000 asukasta. Lämpötila on parinkympin luokkaa ja ilma raikas, ihan erilainen kuin Saigonissa. Pysy tosiaan kuulolla, Dalatistakin tulee jossain vaiheessa juttua. 🙂
Olisin voinut meidän ensihetkiä Hanoissa kuvailla melkein samoin sanoin, vaikka Hanoi lopulta olikin melko rauhallinen, ja ainakin näiden kuvien perusteella päästiin siellä paljon helpommalla. Mutta tosiaan se kaaos toi mukanaan jonkun jännän lisän kaupungin tunnelmaan, eikä Hanoikaan varmaan tuntuisi samalta ilman sitä mieletöntä (ennakoivaa) tööttäilyä.
Mua kiinnostaisi kovasti käydä myös Hanoissa, just siksi että pääsisin vertailemaan vähän näitä kahta keskenään. Se on ehkä juuri tällaiseen hiljaisuuteen ja väkivähyyteen tottuneeseen suomalaiseen, johon vietnamilaisen kaupungin älämölö vaikuttaa sydänjuuria myöten. 😀
Kas, minusta Saigon oli yllättävän moderni aasialainen kaupunki. Pidin. Hyväkuntoiset kadut ja rakennukset, uudet taksit, ei tuktukeja missään. Olin varma, että ovat kiellettyjä siellä. Tästä on viitisen vuotta. Näkyykö siellä nyt mopotakseja?
Tietysti kaikki riippuu siitä mihin vertaa. Tulin Saigoniin bussilla Phnom Pehnistä, jossa taas oli varsinainen maailmanlopun meininki. Ei mitää sääntöjä missään. Tai näin sen tuolloin koin. Lambodzaan olin taas tullut Thaimaasta, johon olin autoillut Keski-Aasian läpi Suomesta.
Hong Kong on suosikkikaupunkini Aasiassa, mainio sekoitus brittiläisyyttä ja kiinalaisuutta. Siellä homma toimii, olen kokenut. Tokiossa taas oli tosi hiljaista ja rauhallista. Ei roskia missään. Mutta näkökulmakysymyksiä tietty ovat nämä…
Tietyssä mielessä Saigon oli munkin mielestä varsin modernin oloinen, varmasti modernein kaupunki koko maassa! Ja voin kyllä kuvitella, että Phnom Pehnin jälkeen se tuntui todella edistykselliseltä…
Tuktukeja ei siellä ollut, riksakuskeja näkyi vielä, mutta niiden kyytiin ei tullut nostua – sitä ei suositeltu. Jotkut miehet yrittivät tarjota mopokyytiä, mutta ne olivat aika harvassa. Hong Kongissa olisi kyllä mukava käydä, Tokioon on ehdottomasti päästävä.
Vaikka kyseessä vanha postaus, pakko kommentoida. Tykkään kuinka kuvailit Saigonia: ”Kaupunki ei ota väsynyttä tulijaa avosylin vastaan, vaan näyttää keskisormea ja sanoo, että meitä ei kiinnosta viihdytkö.”😂
Oletan että Saigonissa on melko samanlainen tunnelma kuin Bangkokissa. Itse nautin kaoottisista paikoista, ja Delhi on yksi suosikkipaikoistani.
Heh, kiitti! 😀 Mä en ole itse käynyt Bangkokissa tai Delhissä, veikkaan et Delhi on vielä ”pahempi” kuin Saigon, koska siellä liikenteen seassa on niitä lehmiä sun muita… 😛 Bangkokissa haluaisin kovasti käydä ja jotkut kyllä sanoo, että se ei ole ihan yhtä kaoottinen kuin Saigon. Liika kaoottisuus ei ole ehkä eniten mun makuun, mutta toisaalta on tosi siistiä jos pääsee niin päinvastaiseen ympäristöön kuin mihin ollaan täällä Suomessa totuttu.