Eurooppa Huippureissut

Vaihtarimuistoja – bucket listin toteuttamista ja hyvästejä

keskiviikko, marraskuu 23, 2016

Utrecht | kesäkuu 2012

Kesäkuu oli viimeinen kuukauteni opiskelijavaihdossa Hollannissa. Aiemmin olen kirjoittanut vaihtarimuistojani ensimmäisiltä päiviltä, helmikuulta, maaliskuulta, huhtikuulta ja toukokuulta.

Toukokuu päättyi Hollantia hellivään helleaaltoon, josta otimme kaiken irti asentamalla katollemme uima-altaan. Jouduimme lopulta purkamaan pikku keitaamme, mutta onneksii lämpö ei heti karannut Utrechtista. Kesäkuun ensimmäistä päivää pääsimme juhlimaan Uithofin kampuksella järjestettyissä kattobileissä.

kattobileet2

kattobileet3

Mielestäni vilkas, rientoja täynnä oleva opiskelijaelämä oli Hollanin parhaita puolia vaihtomaana. Kattobileet olivat jälleen yksi osoitus kaikista houkuttelevista ja mieleenpainuvista tapahtuista, joita opiskelijoille kaupungissa järjestettiin.

Kattobileitä seuranneena päivänä jouduimme jättämään jo ensimmäiset hyvästit, vaikka vaihtoa oli jäljellä vielä melkein kuukausi. Menetys oli kova, sillä pois oli lähtemässä yksi rakkaimmista ystävistäni, Las Senzan espanjalaisvahvistus N. Hän joutui lähtemään aiemmin, koska sa työharjoittelupaikan, joka ei joustanut aloituspäivässä.

N:n viimeisen päivän kunniaksi jatkoimme kattoteemalla ja söimme isolla porukalla lounasta paikallisen ostoskeskuksen kattoterassilta. Sieltä avautuivat ihanat näkymät rakkaan kaupunkimme yli.

DSCN1456

DSCN1462

Sieltä näkyi myös Utrechtin kummallinen ufotalo. Muistan, kuinka tammikuisena tutustumispäivänä meidän kaksi opastamme osoittelivat rakennuksen suuntaan ja sanoivat, että siellä oli lentävä lautanen. Minä luulin, että kyseessä oli vitsi ja vakuutin koko ryhmän siitä, että oppaamme puhuvat paskaa. Vasta kesäkuussa myönsin heille tappioni. Utrechtin lentävä lautanen oli totta.

DSCN1465

Lounaan jälkeen teimme jotain hyvin epätyypillistä ja menimme kunnon drinkkibaariin, jossa juomat maksoivat kymmenestä eurosta ylöspäin. Koko siihenastisen ajan juomatottumuksemme olivat olleet kolmen euron viinejä ja puolentoista euron oluita, mutta nyt olikin erikoistilanne. Ensimmäiset itkuiset jäähyväiset monien joukossa.

DSCN1482

Lopulta saatoimme rakkaan ystävämme Utrechtin juna-asemalle, jossa vetistelimme tovin ennen kuin juna vei hänet mukanaan. En ole nähnyt N:ää enää tuon sunnuntai-päivän jälkeen, mutta hän on yksi niistä harvoista, joiden kanssa pidän edelleen säännöllisesti yhteyttä.

Bucket listin vimmattu toteuttaminen alkaa

Ensimmäisen ystävän hyvästely sai meidät Utrechtiin jääneet terästäytymään: olimme kaikki lähdössä pois alle kuukauden päästä, emmekä olleet toteuttaneet läheskään kaikkia asioita, joita meidän oli tarkoitus tehdä. Listallamme oli esimerkiksi potkuveneilyä kanaaleilla sekä muissa Hollannin kaupungeissa käymistä. Olimme käyneet niin kotoisiksi Utrechtissa, että vierailu muualle Hollantiin oli jäänyt paitsioon muutamia Amsterdamin-reissuja lukuunottamatta.

Yksi vauhdikkaimmista jutuista bucket listillämme oli kuitenkin vierailu Eftelingiin. Se on satumainen huvipuisto, joka tietysti erityisesti lasten suosiossa. Me koimme kuitenkin olevamme tarpeeksi lapsenmielisiä Eftelingiin, joten eräänä kesäkuun päivänä lähdimme junalla kohti huvipuistoa.

Satumaailma imaisi mukaansa hetkessä.

DSCN1499

Kävimme tietysti isoimmissa vuoristoradoissa, jotka eivät kuitenkaan ole kovinkaan kummoisia mahanmuljauttelijoita.

DSCN1509

DSCN1510

DSCN1525

Erityisesti Eftelingissä vetoaa hienosti toteutettu ympäristö. Vierailijalla on koko ajan olo kuin olisi jossain Disneyn sadussa. DSCN1526

DSCN1539

Pankkiautomaatitkin on suunniteltu hauskasti kulta-arkun muotoiseen tönöön.

DSCN1552

DSCN1559

Parasta Eftelingissä on sen sokkeloinen satumetsä. Satumetsän toisessa päässä odottaa puhuva puu Sprookjesboom, joka on lasten suuri suosikki. Mekin parinkympin ylittäneet, mutta mieleltämme nuoremmat odotimme malttamattomina, minkä vihreän kulman takaa puu ilmestyisi. Mutta Sprookjesboomin luokse on pitkä matka, ja se lisää jännitystä.

Matkan varrella on monia tuttuja taloja tutuista saduista kuten Tähkäpäästä ja Hannusta ja Kertusta. Ja löytyipä matkan varrelta myös ihka oikea hääpari.

DSCN1574

DSCN1581

DSCN1604

Sitten, vihdoin! Todella pitkältä tuntuvan kävelyn jälkeen pääsimme Sprookjesboomin luokse, jonne oli nauliintunut lapsia kuuntelemaan puuvanhuksen höpinöitä. Äitini kertoi, että minäkin olen itse asiassa ollut Eftelingissä alle kouluikäisenä ja ihastellut puuta muiden lasten tavoin.

DSCN1610

Pian Eftelingin jälkeen toteutimme toisen kohdan bucket listiltämme ja lähdimme polkuveneilemään Utrechin kesäisille kanaaleille.

DSCN1623

Se on muuten paljon vaikeampaa kuin miltä näyttää! Mutta hetken haparoinnin jälkeen pystyimme nauttimaan Utrechtin keskustasta aivan uudesta näkökulmasta. Kanaalien varrella tuntui olevan paljon elämää.

DSCN1634

DSCN1638

DSCN1694

DSCN1697

Noin kesäkuun puolivälissä sää alkoi muuttua hollantilaisemmaksi: oli harmaata, koleaa ja sateita. Yhtenä tällaisena päivänä lähdin australialaisen T:n kanssa Rotterdamiin. En ollut käynyt missään muissa Hollannin kaupungeissa Utrechtia, Amsterdamia ja Kaatsheuvelia eli Eftelingiä lukuunottamatta.

Näky Rotterdamin modernissa satamakaupungissa ei oikein säväyttänyt minua.

IMG_4379

IMG_4390

IMG_4393

IMG_4395

Kiitin onneani, että olin mennyt vaihtoon nimenomaan Utrechtiin, joka oli mielestäni huomattavasti viihtyisämmän oloinen. Erityisesti näin harmaana pävänä Rotterdam oli hyvin luotaantyöntävä, joten päätimmekin T:n kanssa jatkaa heti matkaa Hollannin pääkaupunkiin Haagiin.

Rotterdamista Haagiin pääsi tavallisen junan lisäksi metrolinjaa pitkin, joten päätimme kokeilla sitä. Vaikka sää oli Haagissakin kurja, pidin siitä silti paljon enemmän kuin Rotterdamista. Keskustan arkkitehtuurissa toistui Utrechtista ja Amsterdamista tutut hollantilaiset kapeat talot, jotka ovat minusta aina yhtä viehättäviä.

IMG_4401

IMG_4402

IMG_4408

Kävimme myös kääntymässä Haagin kuuluisalla rannalla. Eihän se näyttänyt juuri miltään tällaisena päivänä.

IMG_4410

IMG_4413

IMG_4414

Kesäkuussa toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni uuden lävistyksen ottamisesta. Minullahan ei ollut silloin muuta kuin korvalävistykset, mutta olin kauan miettinyt kielilävistystä. Sitten keksin jostain, että kielilävistyksen sijaan otan nenäkorun. Joku saattaisi ottaa tatuoinnin muistoksi jostain tärkeästä, minulla on nenäkoruni.

nenakoru

Suurin piirtein samoihin aikoihin kun annoin lävistäjän puhkaista reiän nenänpieleeni, tajusin äkkiä, että aikani Hollannissa oli päättymässä. Sain kauhean itkukohtauksen eräänä tavallisena torstai-iltana, kun olimme taas menossa ulos. Olimme jälleen kerran aloitelleet Parnassoksessa, ja joskus oli tuntunut siltä, että iloiset illat jatkuisivat loputtomiin. Mutta silloin tajusin, että ne loppuisivat alle kahden viikon kuluessa. Se tuntui julmalta.

Ensimmäisen ratkeamisen jälkeen pystyin kuitenkin reipastumaan ja päätin edelleen käyttää kaikki jäljellä olevat päiväni viisaasti. Nyt ei ollut aikaa parkua baarin tanssilattialla!

Niinpä lähdimme yhtenä päivänä suomalaiskämppikseni ja ruotsalaisen luokkatoverini kanssa käymään Belgiassa Antwerpenissä. Aluksi meidän oli tarkoitus mennä Maastrichtiin, mutta kun tajusimme voivamme päästä samassa ajassa (kahdessa tunnissa) toiseen maahan, tuntui se ajatuksena houkuttelevammalta.

Antwerpen teki minuun vaikutuksen harmaalla eleganssillaan. Belgiassa ja Hollannissa on paljon samaa, mutta minusta Hollanti on kuitenkin aina ollut vähän kiinnostavampi. En tiedä, johtuuko vähempi kiinnostumiseni siitä, että liitän Brysseliin niin voimakkaasti tylsän EU-leiman. Ikään kuin se sama leima kattaisi koko maan. Täällä olen pohtinut enemmän ajatuksiani Belgiasta.

IMG_4474

IMG_4500

IMG_4503

IMG_4536

Viimeiset juhlat ja viimeinen yö Parnassoksessa

Pärjäsin aika hyvin ensimmäisen melt downini jälkeen. Olin reipas enkä enää itkenyt baarissa.

Sitten tuli viimeinen tiistai-ilta Poemassa. Parnassoksen keittiöön kokoontui ehkä suurempi ja kirjavampi joukko kuin koskaan aikaisemmin. Meillä oli piñata, meillä oli musiikkia, meillä oli hemmetin hauskaa.

IMG_4734

IMG_4713

IMG_4739

Enkä itkenyt edes Poemassa, vaikka tiesin sen olevan viimeinen kerta siinä saastaisessa yökerhossa, jossa olin viettänyt melkein jokaisen tiistai-iltani viimeisen viiden kuukauden ajan. Enkä itkenyt kuin toiveikkaita jälleennäkemisen kyyneleitä, kun hyvästelin Las Senzan bulgarialais- ja romanialaisvahvistuksen Z:n ja A:n. Lukuisat hyvästit olivat kai saaneet minut paljon valmiimmaksi lähtemisen suhteen.

Sitten, maanantaina 25.6.2012 eli lähtöäni edeltävänä iltana kyynelhanani aukesivat jälleen. Ja oh boy, niitä en meinannut saada kiinni.

Olimme viettämässä viimeistä iltaani Oudegrachtilla t’ Oude Pothuysissa, josta oli tullut minulle yksi lempparipaikoistani. Kun kuuntelin rauhallista jazzia ystävien ympäröimänä ja tiesin sen kaiken olevan historiaa seuraavana päivänä, en voinut kuin itkeä. Valehtelisin, jos sanoisin niiden olleen vain jotain yleviä kiitollisuuden kyyneleitä. Ehei, minä olin lohduttoman surullinen sinä iltana. Olin viihtynyt vaihdossa paremmin kuin hyvin. Olin viettänyt elämäni kevättä, joka loppuisi seuraavana päivänä.

Jossain vaiheessa kyllästyin itse omaan vetistelyyni. Keräsin pienen porukan, jonka kanssa meillä oli yksi päämäärä: valvoa koko yö. Missä? Parnassoksen keittiössä tietenkin.

Lentoni lähtisi aikaisin aamulla, joten miksi tuhlaisin viimeisen yöni Utrechtissa nukkumiseen? Yölliseen kukkumissessioon osallistuivat kaikki jäljellä olevat kämppikseni, australialainen T sekä ne kaksi hollantilaismiestä, jotka toimivat oppainamme ensimmäisenä tutustumispäivänä tammikuussa. Hassua, että sinä tammikuisena päivänä tutustuimme E:n kanssa ja siitä lähtien olimme aika lailla paita ja peppu. Toisesta oppaastamme oli myös kesäkuuhun mennessä tullut E:n poikaystävä. He asuvat vielä tänäkin päivänä Utrechtissa.

IMG_4772

IMG_4807

IMG_4806

IMG_4791

Aamun sarastaessa puolet vieraistani oli nukahtanut sohvalle. Minä katselin ikkunasta vielä viimeisen kerran keittiökello Domia.

IMG_4795

Kun saman päivän aikana pöllähdin Helsinkiin samaan asuntoon, josta olin tasan viisi kuukautta aiemmin lähtenyt, oli olo vähintäänkin hurja. Kesti lopulta ehkä jopa puoli vuotta, ennen kuin totuin tavalliseen arkeen Suomessa – niin paljon oli tapahtunut viiden kuukauden aikana.

Vuosi myöhemmin kävin ensimmäistä kertaa Utrechtissa vaihtoni jälkeen. Silloin totesin, että olin todella päässyt yli vaihdosta.

Ei haitannut, että ne mahtavat päivät olivat takana päin.

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Tiina torstai, tammikuu 11, 2018 at 22:25

    Huikea blogisarja, kiitos tästä 🙂 Sain paljon hyviä vinkkejä tulevaa vaihtoani ajatellen, vaikka Amsterdamiin haenkin. Voi vain toivoa, että saa asumiskumppaneikseen yhtä hyviä tyyppejä, kuin sulla ilmeisesti oli.

  • Vastaa käyttäjälle Tiina Cancel Reply