Eurooppa Huippureissut

Neris-joen polut ovat kätevä retkikohde Vilnasta

lauantai, heinäkuu 16, 2016

Dūkštos | heinäkuu 2016

Neris on yli 500 kilometriä pitkä joki, joka virtaa Liettuan ja Valko-Venäjän läpi. Liettuan puolella Neris-joen ympärille on perustettu luontoretkeilyyn tarkoitettu alue Neries regioninis parkas. Kyseessä ei siis ole kansallispuisto, mutta yhtä kaikki vierailun arvoinen kohde. Sieltä me aloitimme Liettuaan tutustumisen Baltian road tripillämme.

Neris-joen luontoon pääsee Dūkštos-nimisestä kylästä käsin. Kylä sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Vilnasta, eli se on kätevä kohde automatkaajalle.

Suosittelen aloittamaan tutkimusretken retkeilyalueen turisti-infosta, josta saa reittisuosituksia ja karttoja. Nettisivulla osoitteena lukee Vilniaus gatve 30, mutta se vie infopisteen takapuolelle, josta ei pääse sisään. Mutta navigaattoriin tuon osoitteen voi toki hyvin naputtaa.

Puiston nettisivuilta löytyy hyvät kuvaukset alueen eri pituisista luontopoluista. Me päätimme taivaltaa Nerikseen yhdistyvän Dūkšta-joen luontopolun, joka on viisi kilometriä pitkä. Odotettavissa oli kanjoneita, solisevia puroja sekä metsämaisemaa.

Ja tätä kaikkea kaunista me näimme:

DSC_0403

DSC_0411

DSC_0412

DSC_0415

DSC_0416

DSC_0421

DSC_0423

Yksi lempipaikoistani oli kukkien valloittama pieni polku aivan joen vieressä.

DSC_0425

DSC_0436

Metsäosuuden jälkeen pääsimme koko luontopolun hienoimmalle näköalapaikalle. Kuten puiston nettisivuillakin kehutaan, kanjoneita ei ole vain USA:ssa!

DSC_0443

DSC_0444

DSC_0448

DSC_0472

Näköalapaikan jälkeen reitti vei vielä mielettömän kauniin niittyalueen läpi.

DSC_0476

DSC_0505

DSC_0508

Olimme myytyjä. Liettua toivotti meidät tervetulleeksi mitä ihanimmalla tavalla. Sen jälkeen matkamme jatkui Vilnaan, jossa ihastuksemme sen kuin jatkui.

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle sunnuntai, heinäkuu 17, 2016 at 08:39

    Tuo näyttää juuri sellaiselta paikalta, jossa olisi kiva käydä sitten joskus, kun lähdetään koirien kanssa reissuun. Raikasta luontoa, eikä muita ihmisiä! 🙂 Vähän kuin Suomessa, muttei kuitenkaan.

    • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY sunnuntai, heinäkuu 17, 2016 at 10:57

      Kyllä vain, maasto on todella helppokulkuista ja silmiä hivelevää. 🙂 Ja luonto on todella aika samanlaista kuin Suomessakin, mutta jollain tavalla erilaista!

  • Reply Teija / Lähdetään taas sunnuntai, heinäkuu 17, 2016 at 22:47

    Täytyisikin tehdä roadtrip Baltiaan. Olisi aika helppoa, kun voisi lähteä reissuun omalla autolla ilman vuokra-autosäätöjä. Välimatkatkaan ei ole niin älyttömän suuria. Tuo näyttää kyllä tosi kauniilta!

    • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY maanantai, heinäkuu 18, 2016 at 12:10

      Suosittelen lämpimästi! Baltiassa on paljon nättejä kaupunkeja ja huikeita luontokohteita eivätkä välimatkat ole kovin suuria, jos reitin sunnittelee hyvin. Tiet ovat vaihtelevassa kunnossa, mutta yleensä ihan mainiossa kunnossa! Ja juu, tää oli ihanan helppo ja rento luontokohde, joss pärjää kevyemmälläkin varustuksella. 🙂

    Leave a Reply