these mothaf*ckin’ kids, on this mothaf*ckin’ plane

Aina aika-ajoin facebookissa kiertää videoita joissa lapsi kiukuttelee lentokoneessa ja sitten taivastellaan miten äiti ei tee mitään ja miten ne ei nyt voinu pysyä kotona kun ei kakara osaa edes käyttäytyä. Taas yks tollanen pentu joka ei osaa käyttäytyä yhtään, eihän se sen vika ole, vanhemmat vaan ei osaa kasvattaa yhtään. Tietoisku: Välillä näitä ipanoita vaan vituttaa ihan kaikki ja sillon ne huutaa, ihan sama kuinka hyvä kotikasvatus on. Nää lapsien ja vanhempien kritisoijat saa mut aina suuttumaan, varsinkin kun varsin usein sielä lennoilla enemmän ärsyttää se joku setäihminen matkalla pattayalle, joka on alottanu dokaamisen ja turvallisesti monta tuntia ennen kun lento on lähteny. Nytkin jouduttiin lennoilla odottaa ylimäärästä kun ensihoitajat ja vissiin poliisit oli vastassa sankaria joka oli nauttinu pari liikaa lennoilla. Ei mul silti tulis mieleenkään kuvata niitä ja jakaa naamakirjassa.

En usko että kukaan rakastaa lentomatkustamista lapsen kanssa. Se on oikeesti ihan perseestä. Välillä se on kuitenkin tehtävä ja sitten vaan sopii toivoa ettei päädy sen takia haukuttavaks facebookkiin kenenkään idiootin videolle.

Tää on meijän kolmas kerta Suomessa, eli takana on nyt 10 pitkää lentoa lapsen kanssa. Mitä vanhemmaks lapsi muuttuu, sitä hankalammaks mun kokemuksen mukaan lentäminen muuttuu. Ainakin näin pikkulapsivaiheessa

Oma paikka lapsella tekee kaikesta niin paljon helpompaa.

Kun lennettiin ekaa kertaa, oli ipana alle puolvuotias. Olin varustautunu vaikka miten lennoille ja stressasin sitä ihan älyttömästi, mutta loppujenlopuks lennot meni tosi hyvin ja ipana nukku suurinmanosan lennoista ja meijän vieressä istunu poika tunnusti että oli jännittäny aika paljon vauvan vieressä istumista, mutta että jos kaikki lapset on noin kilttejä, niin ehkä vois itekki harkita joskus lisääntymistä.  Tokalla kerralla lensin yksin, tyttö oli just oppinu kävelemään, mutta katteli yhtä ja samaa teletappijaksoa ipadiltaan ja nukku pitkiä unia. Taas meni hyvin ja taas tuli lentoemot erikseen kehumaan miten kiltti lapsi mulla on. Kuvittelin siis vähintäänkin, että tää äidin kultanuppu on yli-ihminen ja kokenut jetsetter jo alle vuoden ikäsenä jota ei haittaa olla sidottuna penkkiin 12 tuntia kerralla.

Nyt 1,5 vuotiaana tyttö ei pysy hetkeäkään paikallaan ja mikä mukavinta, uhma painaa päälle kovaa, joten helvetti saattaa olla irti vaan siitä että kusipäämutsi viipaloi banaanin vaikka ipana ois halunnu syödä sen kokonaisena. Tai kusipäämutsi kieltää työntämästä banaanisiivuja dvd-soittimeen tai sanoo ei oikeestaan ihan mihin tahansa

Oltiin päivää ennen lähtöä lääkärissä ja ipana veti ihan älyttömät pultit kun yritin pitää sylissä ettei ois juossu ympäri sitä odotushuonetta ja karannu vastaanottotiskin taakse. Semmonen selkä kaarella lattialla huutoraivokohtaus. Siinä on helppoa napata ipana kainaloon ja kävellä ulkopuolelle rauhottumaan, mutta koneessa ei pääse mihinkään vaikka kuinka haluis. Odotin lentoja siis aika kauhun sekasin tuntein. Qantas on onneks kiva yhtiö lentää lapsen kanssa ja koska koneessa oli tilaa, niin ipanalle riitti oma paikka eikä tarvinnu pitää sylissä kun nousut ja laskut. Myös henkilökunta toi mm. ylimääräsen sämpylän tytölle ja kyseli koko ajan tarviinko apua missään.

Finnair sitten taas, ainakin noilla Aasian lennoilla, on lähes poikkeuksetta aivan hanurista. Jos ne ei ois nopein tapa päästä Australiasta Helsinkiin, en ikinä lentäis niillä. Mut oli isketty keskipaikalle istumaan. Molemmilla puolilla istu joktut miesparat ja minä siinä keskellä sitten lapsi sylissä. Finnairin lennoilla on yks maksullinen koppapaikka, mutta koska varasin niin myöhään liput niin se oli toki menny. Pyysin, että jos saisin vaihettua käytäväpaikalle, mutta no can do, kun en ollu tehny maksullista paikkavarausta. Mainittakoon että koneessa oli tyhjiä käytäväpaikkoja. Mä en vaadi mitään eritysikohtelua vaan siks, että mulla on lapsi, mutta mä en usko että mun vieressä istuvilla miehilläkään oli mitenkään hirveen kiva lento kun vieressä istuu kiemurteleva taapero joka yrittää uittaa kättään niiden kahvikupissa. Paluumatkallekkin koppapaikka oli menny, mutta täytyy maksaa ylimäärästä että saa ees varmuudella ikkunapaikan tai käytäväpaikan ja saa sen 10cm lisätilaa ja vaan yks kahvikuppi on vaaravyöhykkeellä.

teletapit, kirja ja tutti. pyhä kolminaisuus.

Tokalla lennolla tyttö myös sai sen mun kauhulla odottavan raivokohtauksen. (tästäkin voi syyttää varmaan Finnairia ihan vaan siks että ne on niin paskoja :D) En oo ihan varma että heräskö painajaiseen vai iski paniikki kun oli vieras paikka, mutta sellasta itkua mihin ei auttanu haliminen, suklaarusinat, kirja tai teletapit. Tässä oli lentoemot just tekemässä juomatarjoilua käytävällä (ehkä ne nipisti ipanaa ja herätti, joten niiden vika koska eihän nyt mun tyttäreni suuttuis turhasta koksa on aiemminkin saanu kehuja) joten en päässy liikkumaan ja kumpikaan henkilökunnan jäsenistä, jotka siinä hyöri, ei huomioiunu mitenkään mua tai sitä hysteeristä lasta joka mulla oli sylissä. (vrt. Qantaas jossa lapsi sai samanmoisen kohtauksen ja sielä oli neljä henkilökunnan jäsentä varmistamassa voiko ne tehä asialle mitään. auttaa lasta tai äitiä jotenkin. Finnairin henkilökunta vältti vaan katsomasta meihin päin) Ehkä kolmen minuutin karjumisen jälkeen (oli muuten mun elämäni pisimmät kolme minuuttia ja edessä istuvien paheksuvat katseet ei mitenkään helpottanu asiaa) kaikki janoiset meijän penkkirivillä oli saanu konjakkinsa ja juomakärry siirty sen verran, että pääsin käytävälle kävelemään lapsen kanssa. Käytiin vessassa ihmettelemässä vesihanaa ja peilikuvaa johon tyttö sitten rauhottu ja nukahti takas mun syliin. Näyttäny varmaan tosi hyvältä , kun on menny vessaan hysteerisen lapsen kanssa ja tuun ulos muutamaa minuuttia myöhemmin nukkuvan lapsen kanssa. Loput 9h lennosta meni onneks hyvin ja kohtauksilta vältyttiin. Mä en saanu nukuttua yhtään, koska siinä keskipaikalla ei kauheesti rentouduta, mutta tyttö onneks nukku.

Kun on hereillä koko 8h lennon alkaa laskeutumisvaiheessa nukuttaa.

Sekalainen selviytymislista ja kootut vinkit

  • Varsinkin jos lennät yksin, niin pakkaa niin kevyesti kun voit. Kolme kassia, kiemurteleva taapero ja ahtaat käytävät ei oo hyvä combo. Mulla oli reppu ja käsilaukku ja se oli jo vähän hankalaa, mutta ainakin oli kädet vapaana. Meillä ei oo rintareppu koskaan ollu hirveesti käytössä, joten tyttöä on turha yrittää tunkea siihen.
  • Mulla on pakattu erikseen lentokassi jonka nappaan jalkoihin lennon ajaks, sinne menee pari vaippaa ja kosteuspyyhkeet (nää vielä omaan kangaskassiinsa joka oli helppo napata mukaan kun piti vaihtaa vaippa) muutama tutti, naposteltavaa itselle ja taaperolle, vesipullot ipadit, pari lelua jne
  • Mä kävin ennen lentoja ostamassa pari uutta  halpislelua, värityskirjan jne jotka tyttö sai ekaa kertaa ihmeteltäväkseen vasta koneessa. Jakso viihdyttää ainakin hetken.

Meijän ”puuhapussi” lennolle. Värityskirja, liituja, auto ja poni molemmat halpakaupasta, toi hiusharja oli hitti. Happy Mealista barbie lelu. Lisäks oli kuvakirja. Haluisin löytää sellasen pienikokosen piirrustustaulujutun jonka voi pyyhkiä puhtaaks.

    • Toinen aina varma, on vanha lompakko jonka täyttää turhilla korteilla ja jollain random asioilla, meillä ainakin lompakon tyhjentäminen on aina yhtä mielenkiintosta. Samoin kuplamuovia pala, aina varma hitti.
    • Tätä en oo kokeillu, luin vasta muutama päivä sitten facebookista, mutta aion kokeilla kotimatkalla: tyhjä pilleridosetti ja sinne rusinoita yms pieni naposteltavia.
    • Jos lapset kattoo telkkaria, niin ipadiin tai puhelimeen muutama lastenohjelma joita voi kattoa offline tilassa. Meillä tytöllä on kyllä oma tabletti (oli halvempi kun kannettava dvd-soitin ja me ajetaan muutama 6+h automatkaa kuukaudessa, joten tulee tarpeeseen) mutta katteli niitä teletappejaan mun puhelimesta, sopi paremmin omaan käteen. Mä oon normaalisti aika tarkka ruutuajoista, mutta koneessa en alkanu sitä rajottamaan.
    • Pienillä pään aukile pitäis jotenkin suojata korvia ja tasata painetta, mutta pullo /tissi nousuissa ja laskuissa ei oo pahitteeks. Mä annoin nyt viimesellä matkalla pullon molempiin nousuihin, mutta laskut nukku molemmat, joten tutti sai riittää. Ei tuntunu haittaavaan.
    • Panadol on hyvä olla jossain käsien ulottuvilla. Samoin apteekista puuduttavat korvatipat (Ausseissa piti pyytää tippoja kipeisiin korviin, muuten myytiin ei oota, tälleen vinkkinä) ihan varmuuden vuoks.
    • Mun periaate on se, lennoilla kaikki on sallittua. Lahjonta on jees ja kaikki ne säännöt ja rajotukset mitä on kotona unohdetaan johonkin pisteeseen. Tuttia voi siis syödä niin paljon kun haluaa, teletappeja saa kattoa kolme tuntia putkeen ja suklaarusinoita äkkiä suuhun jos näyttää siltä että peli on muuten menetetty.
    • Luin jostain pari päivää ennen lentoa, että ei kannata antaa lapsen kävellä koneessa. Meillä tää toimi äärettömän hyvin, ehkä siks että tyttö joutuu istumaan autossa aika paljon ja se lentokoneen tuoli muistutti turvaistuinta. Kannoin tytön koneeseen, laitoin vöihin ja kun käytiin vessassa niin kannoin sinnekkin ja laitoin taas takas vöihin. Näin ei tullu mieleenkään ipanalle että käytäville ois voinu mennä juoksemaan ja paikalla istuminen ei ollu ehkä niin vaikeeta.
    • Ota ehdottomasti lennoille mukaan ainakin vaihtopaita myös itelles. Ipana oksens ihan ekoilla lennoilla koskaan mun paidalle ennenkun eka lento oli ilmassa. Haisin seuraavat 28 tuntia happamallle maidolle.
    • Yritä olla stressaamatta. Tää on periaate jota sovellan koko vanhemmuudessa, kun äiti ei stressaa on lapsikin rauhallinen. Jos se lapsi itsee niin sitten se itkee, se että mietit että mitähän muut musta nyt ajattelee, ei paranna asiaa mitenkään. Tää on aina helpommin sanottu kun tehty. Mulla on taskussa aina muutama ylimääränen pari korvatulppia jotka oisin voinu antaa vierustovereille, mikäli neiti ois ollu ihan superkiukkunen.

Bonusvinkkinä: Singaporen kenttä oli ihan huippu lapsen kanssa! Kuuden tunnin vaihto meni ilman mitään ongelmaa tai pitkästymistä. Iso suositus!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply Anni torstai, maaliskuu 22, 2018 at 10:36

    Moikka Meri,
    Kysyitkö koneessa emoilta, saatko vaihtaa tyhjälle käytäväpaikalle? Helsingin päässä sut olisi varmasti laitettu (jo chekkauksessa) käytäväpaikalle veloituksetta, ulkoasemilla ikävä kyllä ei aina toimita samoin ja siihen on vaikea puuttua. Jos sen koppapaikan haluaa, niin paikka on ostettava reilusti etukäteen, koska niitä ei montaa ole per kone, jolloin nopeet syövät hitaat. Valitettavasti. Oli pakko finnairilaisena tulla hieman puolustelemaan, kun käytit aika kovia sanoja postauksessa, vaikka toisaalta ymmärrän ehdottomasti sun harmistuksen?
    Kiitos ihanasta blogista, olen lukenut since day one ❤

    • Reply Meri torstai, maaliskuu 22, 2018 at 10:48

      Kävin tiskillä kysymässä ennenku boarding alko, et onko tilaa, ei kuulema ollu.. Ne tyhjät paikat huomasin vasta ku oltiin jo ilmassa, niin en viittiny alkaa enää siirtyy kaikkien kamojen kanssa.. ? Mut on joka kerta ku finnairilla oon lentäny laitettu siihen keskipaikalle, en oikein tiedä miks ? mut nyt varaan sen comfort luokan jos ne huolii lapsia sinne, niin ei tarvi valittaa..

      Noilla aasian lennoilla on yleisesti ainakin aussimammojen keskuudessa tosi huono maine (meillä on reilun 300 hengen fb-ryhmä jossa juttua finnairista aina riittää..) ja tosi moni lisää sen puol vuorokautta matkustusaikaan ihan vaan ettei Finnairilla tarvii lentää, mikä on sääli kun ois kiva olla ylpeä kotimaisesta lentoyhtiöstä. Euroopanlennoilla tilanne vissiin eri!

      Ja siis sanottakoon, että tossa vaiheessa on aina niin väsyny ja stressaantunu niin kaikki tuntuu ylivoimaselta. Helppoa aina syyttää muita ;D

      • Reply Henna torstai, maaliskuu 22, 2018 at 20:45

        Musta tuntuu et ne iskee yksin matkustavat ihan mihin vaan missä on tyhjää, matkusti lapsen kanssa tai ei :D meille tehtiin niin että jouduttiin vielä eri penkkiriveille. Ite olin edessä yksin ja mies ja lapsi oli laitettu neljä riviä taaemmaks kahdestaan. Siinä vasta sit oli mukavaa kun tyttö ravas meidän väliä.. yritä siinä lapselle selittää että toisen vanhemman luo ei saa mennä pitkän lennon aikana..

        • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 07:40

          Apua! sitä ajattelee et ois jotenkin helpompi matka kun lentää kaksisteen, mutta tossa tapauksessa kyllä ei! :D Mun kaverilla oli FInnair joskus laittanu hänet ja kolmivuotiaan eri puolelle konetta :D Ne sit aika nopeesti kyllä korjas tän virheensä ku kaveri ilmotti että pitäkää kivaa sen huutavan lapsen kanssa, että hänkin voikin kattoa pari leffaa ja juoda viiniä :D

  • Reply Laura torstai, maaliskuu 22, 2018 at 10:47

    Tigerissa myydään sellasia kirkkaita tauluja joihin tulee valot! En muista tuliko siihen pari tussia mukana vai pitikö ostaa erikseen. Sitä ei tosin pysty pyyhkimään silleen vivusta vaan täytyy kostealla pyyhkiä, mut voisin kuvitella et yhdellä kosteuspyyhkeellä pärjää aika pitkän aikaa. Meidän on ostettu jo syksyllä, mutta varmaan netistäkin näkee saatavuuksia. :)

    • Reply Meri torstai, maaliskuu 22, 2018 at 10:50

      KUULOSTAA IHAN TÄYDELLISELTÄ! mä mietinkin että täytyy palulentojen lelut hakea Tigerista, toivottavasti niitä olis sielä vielä :)

  • Reply Laura torstai, maaliskuu 22, 2018 at 12:47

    Tää oli hyvä postaus! Me lennettii elokuussa rodokselle ja takas kolmen lapsen kanssa. Aikuisia oli neljä, joten vanhin lapsi oli mummin ja siskon kanssa ja me miehen kanssa oltiin 1,5v ja 2,5v kanssa yhdellä rivillä. Ne lennot oli aivan saatanasta. Meidän 2,5v pisti ihan parastaan, huusi, karjui, rimpuili, hakkasi, potki edessä olevan istuinta. Tehtiin ihan kaikkemme ja pidettiin häntä aloillaan ja keksittiin kaikki viihdyke, mutta suurin osa lennoista oli tota. Ja oi että niitä katseilta, ja voikun olisi jäänyt vain katseiksi, mutta saatiin ihan sanallisia valituksia ? no, päätettiin että lennetään seuraavan kerran vasta kun lapset on jotain +10v. ???

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 07:45

      APUA! Toi on mun pahin pelko! Meille ei onneks kukaan ehtiny alkaa valittaa ääneen, oisin varmaan pimahtanu ja tuupannu lapsen niiden syliin, että voivat rauhotella kun osaavat kerran paremmin :D

      ymmärrän hyvin ton päätöksen :D

  • Reply lena torstai, maaliskuu 22, 2018 at 13:57

    Voin samaistua niin tähän, jos nyt ei olis ”aivan pakko” niin ei mekään näin paljon lennettäisi. Me ollaan reissattu reippaasti Euroopassa, ja nostan kyllä hattua noiden pitkien lentojen osalta. Pisin lento on meillä ollut vaan Milanosta Helsinkiin ja lapsi nukkui sen koko kolme tuntia. Yksin kun lentää niin stressilevelit on ihan eri maailmasta, ja se kaksikin tuntia tuntuu kymmeneltä :D Tulin nyt yksin lapsen kanssa Bilbaoon, laskeuduttua ojensin hänet isänsä syliin ja ajettiin myöhäiselle lounaalle ja tilasin suoraan viinin sen jälkeen. Tää 1,5v on ihan kamala ikä tässä suhteessa, että koko ajan saa olla viihdyttämässä… pitää varmaan iPadiin alkaa lataamaan jotain ohjelmia. Vähäisellä häiriöllä täällä on selvitty, mutta aina tuntuu itselle että olis rankempikin urheilusuoritus takana kun yrittää saada tuota liikkujaa viihtymään sillä yhdellä penkillä. Huh. Tsempit paluulennolle! :)

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 07:43

      JUu kuulostaa tutulta, me kun tultiin viimeks takas niin annoin tytön isälleen Sydneyn lentokentällä ja sanoin että tää on sun vastuulla nyt pari päivää :D Onneks pienille lapsille on tosi kivoja appseja, meijän suosikki on Balloon pop! Mä tykkään kans pelata sitä :D

  • Reply Ella torstai, maaliskuu 22, 2018 at 17:53

    Eihän finnair lennä Australiaan? Vaihdatko singaporessa sitten?

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 07:41

      Joo Singaporessa vaihto ja sieltä Qantasin koneella :)

  • Reply Kirsi torstai, maaliskuu 22, 2018 at 19:38

    Moi Meri!

    Clas Ohlsonilla on myynnissä pyyhittäviä pieniä valkotauluja, settiin kuuluu myös tussi. Ja Suomalaisessa Kirjakaupassa on ”Oppi ja Ilo”-merkkisiä puuhapakkoja/kortteja, joissa on tehtäviä, kuvia yms. PLUS se poispyyhittävä tussi, jolla voi piirtää ja kirjoittaa niihin kortteihin! Niitä on kaiken ikäisille junioireille! Muistaakseni 2-10 vuotiaille jopa. Kummitytöt tykkäsivät kovasti. Tsemppiä :)

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 07:41

      kiitos vinkistä! En ois ees tajunnu kattoa Clasulta. Täytyy ehdottomasti käydä kattomassa myös suomalainen! Joku tollanen vois kiinnostaakiin tyttöä :)

  • Reply destinationloma torstai, maaliskuu 22, 2018 at 21:42

    Tämä oli ihan huippukirjoitus, vaikka tunnen tuskasi. Lohdutuksena voin sanoa, että lapsen vanhetessa se lentomatkustus helpottuu. 1-2 v on kaikista vaikein aika reissata, kun vauhtia riittää, mutta aivoja ei pätkääkään. Pikkuvauva-ajat oli ihan superhelppoja lentomatkan kannalta. Itse ollaan aina ostettu ylimääräinen paikka alle 2-vuotiaalle oman järjen säilyttämiseksi. Tsemppiä lennoille ja hatunnosto, kun yksin matkustat noin pitkän reissun! Ja tosiaan, kaikki kasvatusoppaat voi unohtaa lentomatkojen ajaksi. Uhkailu, kiristys, lahjonta. Niillä mennään ?

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 07:27

      Täydellinen kuvaus meijän neidistä toi vauhtia riittää, mutta aivoja ei pätkääkään :D Meil ois tullu niin kalliiks se oma paikka, että sen takia ei otettu. Nyt kyllä mietin että jos tullaan kesällä taas, niin pakko ehkä ostaa se paikkalippu :( Mä en malta odottaa, että kiristys alkaa tehoomaan tohon meijän ipanaan :D Alkaa lennotkin helpottumaan! :D

  • Reply Hanna perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 15:37

    https://www.adlibris.com/fi/kirja/water-wow—fairy-tale-9781223081304
    Suosittelen tälläistä vesivärityskirjaa, ei sotke!

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 20:30

      Näyttää kätevältä! Kiitos vinkistä ?

  • Reply Maria perjantai, maaliskuu 23, 2018 at 16:19

    Pakko sanoa että sun postauksen perusteella sulla on järkevät suunnitelmat miten hillitä sitä lapsen huutamista ja raivoa ja ainaki yrität! Tosi se on että ei oo kiva kuunella tyyliin 2h lennolla lapsen huutamista ja itkua, mutta en jaksa välittää jos vanhemmat yrittää jotakin asialle tehdä.. Ja pikkusista ei tiedä kans onko niillä esim korvatulehdus mikä on muuten ihan pirun kivulias (surffaan ni itellä ollu monesti aikuisena).. Mutta ei Jeesus sitte nää isit ja äidit jotka ei tee yhtään mitään millekkään jatkaa vaan lehden lukemista tai leffan kattomista :D Airasian lennoilla oon muuten törmänny monesti tohon että lapsi ja aikuinen eri riveillä. Ja sit aasialaiset on jotenki tosi vastahakoisia vaihtaan paikkaa?? Ite oon 3 kertaa tarjoutunut vaihtaan oman paikan että perhe pääsee vierekkäin.

  • Reply Milla sunnuntai, maaliskuu 25, 2018 at 08:36

    Hyviä vinkkejä, kiitos ???
    Samat kokemukset mulla Finnairista kun sulla!
    Kun sitten taas esim. Asian Airlines oli ihan huippu, lentoemäntä tuli nappaamaan meidän puolviotiaan ja lähti viihdyttämään sitä koneen perälle. Joskus viiden minuutin päästä alettiin miettimään, että minnekköhän se meidän lapsen vei ? Mutta vauva tuli hetken päästä tyytyväisenä takasin, oli vaan ollu pikku kierroksella ?
    Parin viikon päästä olis lento Finnairilla Japaniin lasten kanssa, saa nähdä millanen fiasko siitä tulee ??
    Ihanaa Meri kun oot päivittänyt taas blogia ?✌?

    • Reply Meri keskiviikko, maaliskuu 28, 2018 at 13:32

      Meillä sama Qatarilla, lentoemot tuli vuorotellen kysymään saako ne pitää vauvaa ja sit jossain vaiheessa sitä alko aina miettimään että missäköhän se mun lapsi menee. Tsemppiä lentoihin! Tuu kertomaan kauhutarinoita!

  • Reply Nuutsa sunnuntai, maaliskuu 25, 2018 at 13:15

    Muumikaupasta lentokentältä voi ostaa sellaisen pienen magneettipiirustustaulun, johon voi piirtää ja sit sillä vivuilla pyyhitään pois. Se taitaa olla jopa ihan värillinen.

    • Reply Meri keskiviikko, maaliskuu 28, 2018 at 13:31

      Ooh kuulostaa hyvältä! Ja plussaa muumikaupasta! :D

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post