Suomen suurin matkablogiyhteisö

San Anton Gardens Maltalla – Pala vihreää

Toisinaan kuulee ihmisten puhuvan siitä, miten kivinen saari Malta on ja kuinka täältä ei löydy luontoa ollenkaan. Kyllähän tuossa toki on jonkin verran totuutta. Maltan luonto on jokseenkin karua mutta toki niitä vehreämpiä paikkojakin on olemassa, kunhan vain osaa etsiä oikeasta paikasta. Toki, jos pyörii ainoastaan Valletta-Sliema-St.Julians akselilla, niin se vihreys on vähissä.

Itse bongasin oikeastaan Instagramin kautta San Anton Gardens nimisen puiston, joka sijaitsee Attardin alueella. En ollut aikaisemmin siellä koskaan käynyt, joten päätin lähteä tutustumaan tähän tarkemmin. Yllätyin positiivisesti huomatessani, ettei kyseessä ollut mikään kovin pieni puisto. Oikeastaan kyseessä on ehkä enemmän puutarha, sillä siellä on todella paljon erilaisia istutuksia aina kukista ja kasveista sitruuna- ja appelsiinipuihin. Tämä ihastuttava puutarha on ollut avoin yleisölle jo vuodesta 1882 lähtien. Sen loi Grand Master Antoine de Paule oman kesäasuntonsa eli San Anton Palacen yhteyteen, joka tänä päivänä on Maltan presidentin asuinpaikka.

Puutarhasta löytyy paljon suihkulähteitä, erilaisia patsaita, vanhoja puita paksuine runkoineen sekä lampia. Ja löytyypä puutarhasta myös vapaana juoksentelevia kanoja, riikinkukkoja, ankkoja sekä joutsenia. Yhdellä lammella voi päästä myös ihastelemaan kilpikonnia ja ehdinpä myös nähdä pari kissaa. Polkujen varrella on mukavasti penkkejä, joihon voi istua ihastelemaan vihreyttä ja nauttia vaikka pienestä piknikistä samalla.

San Anton Gardens on ehdottomasti paikka, jossa kannattaa vierailla. Täällä jotenkin mieli lepää ja on kiva seurata lintujen ja muiden otuksien elämää sekä kuunnella suihkulähteiden pulputusta. Etenkin kun itse asun pääkadun varrella, jossa päivisin riittää hälinää, oli ihana päästä tänne rauhoittumaan. Puutarha on muurien ympäröimä, joten sinne ei liikenteen melu helposti kuulu mikä tekee siitä mukavan hiljaisen paikan. Näin helmikuun aurinkoisena päivänä reissu oli todella vierailemisen arvoinen, mutta haluan ehdottomasti mennä sinne uudestaan myöhemmin keväällä, kun kukkaloisto on parhaimmillaan.

Miltä tuntuu paluu Maltalle?

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt aikaa. Myös maisemat ovat ehtineet vaihtua loppusyksyn kylmästä Suomesta aurinkoiseen Maltaan. Itselle hyvinkin tuttu paikka, sillä tulihan täällä sentään aikaisemmin asuttua parin vuoden ajan ennen kuin reissukärpänen pääsi puraisemaan kunnolla.

Ajatus paluusta takaisin muodostui jo viime keväänä kun olin vielä Espanjassa. Espanja ei oikein alkanut tuntua sellaiselta, mihin voisin jäädä pidemmäksi aikaa. Tähän tosin saattoi vaikuttaa se, että lähdin sinne ylipäätään ajatuksella, että katsotaan nyt talven yli ja mietitään sitten. Johan se koronatilannekin varmaan helpottaa kevääseen 2021 mennessä ja pääsee miettimään tarkemmin minne haluaa mennä. No eihän se oikeastaan helpottanut sillä tavalla kuin olin toivonut. Tämä viimeisin parin vuoden haastava tilanne on tehnyt itselle ainakin sen, ettei oikein tiedä missä haluaisi olla. Ja jos johonkin haluaisi mennä, niin sinne ei ole rajoituksien takia päässyt. Tämä vuosi näyttää hieman lupaavammalta, sillä myös Aasian puolella alkaa maat avata rajojaan ja sallimaan turistit takaisin. Ehkä se oma suunta taas tästä selkeytyy.

Maltalle oli toisaalta helppo palata, kun täällä on aikaisemmin ollut. Kahden vuoden aikana onnistuin luomaan tästä paikasta itselleni toisen kodin. Hassuin sattuma tässä paluussa on ollut se, että sain vanhan asuntoni takaisin. Satuin nimittäin olemaan vanhaan vuokranantajaani jo viime kesänä yhteyksissä, kun olisin mieluummin majaillut kämpässä hotellin sijaan. Samalla tuli puheeksi mahdollinen paluu takaisin, vaikka ajankohdasta en vielä osannut tuolloin sanoa varmuutta. Asunto itsessään oli pysynyt melko samana, joitakin asioita oli paranneltu. Sain myös huomata, että pari suomalaista kirjaa oli edelleen olohuoneen hyllyssä, samoin Goalta aikoinaan tuomani pieni norsu. Uudesta jääkaapista löysin myös samat vanhat Goalta tuomani magneetit. Näiden pienien juttujen ansiosta paluu tänne tuntui hyvällä tavalla oudolta, vähän kuin olisin palannut takaisin kotiin enkä olisi koskaan lähtenyt pois. Ja silti olin ollut kaksi vuotta poissa.

BacktoMalta

Talvi on täällä ollut ajoittain kylmäkin. Sateita on tänä talvena ollut enemmän ja tammikuun puolivälissä yön lämpötilat painuivat +5 asteen tuntumaan. Tammikuu on toki tunnetusti täällä sitä kylmintä aikaa. Mutta jopa paikallisilta olen kuullut, että sateita on ollut nyt huomattavasti enemmän kuin aiempina talvina. Aurinkoisesta säästään huolimatta tämä helmikuu ei silti kovin lämmitä, paitsi keskipäivällä. Ensi kuussa toivottavasti pääsee nauttimaan jo vähän enemmän lämmöstä, kun aletaan vielä enemmän kääntyä kohti kevättä.

Kaiken kaikkiaan paluu on tuntunut hyvältä. Vaikka pari kaveria täältä onkin pitänyt hulluna ajatuksena tulla takaisin. Mielipiteitä toki tästä pienestä saaresta löytyy joka lähtöön. Niistä hyvistä ja huonoista puolista voisinkin kertoa toisella kertaa! 🙂

Tällä hetkellä kuitenkin olen tyytyväinen päätökseeni, joten nähtäväksi jää kuinka pitkään täällä viihdyn tällä kertaa. Ja ainahan täältäkin käsin pääsee vaihtamaan maisemaa, jos siltä tuntuu.

 

Luontopolkuja Joensuun lähellä

Suurimman osan lenkkeilystä olen tehnyt ihan tuossa meidän mökkitiellä ja lähistöllä olevalla toisella hiekkatiellä. Joskus kuitenkin kaipaa vähän maiseman vaihdosta ja sellaista reittiä, jossa pääsee ihan ympäri, ettei tarvitse aina kävellä samaa tietä takaisin. Siksipä päätinkin katsoa millaisia reittejä tästä Joensuun ympäriltä löytyy. Mielellään joku kiva luontopolku.

Jo viime kesänä löysin ensimmäistä kertaa Höytiäisen Suiston lintutornin ja sen ympärillä kulkevan luontopolun. Itse reitti on noin 2,5km pitkä ja suurimman osan matkasta kuljetaan pitkospuita pitkin. Koivumetsän jälkeen pääsee ihastelemaan Pyhäselän rantaa, jonka varrelta löytyy myös 7 metriä korkea lintutorni. Vankasta tornista voi ihastella järvelle avautuvia maisemia sekä bongailla erilaisia lintuja. Ja kesäisin matkan varrella voi myös nähdä läheisen maatilan lehmiä. Itse niitä en tosin tällä kertaa onnistunut enää näkemään, sillä taisin olla liian myöhään syksystä liikkeellä.

Vaikka ei lintubongari olisikaan, niin Höytiäisen Suisto on ihan mielettömän ihanaa aluetta lähteä ihan vaan lenkkeilemään. Samalla reissulla voi myös törmätä palaseen sotahistoriaa, sillä sieltä löytyy Joensuun bunkkerimuseo sekä kivinen rivistö panssariesteenä.

Höytiäisen Suisto sijaitsee noin 5 kilometrin päässä Joensuun keskustasta, Noljakan liepeillä. Lähelle luontopolkua voi tulla keskustasta bussilla (2 ja 3) tai autolla, sillä paikan päällä on myös pieni parkkialue. Noljakantien ja Nuottaniementien risteyksestä lähtien löytyy opasteet perille.

Toisena kohteena bongasin tänä syksynä Utran saaret, joka sijaitsee noin 6 kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Täällä pääsee nauttimaan koivikkoisesta luonnosta ja Pielisjoen maisemista. Itse Utransaareen pääsee muutaman pienemmän saaren kautta siltoja pitkin. Saari on noin kilometrin mittainen ja sisältää useita polkuja sekä kolme avoimessa käytössä olevaa nuotiopaikkaa.

Utran saaret sijaitsee Joensuun Rantakylässä. Tieltä 6 pääsee paikan päällä helposti kun seuraa Rantakylän tienviittoja ja sen jälkeen Utran opasteita. Alueella on pieni parkkipaikka, johon voi auton jättää.

Kolmantena ja varmasti myöskin tunnetuimpana on Kolin kansallispuisto. Ei nyt ihan se kovin lähellä sijaitseva paikka, mutta ainakin autolla suhteellisen helposti saavutettavissa Joensuusta. Noin 63 kilometrin päässä sijaitseva Koli onkin oiva kohde päiväretkelle. Tarjolla on 80 kilometriä erilaisia polkuja. Kaikki polut on suunniteltu niin, että voit valita ne sen mukaan paljonko aikaa haluat käyttää ja kuinka helpon tai vaikean reitin haluat kulkea. Eli kaikille löytyy varmasti se mieleinen reitti.

Me jätimme auton parkkiin tällä kertaa Ylä-Kolin puolelle, lähelle Ukko-Kolia. Sieltä pääsi näppärästi hissillä ylös, josta löytyi Kolin Luontokeskus ja Koli Shop Retkitupa -myymälä.

Kannattaa pitää mielessä, että kalliot saattavat olla liukkaita eikä erillisiä katselutasanteita tai kaiteita ole. Polkuja kulkiessa on myös hyvä katsoa mihin astuu, sillä osalla reiteistä on paljon puun juuria tai muita esteitä.

Maisemat Kolilta ovat kyllä todella hulppeat Pielisen yli. Erilaisia kalliotasanteita löytyy useita, joista pääsee ihailemaan järvimaisemia. Suomen luonto on kyllä ihan mahtava!

Jatkettiin vielä ajelua ympäriinsä Kolin alueella ja käväistään kahvilla Kolin Satamaravintolassa. Oikein mukava paikka järven rannalla. Löytyi ihan kahvipullasta vähän tuhdimpaan lounaaseen saakka vaihtoehtoja.

Jo viime kesänä mietin, että vaikka täällä meidänkin mökillä on tullut ihan pienestä saakka vietettyä aikaa joka kesä, niin kummasti löytyy sellaisia paikkoja missä en ole aiemmin käynyt. Ja siis jostain syystä en ollut edes Kolilla käynyt aikaisemmin. Kaverin kanssa kerran pyörähdettiin siinä parkkipaikalla mutta sateisen sään vuoksi ei lähdetty sen pidemmälle kävelemään.

Jos joku tietää myös muita luontopolkuja tai vastaavia Joensuun lähistöllä, niin saa heittää vinkkejä.

Kuulumisia Suomesta

No niin, tässäpä sitten vierähti muutama kuukausi taukoa blogista. Samalla maisematkin ovat vaihtuneet Espanjan auringosta hieman toisenlaisiin tunnelmiin. Kesäkuussa Espanjasta lähdön jälkeen vietin pari viikkoa Maltalla, josta tulin Suomeen heinäkuun alussa. Oli mukava käydä tuolla pienellä saarella 1,5 vuoden jälkeen uudestaan. Nyt on Suomessa jo ruskan aikaa ilmassa selkeästi ja syksy todella saapunut. Tällä hetkellä majailen meidän mökillä Pohjois-Karjalan Liperissä. Parin viikon päästä olisi suuntana Länsi-Uusimaa. Siellä riittääkin sitten hommaa vielä ennen kuin lokakuun loppupuolella koittaa lähtö Suomesta takaisin auringon lämpöön. Lopullinen kohde olisi Malta, jossa tosiaan aikaisemmin jo asunut pari vuotta. On hyvin mahdollista, että Maltalle mennään pienen mutkan kautta. Mielessä käynyt mm. Kreikka ja Teneriffa, mutta saa nyt nähdä mikä se lopullinen suunnitelma on ja toki tähän vaikuttaa myös nuo koronaan liittyvät rajoitukset.

Meidän mökki tosiaan sijaitsee Liperissä, kaukana kaupungin hälinästä. Toisinaan voisi kai sanoa keskellä ei mitään tai aivan metsän ympäröimänä tai täällä landella. Metsää ja peltoa tässä ympärillä ainakin nimittäin riittää. Toisaalta en kai koskaan ole ollut kovin innostunut kaupungin hälinästä ja siksi Lohjan tapainen pienempi kaupunki on ollutkin oiva asuinpaikka. Siitä huolimatta mökille on aina ollut mukava mennä rentoutumaan ja rauhoittumaan. Ja jos mielii lähteä kaupungille, niin Joensuun keskusta on vain 30 km:n päässä.

Lenkkeilymaisemat ovat aika mukavat ja uteliaita silmäparejakin saattaa silloin tällöin tien vierestä löytyä. Toisinaan samaa tietä pitkin kävely tuntuu turhauttavalta, jolloin tulee otettua auto alle ja suunnattua jonnekin toiselle reitille.

Ja kieltämättä ne syksyiset kylmät illat ei tunnu kovin epämukavilta, kun voi nauttia takan lämmöstä sisällä. Ja joskus siihen sopii oikein kivasti lasillinen viiniä kaveriksi 🙂

Syksyn ensimmäiset fiilikset tuli siinä vaiheessa, kun näki pihlajanmarjojen ilmestyvän lehtien joukkoon. Tänä vuonna näyttäisi tosi moni pihlaja ainakin tässä meidän mökin ympäristössä olevan täynnä marjoja. Ihan selkeästi myös puun lehdet alkavat nyt vaihtamaan väriä ihan reippaasti.

Aikaisemmin olen eniten nauttinut aina Suomen kesästä. Tai no nautin toki vieläkin. Mutta kun on neljä vuotta oleskellut suurimman osan ajasta ulkomailla, alkaa yllättäen arvostaa meidän neljää vuodenaikaa enemmän. En nyt silti voi sanoa, että kaipaisin talvea mitenkään erityisesti. Toisaalta näin entisenä auton omistajana talvesta muistoina taitaa olla enimmäkseen niitä hetkiä, kun auto pitää kaivaa lumen ja jään alta melkein joka päivä tai ajaa aivan järkyttävässä tuiskussa ja loskassa. Eikä ne syksyn sateet ja kurakelitkään kovin mieleisiä ole olleet. Mutta toki jokaisessa vuodenajassa on jotain hyvää ja kaunistakin. Esimerkkinä vaikkapa juuri syksy. Toki se ruska on viehättänyt aikaisemminkin, mutta jollain tavalla siitä nauttii nyt ihan eri tavalla.

Tähän tosin voi vaikuttaa se, että harvemmin olen meidän mökillä enää tähän aikaan vuodesta ollut. Kaupungissa se ruska on toisenlaista. Viime syksynä ihastuin ruskaan ihan täysillä ja osittain juuri siksi halusin viettää aikaa mökillä vähän pidempään kuin olin alunperin suunnitellut. Pelkästään jo pihapiirissä huomaa kuinka puiden lehdet alkavat vaihtamaan väriä. Etenkin meidän mökin edessä oleva iso vaahtera on nyt todella kaunis ja muuttuu entistä kauniimmaksi koko ajan. Ihanaa on myös katsella järvelle, kun sitä reunustavat puut alkaa näyttäytyä eri väreissä tai, kun sopivalla säällä järven päälle on kerääntynyt usvaa. Se luo täällä mökillä oleskeluun ihan omanlaisensa tunnelman 🙂

Kuulumisia lisää Suomesta tulen varmaan tässä päivittelemään myöhemminkin. Samalla voisin jakaa myös kokemuksia Valenciasta, jossa vierailin kesäkuussa, sekä vähän tunnelmia Maltalta ja sinne paluusta. Jospa saisi tämän blogin taas heräämään kunnolla henkiin 🙂

Vaaleanpunainen järvi

Laguna Rosa de Torrevieja eli toiselta nimeltään Las Salinas de Torrevieja on varmasti yksi Torreviejan suosituimmista nähtävyyksistä. Eikä ihme, sillä eihän sitä nyt joka päivä vastaan tule vaaleanpunaista järveä. Las Salinas de Torrevieja koostuu oikeastaan kahdesta suolajärvestä, joista toinen on sinivihreä ja toinen vaaleanpunainen. Tuo vaaleanpunainen väri on syntynyt vaaleanpunaisista ja pinkeistä bakteereista, levistä sekä äyriäisistä, jotka viihtyvät nimenomaan vedessä, jossa on korkea suolapitoisuus. Ei siis ihme, että järvellä saattaa toisinaan bongata myös vaaleanpunaisia flamingoja 🙂

Laguna Rosa

Suolan tuotanto on edelleen tärkeä asia Torreviejassa ja molemmat järvet ovat tuotannossa mukana. Yllä olevassa kuvassa tarkka silmäiset voivat huomatakin taustalla nuo valkoiset suolakasat. Näitä samoja kasoja näkyy muuten myös Alicante-Torrevieja välillä 332-tien varressa. Homma toimii siten, että merivesi lasketaan aluksi La Matan järveen haihtumaan ja nostamaan samalla suolapitoisuutta. Tämän jälkeen vesi johdetaan kanavaa pitkin Torreviejan pinkille järvelle, jolloin suolakiteitä alkaa muodostua järven pohjaan. Sieltä ne sitten kerätään ja kasataan jättimäisiksi suolakasoiksi järven eteläpäähän. Näistä kasoista tuo suola päätyy mm. muualle Eurooppaan ihan teidän ruokalautasille saakka.

Molemmat järvet sijaitsevat aivan Torreviejan kaupungin tuntumassa ja niiden ympärillä kulkee erilaisia kävelyreittejä ja järvien ympäri voi halutessaan myös fillaroida. Vaikka järvestä on tullutkin turistien suosikkikohde, sinne ei ole mitään erityisiä opasteita. Itse hyppäsin ensin A-linjan bussiin, jolla pääsin keskustaan ja sieltä sitten sataman läheltä olevalta linja-autoasemalta (keskustassa on siis 2 linja-autoasemaa) hyppäsin B-linjan bussiin (Torrevieja-Torretas). Tuo B-linjan bussi menee aika läheltä järveä. Jäin pois Torreta ja Urb. El Hondon alueilla. Siitä kun kävelee kohti järveä, niin saapuu suoraan pienelle puistomaiselle alueelle. Itse järven lähialue on aidattu, mutta kulkemalla ihan sitä aidan vierustaa jonkin matkaa, sieltä löytyy parikin kohtaa mistä pääsee erilaisia kapeita polkuja pitkin aivan järven rantaan. Varoituksen sanana kuitenkin, että siellä on todella paljon hyttysiä!

Alla olevalta kartalta näkyy tuo alue, jossa jäin bussista ja tuon punaisen merkin kohdalta pääsee polkua pitkin rantaan.

Laguna Rosa

Veteen meneminen on kiellettyä suolan tuotannon takia ja luvattomasta uimisesta voi pahimmillaan saada kuulemani mukaan 6000 euron sakot. Siitä, miten paljon rantoja oikeasti valvotaan, ei ole tietoa. Useimmiten turisteja näkyy järvellä uimassa sakoista huolimatta, sillä sen ajatellaan olevan huipputerveellistä iholle. Vaikka toisaalta lämmin seisova vesi erilaisine bakteereineen ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Järvi on matala ja erittäin suolaista. Vaaleanpunainen väri myös vaihtelee sään mukaan. Aurinkoisena päivänä järvi voi näyttää huomattavasti punaisemmalta kuin pilvisenä päivänä. Myös tuotannon vaiheet saattavat vaikuttaa väriin jonkin verran.

Ihan näkemisen arvoinen paikka ja etenkin jos haluaa lähteä ulkoilemaan, niin erinomainen kohde siihen tarkoitukseen.

Päiväreissun kohteena Batería de Castillitos

Viikko sitten päätettiin yhden suomalaisen tuttava pariskunnan kanssa lähteä päiväreissulle Cartagenaan ja sen lähistöllä sijaitsevaan upeaan Batería de Castillitos nimiseen linnoitukseen. Täältä Torreviejasta sinne on noin tunnin ajomatka. Cape Tiñoson kärjessä sijaitseva Batería de Castillitos on aikoinaan puolustus tarkoituksessa rakennettu linnoitus. Tätä upeaa ja historiallista vuorilinnoitusta on oman ymmärryksen mukaan yritetty pitää hyvässä kunnossa tänäkin päivänä. Itselle tuli välillä vähän sellainen fiilis, kuin olisi tupsahtanut keskelle Disneylandia.

Bateria de Castillitos

Batería de Castillitos sopii kohteena ihan kaikenikäisille. Paikalle pääsee ainakin autolla ja loppumatkan voi taittaa joko fillarilla tai kävellen. Julkisista kulkuvälineistä en valitettavasti osaa sanoa, sillä paikka on sen verran syrjässä ja me ei ainakaan kertaakaan bussia nähty. Mikäli mielii lähteä kävelemään, niin kannattaa varustautua hyvin koska kävelyä todella riittää, niin matkalla kuin paikan päälläkin. Voisi sanoa, että kovakuntoisille tämä on oivallinen patikointikohde, mutta muuten suosittelisin melkein autolla ajamaan linnoitukseen ja kävelemään sitten paikan päällä ympäriinsä. Maasto on itse linnoituksen alueella myös aika vaihtelee.

Autolla ajaessa mukana on hyvä olla vähän kokeneempi kuski, sillä vaikka alkumatka voi tuntua helpolta, niin viimeistään siinä vaiheessa kun Bar Cantina niminen kuppila on ohitettu, tie on kaikkea muuta kuin helppo. Tämän jälkeen saa nimittäin ajella kapeaa serpentiinitietä, josta ei mutkia puutu. Ja se on todella niin kapea, ettei vastaantulijoihin halua törmätä. Mekin tietenkin lähdettiin liikkeelle Volvon maasturilla, mikä voi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta. Mutta tuolla reissulla alkoi huomattiin, että se on aivan liian iso auto ja pienempi olisi ollut parempi. Etenkin kun vastaan tuli toinen auto. Matkalla ylös nähtiin myös paljon fillaristeja, jotka ajoivat aika reippaasti eli näitäkin kannattaa varoa. Ilmeisesti paikalliset, ketkä ovat jo tottuneet reittiin ja tietävät joka ikisen mutkan, ajelevat vähän reippaammin ja näin ensikertalaiselle se tuntui hieman hurjalta.

Ajaminen kieli keskellä suuta kuitenkin palkitaan viimeistään siinä vaiheessa kun auto saadaan parkkiin. Tuolta on nimittäin todella upeat maisemat vuoristojen välissä olevalle pienelle lahdelle sekä merelle ylipäänsä. Itse linnoitukseen on vapaa pääsy. Kannattaa kuitenkin huomioida, että vaikka alue on aika hyvin aidattu, niin putoamisen vaara tietyissä paikoissa on olemassa. Paikalta löytyy myös erilaisia tunneleita, joihin voi helposti eksyä.

Koska Batería de Castillitos sijaitsee korkealla vuorenharjanteella aivan niemen kärjessä, niin paikalla voi olla tuulista. Kesähelteellä se voi tuntua virkistävältä, mutta muulloin kannattaa varata jotain pitkähihaista mukaan. Paikalla ei ole kahviloita, kioskeja, vessoja tai roskiksia eli näihin kannattaa varautua. Omat juomat kannattaa vähintään ottaa mukaan mutta tämä on myös oiva piknik-paikka. Ja jos ei puskavessaan halua lähteä, niin lähin vessa löytyy tuolta Bar Cantinasta.

Linnoitus on melko laajalla alueella ja erilaisia polkuja menee vähän sinne ja tänne. Nähtävää riittää siis useammalle kerralle. Jos kuitenkin haluaa tutkia koko paikan kerralla, niin kannattaa varata kokonainen päivä aikaa.

Jostain kuulin, että täällä olisi Espanjan suurimpia tykistöjä. Kieltämättä sitä tunsi itsensä pieneksi tuollaisen rinnalla. Ei ihan jokaista paikkaa ehditty tuolla reissulla tutkia, mutta ainakin neljä tykkiä nähtiin itse. Kaksi oli vähän pienempiä kuin nämä kaksi, joista kuvat yllä.

Kaiken kaikkiaan ihan huikea retkikohde. Näkymät oli todella mahtavat, sillä oltiin todella korkealla. Oli vaan vaikea saada sitä korkeuseroa näkymään kuvissa niin hyvin. Porukkaa oli jonkin verran, mutta jokseenkin silti aika vähän. Me pidettiin myös oma piknik tuolla, minkä ansiosta jaksoi kierrellä vähän enemmän.

Mikäli Cartagenan tai sen lähellä kuten Torreviejassa/Alicantessa vierailee, niin suosittelen ehdottomasti tuolla käymään. Näkemisen arvoinen paikka.