Suomen suurin matkablogiyhteisö

Esittely

Tervehdys kaikki!

Expat Journey blogia kirjoittaa Linda, joka on viimeiset neljä vuotta asunut sekä reissannut maailmalla.

Reissuintoa on aina riittänyt mutta opintojen myötä kiinnostus myös työskentelyyn ulkomailla alkoi kasvamaan. Kaikista pisin reissu maailmalle tuli tehtyä 2016, jolloin reppureissasin kokonaisen kuukauden Intiassa. Siitä se suurin kipinä syttyi. Vuotta myöhemmin olinkin jo vuokrannut Suomen asuntoni ja muuttanut tavaroineni Maltan pienelle kiviselle saarelle. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Maltan tiiviiseen peliyhteisöön töiden muodossa ja tällä alalla olen edelleenkin töissä.

Pari vuotta asuttuani Maltalla sain mahdollisuuden etätöihin, jonka myötä innostuin lähtemään Aasiaan. Reissu sai hieman toisenlaiset suunnitelmat alkaneesta koronatilanteesta johtuen ja nyt onkin sitten vietetty aikaa jälleen Euroopan puolella. Aasia on lähellä sydäntä ja malttamattomana tässä odotellut, koska sinne pääsee takaisin.

Matkailijana tykkään tutustua uusiin kulttuureihin ja ihmisiin sekä nauttia herkullisesta paikallisesta ruoasta. Joskus on kiva käydä tutkimassa turistikohteita mutta toisinaan parhaimmat helmet löytyy vähemmän tutuista paikoista. Joskus saattaa suunnitella erilaisia aikatauluja reissuihin, mutta paljon mukavampaa on mennä spontaanisti fiilispohjalta.

Vaikka koronatilanne tuon matkailun tekeekin vielä haastavaksi, niin blogissa on silti tarkoitus tarinoida omista aikaisemmista reissuista ja toivottavasti kohta myös tulevista. Lisäksi kirjoittelen omia ajatuksia ja kokemuksia ulkomailla asumisesta sekä ihan omasta arjesta.

Laittakaahan blogia seurantaan! 🙂

Erilaiset tervehdykset ja ideat sekä mahdolliset yhteistyökyselyt voi laittaa tulemaan: [email protected]