Oletko aivan hullu?

Tosiasiassa kukaan muu kuin minä itse ei ole tätä kysymystä esittänyt. Joka ikinen jolle olen kertonut vuorotteluvapaasuunnitelmastani on kannustanut ja pitänyt sitä aivan loistavana ideana, mutta pienisieluinen pelokas minä itse huomaa aina välillä pohtivansa mukavaa kuukausipalkkaa, joulubonuksia ja työpaikkahammashoitoa. Olisi hirveän helppoa jatkaa tätä harmaata ahdistavaa elämää kodin, työn ja alepan välillä vielä vuoden tai vuosikymmenen verran. Suunnitella ja toteutta kesälomaa, talvilomaa ja paria viikonlopun lomantapaista ja kärsiä ahdistuksesta ja rytmihäiriöistä loput vuoden 47 viikkoa. Miltähän se tuntuu kun voi hyvin ja on onnellinen? Sitä on niin tottunut istumaan haaleassa vedessä, tottunut kuristavaan tunteeseen rinnassa ja vatsassa, hymyilemään kohteliaasti ja olemaan hiljaa silloinkin, kun mieli tekisi haitattaa vitut ja potkaista nilkkaan.

Vuorotteluvapaa on suuri valhe, enkä oikeasti ole ajatellut palata jatkamaan kamalaa elämääni nykymuodossaan. Vuorotteluvapaasta puhuminen on pelkurin jatkoaika ja pelastus maitojunalla palaamisen häpeältä. En ole valmis ilmoittamaan hylkääväni kaiken ja kaipaan vielä apurenkaita omannäköiseen elämääni, vaikka sydämessäni tiedän ratkaisun olevan oikea ja uskon siihen, että elämä näyttää uuden suunnan kunhan uskallan itse astua ulos turvallisesta elämästäni ja avata silmäni jollekin uudelle. Uskon, että elämä kantaa.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply