Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Espanja

Matkaopas: Mallorca

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 25.01.2024
Mallorca on Espanjan suurin saari ja yksi Euroopan suosituimmista kesälomakohteista.

Baleaarien monipuolisin saari

Mallorcan saari sijaitsee Välimerellä 250 kilometrin päässä Espanjan mantereelta. Noin puolet saaren 800 000 asukkaasta asuu pääkaupungissa Palmassa.

Mallorca on Baleaarien saariryhmän neljästä saaresta tunnetuin. Formentera ja Menorca ovat pienempiä kohteita, ja neljäs saari Ibiza tunnettu parhaiten bilekansan kohtauspaikkana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mallorcalla on helppo yhdistää ranta- ja kaupunkiloma. Saari on täynnä lomakeskuksia ja kauniita rantoja, mutta sykkivää kaupunkitunnelmaa löytyy kansainvälisestä Palmasta.

Luonnonkauniille saarelle vetävät matkailijoita myös sen erinomaiset patikointi- ja pyöräilymahdollisuudet, joita hyödynnetään erityisesti kuumimpien kesäkuukausien ulkopuolella. Myös golfaajat ovat löytäneen Mallorcan.

ShutterstockMallorcan kohdeopas
Mallorcan pääkaupunki Palma sopii vaikka kaupunkilomankin kohteeksi.

Mallorcan yli 250 rantaa pitävät huolen siitä, että saari pysyy lomailijoiden kestosuosikkina. Innokkaimmin Mallorcalle matkustetaan Saksasta, Britanniasta ja Espanjasta, mutta Suomestakin on tehty saarelle matkoja jo 1960-luvulta lähtien.

Jos sinulla tulee Mallorcasta yhä mielleyhtymiä Keihäsmatkoihin, on aika päivittää käsitykset. Saarta voi nykyään pitää yhtenä Välimeren tyylikkäimmistä kohteista.

Vuonna 2022 Mallorcalla vieraili yli 11 miljoonaa lomailijaa. Turismi on paikallisille tärkeä elinkeino, mutta saarella joudutaan tasapainottelemaan myös sen kanssa, että turistien määrä ei ryöstäydy käsistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockPyöräily Mallorcalla
Mallorca on huippusuosittu pyöräilijöiden keskuudessa.

Mallorcan vaihtelevia maisemia määrittävät turkoosin Välimeren reunustamat rannat sekä toisaalta myös Tramuntanan vuoristo, joka tuo jännitystä auto- ja pyöräretkiin.

Mallorcan ilmasto

Mallorcalla vallitsee Välimeren ilmasto, jonka tyypillisiin piirteisiin kuuluu kuuma ja kuiva kesä sekä leuto talvi. Sateita saarella esiintyy eniten loka- ja huhtikuun välisenä aikana. 

Paras aika matkustaa Mallorcalle on keväällä ja syksyllä, kun sää on miellyttävän lämmin, mutta turistien määrä on kohtuullinen. Vilkkainta Mallorcalla on heinä- ja elokuussa.

Mallorcalla keskilämpötila on 20 asteen tuntumassa jo toukokuussa, ja lämmintä riittää pitkälle lokakuuhun saakka. Keskikesällä mittari nousee noin 30 asteeseen. 

ShutterstockMallorcan ilmasto
Hyvät rantasäät alkavat Mallorcalla usein jo huhtikuussa.

Mallorcan varsinainen matkailukausi kestää huhtikuulta lokakuuhun. Saarella on kuitenkin mahdollista lomailla ympäri vuoden: esimerkiksi saksalaiset suuntaavat sinne talvikaudella pyöräilemään. 

Pääkaupunki Palmaan voi matkustaa milloin tahansa. Yli 400 000 asukkaan kaupungissa palvelut ja nähtävyydet ovat avoinna kaikkina vuodenaikoina.

>> Lue myös: Mallorcan parhaat rannat

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mallorcan hintataso

Mallorca ja muut Baleaarien saaret eivät kuulu Espanjan edullisimpiin matkakohteisiin. Mantereeseen verrattuna kaikessa on pientä saarilisää.

Paikallisille korkea hintataso näkyy erityisesti asumisessa. Palma on yksi Espanjan kalleimpia kaupunkeja, jossa keskimääräiset asumiskulut ovat tavallisen työntekijää kuukausipalkkaa korkeammat.

Mallorcan rantakohteissa monet palvelut ovat avoinna ainoastaan kesäkaudella keväästä syksyyn. Tällöin rahaa on taottava puolessa vuodessa koko vuoden edestä. 

Reissukuluista on helppo pysyä kärryillä Mallorcalla, onhan Espanjassa käytössä Suomen tapaan eurot. Halutessaan mukaan voi ottaa käteistä rahaa, mutta korttimaksut onnistuvat lähes kaikkialla pienimpiä kojuja lukuun ottamatta. 

ShutterstockMallorcan hintataso
Mallorcan kuvauksellisimmissa kylissä kuten Valldemossassa hintataso on hieman korkeampi esimerkiksi majoituksen suhteen.

Mallorcalla on tyypillinen espanjalainen tippikulttuuri. Esimerkiksi ravintolassa on kohteliasta jättää tippiä noin 10 prosenttia laskun loppusummasta. 

Kahvilan tai baarin tiskillä loppusumman voi pyöristää ylöspäin. Juomarahaa voi jättää myös taksikuskille tai hotellisiivoojalle. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suosittuja tuliaisia Mallorcalta ovat esimerkiksi paikallinen oliiviöljy, viinit ja suola. Monet ostavat saarelta myös nahkatuotteita, taidetta, käsitöitä tai Averques-sandaalit. 

Tapakulttuuri ja turvallisuus Mallorcalla

Mallorcalla espanjalainen tapakulttuuri saattaa aiheuttaa muutamia yllätyksiä ensikertalaisille. Illallista syödään huomattavasti myöhempään kuin Suomessa, usein vasta iltayhdeksän tai -kymmenen aikaan. 

Espanjalaiset tervehtivät toisiaan poskisuukoin. Käytännössä se tarkoittaa ilman suutelemista vastapuolen poskea vasten molemmin puolin. Espanjassa voi hyvin tervehtiä myös kättelemällä.  

Espanjalaiset ovat katolisia, mutta Mallorcalla matkailijat harvemmin joutuvat tilanteisiin, joissa uskonto tulisi ottaa huomioon. Kirkoissa vieraillessa kannattaa pukeutua asiallisesti ja jättää paljastavimmat kesävaatteet rantakaduille. 

ShutterstockMallorcan tapakulttuuri
Suomalaisten on helppo viihtyä Mallorcalla, jossa vastaan ei tule suuria kulttuurishokkeja.

Saaren pitkän matkailuhistorian ansiosta Mallorcalla pärjää mainiosti englannilla. On kuitenkin kohteliasta opetella muutama sana espanjaa tai katalaania, jota myös puhutaan Baleaareilla. Jos oikein tarkkoja ollaan, Mallorcalla käytetään omaa katalaanin murretta mallorquinia.

Mallorca on turvallinen lomasaari, jossa on toki hyvä muistaa maalaisjärki ja normaali varovaisuus. Täälläkään ei kannata liikkua yksin syrjäkujilla pimeällä tai kuljettaa koko omaisuutta ruuhkaisissa paikoissa. 

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtaudutaan Mallorcalla mutkattomasti, eikä samaa sukupuolta olevien pariskuntien tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi.

Kesäkuussa Palmassa vietetään Pride-tapahtumaa. Saari ei kuitenkaan ole Espanjan suosituimpia LGBTQIA+ -kohteita kuten esimerkiksi Sitges, Barcelona ja Gran Canaria. Mallorcan gay-baarit ovat keskittyneet Palmaan. 

Euroopan matkailujättinä Mallorcalla on huomioitu hyvin erilaiset kohderyhmät, myös liikuntarajoitteiset matkailijat.

ShutterstockEsteetön matkailu Mallorcalla
Pyörätuolilla liikkuvat antavat Mallorcalle kehuja esteettömyydestä.

Esteetön loma onnistuu saarella monissa kohteissa erityisesti rannikolla. Vuoriston pikkukylissä liikkuminen ei ole yhtä sujuvaa.

Esimerkiksi pitkästä hiekkarannastaan tunnettu Alcudia on hyvä lomakohde esteettömään matkailuun. Mallorcan busseissa ja takseissa on mahdollista matkustaa pyörätuolin kanssa. Saarella on runsaasti hotelleja, joissa on valittavana esteettömiä huoneita.

Suomessa Matka-agentit räätälöi esteettömiä matkapaketteja Mallorcalle.

Lennot ja pakettimatkat Mallorcalle

Finnair ja Norwegian lentävät kesäkaudella suoria reittilentoja Helsingistä Mallorcalle. Lisäksi Sunclass liikennöi charter-lentoja saarelle.

Lento Suomesta Mallorcalle kestää noin neljä tuntia. Meno-paluulentojen hinnat alkavat noin 200 eurosta.

Mallorca kuuluu monen suomalaisen matkanjärjestäjän valikoimaan kesäkuukausina. Esimerkiksi Aurinkomatkat, Apollomatkat, Tjäreborg ja TUI myyvät pakettimatkoja Mallorcalle.

ShutterstockLennot Mallorcalle
Alcudia on Mallorcan suosituimpia pakettimatkakohteita.

Matkoja Mallorcalle järjestetään ja lentoja liikennöidään tyypillisesti huhti-toukokuusta syys-lokakuulle. Sesongin ulkopuolella Mallorcalle pääsee vaihtoyhteyksin esimerkiksi Barcelonan tai Saksan lentokenttien kautta.

Barcelonasta ja Valenciasta on Mallorcalle myös lauttayhteys.

Palma de Mallorcan lentoasema sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Palman kaupungista, ja bussimatka keskustan ja lentoaseman välillä kestää noin 15 minuuttia. Bussilinjat 1 ja 21 liikennöivät reittiä.

Majoitus Mallorcalla

Mallorcalla on valtava majoitusvalikoima, joka kattaa kaiken tasoiset hotellit, loma-asunnot, huvilat ja hostellit.

Mallorcan profiilin kohoaminen näkyy hotellitarjonnassa. Saarella on mahdollista majoittua erittäin tyylikkäissä puitteissa, halusi sitten klassisen luksushotellin, persoonallisen boutique-hotellin tai hyvällä maulla kunnostetun maatilamajoituksen.

Hotellien ja muiden majapaikkojen hinnoissa on isot sesonkikohtaiset erot. Yökohtainen hinta voi olla elokuussa helposti yli tuplasti kalliimpi kuin toukokuussa tai lokakuussa.

Vilkkaimman sesongin aikaan hotelliöiden hinnat alkavat noin sadasta eurosta ja tasokkaiden hotellien noin 200–300 eurosta.

ShutterstockMallorcan hotellit
Deián kylässä on tasokkaita hotelleja ja huolella remontoituja huviloita.

Mallorcalla on runsaasti kohdennettua majoitusta, joka voi olla suunniteltu esimerkiksi lapsiperheille tai vain aikuisille. Saarella on myös all inclusive -hotelleja ja esteettömään matkailuun sopivia hotelleja.

Osa hotelleista on huomioinut Mallorcan suosion aktiivilomakohteena ja markkinoi palvelujaan sporttisille reissaajille. Hotelleissa saattaa olla esimerkiksi tilavat pyörävarastot pyöräilijöille.

Liikkuminen Mallorcalla

Autonvuokraus on Mallorcalla suositeltavaa: saari näyttää parhaat puolensa, kun suuntaat lomakeskuksista idyllisiin kyliin, piilotetuille rannoille ja dramaattisille serpentiiniteille.

Monille tulee yllätyksenä, kuinka paljon nähtävää Mallorca tarjoaa. Suhteellisen pienellä saarella kohteet ovat lähellä toisiaan, mutta viikon lomalla nähtävää jää vielä seuraavillekin reissuille.

Autovuokraamoita on joka puolella, ja hintataso suhteellisen edullinen. Kesällä vilkkaimman matkailukauden aikaan varaukset kannattaa tosin tehdä hyvissä ajoin.

ShutterstockLiikkuminen Mallorcalla
Cap Formentor edustaa dramaattisinta Mallorcaa. Kapea serpentiinitie on suljettu autoilijoilta kesäkuukausina.

Myös bussilla pääsee kätevästi ympäri saarta. Paikallisbussit liikennöivät Palman keskustan, lähikylien ja uimarantojen välillä. Bussit ovat siistejä ja ilmastoituja. Liput voi ostaa kuljettajalta tai lippukioskeista käteisellä tai lähimaksulla.

Taksilla liikkuminen on Mallorcalla edullisempaa kuin Suomessa. Öisin ja pyhäpäivinä käytössä on tavallista hieman korkeammat taksat. Uber-kyytipalvelu aloitti toiminnan Mallorcalla kesäkuussa 2023.

Mallorcalta löytyy yllättäen myös oma pieni rautatieverkostonsa, jota hyödyntämällä pääsee tutustumaan saareen hauskalla tavalla.

ShutterstockMallorcan junareitit
Sollerin vuoristokylästä pääsee Port de Sollerin rantakohteeseen vanhanaikaisella raitiovaunulla.

Palman rautatieasema sijaitsee Plaza de Españalla, ja sieltä junia kulkee useasti päivässä Sollériin, Manacoriin ja Incaan. Matka Solleriin kestää tunnin, Incaan 35 minuuttia ja Manacoriin noin tunnin. Palmasta Sollériin menevä junarata on erityisen suosittu upeiden maisemien vuoksi, ja matka taittuu idyllisesti vanhan sähköjunan kyydissä.

Jos haluat kokeilla saarihyppelyä Baleaareilla, on Palmasta ja Alcudiasta lauttayhteyksiä Ibizalle ja Menorcalle. Reittejä tarjoavat esimerkiksi Trasmediterranea ja Balearia.

Meriteitse Mallorcalta pääsee myös Espanjan mantereelle Barcelonaan ja Valenciaan.

Ravintolat ja ruoka Mallorcalla

Mallorcalla on runsas ravintolatarjonta. Palmassa ja isoimmissa lomakohteissa ovat edustettuna myös kansainväliset keittiöt, mutta pikkukylissä suositaan tyypillistä Välimeren ruokavaliota.

Ravintolassa syöminen on Mallorcalla jonkin verran edullisempaa kuin Suomessa. Aivan pikkurahalla saarella ei kuitenkaan selviä, sillä hintataso on espanjalaisittain korkeammasta päästä. Alkoholi on selvästi halvempaa kuin Suomessa.

Mallorcalla syödään paljon kalaa ja mereneläviä. Saaren tunnetuimpia perinneherkkuja ovat esimerkiksi sobrassada-makkara, paikalliseksi pizzaksi kutsuttu Coca Mallorquina erilaisilla täytteillä sekä tumbot, joka sisältää vihanneksia tomaattisessa kastikkeessa.

ShutterstockMallorcan ravintolat
Mallorcalla ruoan kanssa nautitaan espanjalaiseen tapaan usein lasi viiniä.

Kasvissyöjillä ja vegaaneilla ei ole ongelmia löytää monipuolista tarjontaa Palmasta tai suosituista turistikohteista. Kaikkein perinteisimmissä espanjalaisravintoloissa kasvisruokaa voi olla niukasti.

Nyrkkisääntönä mitä enemmän kansainvälisiä turisteja kohteessa lomailee, sitä todennäköisimmin erityisruokavaliot on otettu huomioon.

Mallorcan kaduilla ja lentokentällä saatat nähdä espanjalaisten liikkuvan pizzalaatikoita muistuttavien litteiden laatikoiden kanssa. Näissä kuljetetaan tuliaisiksi Baleaarien erikoisuutta, pyöreää ensaïmada-leivonnaista. Sitä kannattaa testata paikallisissa leipomoissa.

Noin kymmenen prosentin tipin jättäminen on ravintolassa kohteliasta, mikäli olet saanut hyvää palvelua.

Mallorcan nähtävyydet

Palma de Mallorcan vetonaula on hulppea katedraali La Seu. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1229, ja valmista tuli vasta 500 vuotta myöhemmin. Lopputulos on eri rakennustyylien sekoitus, johon muun muassa Antoni Gaudí jätti jälkensä.

Muita Palman nähtävyyksiä ovat muun muassa katedraalin vieressä seisova Almudainan palatsi sekä Bellverin linna.

Mallorcan tunnetuimpia luontokohteita ovat Drachin tippukiviluolat. Kierroksella laskeudutaan yli sata askelmaa ihailemaan kivimuodostelmia sekä Euroopan suurinta maanalaista järveä.

ShutterstockMallorcan tippukiviluolat
Drachin tippukiviluolissa voi käydä viilentymässä kuumana päivänä.

Kulttuurikohteita Mallorcalla edustavat muun muassa taidemuseot Fundació de Pilar i Joan Miró sekä Es Baluard. Upein maisemareitti vie vanhalla junalla Palmasta Sólleriin.

Saaren idyllisimpiä kyliä ovat Deià ja Valldemossa, josta löytyy 1400-luvulla perustettu munkkiluostari. Valldemossa tunnetaan myös säveltäjä Frédéric Chopinin vanhana piilopaikkana.

Mallorcan parhaat nähtävyydet

  1. Formentorin niemi
  2. La Seun katedraali ja Almudainan palatsi
  3. Caló des Moron ranta
  4. Valldemossa
  5. Drachin tippukiviluolat
  6. Bellverin linna
  7. Sóllerin vuoristojuna
  8. Fundació Pilar i Joan Miró
  9. Cala Figueran poukama
  10. Deiàn vuoristokylä

>> Lue lisää: Mallorcan parhaat nähtävyydet – Top 15

Lasten kanssa Mallorcalla

Mallorca on erinomainen kohde lapsiperheille. Saarella on paljon erityisesti perheille suunnattuja hotelleja, joissa voi majoittua tilavissa huoneistossa ja viettää aikaa allasalueella ja leikkipuistoissa.

Monet Mallorcan suosituimmista nähtävyyksistä ovat jännittäviä myös lapsen näkökulmasta. Esimerkiksi vierailu tippukiviluolissa ja retki Sóllerin vanhanaikaisella vuoristojunalla käyvät seikkailusta.

ShutterstockMallorca lasten kanssa
Kaikenikäiset nauttivat ajelusta vanhanaikaisella junalla Sóllerin vuoristomaisemissa.

Koko perheelle sopivia vesipuistoja liukumäkineen Mallorcalla on Alcudiassa, Magalufissa ja El Arenalissa.

Magalufissa toimii Katmandu Park -niminen teemapuisto, jossa on vesihuvien lisäksi 4D-elämyksiä, paljon erilaisia aktiviteetteja ja talo, jossa kaikki on ylösalaisin.

Mallorcalla on helppo lähteä veneretkelle, ratsastamaan, ajamaan kartingia tai pelaamaan minigolfia.

Mallorcan lomakohteita

  • Palma: Pikku-Barcelonaksi kutsutussa pääkaupungissa on paras valikoima ostoksia, nähtävyyksiä, ravintoloita ja yöelämää.
  • Alcudia: Saaren pohjoisosan suosituin lomakohde, jossa on pitkä hiekkaranta, vanhakaupunki ja kattavat palvelut.
  • Ca’n Picafort: Leppoisa rantakohde lähellä Alcudiaa. Pitkä hiekkaranta sopii hyvin lasten kanssa matkustaville.
  • Santa Ponsa: Rauhallinen ja suojaisa poukama, johon kasvanut kylä sopii erityisesti perheille. Sujuvat bussiyhteydet Palmaan.
  • Magaluf: Erityisesti brittien suosima lomakohde, jossa on vilkas yöelämä nuorisolle. Runsaasti aktiviteetteja myös perheille.
  • Palma Nova: Aivan Magalufin vieressä sijaitsevassa kohteessa voi majoittua rauhallisemmin, mutta hyödyntää alueen palveluja.
  • Port de Sóller (Puerto de Sóller): Viihtyisä rantakohde, josta on raitiovaunuyhteys Sóllerin vuoristokylään. Sieltä matkaa voi jatkaa Palmaan junalla vuorten halki.
  • Valldemossa: Mallorcan korkeimmalla sijaitseva vuoristokylä. Idyllisessä ja tyylikkäässä kohteessa on boutique-tyylistä majoitusta.
  • Deià: Toinen taiteilijoiden suosima pittoreski kylä Tramuntanan vuoristomaisemissa. Laadukasta majoitusta ja upeita maisemia.
  • Paguera: Rauhallinen perhekohde, jonka rannat muodostuvat kolmesta suojaisesta poukamasta. Noin 20 kilometrin päässä Palmasta hyvien yhteyksien päässä.
  • Cala d’Or: Mallorcan itärannikolla sijaitsevassa lomakohteessa rannat ovat pieniä ja sieviä poukamia.
  • Cala Mayor: Helpoin tapa yhdistää ranta- ja kaupunkiloma, sillä Cala Mayor sijaitsee vain viiden kilometrin päässä Palmasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja