vaelluskohde

Vihdoinkin sain tämän valmiiksi, yli 2000 kuvan joukosta oli jopa mahdotonta löytää vain oleellisimmat otokset. Onneksi aloitin kirjoittamaan tekstiä jo heti reissun jälkeen, kun oli vielä tuoreessa muistissa. Nyt siis vuorossa hieman yksityiskohtaisempi kurkistus Haltin vaellukseen matkapäiväkirjan muodossa. Tervetuloa mukaan matkalle!

Lauantai 13.8.2016

Kotoa lähdimme matkaan jo perjantain puolella, sillä ajettavaa oli yhteensä yli 1100 kilometriä Kilpisjärvelle. Onneksi pystyimme jakamaan ajomatkan kahdelle päivälle, sillä yövyimme sukulaisilla Pohjois-Pohjanmaalla, ja jatkoimme vasta seuraavana aamuna. Ajamista riitti vielä lauantaillekin reilut 8 tuntia.

Saavumme Kilpisjärven luontokeskuksen parkkipaikalle seitsemän jälkeen illalla. Reitille on tarkoitus lähteä saman tien, vaikka matkaa ei ehtisi samana päivänä enää paljoa talsimaan. Kevyt aloitus kuulostaakin ihan hyvältä yli 100 kilometrin taipaleelle. Sää on epävakainen ja lämpöasteita 8.

Rinkat selkään ja menoksi. Reitti alkaa heti kevyellä nousulla tunturikoivikossa. Polku on helppokulkuista, mutta kivistä – tosin ei vielä mitään verrattuna rakkaan. Saanatunturi komeilee jylhänä polun vasemmalla puolella.

Saanajärven kierrettyä polku tulee ensimmäiselle sillalle, jonka ylitettyä käännytään vasemmalle ja astutaan poroaidan portista. Koivikko alkaa olla takana, ja edessä avotunturia. Hetken matkaa tallattua hypätään rappuja pitkin jälleen aidan toiselle puolelle.

 

Pian alkaa märkä suoalue. Osittain sen ylitystä helpottaa pitkospuut, mutta reiluja mutalammikoita löytyy myös polun varrelta. Mies nappasi heti jo matkan alussa itselleen pitkän kepin ”vaellussauvaksi”, joka osoittautuu todella tarpeelliseksi tutkittaessa lammikoiden syvyyttä seuraavan askeleen kohdalla. Kaikkea se ei silti pelasta, sillä mies onnistuu kuitenkin mulauttamaan jalkansa melkein polvea myöten mutavelliin. Mitenkäs siinä muutaman asteen orastavassa tihkusateessa aletaan sukkia kuivattelemaan?

Ennen valtakunnan rajaa päästään ottamaan hiukan tuntumaa myös rakkaan. Tässäkin kohtaa vaellussauvasta on apua, sillä siitä saa hyvin tukea kiveltä kivelle loikkiessa. En ole aiemmin vaellusmatkoilla pitänyt vaellussauvaa tarpeellisena, mutta nyt alan ymmärtää sen päälle.

Masetjärvelle päästyämme alkaa tihku hieman voimistua. Olemme kävelleet n. 8 km ja kello on 21.30. Päätämme heittää teltan pystyyn ja jatkaa matkaa seuraavana päivänä. Ensimmäisestä taipaleesta suoriutumista voisikin juhlistaa parilla palaa Fazerin sinistä! Mutta hetkinen, tuliko se mukaan?! Ei ole todellista, Fazerit jäi auton takapenkille! Hetken jo pohdimme ihan vakavasti, pitäisikö palata hakemaan, mutta koska aikataulu on rajallinen, on tultava toimeen ilman suklaata. Pettymys on kyllä suuri.

Sunnuntai 14.8.2016

Yöllä tuli kylmä, vaikka oman makuupussin comfort on 0 ja asteet olivat plussalla. No se ei ole uutta, palelen helposti lämpimämmissäkin oloissa. Aamu valkenee melko pilvisenä, aurinko ei vielä paljoa lämmitä. Aamupuurot naamaan ja matkaan.

Norjan raja häämöttää aivan lähellä. Sitä ennen ylitetään vielä muutamat rakkakivet ja pitkospuut. Coahppeluoppal-järven tuntumassa hyppäämme puron yli ja olemmekin ulkomailla.

Rakkainen polku jatkuu Norjassa. Nopeasti olemme kuitenkin taas takaisin Suomen puolella, sillä Norjan mailla matkaa tulee vain pari kilometriä. Pilvipeite alkaa pikkuhiljaa rakoilla.

Saarijärven tupa alkaa näkyä jo kaukaa. Perillä on tyhjä tupa, päätämme pitää ruokatauon ja kuivatella edelleen märkää sukkaa. Tupakirjaan nimmarit ja tutkailua, ketä on meitä edellä reitillä… Ei vaikuta olevan suurta tungosta.

Tankkauksen jälkeen täytämme vesipullot sillalla. Hyvin virtaavasta joesta on paras napata juomavettä. Saarijärveltä jatkamme kumpuilevaa ja kivikkoista tunturimaastoa kohti Kuonjarjokea.

Puolivälissä Saarijärveä ja Kuonjarjokea tulemme joen varrelle, josta poikkeamme hieman polulta takavasemmalle. Joen vierestä aukeaa hieno näköala Saanan suuntaan.

Matka jatkuu kivikkoa pitkin tunturin päälle. Yllättävän vähän tuulee. Reitti alkaa kääntyä oikealle kohti Kuonjarjokea. Viimeiset näkymät taakse jäävälle Saanalle, mutkan jälkeen puhelimen kenttäkin loppuu. Lähdemme laskeutumaan alaspäin ja eteen avautuu virtaava joki kahden tunturin välissä.

Alhaalla joen ylitys. Erämaan vesistöt ovat uskomattoman kirkkaita, ja kaloja pystyy bongailemaan matalasta vedestä. Enää pieni matka Kuonjarjoen tuvalle ja on taas aika pitää ruokatauko!

Kello alkaa lähestyä kuutta iltapäivällä, mutta jaloissa tuntuu olevan vielä sen verran hyvin poweria, että päätämme jatkaa matkaa. Tuvassa majaileva kalastaja kertoo seuraavan pätkän olevan helppokulkuista maastoa Meekolle, joten mikäs siinä.

Kolmen kilometrin päästä tulee ensimmäinen isompi joen ylitys. Joutuu hieman etsimään ylityspaikkaa, jollei halua vettä kenkiinsä. Edeltävänä viikkona on satanut aika reippaasti, joten vesi virtaa melko vauhdilla. Täytämme taas pullot ja jatkamme matkaa vielä hetkisen.

Ohitamme tuntureita, missä lumi pysyy tietyissä kohdissa lähes ympäri vuoden.

Kun Saivaara alkaa näkyä, päätämme pystyttää leirin. Meekolle olisi enää muutama kilometri, mutta tähän aikaan illasta tupa olisi jo luultavasti täynnä, joten teltassa saadaan nukkua joka tapauksessa. Poikkeamme polulta alemmas solisevan puron varrelle. Teltta pystyyn, pesulle ja nukkumaan.

Maanantai 15.8.2016

Yö oli edellistä kylmempi. Aamulla näkyy olevan kuuraa maassa. Taivas on pilvetön ja aurinko alkaa lämmittää. Aamupuurot tulille, kamat kasaan ja takaisin reitille.

Kalastaja Kuonjarjoella oli muuten oikeassa, Kuonjarjoen ja Meekon välinen maasto on todella helppokulkuista, hieman alasviettävää polkua ilman isompia kivimöykkyjä.

Kävellessä alkaa tulla jo lämmin. Saivaaran jäännösvuori komeilee ennen Meekonjärveä massiivisesti. Jos aikataulu antaisi myöden, olisi hauska kiivetä Saivaaralle. Sen huipulta löytyy Urho Kekkosen muistolaatta, mutta sitä enemmän haluaisin nähdä kaikki ympäröivät järvet ja tunturit korkeammasta perspektiivistä.

Meekonjärvi ja sitä edeltävä autiotupa alkaa pilkottaa näkökentässä. Meekon autiotuvalle on reitiltä matkaa n. 600 metriä. Olemme kulkeneet vasta tunnin, joten päätämme jatkaa suoraan kohti Pihtsusjärveä.

Pienen matkan päästä vastaan tulee silta, joka ylittää kuohuavan Bierfejoen. Pysähdymme hetkeksi kuvailemaan hienoa vesiputousta. Tästä on taas hyvä täyttää juomapullotkin.

Kuvaushetken jälkeen matka jatkuu Meekonjärvelle. Ohitamme vuokraustuvan, tullin ja poliisin kämpät sekä Soneran tuvan. Soneran tupa on tehty vanhoista puhelinpylväistä.

Tupien jälkeen vastaan tulee taas enemmän rakkaa. Kulkemista helpottaa lyhyt pitkospuupätkä. Järven rannalla on reitin toinen vaivaiskoivikko-osuus.

Nälkä alkaa iskeä ja jäämmekin ruokapaussille Vuomakasjoen varrelle. Varpaat kiittää pienestä tassuttelusta viilentävässä vedessä. Aurinko paistaa ja lämmittää kävellessä, mutta pysähdyttäessä kylmä tuuli kuitenkin viilentää niin, että on pakko heittää takki päälle.

Matka jatkuu Vuomakasjoen viertä pitkin. Ennen Vuomakasjärveä ja siltaa tulee lyhyt, hieman jyrkempi nousu, josta on kivat näköalat vieressä virtaavalle joelle ja edessä aukeavalle tunturinäkymälle.

Sillan ylitys ja matka jatkuu Vuomakasjärven kierroksella. Helikopteri suhahtaa melkein korvan juuresta ohi. Se tekee pienen kierroksen Haltin suuntaan ja laskeutuu vastarannalle. Tuo ilmeisesti kalastajia erämaahan.

Jatkamme järven ja pienen nousun jälkeen tunturin yli kohti Pihtsuksen tupaa. Sitä ennen poikkeamme polulta kurkistamaan syvään Pihtsusjoen uomaan. Vaikuttava näky.

Aivan lyhyen matkan päästä löytyy seraava kuvauskohde, Pihtsusköngäs. Lukikohan jossain, että tämä on Suomen Niagara? Vaikka putous ei Suomen korkein olekkaan, on se upea näky massiivisella virtauksellaan.

Pihtsuskönkään jälkeen luvassa on taas vaihteeksi enemmän rakkaa. Tämä menee kuitenkin aurinkoisella kelillä varsin kevyesti. Voin vain kuvitella mitä se olisi sateella ja tuulella…

Seuraavat näköpiirissä häämöttävät mökit eivät vielä ole Pihtsuksen tupia, vaikka ensin ehdimme niin luulemaan. Mökit ovat porokämppiä. Tästä matkaa jatketaan vielä useampi kilometri Pihtsukselle.

Tosin Pihtsuksen tuvatkin alkavat näkyä jo hyvissä ajoin, muutama kilometri aiemmin. Tuntuu, että mökki ei lähene yhtään, vaikka sen näkee… Ennen tupaa saadaan taas ylittää vauhdilla virtaava joki.

Perillä on tupa täynnä. Pidämme ruokatauon järven rannassa mäkäräisten ympäröimänä. Niistä ei ollut vielä tietoakaan alkupäivinä, mutta nyt ne todellakin häiritsevät. Pihtsuksella moni yöpyy kaksi yötä, sillä porukka käy Haltilla päiväretkellä kevyemmillä kantamuksilla. Pihtsuksen tuvalta on Haltille matkaa 12 km. Ruuan jälkeen päätämme jatkaa vielä jonkin matkaa eteenpäin. Enismmäisen mutkan jälkeen Halti alkaa näkyä!Jatkamme Govdajoen viertä. Ohitamme lisää vesiputouksia.

Huomaamme kartasta, että mitä lähemmäs Haltia kävelemme, sitä enemmän rakka lisääntyy. Päätämmekin leiriytyä polun viereisen kumpareen taa ruohikolle, pienen joen varrelle, kun maasto vielä soveltuu teltan pystytykseen. Spotti on kivasti piilossa polulta, joten teltan ja toisen rinkan uskaltaa jättää leirille Haltin valloituksen ajaksi. Nyt nukkumaan.

Tiistai 16.8.2016

Kurkkaan jännittyneenä aamulla ulos teltan ovenraosta. Jes, ei pilviä! Ainoastaan Haltin takana näkyy muutama haituva. Nyt olisi hyvät mahdollisuudet nähdäkin jotain huipulta. Suurin osa kuulemistani tai lukemistani matkakertomuksista on päättynyt sateiseen ja sumuiseen Haltin huiputukseen. Meillä on selvästi onnea matkassa, sillä tuntureilla ja vuoristoalueilla säätä on hankala ennustaa pitkälle ja ilmat saattavat muuttua äkillisesti.

Aamupalat naamaan ja päiväreppu kasaan. Reppuun pakataan nopeat eväät ja lämpimiä vaatteita, huipullahan usein tulee. Myös vettä riittävästi mukaan, sillä kun Haltille kipuaminen alkaa, ei matkan varrella ole enää vesipisteitä.

Lähdemme kohti Suomen korkeinta kohtaa. Haltin etuosa poikkeaa väriltään muista ympäröivistä tuntureista punaruskealla kivellään.

Haltin tuville joutuu poikkeamaan 1,5 km verran polulta. Tuville kääntyvästä risteyksestä on vielä 4,5 km matkaa Haltille.

Nousu on pelkkää rakkaa.

Viimeisellä nousuosuudella alkaa puhelin piippailla. Viestiä pukkaa, sillä puhelin on havainnut verkkoa ”korkeuksissa”.

Huipulla olevan tornin pilkahtaessa näköpiiriin, saadaan jalkoihin yllättäen supervoimia.

Huipulla, mahtava fiilis!

Ryntäämme heti laatikolle, josta löytyy Haltin kirja. Olemme ensimmäiset 16.8.2016. Tosin meitä ennen on Haltilla käynyt jo yli 120 000 vaeltajaa.

Huipulta avautuu hienot näköalat Suomen ja Norjan puolelle. Norjan maisemia ihaillakseen täytyy kävellä pieni matka korkeammalle kohdalle. Norjan korkeimmat vuoren huiput ovat hieman pilvien peitossa.

Hetken fiilistelyn jälkeen alkaa paluumatka.

Loppuosa matkapäiväkirjasta etenee nyt hieman reippaammin, sillä palaamme samaa reittiä takaisin, samojen maisemien ohi. Kuvat puhuvat kuitenkin puolestaan, mahtavat maisemat pääsevät oikeuksiinsa aurinkoisessa säässä.

Palaamme teltalle, syömme ja lepuuttelemme jalkoja hetken aikaa…

Matka jatkuu helteisissä merkeissä kohti Pihtsusta. Tarkoituksena on kävellä fiiliksen mukaan niin pitkälle kun jaksetaan.

Ilta alkaa hämärtyä ja askel painaa pitkän päivän jälkeen. Leiriydymme Pihtsusjoen varrelle, lähelle Vuomakasjärveä.

Keskiviikko 17.8.2016

Ensimmäinen todella hyvin nukuttu yö, ei ollut kylmä! Aamulla taivas on jälleen pilvetön ja luvassa lämmin päivä. Matka jatuu Vuomakasjärven ohi kohti Meekoa. Matka sujuu todella reippaasti ja kevyesti melkein puoliväliin Kuonjarjokea, jossa on määrä pitää seuraava tauko.

Viimeksi hieman enemmän aikaa vienyt joen ylitys sujuu nyt helpommin, muutama lämmin ja sateeton päivä on laskenut veden määrää.Kuonjarjoen tuvassa näyttää olevan porukkaa, joten levähdämme hetken ulkona ja jatkamme matkaa. Nyt on kunnon draivi päällä.

Saana alkaa näkyä. Aurinko paahtaa taas todella lämpimänä ja päivän vaellus alkaa tuntua jo melko hikiseltä. Pieni virkistäytymistauko joella.

Päivän viimeinen etappi, Saarijärvi näkyvissä. Tänään matkaa on taitettu jo 26 km, joten paljoa ei jää seuraavalle päivälle. Leiriydymme Saarijärven rannalle. Viimeinen vaelluskilometri tapahtuu mäkäräisparven sisällä, joka yrittää seurata telttaan asti. Puolet tulee varmasti syödyksikin iltaruuan seassa. Viimeinen yö erämaassa.

Torstai 18.8.2016

Aamulla mäkäräiset ovat hävinneet vaikka tuulen virettä tuskin huomaa. Aamupuuron joukkoon löytyy muutama hilla, suurin osa marjoista on vielä kuitenkin raakoja.

Aamupuuhien jälkeen lähdemme viimeiselle etapille, joka tuntuu, kumma kyllä, kaikista rankimmalta. Matkaa ei ole kuin 15 km, mutta toinen pohje alkaa yhtäkkiä kipuilemaan. Kiveltä toiselle hyppimisestä se ei ainakaan tykkää yhtään. Ja sitähän tässä loppupätkällä riittää.

Pieni piipahdus vielä Norjaan ja auringon jopa paahtaessa marssimme kohti Saanajärveä. Tutun tunturikoivikon näkyessä, tiedämme ettei ole enää pitkästi. Ajatus ravintolasta alkaa hiipiä mieliin. Alamme lähestyä parkkialuetta ja pian tien liikenne kantautuu jo korviin. Saavumme ihmisten ilmoille, luontokeskuksen parkkipaikalle 14.00. 106 kilometriä on taputeltu. Fiilis on mahtava, vaikka pohjetta vähän jomottaakin. Lähdemme heti juhlistamaan suoritustamme tietysti Kilpisravintolaan! Huippu reissu!

Lue myös toinen postaus Haltilta!

 

Tänä vuonna on tullut reissattua erityisen paljon… Tammikuussa Gran Canarialla, maaliskuussa Meksikossa, kesällä Kroatiassa ja Itävallassa, syksyllä pikaisesti Ruotsissa ja Ahvenenmaalla. Kaikki ovat olleet hienoja matkoja, uusien paikkojen kokeminen ja näkeminen on aina mahtavaa. Yksi ikimuistoinen ja erilainen reissu tehtiin vielä elokuussa. Suuntasimme Lappiin, Kilpisjärvelle asti ja lähdimme 106 km pituiselle vaellusmatkalle kohti Suomen korkeinta kohtaa, Haltia.

Halti on suomen korkein kohta, 1328 metrissä. Tämä kohta ei kuitenkaan ole Haltitunturin korkein, vaan sen ”huippu” kuuluu Norjalle, jonka korkeus on 1 361 metriä. Haltille pääsee sekä Norjan että Suomen puolelta. Norjasta reitti lähtee Guolasjärveltä, josta matkaa kertyy edestakaisin 20 km. Tätä reittiä ei ole käsittääkseni merkitty ja se on jonkin verran jyrkempi kuin Suomen puoleinen matka. Kilpisjärven luontotalolta matkaa kertyy tarkalleen 106 km (yhteen suuntaan 53km), mutta reitti on tasaisempaa ja erityisen hengästyttäviä nousuja ei juurikaan tule vastaan muualla, kuin aivan Haltin juurella.Ennen matkalle lähtöä, jouduimme suunnittelemaan pakkaamista ja varusteita erityisen huolellisesti. Emme olleet aiemmin vaeltaneet kahta vuorokautta pidempään, joten olimme rinkan kanssa uuden haasteen edessä; kaikki tarvittava olisi saatava mukaan, mutta rinkka tulisi kuitenkin pitää mahdollisimman kevyenä. Paras ratkaisu keventää lastia oli ehdottomasti ruuan kuivaaminen! Tähän palaan myöhemmin erillisen postauksen kautta. Vaatteiden, yöpymisvarusteiden, ruoantekovälineiden ja ruuan lisäksi ei paljoa ylimääräiselle jäänytkään tilaa. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin kaiken mahtumaan, eikä mitään oleellista jäänyt puuttumaan. Oma rinkkani painoi (ilman vesipulloja) 12kg ja miehen 14kg.

Suunnittelimme yöpyvämme matkalla 5 yötä. Tällöin matkaa tulisi päivää kohden n. 20-25 km. Saavuimme Kilpisjärvelle illalla, joten ensimmäisenä vaelluspäivänä ei matkattu kuin 8 km. Reippaimmathan ovat suoriutuneet tästä taipaleesta alle 48 tunnissa, mutta me emme tulleet tekemään urheilusuoritusta, vaan nauttimaan matkasta. Itse tykkään myös valokuvata reissuilla (ärsyttävänkin) paljon, joten matka oli tarkoitus taittaa ennen kaikkea fiilistellen.

Kalottireittiä kuljettaessa matkan varrella on n. 10 km välein autiotupia sekä varaustupia. Metsähallitus vuokraa varaustupia 10 euron hintaan. Varaustupia ei kuitenkaan voi vuokrata koko seurueelle omaksi (mikäli retkeilijöitä on vähemmän kuin petipaikkoja), vaan samaan tupaan saattaa olla tulossa muitakin. Varauksen tehneet saavat kaikki avaimen mökkiin ja näin patjalla varustettu petipaikka on taattu. Autiotupiin ei voi tehdä varauksia, ja niihin pääsee yöpymään mikäli tilaa riittää. Sänkynä toimii laverit, joiden päällä nukutaan kuin sillit purkissa omissa makuupusseissa. Pääsääntönä on, että viimeiseksi tulleille tehdään aina tilaa. Huonolla säällä ja sesonkiaikaan tupiin on kova kysyntä. Mökit ovat todella pieniä, eikä kaikki edes halua yrittää tunkeutua pieneen yksiöön kymmenen muun retkeilijän kanssa. Siksi kannattaakin aina ottaa teltta mukaan, mikäli ei ole varannut varaustupaa.

Luonnon veden juonti jostain syystä arvelutti ensin. Lapissa purovedet ovat toki pääosin puhtaita, mutta onhan aina mahdollisuus kaiken maailman pöpöihin… Päädyimme ottamaan vedenpuhdistustabletteja varoiksi mukaan, mutta kaikki jäivät käyttämättä. Täytimme juomapullot hyvin virtaavista paikoista, ja vesi maistui ja näytti pullossa aivan puhtaalta. Kannoimme välillä turhankin paljon vettä, sillä molemmilla oli kaksi 1,5 l vesipulloa rinkan sivutaskuissa. Puolet vähemmän olisi riittänyt, sillä virtauspaikkoja löytyi aivan riittävästi (lukuunottamatta viisi viimeistä kilometriä Haltille).

Kalottireitti kulkee karun kauniissa suurtunturien erämaassa. Vaivaiskoivikkoa löytyy aivan reitin alusta sekä Meekon järven rannalta puolivälin jälkeen, muuten matkataan avotunturissa. Vesistöjä löytyy paljon, järviä, jokia, puroja ja jopa hianoja vesiputouksia. Rakka, eli traktorin renkaiden kokoiset kivimöhkäleet tulevat tutuiksi. Sateista riippuen reitiltä löytyy myös paljon upottavaa, märkää suomaata sekä pieniä joen ylityksiä. Reitti on merkitty selvästi. Mikäli haluaa kuitenkin kulkea omia polkuja, lääniä riittää varmasti omatoimiseen suunnistukseen, autio- tai varaustupia löytyy myös kalottireitin ulkopuolelta. Ei muuta kun kartta ja kompassi käteen ja matkaan! Kalottireittiä pitkin kulkiessa kompassia ei tarvita, mutta kartasta on toki kiva seurata etäisyyksiä.

Lapin käsivarren erämaa oli paljon kauniimpi kuin osasin kuvitellakaan. Asiaan vaikutti varmasti myös paljolti se, että sää oli mitä parhain. Voin vain kuvitella, miltä tuntuisi ylittää loputtomia rakka-alueita kaatosateessa ja jännittää jokaista askelta, koska liukastuu… Lueskelin ennen matkaamme paljon muiden matkakertomuksia, ja lähes jokainen niistä oli hyvin sateinen ja sumun peittämä. Me saimme ensimmäisenä yönä muutaman pisaran teltan katolle, mutta loppu matka sujui auringon paisteessa, tuulen virettä tai pilviä tuskin huomasi. Lappi tarjosi parastaan!

Kaikki Lapissa vaeltaneet varmasti tietävät sen tunteen, kun pysähtyy keskelle ei mitään, näkee pelkästään silmän kantamattomiin kohoavia tunturijonoja ja ohi laukkaavia poroja, ja kuulee vain tuulen huminaa ja puron solinaa… Ne upeat maisemat ja se maaginen hiljaisuus… Nyt kaukana Lapin lumosta keskellä kaupunkia työkiireiden kasaantuessa alkaa taas todella kaivata tuota reissua ja ennen kaikkea käsivarren luontoa ja rauhaa.

Lue myös pitkä matkapäiväkirjapostaus Haltin vaellukselta täältä!