Paluu Malagaan

Kello oli 9.45, kun lentokoneen pyörät kohtasivat Malagan lentokentän lämpöisen pinnan. Hieman yllättäenkin iski nostalginen olo, sillä aika tarkkaan yhdeksän vuotta sitten olen edellisen kerran käynyt täällä. Näissä kahdessa kerrassa on yhtäläisyytensä: vajaan viiden tunnin lento tänään oli ilahduttavan nopea välietappi ennen varsinaisen, kaksipyöräisten päällä taittuvan matkamme alkamista. Samoin edellisellä kerralla kiirehdimme Malagan kautta Algecirasiin, josta tuolloinen matkamme vasta alkoi. Nyt saavuimme lentäen, viime kerralla rekkojen kyydissä liftaten. Nyt matka jatkuu moottoripyörillä takaisin kotiin Suomeen, viime kerralla road trip -hengessä Länsi-Afrikan halki Ghanaan. Jotain samaa tässä silti maantieteellisen sijainnin lisäksi on. Odottava tunnelma. Aina toisinaan nenään tulee muistot avaava tuoksu, joka on jännittävällä tavalla huumaava sekoitus palavasta roskasta, lähistöllä hautuvasta mausteisesta ruoasta ja jostain kolmannesta, mysteeriksi jäävästä ainesosasta.

Yhdeksän vuoden aikana olen lukemattomat kerrat todennut, että ne kuusi viikkoa, jotka vietimme ystäväni Saanan kanssa matkalla Vuosaaren satamasta monien seikkailujen kautta Ghanan Kumasiin, olivat elämäni parasta aikaa. Se oli matka, jota tuskin tulisin kokemaan enää koskaan uudelleen. Nyt tuntuu, että elämäni kohokohta ei välttämättä ollutkaan tuolloin kaksikymppisenä – ainakin sen on madollista saada rinnalleen vertaisensa tuolle kokemusteni vitriinin paraatipaikalle. Sinänsä ihan mukava ajatus sillä oletuksella, että tässä on vielä jokunen vuosikymmen elon tietä tallattavana.

(Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa: kyllä, lasten syntymät tietysti ovat omalla tasollaan tärkeyttä mitattaessa, mutta tämä onkin nyt aivan eri asia. Tämä on jotain kokonaan omaa.)

Vietämme tämän ja huomisen päivän täällä Pertin vieraana Calahondaa ja ympäristöä kierrellen. Lauantaina ajaminen sitten starttaa 850 kilometrin hurautuksella Peniscolaan. Tuo triplaa kerralla tähän saakka minulle kertyneet ajokilometrit, vaan olo on luottavainen: 2010 selvisimme läpi miehitetyn Länsi-Saharan, epävakaan Mauritanian, pääsimme vaikeuksista huolimatta Malin ja Burkina Fason rajan yli ja saavutimme määränpäämmekin aikataulussa. Tänään alkaneella matkalla tuskin kohdataan vastaavia vaikeuksia (nyt todennäköisesti lähinnä fyysisiä meikäläisen kohdalla), vaan kaikesta odotetusta ja odottamattomastakin selvitään enkä malta edes arvailla, mitä kaikkea upeaa tuleva pariviikkoinen pitääkään sisällään. Kyllä sitä kerran kymmenessä vuodessa pitää kokea jotain, jolla sitten hämmentää elämänsä ehtoopuolella kämppiksiä vanhainkodissa.

P.S. Instagramin puolella pääsee seuraamaan matkaa hieman reaaliaikaisemmin. @my_exploration

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Mimmi perjantai, toukokuu 24, 2019 at 11:14

    Ihanaa reissua sulle!! Tärkeää ottaa aikaa myös itselle ja kerätä myös just niitä kokonaan omia kokemuksia. Nauti joka hetkestä!!

    • Reply emmasainio lauantai, kesäkuu 1, 2019 at 13:02

      Kiitos! <3 Juurikin näin, ikävä on tyttöjä ja seuraavan reissun haluan tehdä heidän kanssaan, mutta kyllä tämä vain on ollut jo tähänkin saakka aivan mieletön kokemus ja jotain sellaista, jota olen tarvinnut.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.