Pissahätä motarilla ja pari muuta polttavaa kysymystä

Olen varmaankin tehnyt jo selväksi, etten ole mikään itämaan tai edes lounaisrannikon tietäjä, mitä tulee moottoripyöriin. Niinpä tässä on melkoisesti asioita, jotka ennen matkaa pistävät miettimään. En ole huolissani siitä, ettenkö pärjäisi ja etteikö kaikki sujuisi vähintäänkin loistavasti. Vaan silti pohdin:

Lämpötila. Ei olisi kovinkaan mullistavaa, vaikka lämpömittarilukema alkaisi jopa kolmosella – niinkin, ettei sitä suoraan seuraisi pilkku. Minulla tulee kuitenkin olemaan päälläni paksu nahkaunivormu, umpinainen kypärä ja saappaat. Olen vähän kuin soturiprinsessa Xenan koominen ice age -versio. Eikö sitä tule tällöin ihan pirun kuuma?

Okei, olen kysynytkin tätä ja vastaus oli, että kyllä todellakin tulee. Kun vauhti hidastuu tai pahimmillaan pysähtyy ruuhkassa pidemmäksikin aikaa, hiki virtaa ja olo on tuskainen.

(Onneksi moottoripyörällä tosin ei niin hirveän herkästi jää ruuhkaan.)

Entäpäs sitten ne ajovarusteet, onko niitä pakko pitää ihan koko ajan? Tunnen itseni nyt vastuuttomaksi ja samalla tavalla tyhmäksi kuin silloin kerran ala-asteella, kun lähdin äidiltä salaa ratsastamaan yli tunniksi 15 asteen pakkasessa pelkissä seitinohuissa trikoopöksyissä – koska ne olivat minusta yksinkertaisesti niin hienot. Palellutin itseni melko pahasti ja sain munuaistulehduksen. Ja tässä sitä nyt ollaan, reilut 20 vuotta vanhempana ja viisaampana hävettävän samankaltaisen kysymyksen äärellä. Tokihan niissä varusteissa on kyse turvallisuudesta: mikäli syystä tai toisesta kaadutaan, ei farkkukangas saati sitten paljas iho paljoakaan pelasta hankautuessaan asfalttiin. En ole suostunut katsomaan kuvatodisteita netin vulgaarista maailmasta, mutta ilmeisesti tienpinta toimii näissä olosuhteissa melko hyvänä raastimena. Ehkä rennossa kaupunkiajossa silti voisi hieman keventää asustusta? Joskin sitten ne paksut ja tilaa vievät ajokamat pitäisi saada mahtumaan jonnekin… No, eiköhän tämäkin ratkea viimeistään sitten reissussa.

Mutta mitä jos sataa? Oletan toki, että koko pari viikkoa nautitaan upeasta kesäsäästä aurinkoineen, vaan pieni realisti sisälläni yrittää ymmärtää, että melko todennäköisesti jossain kohtaa myös ropisee. Tämän teeman ympärille olen kehittänyt kaksikin pulmaa:

  1. Kuinka estää veden valuminen niskasta vaatteiden alle? Minullekin hankittiin oma sadehaalari, joka päällä näytän siltä, että selviäisin ongelmitta niin F1-radalla kuin kuussakin. Vaan kuulemma niska on siinä Akilleen heikko kohta ja sieltä se vesi salakavalasti valuu pitkin selkää ja tekee ajan ja kilometrien myötä olon varsin kenkuksi. Auttaisikohan vanha kunnon jesari tässä? Vahvistaisi ainakin astronauttiviboja, mikä on aina hyvä.
  2. Ja sitten se vielä edellistäkin suurempi pulma. Naisten trendiaallonharjalla on jo hyvän aikaa surffannut erilaisia haalareita ja valtaosalta moinen vaatekappale kaapista löytyykin. Luultavasti olette siis myös törmänneet siihen ongelmaan, kun yhtäkkiä iskee aivan jumalaton pissahätä. Parhaassa tapauksessa haalarin päälle on vielä muotitietoisesti kerrostettu neulepaitaa ja nahkarotsia. Ai että, kun onkin näppärä jossain pienessä pubivessassa riisua tuo koko multikerrosto ja yrittää vieläpä pitää jokainen kankainen neliösenttimetri kaukana potentiaalisesti eritteisestä lattiasta. Voisin kuvitella, ettei tämä helpotu yhtään, kun luonto yllättäen ja kiireisellä aikataululla kutsuu keskellä motaria kaatosateessa.

Puutuminen. Olen yrittänyt googlata hieman, millaista jumppaa tai tietoista asennonkorjausta pyörän takana olisi mahdollista toteuttaa, jotta niin pylly kuin selkä ja hartiatkin pysyisivät vetreinä ja kipeytymättä. Toistaiseksi olen löytänyt vain kuskinäkökulmasta esitetyn toiveen, ettei tarakkaharakka hirveästi keikkuisi omiaan takana istuessaan. On toki tärkeää, ettei selkä saa vetoa ajon aikana, mutta varmaankin tiedostavalla matkustusergonomiallakin (melkoisia termejä sitä muutaman tunnin yöunien jälkeen kehitteleekin) voi edesauttaa kolotuksilta välttymistä.

Tässä olisi viikko aikaa pähkäillä ja valmistautua. Ja pakata, se tässä todellisuudessa se eniten ajatuskapasiteettia vievä seikka on. Mutta sille pyhitettäköön oman postauksensa.

Ja tiedättekö. Vaikka jokunen asia ajoittain pohdituttaakin, en minä aidosti ole huolissani oikeastaan mistään tulevaan matkaan liittyvästä. Pakkasin pyörän mukana Espanjaan jo valmiiksi sellaiset määrät särkylääkettä ja Voltarenia, että isommatkin kiputilat turrutetaan helposti. Takaliston allekin hankintaan tarvittaessa kuulemma puolityhjä kottikärryjen sisärengas (näitä tietysti myydään ihan jokaisessa kadunkulmassa), niin johan on matkanteko jälleen leppoisaa.

Meillä on niin kiva porukka kasassa ja aivan upeat matkakohteet edessä, että eihän tästä yksinkertaisesti voi tulla kuin hyvä ja parempikin. Kun vain jaksaisi odottaa vielä seitsemän yötä.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.