Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Tanska

Tanska on onnellisten maa

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 26.08.2016
Tanska keikkuu jatkuvasti onnellisuustilastojen kärjessä, kun mitataan asuinympäristöä ja elämänlaatua.

Tanska on merellinen pikkumaa

Tanska muodostuu Jyllannista, Själlannista, Fynistä ja 400 ympäröivästä saaresta, mutta on siitä huolimatta yksi Euroopan pienimmistä valtioista. Myös Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskaan, mutta niillä on autonominen asema.

Pienestä koostaan huolimatta maan rantaviiva on erittäin pitkä, yli 7 000 kilometriä. Vielä kauan viikinkiaikojen jälkeenkin Tanska on säilynyt vahvasti merenkulkuvaltiona. Tanskassa rannikko ei ole koskaan kaukana, vaan aina noin tunnin matkan säteellä. Meren ääreltä löytyy myös usein valkoisia, hienohiekkaisia rantoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
VisitAarhus / PhotopopTanskasta löytyy useita hienohiekkaisia rantoja.
Tanskalla on pienestä koostaan huolimatta paljon rantaviivaa.

Kulttuuria, kaupunkeja ja viikinkitarinoita

Tanska on tunnettu hyvistä ravintoloistaan, designistaan sekä maailmankuuluista elokuvaohjaajistaan, kuten Lars von Trieristä, Bille Augustista, Susanne Bieristä sekä Thomas Vinterbergistä.

Monelle tuttuja lienevät myös satusetä Hans Christian Andersen, kirjailija Karen Blixen sekä muotoilija Arne Jacobsen. Suosituimpia matkakohteita Tanskassa ovat pääkaupunki Kööpenhamina ja Legoland.

Kööpenhaminan ja muiden kaupunkien ohella Tanska tarjoaa sekoituksen ihastuttavia pikkukaupunkeja, maaseutua, viikinkitarinoita, historiallisia kirkkoja, linnoituksia ja monumentteja sekä rannikkomaisemia, jotka vaihtelevat pitkistä hiekkarannoista kauniisiin lahdenpoukamiin ja vuonoihin.

Pyöräillen ympäri Tanskan saaria

Tanskassa on erinomainen yli 10 000 kilometrin pituinen pyöräilyreittiverkosto. Polkupyörä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua maahan. Pyörällä pääsee nopeasti luonnonkauniille poluille. Kauniisti kumpuileva maasto maisemineen ei myöskään ole kovin jyrkkää, sillä maan korkein kohta sijaitsee vain 170 metriä merenpinnan yläpuolella.

Nähtävyydet ovat lähellä toisiaan, ja järkeviä yöpymismahdollisuuksia on aina tarjolla pyörämatkan päässä riippumatta siitä, etsitäänkö ulkona luonnossa sijaitsevaa leiripaikkaa vai kartanohotellia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Fillari on myös tanskalaisten luottokulkupeli kaupunkiarjessa. Tanska on työmatkapyöräilyn mallimaa, ja minne tahansa maassa matkustatkin, tulet näkemään tanskalaisia polkemassa paikasta toiseen jopa puku päällä.

Voileipien kuninkaat

Jos Tanska on maailman paras paikka asua, löytyvät sieltä varmasti monen mielestä myös maailman parhaat voileivät. Aito tanskalainen smørrebrød on koettava ainakin kerran Tanskan-matkan aikana.

Smørrebrød on avoin vaalea tai tumma leipä, joka täytetään runsaskätisesti mitä moninaisimmin täyttein. Leivältä löytyy usein esimerkiksi silliä, kananmunaa, maksapasteijaa, katkarapuja ja erilaisia leikkeleitä. Leipiä tilataan tyypillisesti muutamaa eri laatua, ja ne nautiskellaan tanskalaisen oluen kanssa.

Tämän kansallisherkun ympärille on kehittynyt varsinainen taiteenala, ja parhaimmista voileipäpaikoista on tullut oikeita voileipäfanien pyhiinvaelluskohteita. Jotain voileipäkulttuurista kertoo se, että tanskalaisissa ravintolakouluissa voi erikseen valmistua leipäkokiksi, mutta erikoistuminen kestää useamman vuoden.

Tanskalaista designia

Maailmalla arvostetaan tanskalaista designia monestakin eri syystä, mutta pääasiassa sen omaperäisyyden ansiosta. Tanskalaiset tuotteet onnistuvat erottumaan joukosta lähes aina muotoilunsa, yksityiskohtiensa, laadukkaan valmistuksensa ja kestävyytensä takia. Tanskalaisilla on ainutlaatuinen tapa yhdistää ajatonta yksinkertaisuutta käytännölliseen leikkisyyteen.

Mikäli tanskalaista designia haluaa kantaa kotiin asti, kannattaa tutustua esimerkiksi Normann Copenhageniin, Georg Jenseniin, Royal Copenhageniin sekä Hay:hin. Nämä tanskalaisbrändit takaavat laadukkaat tuliaiset kotiinviemisiksi.

Eteläisin Pohjoismaa

Tanska muistuttaa ilmastoltaan muita Skandinavian maita, mutta hieman eteläisemmän sijaintinsa ansiosta sää maassa on miedompi. Talvisin elohopea saattaa jonkin verran laskea alle nollan, mutta paukkupakkasissa ei tarvitse Tanskassa palella. Toisaalta hyinen merituuli ja kasvoja piiskaava vesi- tai räntäsade pakottavat pukeutumaan lämpimästi ja vedenpitävästi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäisin on luonnollisesti lämpimämpi: keskilämpötilat vaihtelevat 16 ja 25 asteen välillä. Ahdistavan kuumaa Tanskassa ei kuitenkaan ole, sillä maa on kokonaisuudessaan varsin tuulinen. Tanskassa myös kerrotaan satavan joka kolmantena tai jopa joka toisena päivänä, joten sadetakki osoittaa usein hyödyllisyytensä.

Matkailijan kannattaa suunnata Tanskaan huhtikuun ja lokakuun välillä. Ylivoimaisesti suosituin sesonki on kesällä, jolloin etenkin Kööpenhaminan nähtävyyksille saa jonottaa yhdessä lukuisien muiden matkailijoiden kanssa. Huhti-toukokuu on usein Tanskassa aurinkoista ja hieman rauhallisempaa aikaa, jolloin maa näyttää parhaat puolensa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN TANSKASSA

Tanskassa pääsee myös leiriytymään.
Tanska on suosittu kohde autolomailijoiden keskuudessa.

Matkaan lentäen tai autolla

Parhaiten eteläisimpään Pohjoismaahan pääsee matkustamaan lentäen. Useat lentoyhtiöt lentävät suoraan Helsingistä Kööpenhaminaan, jolloin matka-aika on vaivaiset puolitoista tuntia. Kööpenhaminaan löytää myös usein halpoja lentotarjouksia Suomesta. Parhaimmillaan tarjoushaukka nappaa lennot 60–80 eurolla.

Toinen vaihtoehto Tanskan-matkaajille on valita joko oma tai vuokra-auto. Monelle maa tuleekin tutuksi osana Euroopan autoiluretkiä. Junalla Tanskaan pääsee sekä Saksasta että Juutinrauman sillan kautta Ruotsista.

Autoilijan lomakohde

Vaatimattoman kokonsa ansiosta Tanska on helppo ottaa haltuun omalla autolla.

Autoilijat osaavat arvostaa Tanskassa tietullien vähäistä määrää, välimatkojen kohtuullisuutta sekä mahtavia tienvarsimaisemia. Automatkaa on Tanskasta helppo jatkaa myös pidemmälle Eurooppaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maasta löytyy vain kaksi tullitietä, Juutinrauman silta Malmön ja Kööpenhaminan välillä sekä Ison-Beltin silta. Lisäksi autoilijoita hemmotellaan 3500 kilometriä pitkällä Margueritruten-väylällä, joka muodostuu useista hienoista maisemateistä, jotka kulkevat ohi sadan merkittävän nähtävyyden.

Majoitus Tanskassa

Tanskan monipuoliset majapaikat tunnetaan vieraanvaraisuudestaan ja välittömästä ilmapiiristään, ja matkailijalle näissä riittää vaihtoehtoja. Vaihtoehtona tavalliselle hotellimajoitukselle voit kokea romantiikkaa ja aateliselämää yöpymällä jossakin Tanskan monista linnoista ja kartanoista.

Myös majoituksen osalta Tanskan hintataso on varsin korkea, mutta myös budjettimatkailijalle löytyy yösija jostain lukuisista hostelleista. Hostellitkin ovat tyypillisesti hintaansa nähden siistejä ja viihtyisiä.

Vanhan sananlaskun mukaan jokainen tanskalainen haluaa omistaa lipputangon lisäksi lomamökin. Mökeistä noin 40 000 on vuokrattavia ja niiden kysyntä kova. Lomamökki tarjoaa luonnollisen tavan tutustua Tanskaan ja sen maaseutuun. Useimmat mökit sijaitsevat veden ja luonnonkauniiden alueiden läheisyydessä.

TANSKAN MATKAKOHTEET

Legoland sijaitsee Tanskan Billundissa.
Legoland on Tanskan suosituin vetonaula.

Kööpenhamina on aina vierailun väärti

Kööpenhamina on Tanskan suurin asutuskeskus ja loistava kaupunkilomakohde, jossa skandinaavistyyliseen toimivuuteen yhdistyy Keski-Euroopan metropolien tunnelma.

Vehreä pääkaupunki on monen Tanskassa matkailevan tärkein kohde, jossa riittää tehtävää ja nähtävää. Pieni Merenneito -patsas on nähtävyyksistä tunnetuin, mutta kaupungista saa myös hurjasti irti ilman nähtävyyskierrosta.

Vuokraa Kööpenhaminassa fillari ja tutustu kaupungin vaihteleviin asuinalueisiin: eläväiseen keskustaan, boheemiin Nørrebrohon sekä trendikkääseen Vesterbrohon. Nauti tanskalaisesta ruokakulttuurista Michelin-ravintoloissa tai katuruokapaikoissa, istahda tunnelmallisiin kahviloihin ja katsele ohi polkevia tyylikkäitä tanskalaisia.

Mikäli mielit huvittelemaan, on Pohjois-Euroopan paras huvipuisto, Tivoli, valintasi. Huvipuisto on auki puolille öin, ja sopii hyvin myös aikuisten illanviettopaikaksi baareineen ja ravintoloineen.

>> Lue myös: Viikonloppu Kööpenhaminassa – näitä et halua jättää väliin

Billund, Legojen kotipaikka

Billundissa sijaitseva Legoland on koko maan suosituin vetonaula, jossa vierailee vuosittain lähes kaksi miljoonaa kävijää. Alueelta löytyy erilaisia legoista rakennettuja maailmoja, huvipuistolaitteita ja kaikkea, mitä perheen pienimmät voivat kaivata.

>> Lue myös: Tällainen on Tanskan Legoland – poimi vinkit perhelomalle

Itse Billundin kaupunki on reilun 6 000 asukkaan taajama, joka hohtaa uutuuttaan. Kaupunkikierrosten ja Legojen lisäksi tekemistä riittää ainakin golffaajille sekä pyöräilijöille.

Nuori mutta vanha Århus

Århus on reilulla 300 000 asukkaallaan Tanskan toiseksi suurin kaupunki. Se on nopeasti kasvava ja urbaani asutuskeskus, joka on ilmapiiriltään nuorekas.

Nuorekkuus ei jää vain ilmapiirin varaan, sillä Århus on väestöltään maan nuorin kaupunki. Lähes joka viides Århusin asukas on opiskelija ja jo pelkästään kaupungin yliopistoa käy miltei 35 000 opiskelijaa.

Nuorelle väestölle vastapainoa tuo Århusin pitkä historia. Viikingit nimittäin perustivat kaupungin yli 1200 vuotta sitten. Vanhankaupungin ulkoilmamuseossa pääsee kokemaan, miltä työnteko ja asuminen ennen vanhaan tuntuivat.

Vanhankaupungin lisäksi matkailija löytää Århusista useita mielenkiintoisia museoita, joista tunnetuin on Aros-taidemuseo, jonka huipulla matkailija voi katsella taideteoksen lävitse eri sateenkaaren väreissä hehkuvaa Århusia.

Ulkoilmassa viihtyvä puolestaan voi hypätä hevosen selkään tai kanootin kyytiin, unohtamatta tietenkään loistavia golffausmahdollisuuksia.

Roskilde on historian ja populaarikulttuurin kohtauspaikka

Roskilde on vajaan viidenkymmenentuhannen asukkaan kaupunki vain noin 30 kilometrin päässä Kööpenhaminasta. Århusin tapaan se on yksi Tanskan vanhimmista kaupungeista.

Historian siivet havisevat erityisesti kaupungin esihistoriallisten monumenttien juurella. Pakollisena nähtävyytenä voidaan pitää ainakin Roskilden katedraalia, jonne suurin osa Tanskan kuningattarista ja kuninkaista on haudattu.

Nykyisin Roskilden kaupunki tunnetaan parhaiten legendaarisesta jokakesäisestä musiikkifestivaalista. Roskilde Festival houkuttelee kaupunkiin vuosittain lähemmäs satatuhatta musiikin ystävää ja monia maailmanluokan tähtiä.

Modernin taiteen museo Louisiana

Humlebækissa, 40 kilometriä Kööpenhaminasta pohjoiseen, sijaitsee kenties Tanskan kiinnostavin museo. Modernin taiteen museo Louisianan taidekokoelma on vaikuttava, ja paikan päällä pääseekin ihailemaan muun muassa Andy Warholin ja Pablo Picasson teoksia.

Kokoelman lisäksi Louisianassa on aina nähtävillä vaihtuvia näyttelyitä, ja museossa järjestetään myös erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Louisianan ympäristö on etenkin kesäisin kaunis, ja ulkosalla voi viettää hyvin vaikkapa eväsretkeä.

Lousianaan pääsee Kööpenhaminasta helposti joko junalla, bussilla tai autolla.

Vaikuttavaa luontoa Mønin saarella

Møns klint Etelä-Sjællandissa on yksi Pohjoismaiden parhaiten säilyneistä salaisuuksista. Tasaisesta maastostaan tunnettu Tanska yllättää matkailijan vain tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminasta upeilla vitivalkoisilla jyrkänteillään.

Mønin saaren itärannikolla pystysuorat hohtavan valkoiset kalkkikalliot kurottuvat jopa 128 metrin korkeuteen merenpinnasta, ja luovat epätodellisen vaikutelman etenkin keväällä ja kesällä harvinaisen turkoosina hehkuvaan mereen.

>> Lue myös: Parhaat päiväretket Kööpenhaminasta – nämä 4 kohdetta kannattaa kokea

TANSKAN PARHAAT

Visit Denmark / Kim WyonKaunis Nyhavn on niin turistien kuin paikallistenkin suosiossa.
Kööpenhamina kuuluu Tanskan kiinnostavimpiin matkakohteisiin.

Kiinnostavimmat kaupungit

  1. Kööpenhamina
  2. Århus
  3. Odense
  4. Aalborg
  5. Roskilde

Parhaat makuelämykset

  1. Smørrebrød
  2. Viineri
  3. Hotdog katukioskista
  4. Tanskalainen olut
  5. Michelin-ravintoloiden annokset

Parhaat vierailukohteet

  1. Kööpenhamina
  2. Legoland
  3. Louisiana
  4. Roskilde-festivaali
  5. Mønin saari

Lisätietoa

Tanskan virallinen matkailusivusto

Teksti: Hanna Ahonpää, Kalle Jokinen
Kuvat: iStockphoto, VisitAarhus / Photopop, VisitDenmark / NiclasJessen, VisitDenmark, VisitDenmark / Kim Wyon

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aurinkoiset Kööpenhaminan rantakadut

Kaikki irti kaupunkilomasta – Kööpenhaminan parhaat nähtävyydet

Kööpenhamina, Tanska

Penninvenyttäjän Kööpenhamina – kaiken tämän voit tehdä täysin ilmaiseksi

Kööpenhamina, Tanska

Tämä lumoava uima-allas tekee tutusta Kööpenhaminasta trooppisen kohteen – tunnet olevasi jossain paljon kauempana

Kööpenhaminan ravintolavinkit

Ravintolavinkit Kööpenhaminaan – 7 paikkaa, joissa herkuttelua et unohda

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja