Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Portugali

Portugali - aurinkoa Euroopan reunalla

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 28.07.2017
Euroopan reunalla sijaitseva Portugali on kiinnostava matkailumaa, jossa voi viettää kaupunkilomaa, nauttia rannoista ja herkutella paikallisilla ruoilla.

Portugalilla on monet kasvot

Portugalin sijainti Espanjan länsipuolella aivan Atlantin valtameren rannikolla tarjoaa kävijöille merellisen elämyksen. Pitkässä ja melko kapeassa maassa ilmaston vaihtelut ovat huomattavia, mutta ne tekevät Portugalista entistä monipuolisemman matkakohteen.

Niin kaupunkimatkailijat kuin aktiivilomailijatkin viihtyvät Portugalissa. Maa sopii mainiosti autolomailuun. Lyhyehköt välimatkat ja hyvät kulkuyhteydet tekevät maasta helpon kohteen myös omatoimimatkailijoille. Julkisilla liikennevälineillä tai autolla ehtii jo muutamassa päivässä kiertää monta upeaa kaupunkia ja nähtävyyttä. Matkantekoa vauhdittavat kauniit viini-, kirsikka- ja manteliviljelmät sekä idylliset pikkukylät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pääkaupunki Lissabon ja portviinille nimensä antanut Porto ovat sekä visuaalisesti että henkisesti miellyttäviä kaupunkeja, joissa nähtävää riittää. Myös Atlantilla sijaitseva lomasaari Madeira ja sen loputtomat ulkoilumahdollisuudet ovat matkailijoiden rakastamia. Azorien saariryhmä kiehtoo luontomatkailijoita ja valasbongareita.

Suosittujen kaupunkien lisäksi Portugalin rannat ovat näkemisen arvoisia. Auringonpalvojan kannattaa suunnata Etelä-Portugaliin. Algarven alueella sijaitsee muun muassa Albufeiran suosittu rantalomakohde, jonka hiekkaisten rantojen lisäksi seudun aktiviteettivalikoima on laaja. Viihdykettä tarjoavat myös hyvin hoidetut golfkentät, jotka vetävät puoleensa lajin harrastajia ympäri Eurooppaa.

IstockphotoLissabon, Portugali
Lissabonin kaupunkimaisema on kuin postikortista.

Lämmintä vuoden ympäri

Portugali on yksi Euroopan lämpimimmistä maista. Kevät ja kesä ovat järjestäen aurinkoisia ja lämpötilat hipovat jopa 35 astetta. Talvisin on kosteampaa ja viileämpää, mutta juurikaan alle kymmenen asteen lämpötiloja ei Portugalissa juuri nähdä.

Etelä-Portugali on hieman pohjoista lämpimämpi ja kuivempi. Atlantilla sijaitsevat saaret ovat nekin lämpimiä, mutta hieman mannerta sateisempia. Paras aika matkustaa Portugaliin on toukokuusta lokakuulle. Lämpimintä on kesäkuusta syyskuulle, jolloin vuorokauden keskilämpötila on noin 20 astetta. Sateisinta on talvikuukausina.

Mikä Portugalin kohde sopii sinulle?

Portugaliin matkustetaan tyypillisesti ranta-, aktiivi- ja kaupunkilomalle. Erityisesti maan pääkaupunki Lissabon houkuttelee matkailijoita, mutta myös maan ranta- ja luontokohteet saavat osansa matkailijavirrasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lissabon on kaunis kaupunki, jonka loistavat shoppailumahdollisuudet, hyvät ravintolat ja monipuolinen kulttuuritarjonta luovat mainiot puitteet kaupunkilomalle. Myös Lissabonin ulkopuolella sijaitsevat päiväretkikohteet, muun muassa linnoistaan tunnettu Sintra sekä rantakohde Cascais, puhuvat Lissabonin-kaupunkiloman puolesta.

Löytöretkien perintönä Portugalille kuuluu manneralueen lisäksi tukku saaria, jotka on kuin tehty rentoutumiseen. Kanariansaarten suunnalla sijaitseva Madeira on lähestulkoon muusta maailmasta erillään kehittynyt saari, jota leimaavat loputon vehreys ja kukkaloisto. Madeiralla kannattaa nauttia maisemien ja merivesialtailla löhöilyn lisäksi myös saaren nimikkoviinistä.

Hieman Madeiraa pohjoisemmassa sijaitsee Azorien saaristo. Matkakohteena se muistuttaa edellä mainittua melko paljon: eksoottinen luonto ympäröi kaikkea. Madeirasta poiketen matkailijoiden ryntäystä Azoreille on kuitenkin pyritty välttämään, mikä tekee saariryhmästä Madeiraa seesteisemmän lomakohteen.

Portugalin hintataso on suomalaisen näkökulmasta edullinen, mikä näkyy niin majoituksen kuin ruoankin hinnoissa. Maan valuutta on euro.

Rento lomatunnelma Portugalissa

Kulttuurillisesti suomalaismatkustaja sopeutuu kuitenkin helposti Portugaliin, sillä valtavia kulttuurieroja ei ole. Eteläeurooppalainen rentous ja elämäniloinen kulttuuri on valloillaan myös Portugalissa. Suomalaiselle tämä saattaa tuoda yhteentörmäyksiä esimerkiksi kellonaikojen suhteen, sillä asiat eivät välttämättä tapahdu aina sovitulla kellonlyömällä.

Valtaosa portugalilaisista on katolilaisia, mikä näkyy matkailijoille erityisesti komeina kirkkoina, mutta myös vahvempana suhtautumisena uskontoon.

Portugalissa puhutaan portugalia, mutta matkailijoiden suosimilla alueilla pärjää mainiosti myös englanniksi. Kirjoitusasultaan portugali muistuttaa hyvin paljon espanjaa, joten espanjaa taitavalta matkailijalta sujuu helposti esimerkiksi ruokalistojen tulkkaaminen. Ennen matkaa on tietenkin kohteliaisuussyistä hyvä opetella muutamat perusfraasit portugaliksi – portugalilainen ei halua tulla kohdelluksi espanjalaisena yhtään sen enempää kuin suomalainen ruotsalaisena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN PORTUGALISSA

IstockphotoPorto, Portugali
Porton kaupunki on antanut nimensä portviinille.

Suorin lennoin perille

Suomesta on helppo matkustaa Portugaliin suorilla lennoilla, sillä portugalilainen TAP Portugal liikennöi Helsingin ja Lissabonin välillä. Lennot voi varata myös codeshare-lentoina Finnairin kautta. Suora lento kestää noin viisi tuntia, ja halvimmillaan lennot maksavat noin 300 euroa.

Lissaboniin voi matkustaa suoria lentoja edullisemmin välilaskullisilla lennoilla, jolloin matka-aika on välilaskusta riippuen nopeimmillaan noin kuusi tuntia. Halvimmat välilaskulliset lennot maksavat ajankohdasta ja lentoyhtiöstä riippuen noin 180 euroa. Välilaskullisia lentoja Helsingistä Lissaboniin tarjoavat muun muassa Lufthansa, KLM, sekä Iberia.

Portugali on myös useiden matkatoimistojen listoilla ja lomalentojen tarjonta on laaja, sillä toimistot järjestävät pakettimatkoja eteläisen Portugalin rantakohteisiin sekä Azorien ja Madeiran saarille. Monet Portugalin suosituista lomakohteista ovat myös tyypillisiä äkkilähtökohteita, joihin saattaa löytää hyvinkin halpoja lähtöjä viime hetken varauksina.

Katso parhaat äkkilähdöt Portugaliin juuri nyt

Majoitus on runsasta ja sopuhintaista

Maan suurimmissa kaupungeissa ja suosituimmissa rantakohteissa yöpymismahdollisuuksia on suhteellisen runsaasti. Valikoimaa löytyy aina kaupunkien sopuhintaisista hostelleista golfkohteiden luksushotelleihin.

Kesäsesongin ollessa kovimmillaan myös hinnat ovat huipussaan. Ruuhka-aikaan hotellit ovat luonnollisesti myös muuta ajankohtaa täydempiä, joten varaukset kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin. Suomen hintatasoon verrattuna majoitus on Portugalissa hyvin edullista. Hostellissa voi yöpyä halvimmillaan 20-30 eurolla per yö, kohtuulaatuisten hotellien hinnat alkavat noin 60-70 eurosta. Sijainti ja ajankohta vaikuttavat hintatasoon paljon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vertaile Portugalin hotellihinnat Rantapallon hotellihaun avulla

Autolla maan halki

Lyhyiden välimatkojen vuoksi autolla liikkuminen on Portugalissa suositeltava vaihtoehto, mikäli mielii nähdä useita kohteita samalla reissulla. Suurempien kaupunkien välillä matkustaminen onnistuu myös junalla.

Kaupungeissa liikkuminen on kohtuuhintaisten julkisten kulkuneuvojen ansiosta vaivatonta. Myös taksit ovat suomalaisiin verrattuna halpoja.

Lissabon on tunnettu vaihtelevista korkeuseroista, ja kaupungissa paikasta toiseen pelkästään kävellen liikkuminen voi käydä toisille liian raskaaksi. Kaupungin ikoniset keltaiset raitiovaunut ovatkin monen matkailijan pelastus, sillä niiden avulla pääsee korkeillekin kukkuloille vaivatta.

Lue lisää autolomailusta Portugalissa
Vertaile hinnat ja varaa vuokra-auto Portugalista

[rp_social]

PORTUGALIN MATKAKOHTEET

IstockphotoAlgarve, Portugali
Algarven rannat ovat nähtävyys jo itsessään.

Viehkeä Lissabon

Paras esimerkki Portugalin viehättävistä kaupungeista on pääkaupunki Lissabon. Erityisesti tunnelmallinen vanhakaupunki Alfama labyrinttimaisine sokkeloineen on todella kokemisen arvoinen. Alfaman juurella levittäytyy Baixa, Lissabonin ydinkeskusta leveine kävelykatuineen ja tyylikkäine liikkeineen.

Meri on ehdottomasti sekä Lissabonin että koko Portugalin elementti, onhan maalla rikas historia merenkulun saralla. Löytöretkien mukana merten takaa tuodut rikkaudet tekivät Lissabonista yhden Euroopan vauraimmista kaupungeista. Merkkejä rikkauksista voi yhä löytää Lissabonista. Kaupungissa on paljon mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä. Esimerkkeinä näistä ovat mahtava Hieronymouksen luostari ja Bélemin torni, jonka juurelta laivat aikoinaan lähtivät merten halki.

Lissabon tarjoaa monipuolisesti ruoka- ja huvittelupaikkoja sekä runsaasti konsertteja ja muita tapahtumia. Tämän lisäksi myös kaupungin ostosmahdollisuudet ovat monipuolisia. Lissabonin yläkaupunki Bairro Alto ei nuku koskaan ja sen pienet putiikit ovat auki myöhään yöhön.

Tasokkaiden kalaravintoloiden lisäksi Lissabon tunnetaan myös ihastuttavista kahviloistaan. Kahvilatarjonta liukuu laidasta laitaan vaatimattomista korttelikuppiloista todella upeisiin art deco -kahvisalonkeihin.

Lissabonista on hyvät yhteydet myös kaupungin ulkopuolelle, esimerkiksi Cascaisiin, Estoriliin ja Costa da Caparican rannoille. Lissabonista kannattaa matkustaa erityisesti Estorilin ranta-alueelle, jos haluaa nauttia portugalilaisesta tyylikkyydestä.

Golfia ja aurinkoa Algarvessa

Golfaajille tuttu Algarve sijaitsee eteläisessä Portugalissa ja on tunnettu lukuisista rantalomakohteistaan. Alueelta löytyy sekä lapsiperheille loistavasti soveltuvia että näyttävien kalliomuodostumien ympäröiviä rantoja.

Ranta-aktiviteettien lisäksi Algarve on kuuluisa myös laadukkaista golfkentistään. Leudon talven vuoksi palloa pääsee lyömään ympäri vuoden. Algarvessa sijaitseva San Lorenzo on yksi Euroopan arvostetuimmista ja monien mielestä myös yksi kauneimmista golfkentistä.

Madeiran vehreä keidas

Portugalille kuuluvaa Madeiran saarta kutsutaan Atlantin kelluvaksi puutarhaksi, sillä sen veroista vehreää keidasta on vaikea löytää. Madeira on omintakeinen yhdistelmä nuorekasta tunnelmaa ja pitkän historian perinteitä.

Saaren pääkaupungin Funchalin eksoottisissa puutarhoissa voi aistia historian aristokraattista tunnelmaa. Funchal ei ole kuitenkaan pelkästään jäänne menneestä, vaan kaupungin ostoskadut ja -keskukset sekä ravintolat pursuavat nuorekasta energiaa. Kesäisin kaupungissa vietetään monenmoisia juhlia ja tapahtumia.

Suosituin tapa tutustua saaren monimuotoiseen luontoon on levada-vaellus, jonka aikana Madeiran ainutlaatuinen ja värikylläinen luonto avautuu matkailijan eteen täydessä kukoistuksessaan. Levadoiksi kutsuttuja Madeiralla viihtyvät myös liikunnalliset lomailijat, sillä saarella on monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Aktiivilomailija voi esimerkiksi golfata saaren tasokkailla kentillä keskellä henkeäsalpaavan upeita maisemia.

Golfauksen lisäksi Madeira tarjoaa monia muita tapoja viettää aktiivista lomaa, ja saarella on esimerkiksi loistavat vaelluspuitteet, sillä vanhoja kastelukanavia risteilee saarella yli kahden tuhannen kilometrin verran, joten jokainen löytää kyllä omaa kuntoaan vastaavan reitin.

Madeiralla voi todella nauttia saaren ainutlaatuisesta luonnosta ja upeista maisemista, sillä jopa kolme neljäsosaa saaresta on luonnonsuojelualuetta. Ilmasto Madeiralla on miellyttävän lämmin läpi vuoden ja saarella voi viettää myös rentoa lepolomaa.

Rentoutuminen onnistuu esimerkiksi aurinkoisilla merivesialtailla, kylpylöissä ja Funchalin tunnelmallisissa pikkuravintoloissa.

[rp_social]

PORTUGALIN PARHAAT

IstokphotoAlgarve, Portugali
Portugalin luonto tarjoaa vaihtelevia maisemia.

Portugalin hienoimmat rannat

  1. Porto Santo
  2. Estoril
  3. Praida da Rocha
  4. Albufeira
  5. Ribeira Grande

Vaikuttavimmat golfkentät

  1. San Lorenzo, Algarve
  2. Furnas, Azorit
  3. Monte Rei, Algarve
  4. Santo da Serra, Madeira
  5. Troia, Setúbal

Lisätietoa

Portugalin valtion matkailusivusto
Time Out -lehden Lissabon-vinkit

Teksti: Jenna Lehkonen, Kalle Jokinen, Inka Khanji
Kuvat: Istockphoto

Vinkkejä ja ideoita

Lissabon, Portugali

Halvat lennot Lissaboniin

Lissabon

Kaupunkiloma Lissabonissa on talven ihana piristys – lue parhaat vinkit matkallesi

Porton kaupunki Portugalissa

Koe jotain uutta Portugalissa – tällainen on kaupunkilomailijan kaunis Porto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ponta de Sao Lourenco, Madeira

Madeiran parhaat maisemapaikat – 5 kohdetta, jotka yllättävät lomasaarella

Madeira, Portugali

Madeiran tärkeimmät nähtävyydet – 17 vinkkiä onnistuneeseen lomaan

Lissabonin tunnetuimmat nähtävyydet

Lissabonin tärkeimmät nähtävyydet – 12 paikkaa, jotka kannattaa kokea lomalla

Lissabon, Portugali

Päiväretket Lissabonista: nämä 5 paikkaa kannattaa kokea

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja