Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Blue Village

Espanja Hotellit & Huoneistot Perhematkat Rantalomat

Ensi kertaa Blue Villagessa – Playa Feliz, Gran Canaria

Ensimmäinen Blue Village kokemuksemme ajoittuu helmikuuhun 2012, jolloin nuorempi lapsistamme oli yksivuotias ja matka oli hänen ensimmäinen aurinkolomansa. Olimme aiemmin tehneet useamman matkan vanhemman lapsemme kanssa, eivätkä ensimmäiset kerrat menneet ihan niin kuin Strömsössä. Saimme ’kantapään kautta’ oppia, mitä ottaa huomioon jo matkaa suunnitellessa, esimerkiksi hotellia…

04/06/2015
Perhematkat Vinkit Matkailijalle

Voiko pienten lasten kanssa matkustaa?

Perheessämme on kaksi lasta, 7- ja  4-vuotiaat, ja he ovat molemmat päässeet ensimmäiselle aurinkolomalleen yksivuotiaina. Olimme puolisoni kanssa matkustaneet yhdessä jo 15 vuoden ajan ennen lapsia ja meille oli itsestään selvää, että tulemme matkaamaan myös heidän kanssaan. Kokeneellekin matkaajalle ensimmäiset matkat lasten kanssa voivat tuoda yllätyksiä mukanaan,…

30/05/2015
Hotellit & Huoneistot Kreikka Perhematkat Rantalomat

Doryssa Seaside Resort – Samos

Matkasimme Samokselle syyskuun alussa ja aurinko helli meitä koko viikon. Majoituimme Doryssa Seaside Resortiin, joka on Finnmatkojen valikoimassa Blue Village hotellina. Doryssa Seaside Resort tunnetaan yhtenä Samoksen parhaimmista hotelleista ja paikallisena hotelliluokituksena sillä on 5 tähteä ja Finnmatkojen hotelliluokituksena 4+. Omalla rannallaan Doryssa Bayssa sijaitseva…

22/05/2015