Kerroin kesäkuussa, että Rantapallon blogialusta lakkautetaan 1.9.2023, jonka jälkeen sivustolla julkaistut blogit eivät ole enää luettavissa. Sen myötä oli siis minunkin aika pakata kahdeksan vuoden artikkelit ja muuttaa uuteen blogikotiin. Heinäkuun aikana muuttotyöt ovat…
-
-
Kaikella on aikansa, niin myös Rantapallon blogiportaalilla, joka suljetaan 1.9.2023. Se ei kuitenkaan tarkoita tämän blogin tarinan päättymistä, vaan siirrymme kesän aikana uudelle blogialustalle ja jatkamme syksystä eteenpäin osana Rantapallon Matkakumppanit-verkostoa. Siihen saakka blogin…
-
Lapin arktinen pääkaupunki Rovaniemi tunnetaan kauniista pohjoisen luonnosta, revontulista sekä tietenkin Joulupukista. Pohjoisen taika houkutteleekin matkailijoita kaikkialta maailmasta ja eritysesti korkeasesongin aikaan tunnelma on kansainvälinen. Suuri kysyntä näkyy kuitenkin hintatasossa ja suomalaisittain kohtuuhintaisen hyvätasoisen…
-
Huhtikuussa juhlitaan paisi vappua myös blogin synttäreitä – nyt jo kahdeksatta kertaa! Tuntuu aivan uskomattomalta, miten nopeasti tämä aika on mennyt ja miten paljon tapahtumia ja matkaelämyksiä näihin vuosiin mahtuu. Salaisena pikku projektina aloitettu…
-
Hotellit & Huoneistot Kaupunkilomat Ranska
Mercure Paris Centre Tour Eiffel | Junior Suite Eiffel näköalalla
Miltä kuulostaisi hotellihuone, jonka vuoteesta voit katsella Pariisin ikonista maamerkkiä, Eiffel-tornia, ja sen lumoavaa välkehdintää iltaisin? Aamiaisella nautit ranskalaisista herkuista ja kesäkaudella myös hotellin pienestä puutarhasta. Alue on kaunis ja rauhallinen, silti lähellä kaikkea.…
-
Eiffel-torni on tunnettu kaikkialla maailmassa ja vuosien saatossa tästä on tullut Pariisin rakastettu symboli. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin, sillä valmistuessaan Eiffel-torni herätti runsaasti kritiikkiä ja närää pariisilaisten keskuudessa. Moni piti tätä Pariisin…